Ohrasta ja siitä, miten joskus tarvitsee uuden alun

Tämä ei ole ruokablogi, vähän samaan tapaan kuin Korianteria on ... oli* ... ruokablogi. En osaa innostua ruoasta samalla tavoin kuin Korianterin alkuaikoina - nautin kauheasti hyvästä ruoasta, mutten jaksa inspiroitua siitä juurikaan. Ruoka sinänsä on kyllä ilmiönä mielenkiintoinen asia, ja jos nyt on lukenut tähän mennessä kirjoittamani 11 postausta läpi, voinee huomata, että se jossain määrin yhä kiinnostaa.

Pidätän kuitenkin oikeuden jorista täällä myös resepteistä, joista pidän. Viimeksi pidin Ruokahommia-blogin Vääräuskoisen herkkutabuleesta, tabboulehista ohralla. (Tykkäsin myös sanasta tabulee, joka muistutti sanaa jubilee, josta en oikein tiennyt, mitä se on, paitsi että nyt tiedän kiitos Hesarin mahtavan tiedetoimittajan Jani Kaaron.)

Vääräuskoisen herkkutabulee liinamaisittain sisälsi aika vähän aineksia:

• 1,5 dl täysjyväohraa, sitä jolla oli lyhyempi keittoaika
• 3 tomaattia
• 2 pientä punasipulia
• aika lailla tuoretta minttua ja persiljaa

Salaisuus oli tietenkin kastikkeessa, johon tuli summittaisin mittasuhtein:

• Sitruunamehua (yhden sitruunan mehu - elän täsmälleen sitruunankokoisilla yksiköillä)
• Oliiviöljyä
• Merisuolaa
• Mustapippuria
• Valkosipulin kynsi

Sillä välin, kun ohran keittää (ehkäpä suolalla maustetussa vedessä), on hyvä pilkkoa yrtit, tomaatit ja sipulit ja sekoittaa kastike. Kun ohra on kiehunut ja jäähtynyt, kaikki yhdistetään ja syödään.

* Vaikka sen suurempia lopetusjuhlallisuuksia ei varmasti tule, koen pelkästään ruokaan keskittyvän blogin ylläpitämisen sen verran hankalaksi ja kuristavaksi, että Korianterilan henkiinheräämistä odotellessa ei kannattane pidätellä henkeä. Tiedetään, omia ongelmiahan nämä.