Unohdin! Siis kertoa, että luovutin ne munasolut sitten lopulta kuitenkin.
Siitä on jo tovi, tuskinpa te olette yöunianne menettäneet. Itse en menettänyt edes päiväunia, sen verran sain hyvät tropit.
Mitä tästä nyt pitäisi kertoa, mitä haluatte kuulla? Munasolun luovutus prosessina pyöri hyvin aktiivisesti mielessä itse luovutukseen asti, mutta siitä toettuani homma jäi taakse kuin Maapallo kantoraketin laukaisun jälkeen. Kun menin lopputarkastukseen, olin jo melkein unohtanut koko homman.
Itse luovutus jäi mieleen kohtuullisen positiivisena kokemuksena. Sain diapamin (mahtava lääke!) puoli tuntia ennen, vaihdoin ylleni omituisen paperisen lannevaatteen kymmenen minuuttia ennen, toikkaroin diapamista iloisena operointihuoneeseen sairaanhoitajan avustuksella, koin lievää nipistelyä (ilmeisesti eivät halunneet antaa maksimaalista kipulääkeannosta meinattuani nukahtaa hoitopisteelle jo pelkästä rauhoittavasta), toikkaroin toipumistilaan, torkuin, havahduin. Aloin pohtia, milloin voin lähteä. Puin, söin kaiken, mitä tarjottiin ja myös kaiken, mitä olin mukanani kuskannut*, treffasin lääkärin ja sain kiellon ylittää katuja lääkkeen vaikutuksen alaisena. Ylitin neljä katua etsiessäni noutajaksi ilmoittautunutta miestäni. Pääsin kotiin ja nukuin kolme autuasta tuntia.
Klinikan henkilökunta oli sympaattista: jäi sellainen olo, että minusta pidettiin huolta.
Myöhemmin kuulin, että munasoluja oli saatu kerättyä parempaan talteen 9 - ei huono, muttei mikään ennätystulos myöskään. En vielä tiedä, onko niistä alkanut yhtäkään raskautta; jälkitarkastukseen mennessäni klinikkakaan ei tiennyt. Se ei tietenkään ensimmäisen siirron osalta suuria luvannut.
Toivon niin paljon solujen vastaanottajille: että joku soluista kasvaisi vauvaksi. Ettei pettymyksiä tulisi (enää, tällä saralla) vastaan.
Joskus siinä piikkejä vatsanahkaan tuikkaillessani ajattelin, että tähän hommaan en kyllä toiste rupea. Se tunne meni äkkiä ohi. Ihan varmasti voisin toistekin ruveta. Vaiva oli lopulta pieni ja äkkiä unohdettu siihen nähden, mitä tällä parhaimmillaan voisi jollekulle tarjota.
* Suklaacroissant FTW.
Siitä on jo tovi, tuskinpa te olette yöunianne menettäneet. Itse en menettänyt edes päiväunia, sen verran sain hyvät tropit.
Mitä tästä nyt pitäisi kertoa, mitä haluatte kuulla? Munasolun luovutus prosessina pyöri hyvin aktiivisesti mielessä itse luovutukseen asti, mutta siitä toettuani homma jäi taakse kuin Maapallo kantoraketin laukaisun jälkeen. Kun menin lopputarkastukseen, olin jo melkein unohtanut koko homman.
Itse luovutus jäi mieleen kohtuullisen positiivisena kokemuksena. Sain diapamin (mahtava lääke!) puoli tuntia ennen, vaihdoin ylleni omituisen paperisen lannevaatteen kymmenen minuuttia ennen, toikkaroin diapamista iloisena operointihuoneeseen sairaanhoitajan avustuksella, koin lievää nipistelyä (ilmeisesti eivät halunneet antaa maksimaalista kipulääkeannosta meinattuani nukahtaa hoitopisteelle jo pelkästä rauhoittavasta), toikkaroin toipumistilaan, torkuin, havahduin. Aloin pohtia, milloin voin lähteä. Puin, söin kaiken, mitä tarjottiin ja myös kaiken, mitä olin mukanani kuskannut*, treffasin lääkärin ja sain kiellon ylittää katuja lääkkeen vaikutuksen alaisena. Ylitin neljä katua etsiessäni noutajaksi ilmoittautunutta miestäni. Pääsin kotiin ja nukuin kolme autuasta tuntia.
Klinikan henkilökunta oli sympaattista: jäi sellainen olo, että minusta pidettiin huolta.
Myöhemmin kuulin, että munasoluja oli saatu kerättyä parempaan talteen 9 - ei huono, muttei mikään ennätystulos myöskään. En vielä tiedä, onko niistä alkanut yhtäkään raskautta; jälkitarkastukseen mennessäni klinikkakaan ei tiennyt. Se ei tietenkään ensimmäisen siirron osalta suuria luvannut.
