16 June, 2016

We sportsed our best

Rakas internet,

Mietin eilen sitä, miksi on niin kummallista ja erikoista, että futisstudiossa on naiskommentaattori.

Sillä siltähän se tuntui. Naisen ääni! Puhumassa jalkapallosta!

En oikein tiennyt, miten olla, ja se hävetti ja vitutti minua. Siis se hävetti, etten osannut olla. Minä haluaisin olla ihan ok sen kanssa, että studiossa on naiskommentaattori, mutta huomasinkin vain jännittäväni, että toivottavasti se ei sano mitään pöljää, jotta ei kukaan pääse sanomaan, että ei pitäis naisia päästää studioon.

Ihan kuin sillä olisi mitään tekemistä minkään kanssa. Ei mieskommentaattoreilta vaadita täydellisyyttä. Jos telkkarissa pitäisi olla täydellinen, ennen kuin saa sanoa mitään, kaikki olisivat hiljaa. ETENKIN urheiluselostajat. (Mikä olisi sääli. He ovat kaikessa epätäydellisyydessään tosi symppiksiä naisia ja miehiä.)

Joku nyttemmin Twitteristä jo poistunut henkilö oli ilmeisesti närkästynyt naisesta jalkapallostudiossa ilmeisesti siksi, että kommentaattorilla nyt vain pitää olla Y-kromosomi.

Sisäinen suffragettini räjähti pintaan. Nyt minua vituttaa se, että vielä vuonna 2016 naisia on ollut urheilustudioissa niin vähän, että fudiksesta puhuva nainen on vähän kuin polkupyöräilevä kala. Varmaan Twitteristä löytyisi joku sellainenkin, joka haluaisi syödä sen kalan. Mikä lie fillarikommunisti eväkäs.

Ja siis toki sekin vituttaa, että itselleni asia oli niin vaikea, mutta sisäinen suffragettini on jo antanut minulle siitä turpaan.

Enemmän naisia puhumaan jalkapallosta ja miehiä puhumaan taitoluistelusta, sillä tätä menoa tasa-arvo on vielä kauempana kuin universumin lämpökuolema.


P. S. Asiaan liittymättä: on tosi kummallista, että nykyään tunnen luultavasti enemmän ihmisiä jotka tietävät, kuka Nick Cave on kuin heitä, jotka eivät tiedä. Sanottakoon, että lukioiässä asia ei todellakaan ollut näin. En ole vielä tottunut tilanteeseen.

4 comments:

  1. Hih,

    Mulla oli samantyyppisiä ajatuksia. Pelkäsin naisen puolesta ja ärsytti, että nainen studiossa on uutinen. Vertasin sitten eri kromosomit omaavien ulosantia ja huomasin, ettei niissä ole eroja. Toisen suusta ne silti tuntuvat todemmilta ja asiantuntevimmalta. Yhyy! Parasta, studion isäntä kohtelee kaikkia tasapuolisesti, josta aion laittaa palautetta. Riemastuin niin. Lisäksi hän vielä sanoo asioita kuten: niin kuin äsken jo mainitsit... ja siis toistaa asioita joita nainen sanoo ja palaa niihin tai vaan kommentoi miten osuvasti oli sanottu. Muttei mitenkään epämielyttävän pedagogisesti vaan aidosti. Sydän hyppi eilen riemusta :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihanaa, että joku tunnistaa ajatukseni!

      Kun tämä nainen studiossa -ihme ensi kertaa tapahtui, olin jotenkin niin väsynyt, etten kauheasti häntä kuunnellut, mutta toisella kertaa olin kärppänä kuulolla ja tulin siihen tulokseen, että toden totta naisella voi olla sanottavaa jalkapallosta, ja että selvästi kommentaattoreiksi kutsutaan lähinnä ihmisiä, joilla sanottavaa on - ja monilla heistä on lisäksi sukupuoli. Hyvä niin.

      Delete
  2. En katsonut enkä kuunnellut, ja arvioin urheiluselostajia lähinnä vitsien perusteella. Mutta tästä tulee mieleeni ote kirjasta, jonka juuri luin. Siinä käsiteltiin arvioitusta (ulkomuistista, ei liene ihan sanatarkasti näin):
    "Isä ja poika olivat automatkalla, kun isä ajoi vakavan kolarin. Isä kuoli, mutta poika selvisi hengissä, joskin vakavasti loukkaantuneen. Poika kiidätettiin keskussairaalaan ja paikalle hälytettiin paikkakunnan pätevin, maankuulu kirurgi. Kun kirurgi saapui paikalle, hän katsoi potilasta ja sanoi: "En voi leikata häntä. Tämä on minun poikani."

    Kuka kirurgi oli?

    Vain harva keksii oikean vastauksen (pojan äiti). Itse nykyaikaisena henkilönä olin päätellyt, että kyseessä on homopari, ja kirurgi on perheen toinen isä. No, tämäkin toki voisi olla oikea vastaus, mutta vahvistaa silti arvoituksen paljastaman sukupuolioletuksen. "Pätevä kirurgi" tuo mieleen miehen. Kuten varmaan myös "urheiluselostaja". Toisin kuin "sairaanhoitaja" tai "lastentarhanopettaja". Mitä enemmän naispuolisia urheiluselostajia ja miespuolisia lastentarhanopettajia meillä on, sitä parempi, sanon.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä oon kuullut tuon pari kertaa, joten tiedän jo vastauksen ja voin aina spoilata koeasetelman :D Aika hyvä tuo sunkin päätelmä.

      Sukupuoliolettamat on aika kauheita, ne on niin hirvittävän näkymättömiä. Sen vuoksi juuri tarvittaisiin - kuten sanoitkin - mahdollisimman paljon monipuolisuutta. Ettei mikään ammatti ohjaa ajatuksia sukupuoleen, tai sukupuoli ammattiin.

      Delete

Note: Only a member of this blog may post a comment.