Koko perheen kävelylenkit ovat juttuja, joita meillä harrastetaan säännöllisesti joitakin kertoja viisivuotiskaudessa. Viime keväänä hurjistuimme kävelylle sekä vaalipäivänä että pihakirppispäivänä, joista viimeksimainittu oli kaameaa, koska koiran aivot menivät offline-tilaan kuten väkijoukoissa usein käy. Sittemmin ei ollakaan käyty.
Tänään kuitenkin mies, tuo perhekävelyiden ei-aivan-ylin ystävä, ehdotti sellaista itse. Hän häkeltyi aamupäivän tapahtumista niin kovasti.
Olimme nimittäin tovia aiemmin laittaneet tyttären päiväunille. Minä olin mennyt keittiöön tuikkaamaan itseeni munasolun luovutukseen liittyvää piikkiä, kun jostain alkoi kuulua paukutusta. Koira alkoi äyskiä, minä yritin keskittyä. Mieskin ärtyi ja tivasi, mitä oikein rymistelin keittiössä.
Verbin "rymistellä" käyttö tuntui minusta hieman liioittelulta: naputtelin ilmakuplia neulasta sormella. Porhalsin olkkariin neula ojossa selittämään, etten todellakaan nyt pysty pitämään koiralle kurinpidollista tuokiota, vaikka rappukäytävästä kuuluisi mitä.
Paukutus jatkui.
(Edistyneemmät vanhemmat arvannevat, mitä kohti olemme menossa.)
Mies meni katsomaan, onko tytär hereillä ja esimerkiksi seinänpaukutushommissa. Ei ollut. Tytär oli hereillä ja ovenpaukutushommissa - hän oli muitta mutkitta kiivennyt alas pinnasängystä kun nukkuminen ei aurinkoisena päivänä huvittanut.
Väsytystaktiikan nimissä lähdimme ulos ja Erätorin kahvilaan, josta olen viime aikoina kuullut suopeita lausuntoja. Pulla oli hyvää myös lapsen mielestä.
Kävelylenkin jälkeen lapsi vihdoin nukkuu - tai jos ei nuku, ei ainakaan paukuta mitään - ja minä sain lakattua varpaankynnet. Keltaiseksi. Joku voisi sanoa, että on hölmöä lakata varpaankynsiä saapaskelillä, mutta siinähän sanoo. Mikä tahansa taktiikka kevään houkuttelemiseen on minusta soveltuva ja käyttökelpoinen taktiikka, ja jos nyt käy niin, että talvi jatkuukin, ainakin minulla on keltaiset varpaankynnet. Villasukkien sisällä.
PS. Kiitos Jennijee, kun vinkkasit juustokuminasta hummuksen mausteena. Ihan mahtavaa!
Tänään kuitenkin mies, tuo perhekävelyiden ei-aivan-ylin ystävä, ehdotti sellaista itse. Hän häkeltyi aamupäivän tapahtumista niin kovasti.
Olimme nimittäin tovia aiemmin laittaneet tyttären päiväunille. Minä olin mennyt keittiöön tuikkaamaan itseeni munasolun luovutukseen liittyvää piikkiä, kun jostain alkoi kuulua paukutusta. Koira alkoi äyskiä, minä yritin keskittyä. Mieskin ärtyi ja tivasi, mitä oikein rymistelin keittiössä.
Verbin "rymistellä" käyttö tuntui minusta hieman liioittelulta: naputtelin ilmakuplia neulasta sormella. Porhalsin olkkariin neula ojossa selittämään, etten todellakaan nyt pysty pitämään koiralle kurinpidollista tuokiota, vaikka rappukäytävästä kuuluisi mitä.
Paukutus jatkui.
(Edistyneemmät vanhemmat arvannevat, mitä kohti olemme menossa.)
Mies meni katsomaan, onko tytär hereillä ja esimerkiksi seinänpaukutushommissa. Ei ollut. Tytär oli hereillä ja ovenpaukutushommissa - hän oli muitta mutkitta kiivennyt alas pinnasängystä kun nukkuminen ei aurinkoisena päivänä huvittanut.
Väsytystaktiikan nimissä lähdimme ulos ja Erätorin kahvilaan, josta olen viime aikoina kuullut suopeita lausuntoja. Pulla oli hyvää myös lapsen mielestä.