Toivon niin paljon solujen vastaanottajille: että joku soluista kasvaisi vauvaksi. Ettei pettymyksiä tulisi (enää, tällä saralla) vastaan.
Joskus siinä piikkejä vatsanahkaan tuikkaillessani ajattelin, että tähän hommaan en kyllä toiste rupea. Se tunne meni äkkiä ohi. Ihan varmasti voisin toistekin ruveta. Vaiva oli lopulta pieni ja äkkiä unohdettu siihen nähden, mitä tällä parhaimmillaan voisi jollekulle tarjota.
* Suklaacroissant FTW.
Noniin hei mahtavaa! Yöunia ei menetetty mutta on tätä odotettu ;)
ReplyDeleteMua alkaa enempi ja enempi kiinnostamaan tämä omallakin kohdalla. Kerroppa nyt sun omalta kantilta että missä välissä suosittelisit että tuohon ryhtyy? Siinä vaiheessa kun lapset on jo tehty vaiko ei väliä? Olikos se yläikäraja 35? Kuinka sekaisin niistä hormoneista elo nyt sitten meni? Jos nyt hypoteettisesti miettisi että luovuttaa munasoluja ja sitten sen jälkeen yrittäisi itse raskautua niin olisiko hankala yhtälö? Vai onko noiden kahden hommelin välissä hyvä pitää vähän taukoa?
Kyselyikä :P
Ai, no hyvä että sitten kuitenkin muistin :D
ReplyDeleteMä suosittelisin, että hommaan ryhtyy sellaisena aikana, kun on kohtuullisen helppo käydä siellä klinikalla. Esim. hoitovapaa olisi varmaan järjellinen, jos muksut saa toviksi hoitoon, tai itselleni parempi vaihtoehto olisi toimistoaikaan hiljainen kesä.
Käsittääkseni myös lapsettomat voivat luovuttaa, mutta heille ei kai välttämättä asia tunnu mitenkään ajankohtaiselta. En tiedä :D Mutta klinikan puolesta ei väliä. Yläikäraja oli 35.
Hormoneista sekaisin meno on varmaan vähän henkilökohtaista, mä olin selvästi itkuherkempi ja hieman turvoksissa tovin, mutta ei se nyt ihan kauheasti lopulta elämää vaikeuttanut ja haitannut.
Olen Internetistä lukenut, että jos ehkäisy ei ole kunnossa luovutuksen jälkeen, raskaaksi tulo voi olla turhankin helppoa, mutta lähdekriittisyyttä peliin. Jos päätät kokeilla, suosittelen juttelemaan lääkärin kanssa asian selväksi - hän varmasti tietää, kannattaako pitää taukoa vai ei.
Meillä ei ollut toinen lapsi suunnitelmissa, joten ehkäisy oli mulle kohtuullisen tärkeä aspekti tätä prosessia. Ottivat sen oikein nätisti klinikalla huomioon.
Hyviä kysymyksiä!
Olet mun idoli!
ReplyDeleteHienoa, että teit sen ja että jäi hyvät fiilikset! Olen kovasti ylpeä sinusta :)
ReplyDeleteTiedätkö muuten, miten munasoluja käytetään, tai tarkoitan sitä, että käytetäänkö kaikki 9 munasolua kerralla yhteen hoitoon, vai jaetaanko niitä useamman kesken?
Ja vielä piti kommentoida siitä määrästä, että luulen, ettei vapaaehtoisia luovuttajia pumpata ihan täyteen hormoneja, jotta saadaan maksimaalinen määrä munasoluja, vaan yritetään löytää sellainen tilanne, jossa luovuttajan olo olisi kuitenkin ei-ihan-niin-turvonnut-pullataikina :P
Olipa mielenkiintoista lukea tästä prosessista. Pidetään peukkuja kaikille 9 munasolulle, olisi todellakin mahtavaa, jos joku saisi niiden avulla oman aarteen! :) Olet huippu!
ReplyDeleteMaija, jeee! Mukava sivuvaikutus tällä luovutusprosessilla :)
ReplyDeleteKaisa :) :)
Ne munasolut menee kaikki yhdelle pariskunnalle, ja käsittääkseni ne kaikki hedelmöitetään heti ja alkioista istutetaan kai vain yksi kerrallaan, loput pakastetaan. Mutta tästä nyt en ole ihan varma, ja kai se on tapauskohtaista.
Lääkäriltä ymmärsin myös, että tässä munasolujen määrän ohella olennaista olisi myös laatu, ja että määrän kasvaessa laatu ei välttämättä kasva ihan samaa vauhtia :D
Oho, Jennijee oli ehtinyt kommentoida väliin, olen niin hidas!
