Tavoitteista

Kyllä pitää elämässä olla tavoitteita, jos minulta kysytte. Osa ihmisistä tavoittelee ehkäpä lääketieteen Nobelia, kun taas tyttärellemme on jo kohdussa asetettu tavoitteeksi selvittää painovoiman välittäjähiukkasten arvoitus - hän ei tosin tätä ehkä vielä itse tiedä.

Itse olen puolestani aina halunnut virkata Suuren* Cthulhun. Ja nyt se on tehty.

Tässä Suuri Cthulhu hengailee joulupaperin päällä kaakkoisessa Helsingissä.

Ohje oli Lontoosta kulkeutuneesta kirjasta Creepy Cute Crochet, jonka saa nykyään myös suomeksi (luultavasti moninkertaistaen ohjeissa mahdollisesti olevien virheiden määrän) mutta esimerkiksi Ullaneule tarjoaa pätevän, hieman isomman version (itse en tosin taannoin ymmärtänyt, miten päin Ullaneuleen versiossa pään tulisi olla, ja annoin periksi.)

Ps. Jos innostutte itsekin virkkaamaan Suuren Cthulhun, ohjeen luojan blogissa on paljon tutoriaaleja aiheesta. Itse tajusin tämän vasta nyt, arvailtuani hetken, mitä ohjeessa muutamassakin kohdassa tarkoitettiin. Ihan uskottava siitä silti tuli, eikö?


* Mies sanoi, että aika pieneltä se hänestä näyttää, mutta itse en lähtisi riskeeraamaan Suuren Cthulhun vihaa moisilla kommenteilla.

Välipäiväin opettavaisia tuokioita

Äitiysloma on opettavaista aikaa. Itse olen (kuten joulunpyhät todistivat) oppinut olemaan yksin.

Valitettavasti yksinoleminen ei ennen äitiyslomaakaan ollut taidoistani vähäisimpiä, ja nyt lähestytään jo erakkouden tympeää rajaa. Vaikka on ihanaa nähdä ihmisiä, joita muuten harvemmin näkee, viisi päivää putkeen koettelee jo kaltaiseni epäsosiaalisen lurjuksen kestokykyä. Kun ympärillä on jatkuvasti ihmisiä, joiden seurassa ei a) kehtaa lukea (koska 32-vuotiaana pitää jo seurustella ja vaihtaa kuulumisia) tai b) voi lukea (koska 32 vuoden jälkeen kukaan ei pidä kirjaan uppoutumista minään erityisoikeutena - se temppu on niin nähty), osaa todella arvostaa sitä, että omat vanhemmat kaappaavat lapsenlapsensa vaunuihin, koiran hihnaan ja lähtevät kävelylle - suoden samalla hiljentyneeseen taloon jääneelle melkein kaksi tuntia häiriötöntä laatuaikaa kirjan kanssa. Muistan tämän tunteen vielä kahdeksankymppisenäkin.

In other news: äsken joku erehtyi sanomaan ääneen "Sissi", Yle Teeman ohjelmistoon viitaten, ja juuri kun olin valmis heittämään kaiken, kävikin ilmi, että kyse on jostain uudelleenfilmatisoinnista eikä koko homma ole Romy Schneideria nähnytkään. Typerryttävää huijausta.

Ja lopuksi muistutus itselle: asuinkumppanissa herää paheksunta, jos kirjahyllystä löytyy Akateemisen alelehti viime vuodelta. Heitä tämänvuotinen pois ennen seuraavan tuloa.

Mc Toivotamm'

...Joitakin vuosia sitten Polyteknikkojen kuoro julkaisi joululevyn, jonka kannessa melkoisen goottihenkisin kirjaimin luki "Mc Toivotamm'". Liekö Tiernapoikien moottoripyöräjaostosta kyse.