Kävelylenkin jälkeen lapsi vihdoin nukkuu - tai jos ei nuku, ei ainakaan paukuta mitään - ja minä sain lakattua varpaankynnet. Keltaiseksi. Joku voisi sanoa, että on hölmöä lakata varpaankynsiä saapaskelillä, mutta siinähän sanoo. Mikä tahansa taktiikka kevään houkuttelemiseen on minusta soveltuva ja käyttökelpoinen taktiikka, ja jos nyt käy niin, että talvi jatkuukin, ainakin minulla on keltaiset varpaankynnet. Villasukkien sisällä.
PS. Kiitos Jennijee, kun vinkkasit juustokuminasta hummuksen mausteena. Ihan mahtavaa!
Keltaiset :)!
ReplyDeleteLuin juuri sun kevätväristä ja menin, että !!! :D
ReplyDeletemuaaaaaaaaaaaaaaaaaa kiinnostas tietää, mitä sun mies aatteli tosta solunluavutuksesta. vai ootko postannu siitä jo? en oo kaikkia ehtiny lukemaan koska minä.
ReplyDeletemulla on AINA varpaankynnet lakattuina, tosin ei keltaisella. se onkin ainoa asia, jonka ulkonäköni eteen teen.
niijja jos aihe on liian intiimi, elä kerro mitään! mua vaan periaatteessa kiinnostaa. mitkä miesten aatokset "muijan muista muksuista" (kärjistys!) ovat. mua harmistaa, kun olen liian vanha luovuttajaksi :(
ReplyDeleteja ton pisteen piti olla pilggu. pääsen nyk niin harvoin koneelle etten osaa enää kirjoittaa...
ReplyDeleteHe, kyllä mä sanon jos en halua sanoa :D
ReplyDeleteMies on ollut alusta asti sillä linjalla, että se on mun asia. Ei näistä soluista mahdollisesti syntyvät lapset ole mun lapsia kummankaan mielestä.
Ihanaa on ollut se, että vaikka tää on ollut mun juttu, mies kuitenkin kestää tästä seuraavat tietyt epämukavuuden ihan mahtavasti - esimerkiksi sen, että olen hormonipäissäni itkuinen. Lupasi jopa tulla tarvittaessa noutamaan mut sieltä klinikalta luovutuksen jälkeen, vaikka tiedän, ettei sille ole välttämättä ihan helppoa kalppia lounastauolla keskustaan.
Niin, ja palkkiokin mun pitää kuulemma käyttää minuun, ei perheeseen.
Mä aion ottaa susta mallia tuossa lakkausasiassa! Siitä tulee hyvä fiilis.
Kiitos! Noin kuvittelisin omankin mieheni suhtautuvan. Tästä vaan kun ei juurikaan puhuta - ja olen kuullut, että jotkut miehet pitävät omaa luovuttamistaan mahdottomana, koska isyysajatukset.
ReplyDeleteOon teoretisoinut omaa lakkamistani sillä, että sen kohdan mä nään (silloin kun villasukat eivät estä). Tulee viimeistelty olo!
Keltaiset kynnet, rock! Kyllä se kevät sieltä tulee, var-mas-ti.
ReplyDeleteHyvä, että jeera toimi.
Mä tulin tänne etsiskelemaan hernesosekeiton reseptiä. Uudessa organisoituneessa elämässäni yritän suunnitella tulevan viikon safkat etukäteen ja kerätä ostoslistaa niin, ettei joka päivä tartte hypätä kaupassa. Tää ei ihan ehkä oo mun juttu, mutta yritän vielä vähän aikaa. Hernesosekeittoa tiistaina. Ehkä.
Ho hoo, meilläkin oli tänä viikonloppuna jotain ihmeellistä päiväunisekoilua! Ehkä aurinko tosiaan yllätti kersat?
ReplyDeleteTeidän viikonloppu kuulostaa kivalta - ainakin verrattuna meidän erinäisiin kakkaepisodeihin (eteisen matolla, olkkarin matolla, vessan lattialla, housussa, mun käsissä, lapsen sukassa, kyljessä ja kyynerpäässä) verrattuna.
Toisaalta käytiin myös lähimetsässä retkellä, viimeksi tyyppi oli näkevinään metsän siimeksessä sarvikuonoja, nyt se havainnoi koirankakkoja ja sanoi "mitä jääkeä kakassa on?". Metsässä tulee hienoja oivalluksia. Kaakao ja pullakin oli hyvää.
Niin, ja suosittelen Erätorin kahvilan lisäksi Korjaamon ratikkamuseota! Se on ilmainen ja ratikoihin pääsee sisälle näpelöimään vipstaakeja ja leikkimään henkilöstä riippuen joko pätevää raitiovaunun kuljettaa tai 1900-luvun alun fiiniä fröökynää.