ReplyDeletePidetään tosiaan peukkuja, olisi niin kivaa, jos jotakuta tätä kautta onnistaisi! :)
Kunnioitettava teko :)! Lähetän virtuaalisen keväisen tulppaanikimpun sinulle tekosi johdosta :)!
ReplyDeleteKiitos! Diggaan kauheasti tulppaaneista, virtuaalisista ja oikeista! :D
ReplyDeleteVau, todella kunnioitettava teko! Toivottavasti joku pari tulee ikionnelliseksi, lapsesta puhumattakaan :)
ReplyDeleteHyvä Liina! Oot paras!
ReplyDeleteHyvä sinä! Ja eihän se niin pahalta kuulostakaan. Minä olen pelännyt sitä punktiota, mutta enpä taida sellaiseen koskaan joutua. :/
ReplyDeleteMäkin pidän niin peukkuja niille soluille.
Ja haastoin muuten sinut, jos jaksat käydä kurkkaamassa.
Hauskaa lukea, että tietyt asiat voivat hieman vaihdella eri paikoissa. Meidän hedelmöityshoitopaikassa (yksityisellä) saan etukäteen särkylääkkeen + suoneen antibioottia (antibioottia annetaan joissain endometrioosi-tapauksissa, niin minulle sanottiin). Rauhoittavat annetaan juuri ennen punkteerausta suoraan suoneen (ja nyt en muista että antoivatko siellä vielä särkylääkettä lisää). Se on ollut oikein sopiva setti ja olen ollut aika ulkona itse tilanteessa :)
ReplyDeleteOlen saanut muissa toimenpiteissä (leikkauksissa) diapamin ennen nukutukseen menoa ja jos nyt pitäisi miettiä, että selviäisinkö sillä vaikutuksella punkteerauksesta, niin en osaa sanoa. Tai uskon, että selviäisin (varsinkin jos pitäisi mielessä, että kivun kokeminen johtaa lopulta toivon mukaan mieleiseen lopputulokseen eli vauvaan), mutta ainakin tuo suoneen annettu rauhoittava saa minut 100% enemmän sekaisin kuin pelkkä ennen leikkausta annettu tabletti.
Joka tapauksessa suuret peukunnostot sulle kun selvisit tilanteesta niin kivasti! Toivotaan, että munasolut auttaisivat jollain pariskunnalla raskauden alulle!
Ps. Kuten mainitsitkin, munasoluissa hyvin isossa osassa on niiden laatu. Vasta laboration tarkemman suurennuslasin alla he myöhemmin näkevät kuinka moni voidaan ylipäätään yrittää edes hedelmöittää. Nimimerkillä "ulos otettu yli kymmenenkin munasolua, mutta joista esim. vain viittä pystyi yrittää edes hedelmöittää". Osa ulosotetuista munasoluista voi olla kehittymättömiä tms. vaikka ne ultralla munasarjoissa nähtyinä vaikuttaisi ulkoiselta kooltaan olevan kypsiä.
Mahtavaa! Mä olin jo päättänyt luovuttaa (siis munasoluja), kunnes tuli raskausmyrkytys ja totesin, että tätä lahjaa en sitten välitäkään kellekään tuntemattomalle tarjota - omilla tytöillähän se mahdollisuus nyt on, sen verran kun se nyt on perinnöllistä, mutta ne saa muutenkin syyttää mua paljosta.
ReplyDeleteItse hoidot läpikäyneenä ja tuon icsi-rettelöitsijän kanssa jatkuvasti yhteen ottavana on tosi mielenkiintoista lukea sun tarina tästä prosessista. Kun se prosessi tosiaan on sama, mutta sisältö ja onnistuminen niin eri lailla latautunutta. Noinhan se käytännössä meni itselläkin, fyysisesti niin helposti. mutta jo sen lannevaatteen väärä asento sysäsi koko operaation väärille raiteille omassa päässä.
ReplyDeleteOlet tehnyt taatusti
Mihin se nyt karkasi.. Siis olet tehnyt minusta yhden merkityksellisimmistä teoista/hyvistä töistä/asioista taivaspaikan ansaitsemiseksi mitä nainen voi tehdä. Ja vielä toisen naisen hyväksi. Toivottavsti niistä palluroista on apua jollekin parille. Hitsin hyvät geenit ainakin 50 %:sti tulossa!
ReplyDeleteK. Ärjyperä ja Siina, iso kiitos! Onneksi olen jo hieman laskeutunut lähemmäs maanpintaa täältä oman polleuteni pilvikerroksista!
ReplyDeleteLQ, ei se ollut yhtään paha, ihan helppoa vain :) Mä kurkkasin jo haasteen, saatanpa hyvinkin tarttua siihen! Kiitos!
