Pages

11 April, 2013

Arjen musertavista hetkistä

Enimmäkseen arki on minusta huojentavaa rauhaa, mutta joskus se on musertavaa ruuhkaa.

Tänään olin työpäivän aikana neljässä palaverissa. Siinä oli noin neljä liikaa, vaikkei yksikään noista palavereista sinänsä ollut huono. Oikeastaan ne olivat kaikki yksittäin ihan hyviä.

Niiden neljän jälkeen lampsin syömään. Mieliala ja verensokeri kilpailivat siitä, kumpi pääsee syvemmälle.

Olen suhtautunut paatuneesti säähän tähän asti, mutta kun säämasennus iski, se iski vyön alle. Eilen pidin ilmanalaa vielä henkilökohtaisena loukkauksena (hassua, että meitä kaikkia näin yhtäaikaa loukataan); tänään aloin epäillä synkkänä, ettei kevättä tule ollenkaan. Eikä kesää. Että tämä jatkuu tällaisena syyskuulle, jolloin alkaa taas kylmetä.

Winter is coming, sano.

Sitäkin mietin, millaisen työn haluaisin ... sitten isona. Ruoho näyttää kovasti vihreämmältä jollain aivan toisella alalla, mutta pelkään projisoivani toiveitani. Silti, ehkä jollain toisella alalla ei tarvitsisi ikinä enää käydä strategiapalaverissa, jossa pyydetään suhtautumaan työhön intohimoisesti? Intohimo kuuluu siihen itsepäisten "enkä laula" -kukkojen kiltaan, tuskin se vaatimalla esiin loikkaa. Ja mikä vika on velvollisuudentunnossa? Kysyn vaan.

Ei pidä ymmärtää väärin, enimmäkseen pidän kovasti työstäni. Joskus tuntee saavansa jotain eleganttia aikaan, joskus jopa jotain sellaista, josta voi olla apua jollekulle toiselle. Välillä tunnit vain hujahtavat ohi. Valitettavasti ne eivät koskaan vain hujahda ohi palaverissa.

Ja mitä alanvaihtoon tulee, juuri nyt vihaan ihmisiä, joiden mielestä pitää vain heittäytyä. Ensinnäkään kaikille aloille ei vain heittäydytä. Toiseksi on huomautettava, etten tunne oloani kovin varmaksi, jos asuntolainan maksusuunnitelma on tasoa "kyllä asiat aina jotenkin järjestyvät". Kai sekin on järjestymistä, että muutamme sillan alle koko sakki.

Masentaa.

20 comments:

  1. Tuo on aina vaikea päätös. Koska eipä taida olla (työ)elämää joka olisi vain ruusuilla tanssimista. Entä jos kirjoitat hyvät ja huonot jutut duunista, tai teet kaavion!, ja katsot miten käy, kumpi voittaa. Tai voisiko nykyistä duuniasi jalostaa haastavampaan suuntaan tms?
    Palaverit ovat kyllä intensiivistä hikeä, huh.
    Hei mutta vkoloppu edessä, karkoita masis jollakin yllätyskivalla :)! *halauksen paikka*

    ReplyDelete
  2. Mullakin oli tänään ns. "floristipäivä". Yksi tyyppi entisessä työpaikassa vaihtoi oikeasti alaa floristiksi, niin siitä se ajatus sitten lähti, että kun ahistaa töissä, tukeudun ajatukseen florismista... Tai ainakin vihreistä ruohoista aitojen toisella puolella, joskin tod. näk. samalla alalla, helpompaa ja nopsempaa, eikä tarvita sitä sillanalus-välivaihetta. ;)

    Tsemppiä! Niin ja Dilbert-sarjakuvia suosittelen myös pahoihin ahdistuspäiviin.