Niin tai näin, toivottavasti kaikkien tänne eksyneiden joulu on rauhallinen, lämmin ja rento - vähän kuin vihdoinkin viereen nukahtanut ketkuterrieri tahi sylissä torkkuva vauva. Mc toivotamm'.

Jostain syystä Bloggerin mobiiliversio raatelee kuvat oudoiksi. Väliäkö tuolla, näin joulun alla.

Jos haluat, että lapsi menee tarhaan, siirry sivulle 6

Olin viikonloppuna ystäväni luona talvisessa (=vettä satoi) Lauttasaaressa. Paikalla oli myös ystäväni ystäviä, jotka siis tunnen välillisesti, ja joista kovasti pidän, vaikkemme muutoin juuri törmääkään. Saatoimme keskustella hieman lapsista, anteeksi paikalla olleet lapsettomat, ja eräs meistä heittäytyi kovin rohkeaksi ja esitti lastenhoidollisen mielipiteen. (Sehän on nykyään kovasti paheksuttua, etenkin päivähoidon ja imetyksen osalta, tulee helposti paha mieli.) Mielipide kuului seuraavasti: pienen lapsen on parasta olla kotona vanhemman kanssa.

Jäin sanattomaksi, mitä tapahtuu harvoin. Mutta nyt, huomio, en jäänyt sanattomaksi koska a) olisin täysin eri mieltä ja miettinyt hädissäni, miten sanoa asia kauniisti tai b) olisin mennyt niin shokkiin siitä, että joku uskaltaa esittää mielipiteen, joka voidaan tulkita omia (tulevia) valintojani arvostelevaksi.

Itse asiassa olin vähän niin kuin samoilla linjoilla. Uskon kyllä, että pienen lapsen olisi parasta olla kotona vanhemman kanssa. (Ainakin jos vanhemmalla on yhtään kodinhoidollisia tendenssejä ja/tai kyky olla kiipeilemättä seinille aikuisseuran puutteessa.) Tästä ei kuitenkaan seuraa - kuten julkisen ja nettikeskustelun perusteella niin helposti voisi kuvitella - se, että päiväkoti automaattisesti olisi pahin vaihtoehto, valkoiseen orjakauppaan verrattavissa oleva julmuuden osoitus omalle lapselle. (Haluan muuten huomauttaa, että koska lauantaina paikalla oli vain fiksuja ja filmaattisia insinöörisnaisia, tällaista polarisaatiota ei päässyt keskustelussa tapahtumaan.)

Etenkin netissä vaikuttaa usein siltä, että jos mihin tahansa kysymykseen voidaan määritellä vaihtoehto, joka on Lapsen Kannalta Paras (A), niin tällöin mikä tahansa vaihtoehto (B) on helvetillinen. Näin:

Mutta eihän se niin voi olla. Ei ihme, jos keskustelu on tulehtunutta, jos jokaisen vanhemman on omat valintansa perustellakseen ehdottomasti uskottava, että oma tapa on ainoa oikea ja lapsen kannalta paras ja toisin valinneet ovat VÄÄRÄSSÄ.

Itse uskon, että päivähoito on ihan mainio vaihtoehto (ja tätä uskoa vielä vahvisti se viime viikon perhevalmennus), vaikkei se kaikilta osin paras olisikaan. Näin:

...ja siksipä meidän mukelo menee päiväkotiin noin vuoden* iässä tai kun paikka saadaan/muu ratkaisu löytyy, enkä todellakaan aio tuntea siitä syyllisyyttä. Nautin** töissäkäymisestä enkä usko, että jaksaisin järjissäni kotona leikki-ikäisen kanssa - ja järjissään olevat vanhemmat lienevät lapsellekin ihan hyvä juttu.