Venni
Tästä inspiroituneena taidan lakata varpaankynteni sinisiksi. Ei ole keltaista. Mutta kaikki keinot ovat sallittuja kevään kutsumiseksi.
ReplyDeleteMukava kirjoitus!
ReplyDeleteJa kiva kuulla, että on muitakin perheitä, joissa perhekävelyt (olkoonkin harvinaisen kaunis aurinkoinen sää) ei välttämättä ole se ensimmäinen mielessä väikkyvä tekeminen. Mekin tosin kävelimme tänään, ostoskeskukseen. Ja selvisimme hengissä. Ei se ulkoilma ollutkaan myrkkyä.
Wandis, jos jollakulla nyt on kovasti vanhemmuushenkinen suhde omiin sukusoluihinsa, ehkä kannattaakin pysyä kaukana luovutuspisteistä! Ei kai sen tarvitsekaan olla ihan kaikkien juttu, kunhan nyt aina silloin tällöin edes joku innostuisi :D
ReplyDeleteHyvin teoretisoitu. Mun viimeistelyssä ontuu kyllä se, etten muista poistaa vanhoja kynsilakkoja silloinkaan, kun sille olisi tarvetta. Mieluummin kasvatan ne pois 0_o
Jennijee, jeera on huippua. Huippua. Ja kiitos uskon valamisesta, huomaan suhtautuvani talven loppumiseen jälleen himpun verran optimistisemmin kun helmikuun loppu häämöttää. Jipii!
Ymmärrän tuon koko viikko -asian. Se on hankalaa, mutta jos siihen joskus pääsee ... Mä oon jo antanut periksi koko perheen ruokailuhetkien suhteen, päätin, että on ihan tarpeeksi jos saan lapsen ruokittua, aikuiset saa hoitaa itsensä. Ja tämä hieman helpottaa ruoanlaitollista taakkaa.
PS. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että hernesosekeitto alkoi tökkiä pahasti viidentenä päivänä.
Venni, pakko olla näin. Toivottavasti aurinkoa nyt päästään vähän useamminkin ihailemaan, ettei tule tällaisia päiväunihullutteluja.
Melkoisia kakkaepisodeja! Meillä oli vain viime viikolla kuulemma yksi pökäle kylppärin lattialla ja lapsen jalassa. Itse en tätä nähnyt.
Lähimetsä kuulostaa ihanalta. Me mietittiin, että fiksu vanhempi olisi toki mennyt pulkkamäkeen, mutta ehkä vielä ehtii. Ja tuon Korjaamon ratikkamuseon laitan ehdottomasti korvan taakse seuraavaa epäaurinkoista mutta lapsen energialla kyllästettyä päivää ajatellen.
Booksy, tee se! KAIKKI KEINOT. Ja sininen on hyvä väri. (Mulla on taipumus hamstrata kirkkaita, pieniä kynsilakkoja, jotka usein jäävät lähes kertakäyttöisiksi, mutta kyllä ne aina kuitenkin piristävät.)
Leopardikuningatar, jep, todellakaan emme ole perhekävelyperhe. Etenkin kävelyllä haluaisin usein kuunnella vaikka äänikirjaa ja mennä ripeästi enkä maleksia eteenpäin. Mutta kyllä se näinkin välillä on ihan hauskaa. (Muuten olemme kyllä ihan iloisia ja pidämme pullasta, koko perheen voimin :D)
Ulkoilma on minusta parasta parvekkeelta nautittuna!
Täällä karsea tervehenkinen perhekävelijä, terve. Joka ajatteli vetäistä tervehenkisesti loppuviikosta kynnet mustaksi, koska pääsee puoleentoista vuoteen ensi kertaa rokkikeikalle. Kuulisikohan kevät kutsun, jos maalaisin varpaatkin? Lasketaanko mustakin?
ReplyDeleteLasketaan. Sormenkynnet mäkin aina* lakkaan mustaksi, tai sitten jollain epäoffensiivisella puuterisella sävyllä, mutta jälkimmäistä aika harvoin.
ReplyDeleteEi kai perhekävelijöissä mitään karseeta ole :D Me ei vaan osata. Tai ehkä pitäisi sanoa, että pariskuntana emme osaa ja lapsenkin kanssa pitää nykyisin olla yleensä joku kohde. Vain yksin voin kävellä vapautuneesti :D Taidan olla melkoinen erakko.
* Aina kolmesti vuodessa.