    ReplyDelete
  3. No äläs nyt. Vaikka onhan tuo kaikki ihan totta mitä sanot. Siis totta myös minulle. Joku mulla nimittäin työssä nyt tökkii. En tiedä onko se tämä pätkittäisyys ja olematon keskittyminen työasioihin, vaiko haasteiden vähäisyys tällä hetkellä. Yllätän silti usein itseni miettimästä mitä muuta voisin tehdä. Tämä on kiintoisaa, sillä ennen ä-lomaa pidin nykyistä työtä unelmatyöpaikkanani.
    Tulis edes kevät. Se varmasti auttaisi.
    Jaxuja!

    ReplyDelete
  4. Bleue, sepä se. Pelkään sitäkin, että jahtaan uutta uraa, ja sitten viiden vuoden päästä valitan, että en mä tätä halunnut.

    Nykyisessä duunissa on itse asiassa ihan sopivassa suhteessa haastavia ja vähemmän haastavia hommia; perusongelma on kai siinä, että kaipaisin jotain merkityksellisempää. Mun on vaikea löytää intohimoa siitä, että tuotan osakkeenomistajille lisäarvoa.

    Kiitos tsempistä :) Sillä on iso merkitys :)

    Vihreä Lintu, he, hyvä termi :D Vaikka floristin hommat eivät ole mua varten, kukkaparat. Mutta kuitenkin. Sitäkin mietin, että jos liikaa muusta haaveilen, muistanko ollenkaan keskittyä näissä hommissa kehittymiseen. Aaargh.

    Kiitos :)

    Leopardikuningatar, pätkittäisyys ei kyllä tee hyvää! Mulle kävi usein syksyllä niin, että aina kun joku oli pyörähtämässä kunnolla käyntiin, lapsi sairastui ja tipahdin sellaiseen aikaansaamattomuuden suohon.

    Tämä on kyllä jännä tilanne. Mulla oli vielä koko syksyn ja alkutalven liian vähän hommia, ja nyt tilanne on siltä osin (uuden pomon myötä) parantunut huomattavasti - mutta kun ehdin jo vilkaista sinne aidan toiselle puolelle :D

    Mutta ehkä äitiysloma on hyvä hetki miettiä sitä, mikä oikeasti tuntuu hyvältä ja tärkeältä? Toivottavasti sullakin ajatukset selkiävät, pikimmiten.

    Niin se kevät. Hetkellisesti tunsin jo toivon viriävän, kun aamulla tarkeni lukea kävellessä.

    Kiitos :)

    Anna, no en vihaakaan, ja kyllä sä varmasti sitäpaitsi tajuat :)

    ReplyDelete
  5. Mä olen perusluonteeltani hyvin turvallisuushakuinen ihminen. En tiedä pitäisikö muutosta lietsoakseen olla ennemmin ruosteisesti vitisevä tuulenmyötäilijä kuin sohvannurkkaan käpertyvä haavehautomo, mutta. Jo kahdesti olen jättänyt taakseni työpaikan, jossa ei ollut hyvä. Molemmat repäisyt söivät tulotasoa ja kasvattivat mielenrauhaa.

    Nyt olen löytänyt mättäiden keskeltä polun. Se on kapea, mutta jokaista askelta ei enää tarvitse varoa.

    (Runollisuus saattoi saada hetkeksi yliotteen, mutta syytän siitä kirjoitusympäristöä. Suoristettu kieli ei tunnu sopivan edes tämän blogin kommenttiosioon.)

    Sen kummemmin ihmistä blogin takaa tuntematta, olen varma että mitä tahansa päätätkin - se kantaa.

    ReplyDelete
  6. Ymmärrän niin hyvin tuon osakkeenomistajille voitontuottamisproblematiikan (kuten varmasti tiedätkin).
    Vaikka tietenkin suosittelen miettimään, mitä oikeasti haluaisit tehdä, muista, että sä olet oikeasti hyvä siinä mitä teet. Ja tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettetkö voisi tehdä jotain muuta ja olla siinä vielä parempi.