* Tästä olin alunperin ajatellut vielä tarvittaessa hieman joustaa, mutta sitten kävi ilmi, että päiväkotipaikka on ihan ehdottomasti helpointa saada syksyllä, joten joustohalukkuuteni hieman ... kärsi. Laitan mieluummin vuoden ikäisen mukelon lähellä olevaan päiväkotiin kuin puolitoistavuotiaan jonnekin Roihuvuoreen.
** Toisaalta, jos en nauttisi - jos, esimerkiksi, olisin yhä edellisessä työpaikassani - saattaisin kokea hyvinkin inspiroivaksi Duploilla leikkimisen. Eihän sitä koskaan tiedä. Sen tiedän, että itselleen kannattaa olla rehellinen.

Ruoka, jossa on kaikki väärin

...paitsi maku.

Söimme ennen paljon broileria, koska sitä oli helppoa laittaa ja olen aika tunari. Sittemmin kävi niin, että aloin tuntea huonoa omatuntoa broilerin käytöstä, ja sen määrä etenkin kotikäytössä romahti. Possun syöminenkin tuntuu nykyään vaikealta, ja juustothan ovat varsinaisia ilmastonmuutoksen edelläkävijöitä ... mutta kerran vuodessa, olen päättänyt, voi silti tehdä tätä BBC Good Foodin lahjaa maailmalle.

Sinapilla täytettyä, syyllisyydellä kuorrutettua kanaa

• 4 broilerin rintafilettä (paksua, ei ohutleikkeitä)
• 8 siivua pekonia
• 50 g kunnollista cheddaria
• 125 g mozzarellaa
• 1 rkl hyvää sinappia

Raasta cheddar ja nypylöi mozzarella pieneksi. Sekoita juustot ja sinappi. Tee rintafileisiin viillot ja täytä ne juusto-sinappiseoksella. Kääri kanat pekoniin, lykkää uunivuokaan ja paista 200C 20-25 minuuttia tai kunnes ovat kypsiä ja pekoni rapsakkaa.

Määriä voi muuten vähän viritellä - itse tein isomman satsin kerralla, riittää ensi viikoksikin. 

Itse tarjosin salaatin kanssa - epäilin salaatin olevan liian hentoista, mutta se raikastikin typerän sateisen joulukuun lohturuoaksi sopivaa kanaa oivallisesti.

Vaihteeksi yövuorossa

Yritin yöllä selvittää, onko perheemme vallannut kuuhulluus, kun puoliso vaelsi levottomana sohvalle nukkumaan enkä itsekään saanut unen päästä kiinni. Mutta ei viime yönä käsittääkseni ainakaan täysikuu ollut.

Perheenjäsenet, joihin unettomuus ei tarttunut: tytär ja koira, jotka molemmat vetivät zetaa tyytyväisinä halki yön.

Unettoman yön seuraukset ovat tässä:

• Pitkäksi venähtäneet aamu-unet ja -pöpperöisyys
• Se, että unohtaa juoda kahvia - huolimatta siitä, että kuuntelee äänikirjaa sarjasta, jonka mahdollisesti toistuvin teema on kahvinjuonti
• Eilisessä erhevalmennuksessa opetelluista laululeikeistä se ainoa, joka jäi mieleen, todella jäi mieleen. LIMPSIN LAMPSIN JALKAPATIKALLA, PAATIKALLAAA JOO!
• Ei tee mieli syödä. Ei kyllä tee mieli nukkuakaan. Tekee mieli istua zombina tietokoneen edessä ja tuijottaa tyhjyyteen. Tai ehkä leikkiä laululeikkejä lapsen kanssa. Yhtä laululeikkiä. LIMPSIN LAMPSIN... okei. Mutta se on tyttärestäkin hauska leikki. Tai ehkä tytär nauraa minulle? 

Kerrankin onnistuin sen sijaan pysymään rauhallisena, vaikka unen puute tuppaa usein vähän hermostuttamaan. Väliäkös sillä jos ei nuku, jos ei kerran nukuta. Aina on laululeikit.

Matematiikkaa

Olen päässyt Girasolessa vaiheeseen, jossa puikolla on 640 silmukkaa. Kuussataanelkyt.

