16 January, 2012

Sukkatehdas

Girasolen jälkeen halusin tehdä jotain epähaastavaa, joten tein tyttärelle sukat. Päätin tehdä junasukat, koska niitä ja niiden jalassa pysymistä kehuttiin kilpaa joka paikassa niin, että näin jo unia siitä, miten noita ihmesukkia pitää irrottaa vauvan jaloista sorkkaraudan ja saksien avulla.

Hyvä on, en nähnyt.

Lanka oli Sublimen baby cashmere merino silk dk - vähän paksumpaa kuin ohje vaati, ja sukista tuli isommat, mutta menevätpähän sitten pidempään. Langassa on jumalaisen kaunis, hivenen oranssiin taittava punaisen sävy, jota te ette kuvasta näe, koska kuvaa ei otettu päivänvalossa, mutta sellaista se elämä on.


Koska lähipiiri tuo maailmaan lapsia kiihtyvällä tahdilla, paukutin toisetkin; eri langasta tosin, joten lopputulos on vauvansukkamaisempi. Luultavasti päädyn tekemään vielä vähintään yhdet. Erityisen kivaa pienten sukkien tekemisessä on muuten se, että ellei lanka lopu kesken, pääteltävää tulee minimaalisen vähän.



5 comments:

  1. Oih, ihanat! Pysyykö ne jalassa edes vähän aikaa? Kuinka paljon sulle pitäisi maksaa, että tekisit meillekin yhdet?
    Ei tuo malli nyt sinällään aivan mahdottomalta näytä, ehkä osaisin itsekin. Mutta jos nyt aloitan, niin sukat ovat pienet ennen kuin saan valmiiksi ne... Enkä saisi noin nättiä jälkeä kuitenkaan.

    ReplyDelete
  2. Mä voisin kans tilata yhdet sukkelit sun tehtaalta:)! T. Jenni

    ReplyDelete
  3. Voi rakkaat, kyse on vähemmän hinnasta ja enemmän inspiraatiosta - olen havainnut, että paras tapa tappaa inspis on luvata jollekulle neulovansa jotakin ... mutta jos nyt innostun paukuttamaan sukkia, voin laittaa ne vaikka tänne blogiin näytille ja saatte sitten jos vielä on tarvetta ja värit sattuvat miellyttämään.

    Sukat tehdään enimmäkseen muuten omien lankavarastojen kätköistä löytyvistä ihanuuksista - joten värit saattavat sitten olla mitä vaan.

    ReplyDelete
  4. Tämähän passaa! Vahdin haukkana tulevia julkaisuja :)

    ReplyDelete
  5. Mä toivoisin pieniä sukkia, beibille siis = vähemmän hommia sulle:)! Jenni

    ReplyDelete

Note: Only a member of this blog may post a comment.