    Mutta sitä, kenelle töitä tekee, voi aina miettiä. Tosin yleensä, kun osakkeenomistajat tippuvat pois, vaikuttaa se myös palkkatasoon, mutta usein palkka kestää pienen pudotuksen, kunhan sellaista yhä tulee.

    Mitäköhän mä yritän sanoa? No joka tapauksessa ymmärrän ahdistuksesi, kannattaa ehkä miettiä, mitkä on olleet sun eri työnantajien hyvät ja huonot puolet, minkä tyyppiselle organisaatiolle haluaisit tehdä töitä. Ja tuen sua, mitä ikinä päätäkin tehdä :)

    ReplyDelete
  7. Tsemppiä! Sori kun ei irtoa nyt parempaa pohdintaa...
    Paitsi että Turun uuden Myllysillan alunen on tosi kauniisti valaistu - eli täälläkin voi opiskella uutta alaa!

    ReplyDelete
  8. Tästä huomaa, etten juurikaan käy palavereissa, koska musta ne on aina tosi hauskoja. Ja niissä saa usein kahvia ja jopa pullaa! Ehkä teillä ei saa? Tai saa muutenkin riittävästi, ettei ne riitä kokousmotivaatioksi?

    Voisikohan uutta uraa kohti lähteä hitaasti nytkyttelemään? Ettei heittäytyisi, vaan kääntäisi vähän nokkaa sinne päin ja saisi hyvää energiaa ja jossain vaiheessa huomaisi, että onkin kokonaan siellä urassa ja vanha ura on ihan takana. Musta tuntuu, että olen itse hitaasti tekemässä vähän niin kuin näin.

    Joka tapauksessa, jakselmuksia.

    ReplyDelete
  9. Petra, olipas jotenkin sympaattinen kommentti! Kiitos! Kai sitä todella pitäisi ajatella, että vaikka tässä nyt ottaisi ja lähtisi opiskelemaan, vanhaa työkokemusta voisi kuitenkin jotenkin käyttää hyödyksi.

    Mielenrauhan kasvatus tuntuu (tämänkinhetkisessä) kiihtymyksen tilassani ihan liian hyvältä!

    Kaisa, mä aina mietin tätä datan siirtoa excelistä powerpointtiin ja toisin päin, kun pohdin näitä asioita. Todella tiedän!

    Nyt mä kai haluaisin siirtyä takaisin nauttimaan opintotukea, ja se on vähän eri asia kuin pienempi liksa, mutta kai se tosiaan jotenkin ratkeaisi sekin asia, osa-aikatöillä (tai lottovoitolla, johon olen kaiken toivoni pannut.)

    Täti-ihminen, kiitos! Ei tarvitse pahoitella, olen vain äimistynyt (tosi ilahtuneella tavalla), että sulta riittää mielenkiintoa tähän nyt yhtään kun siellä taitaa olla muutakin mietittävää :) Myllysillan alle muuttoa harkitaan, onhan se kiva, että voi sillan alla lukea ennen nukkumaanmenoa.

    Siina, voi vaihdetaanko heti? Arvaa mitä tein maanantaina? Jätin ottamatta palaveriSÄMPYLÄN! Vaikka siinä oli välissä juustoa ja kasviksia! Olen täysin paatunut.

    Varmaan riippuu hieman uudesta suunnasta, onnistuuko nytkyttely. Mun unelmasuunnan osalta se on vaikeaa. Vaikeaa on. Kyllä mun elämä onkin. Nyyh.

    ReplyDelete
  10. Alan huolestua. Ei ole missään mahdollisessa maailmassa normaalia jättää ilmaista ruokaa syömättä.

    Minusta voisit tulla meidän työpaikalle töihin! Tulotaso romahtanee, mutta kivaa on. Eikä palavereja. Ainakaan liikaa.