Maisku, minäkin sain särkylääkettä suoneen. En tiedä, mitä troppia se oli, mutta kipujen lisäksi meinasi mennä myös taju :D Ymmärrän kaikkia lääkeriippuvaisia :D
Ja kyllä, olet ihan oikeassa - kiitos aiheellisesta tarkennuksesta. 9 kerättyä munasolua kai tarkoittaa tyypillisesti 4-5 käyttökelpoista munasolua, eikä niistäkään kaikista saa raskautta alulle. Mahdollisuudet ovat siis pienet, mutta tyhjää paremmat.
Leluteekki, ymmärrän tosi hyvin. Raskausmyrkytys on aika pelottava tila, enkä sitä varmasti itsekään haluaisi eteenpäin siirtää. Mutta omille lapsilleen sitä tulee sitten kuitenkin siirtäneeksi vaikka mitä :D
Rouva Ruuhka, tämä luovutusprosessi on tietenkin ollut hirveän paljon kevyempi juttu kuin vastaavat lapsettomuushoidot esimerkiksi olisivat. Tuntuu välillä melkein syylliseltä, etten kärsi samoista angsteista. Mutta yritinpähän nyt ainakin :)
Toivottavasti tosiaan ne muutamat solut voivat jonkun tehdä onnelliseksi!
Kiitos geenikehuista muuten, mutta eikö ne kannattaisi säästää siihen, että ollaan edes nähty :D Ehkä sä et pitäisi musta yhtään :D
Pakko kommentoida vielä, kun opin tänään jotain uutta. Olin kysellyt siitä munasolujen käytöstä.
ReplyDeleteAinakin miehillä on sellainen rajoitus, että heidän spermaa saa käyttää korkeintaan viidelle naiselle. Munasolujen kohdalla lienee sama rajoitus, eli ei niitäkään voi kovin moneen perheeseen jakaa :)
Kaisa, se tarkoittaa käytännössä, että nainen voi luovuttaa viisi kertaa, koska yhden luovutuskerran tuotokset menee vain yhdelle pariskunnalle :)
ReplyDeleteWau! Täytyy todeta, että rupes sittenkin kiinnostamaan luovuttamisen harkitseminen! Ehkä sen ikärajan kuuleminen toi sellasen "nyt tai ei koskaan" -fiiliksen.
ReplyDeleteEhkä suurin motiivi oli kuitenkin ajatus siitä, että voisi tehdä edes jotain toisten auttamiseksi. Ja tällä en tarkoita, että olisin mitenkään laupias, vaan että tähän mennessä on tuntunut niin toivottomalta, kun on seurannut viiden kaverin matkaa lapsettomuushoidoissa.
Oot kyllä ihan sankari. Toivotaan, että pikkunyytti on jo matkalla!
ReplyDeleteSyytän raskaushormoneja (27. viikko poks), mutta mulla tuli jotain märkää silmäkulmiin, kun luin juttusi. Hyvin suoritettu ja peukutan muniesi puolesta! Jos meikäläisen 3. koeputkihoito ei olisi edistynyt tähän plussaan, luovutusmunasolun etsintä olisi meilläkin ollut edessä. Kiitos siis tuntemattoman vastaanottajan puolesta. <3
ReplyDeleteSyytän raskaushormoneja (27. viikko poks), mutta mulla tuli jotain märkää silmäkulmiin, kun luin juttusi. Hyvin suoritettu ja peukutan muniesi puolesta! Jos meikäläisen 3. koeputkihoito ei olisi edistynyt tähän plussaan, luovutusmunasolun etsintä olisi meilläkin ollut edessä. Kiitos siis tuntemattoman vastaanottajan puolesta. <3
ReplyDeleteSikuriina, sepä se. Minullakin on monta kaveria ollut hoitoja läpikäymässä, ja vaikken niitä ole kovin läheltä seurannut, totta kai haluaisi auttaa miten vain pystyy. Ja jos ystävää ei pysty, jotakuta tuntematonta sentään voi.
ReplyDeleteHippiäinen, kiitos! Sitä minäkin kauheasti toivon!
Katie, olen niin iloinen, että teillä edistyttiin siihen plussaan :) Tuli hyvä mieli lukea kommenttiasi aamulla: ihanaa, että hoidoista oli apua, ja että pärjäsitte kuitenkin omilla munasoluilla eikä tarvinnut luovutusjonossa kärvistellä :) Ja 27. viikko, voihan! Se kuulostaa jotenkin hyvältä ja sympaattiselta viikolta, ainakin omien muistikuvieni mukaan. Tsemppiä odotteluun!
Voi sua. Hienoa!
ReplyDelete(Alkoi tehdä mieli suklaacroissanttia.)
Ostin omani Picnicistä! Niitä saa tarvittaessa, vaikkei luovuttaisikaan kohta munasolua.
ReplyDeleteItse tosin näin juuri kuvia itsestäni Mutsien kymppi -treeneissä, eikä enää yhtään tee mieli suklaacroissanttia :D