Totta kai varpaankynnet pitää olla lakattu saapaskelilläkin! Niitähän voi sitten ihailla itsekseen vaikka sängyssä tai kylvyssä (tai missä vaan sisällä, sanon minä joka en käytä sukkia). Ja sitten kehdataan epäillä, ettäkö naiset eivät laittautuisi ensisijaisesti itsensä takia...
ReplyDeleteVarpaankynsien lakkaus on todella ehkä paras esimerkki laittautumisesta, jota harvoin pääsee kukaan muu ihailemaan :D
ReplyDeleteVedin ihan överiksi, ja lakkasin sormenkynnetkin. Tummanharmaaksi, koskapa en löytänyt mustaa lakkaa. Ajattelin, että tumma harmaa sopii sieluni tilaan. "Ai kun se on mustaa" kysyi mies.
Tähän asti olin kuvitellut, että tarinat miesten puutteellisesta värienerottelukyvystä ovat suuresti liioiteltuja.
Hoh, ja mä löysin kuin löysinkin sen korallinvärisen kynsilakan! Ja vieläpä ensietsimällä Prismasta! Mavala ei petä :D
ReplyDeleteNyt sitten vain odottelen, milloin mulla olis aikaa ja motivatsuunia lakata varpaankynnet, ehkä sormenkynnetkin jos oikein yllyn hurvittelemaan...
Mutta kyllä se kevät sieltä joutuu näiden kaikkien kynsilakkojen voimalla!
PS. Ehkä tuo tummanharmaan kutsuminen mustaksi ei ole osoitus puutteellisesta värienerottelukyvystä vaan jonkinlaisesta diskurssien eroavaisuudesta? Nimittäin minun mummonikin tuntuu kutsuvan kaikkia tummia värisävyjä mustaksi. Hänelle musta ilmeisesti on synonyymi tummalle. Fiktiivinen esimerkkitilanne:
Kadulla kävelee tyttö jolla on violetti irokeesi.
Mummoni: Onpas tuolla musta pää.
Minä: Ei noi hiukset oo mustat. Ne on violetit.
Mummoni: No aika mustat ne on.
Mitä jos tiedustelisit mieheltäsi, tunteeko hän esim. käsitteen "melko musta"? :D
No ei nyt sentään karseeta, mutta onhan se vähän... epäsynkkää... :P Pitää ehkä kokeilla epäsynkkääntyä lisää korallilla! Jäi kiehtomaan, kun Suvi on niin hehkuttanut. :)
ReplyDeletePiipahdahan muuten vielä täällä.
Hippis, Mavalan Victoria-sävyä kynsiin ja se on siinä! ;D
ReplyDeleteMiksi ihmeessä mun kännykällä kirjoittamat kommentit hukkuu jonnekin matkalle? Ei käsitä. No mut ihan sitä vaan piti kertomani, että mä kyllä sain viime kesän kynsilakkajämät poistettua varpaista vasta puolitoistakuukautta sitten, kun alkoi vauvauinti, joten en ajatellut ihan just laittaa uusia... ;) (Ai miten niin en ehdi hoitaa itseäni? Äitini repesi nauramaan kun kuuli, etten edes nykyään harjaa hiuksiani joka päivä (minulla on pitkät hiukset). Jostain täytyy luopua näin kahden lapsen äitinä. Ehkä vauvavuoden jälkeen löydän taas itseni.) :D
ReplyDeleteSuvi, niin se on. Sävyjä, joita Mavalalla ei ole, ei ihminen tarvitse. Ellei hän halua muuta kuin punaista, silloin pitää luottaa kausivärionneen.
ReplyDeletePS. Ei se ole, hän on vain vähän tuollainen. Sokea. Mutta tästä tuli mieleen käsite "blackish canary", joka naurattaa joka kerta. Jossain kirjassa joku hahmo pukeutui keltaiseen hautajaisia ajatellen ja puolustautui sitten sanomalla, että kyseessä oli "blackish canary".
Hippiäinen, kiitos! Heti innostuin, kuten ehkä huomasit. Tai ehkä kohta huomaat. No, joskus tässä toivottavasti :D
Pilami, kännykkäyhtiöt on just tollasia. Ensin luvataan kuu taivaalta, ja sitten todellisuudessa mikään ei koskaan toimi.
Mä oon ihan samanlainen kynsilakanjämien kanssa! :D Varpaista ne ei sitäpaitsi kulu ikinä, sormista helpommin kun pitää tiskata ja sen sellaista.
Muistan kyllä äitiysloman ajalta, että aika hyvin harjaamaton takku peittyi poninhännän sisään jos oli pakko :D Pelkään, että todellinen minäni olin siinä ja nyt vain kuljen kauemmas löydetystä itsestäni :D