    ReplyDelete
  11. En osaa juuri tämän kirjoituksen sisältöön mitenkään järkevästi ottaa kantaa, mutta halusin vain tulla kertomaan, että olen sua vähän tällain salaa seurannut jo monta päivää, ja blogisi on parhautta.

    "Enimmäkseen arki on minusta huojentavaa rauhaa, mutta joskus se on musertavaa ruuhkaa." Tämä kiteyttää niin hyvin esim. ihan kaiken. Koko elämäni. Kun mä olen tällainen että rakastan arkea ja kuitenkin se sitten joskus tökkii. Nyt tiedän miksi. Sanoit sen yhdessä lauseessa.

    Nyt vetäydyn taas kolooni, ettei sisäinen fanityttöni pääse liikaa vauhtiin ja syö kaikkea uskottavuuttani.

    ReplyDelete
  12. Eikös tää ole ihan klassikko, että ihminen äiti-ihmiseksi ruvettuaan kyseenalaistaa työnsä mielekkyyden? Mä ainakin täällä pohdiskelen asiaa, aika kuumeisesti, koska hoitovapaata on jäljellä aika tasan kolme kuukautta, enkä mä oikein tiedä, mitä haluaisin tehdä sitten "isona".

    Mutta tee ihmeessä kaavio, siihenhän voi piirtää sen sillanalusenkin.

    ReplyDelete
  13. Siina, minustakin voisin tulla, onko teillä paikkoja auki?

    Se sämpylä masentaa vieläkin.

    Anna, KIITOS! Olin eilen vähän samanlaisessa arjen epätilassa kuin tätä kirjoittaessanikin, ja kommenttisi tuntui auringonpaisteelta ja keväältä.

    Minäkin oikein jäin pohtimaan sitä, miksi arki, jota yleensä rakastan, on välillä vihattavin asia maailmassa. Mutta kai lähes kaikki on kaksijakoista. Onneksi arki enimmäkseen on kuitenkin parasta.

    Leluteekki, kai se on, koska huomaan, etten ole edes tässä blogimutsien piirissä, johon olen itseni kyynärpäätaktikoinut sisään, anteeksi vain kaikki muut, yksin.

    Sitä en tajua, etten tehnyt tälle jotain jo viime vuonna, jolloin olisi ehkä ollut enemmän aikaa vaikka lukea pääsykokeisiin, mutta silloin vaan keulin päästäkseni takaisin vanhoihin hommiin.

    ReplyDelete
  14. Miten olis aikuisopintotuki? Huomattavasti mukavampi kuin se nuorisoversio.

    En voi puhua kuin omasta kokemuksesta, mutta sen perusteella yleistän, että vaihtamalla paranee. Ei aina lineaarisesti, mutta lopulta ehkä kuitenkin. Mulla kesti kymmenkunta työpaikkaa löytää saman alan sisältä itselle sopiva homma. Alanvaihto kävi mielessä ja opiskelin siksi toisen tutkinnonkin, kunnes tajusin, ettei alassa ollut vikaa, vaan ihan tasan niissä työpaikoissa. Jossain oli tylsää, jossain oli sairas byrokratia, jossain ikävät ihmiset ja mitä nyt milloinkin.

    Ennätin, totta kai, päätellä, etten sovellu työelämään ja että asenteessa on vikaa. Sitten sattuman kautta, erään hermolepokauden päätteeksi, päädyin nykyiseen duuniini. Kaikki vaan loksahti kohdalleen. Paperilla duuni ei kuulostanut yhtään mielenkiintoiselta, mutta osoittautui sellaiseksi saman tien.

    Se nyt on selvää, että kaikki voi muuttua hetkessä, mutta jäipä ainakin se fiilis, että ojasta ei aina joudu allikkoon. Mammalomalla en harkinnut alanvaihtoa, vaan työhönpaluuta.