Jos tekisin lapasta, jonka puikoilla on yhteensä 32 silmukkaa, siinä ajassa jossa Girasolea tekee kaksi kerrosta, tekee lapasta reippaat 40 kerrosta. Ehkä enemmänkin, jos lapanen ei ole pitsiä, sillä Girasole on silkkaa pitsiä.

40 kerrosta on melkein kokonainen lapainen. Okei, ei ole, liioittelin, mutta oma tupa, oma lupa.

Jokainen päivä, jona saan neulottua kaksi kerrosta Girasolea, on todella hyvä päivä.

Levy, jota ilman ei tule joulu

Hyvä on, sellaisia on ehkä useampia, mutta listan ehdottomassa kärjessä on Tarja Merivirran Talvi, taivas, tähdet.

Jos ette ole kuulleetkaan tästä joulunaikojen turhan vähälle huomiolle jääneestä klassikosta, teillä kävi kuitenkin tuuri, sillä a) nyt kuulette ja b) olen jo monta joulukuuta kuunnellut sitä tarpeeksi pelastaakseni teidänkin joulunne. Voitte ohimennen mainita kiitoksenne joulupukille.

Levy on briljantti, Tarjan ääni on ihana, ja biisivalikoima mahtava. Kaikki eivät viittaa jouluun suoraan, mutta kaikista tulee hyvä, rauhallinen ja talvinen fiilis. Erityinen hatunnosto sille, että levyltä löytyvät raikkaat käännökset Have Yourself a Merry Little Christmas ja The Christmas Song -biiseistä puhaltavat eloa näihin puhkikulutettuihin sokeripulliin - kumpikin biiseistä kuulostaa suoraan sanottuna paremmalta Tarjan laulamana kuin ikinä tätä ennen. Levyllä on vaikka mitä muutakin ihanaa, mutta suosittelen tutkimaan ihan itse.

Levyn ilkikurisena lopetuksena on myös jenkkibiisejä. Hieman tunnelmaa rikkovat - mutta niin sopivasti rikkovat - Dolly Parton -biisit Aikaa ystävälle (I'll Be Home with Bells on) ja Tunnelmaa jouluun (A Christmas without You) piristävät tanssimaan kuusen ympärillä jo ennen kuin glögiä on terästetty. Ööö. En puhu kokemuksesta. Meillä on kuusi ollut aina nurkassa. Ihan oikeasti.

...okei. I'll get me coat.

Lapasten kaltaiset käsineet ja muuta sellaista

Nyt te tietenkin luulette, etten ole enää yrittänytkään neuloa mitään, mutta olette väärässä. Olen viettänyt aikaa Girasolen parissa. Siinä ohessa olen tuottanut välilapasia; yhdet itselle, yhdet miehelle, ja sitten vielä yhdet itselle. Viimeiset eivät ole ihan varsinaisesti lapaset, koska niissä ei ole kärkiä eikä peukaloa, mutta en voi sietää sellaisia sanoja kuten "kynsikkäät", joten olkoot ne siis lapasten kaltaiset käsineet.

Tein lapasten kaltaiset käsineet samasta langasta kuin Wurmin (ja siitä tein ne omat välilapasenikin. Kuten sanottua, en opi helposti. Ja värikonsistenssi on selvästi päivän sana.) Näiden päät rullasivat raivostuttavalla tavalla, joten tänään reippaasti vielä virkkasin niihin rullausta estävän reunuksen, jonka kaiken lisäksi päättelin heti. Nyt haen glögiä ja ojennan itselleni reippausmitalin.

Tai ehkä annan miehen esitellä vielä vaatimansa välilapaset, jotka on kettuterrierin ulkoiluttajalle sopivasti tehty tweed-langasta (mitä tämä roska tässä langassa on, kysyi mies.) Kas näin pääsevät lapaset oikeuksiinsa, mallin mielestä:

Just.