    Jos päädyt tekemään muutaman harharetken, osoittautuvat nekin ihan hyödyllisiksi jossain vaiheessa. On hyödyllistä tietää, mitä työtä tai missä olosuhteissa sitä ei ainakaan halua tehdä. Eli jos heittäytyisit sillä tavalla turvallisen varmasti niin, ettei oikeastaan ole kuin voitettavaa..?

    ReplyDelete
  15. Minä olen paljon pohtinut tässä "lomaillessani" työn merkitystä ja mielekkyyttä ihmisen elämässä. Että haluaako lähteä töihin periaattella "työ on työtä", käy raatamassa jotain tarpeetonta sen kahdeksan tuntia, jotta saa tarvittavan määrän rahaa peruselämään, ja keskittyy sitten täysillä siihen muuhun elämään ja itselle tärkeimpiin asioihin, vai haluaako saada työstä myös nautintoa ja sisältöä elämään, jolloin (ainakin omalla kohdallani freenä tässä ammatissa) työn määrän suhde muuhun elämään lähteekin vinoutumaan? Toki rahaakin tulee sitten ehkä vähän enemmän, mutta onko se sen arvoista? Vrt. eräänkin nerokkaan DI:n luomaa kaaviota ajan ja rahan käytöstä (välihuomautus: kirottu välikausi! Ikään kuin ei tarpeeksi vaikeaa olisi tämä vaatetusruljanssi itsessään? Hä?!). Entä sitten alan vaihdon / uudelleen opiskelun vaatima aika/raha/voimat suhteessa saatuun hyötyyn? Kansa vaatii lisää taulukoita ja kaavioita!

    Arki on itsestäkin yleensä parasta, nyt tökkii ihan kaikki ihan hitosti. Voi kirous.

    Niin että olin ihan sairaasti lohduksi ja hyödyksi nytten. Ole hyvä vaan kovasti.

    ReplyDelete
  16. Suhtaudu työhösi intohimoisesti ja ole innovatiivinen! Saa suorittaa, taakse poistu! Heko heko.

    Aika monissa kommenteissa tuli vahvasti "vaihtamalla paranee" tai ainakin "tietää paremmin mitä ei halua" suositukset. Itsekin näin periaatteessa ajattelen, mutta toimin kuitenkin aika turvallisuushakuisesti työasioissa.

    Näin tänään yhtä kaveria, joka on muutaman vuoden sisällä vaihtanut pari kertaa työpaikkaa. Uudesta työpaikasta nro 1 hän sai fudut, uusi työpaikka nro 2 oli hänen otettava vastaan, koska eropaketti oli kulutettu ja Visan luottoraja tapissa, ja sattumalta hän nyt päätyikin tosi kivaan ja antoisaan työpaikkaan. Tämä kaverini ei juuri arvosta titteleitä (mammonaa jossain määrin kylläkin), mutta pääsyynä viihtymiseensä hän sanoi loistavat työkaverit, joilta voi oppia ja joiden kanssa on kiva tehdä töitä. Täytyy sanoa, että omasta työpaikastani ne puuttuvat melkein kokonaan, ei jotenkin vaan synkkaa niiden tyyppien kanssa.

    Mä haluaisin tehdä syksyn 80% työaikaa, joten olen henkisesti varautunut sinnittelemään vielä loppuvuoden nykyisessä työpaikassani. Sitten aion hakea muutosta tavalla tai toisella, koska en halua viiden vuoden päästä vinkua samaa virttä, että ei huvita eikä haluta.

    Toivottavasti masennus muuttuu kevääksi ja työajatukset selkiytyvät jollain aikavälillä. :)

    ReplyDelete
  17. Sikuriina, aikuisopintotukeen olen kaiken toivoni laittanut! Menin vain lukemaan sellaisen pätkän, jossa sanottiin, että sitä on helpompi saada, jos opinnot jotenkin soveltuvat ... siihen entiseen uraan. Mitä toivealani ei todellakaan tee.

    Tiedätkö, musta kuulostaa jotenkin hirveän rohkaisevalta kuulla, että joku muukin on ehtinyt päätellä olevansa itse ongelma ja asenneviallinen. Sitähän mä tässä nimittäin myös päivittäin pelkään.

    Hyviä ajatuksia, kauheasti, kiitos! Auttaa taas eteenpäin asioiden pohdiskelussa.

    Hippiäinen, kiitos kovasti :D

    Mä olen ajatellut tuon työn mielekkyysjutun sillä tavalla, että tokihan sen pitää olla mielekästä, mutta ei LIIAN mielekästä, että muistaa elää työn ulkopuolellakin. Siksipä en haluaisi esimerkiksi kirja-arvostelijan tai kustannustoimittajan pestiä (ja siksikään en haluaisi, että harrastuksesta tulisi työ, mikä on minun kannaltani varmin tapa pilata harrastus.)

    Mutta välillä tulee kyllä sellainen olo, että kai sitä voisi käyttää 8h/pv makkaratehtaallakin, ja tulla sitten kotiin. No, ehkä ei makkaratehtaalla. Soijanakkitehtaalla.

    Kyllä sä itse asiassa olit, sekä lohduksi että hyödyksi :)

    Jennijee, no just tuolla tavalla, paitsi, ettei se tainnut olla vitsi :D

    Minullakin on aika vahva turvallisuushakuinen puoli. Ei sillä, jos tulee kiinnostavia hommia vastaan, olen aika valmis vaihtamaan ... mutta esimerkiksi uudelleen opiskelijaksi ryhtyminen. Hmmm.

    Ihanaa kuitenkin, että sun kaverilla kävi noin mahtava tuuri!

    Tästä sun 80% työajasta tuli mieleen, että jos kuitenkin näet jonkun mahtavan työtarjouksen, suosittelen silti hakemaan. Kyllä se uusikin työnantaja voi joustaa - ainakin kannattaa kysäistä.

    Kiitos, toivon sinnekin aurinkoisempaa työarkea tosi pian!

    ReplyDelete
  18. Pakko oli tulla vielä kertomaan, etten ole viime aikoina ollut turhissa palavereissa :) Ennen sen sijaan ei muunlaisia palavereja ollutkaan. Oli tärkeää olla "kuulolla", vaikka usein en tiennyt agendaakaan ja vielä useammin sitä ei ollut olemassakaan. Ja jos vaikka olikin, niin aiheesta ei välttämättä tajunnut mitään. Muistelin päivittäin vielä lukiossa osaamaani taitoa, silmät auki nukkumista. Osaan myös pelata erilaisia huomaamattomia pelejä kynällä ja paperilla sekä tietty läppärillä. Kauppalistat tuli laadittua ja ihmisten synkimpiä salaisuuksia arvuuteltua hiljaa mielessä.

    Itselleni ole asettanu sellaisen ehdon, että töihin meneminen ei saa v*tuttaa. Siis pääsääntöisesti. Hyvin on toiminut toistaiseksi. Mutta onkin ensimmäinen duuni sitä laatua.

    ReplyDelete
  19. Sikuriina, aaa, osatapa nukkua silmät auki.

    Minuakin on alkanut harmittaa se, ettei palavereille ole agendaa! Että jotenkin vaan kokoonnutaan yhteen pohtimaan, että pitikös meidän nyt puhua jostain. AAAARGH! Kumisaapasfirmassa oli pahinta, jengi hiihti palavereihin, joiden aihe ei oikeastaan heitä koskettanut, mutta pitihän siellä olla läsnä, mutta aihe ei kuitenkaan kiinnostanut, joten 95% kaikista läsnäolevista näpytti työasioita läppärillä ja jonkun avainsanan kuullessaan esitti disruptiivisen kommentin. TUPLA-AAAAARGH!

    Okei, juuri nyt ei vituta mennä töihin. Mutta niihin palavereihin satunnaisesti kyllä.

    ReplyDelete

Note: Only a member of this blog may post a comment.