Minä, ekotykinruokaa

Eikö olisi aika kaunista kirjoittaa otsikoksi "Minä, ekosoturi"?

Minusta olisi. Mutten voi. Bleue haastoi miettimään omia ekoilutottumuksiaan, ja pienen pohdinnan jälkeen selvisi, että olen vihertävä lähinnä vatsataudissa, vaikka mielelläni muuta kuvittelisinkin.

Kuten Täti-ihminen, minäkään en luullakseni tee montaakaan asiaa ensisijaisesti ekologisista syistä. Kaksi tärkeintä motivaattoriani ovat laiskuus ja itaruus. Tässä järjestyksessä. Täten voin kuluttaa rahaa tehdäkseni elämästäni helpompaa. En kuitenkaan kuluta rahaa huvikseni, koska se on raskasta, eikä lainkaan huvituksellista.

Olen myös synkeän vakuuttunut myös siitä, että pienillä arjen ekoteoilla ei lopulta ole kauheasti merkitystä. Älkää ymmärtäkö väärin, se ei ole syy jättää jotain tekemättä - toivoisin kuitenkin, että sen lisäksi, että minä täällä näprään, myös esim. teollisuus ja poliitikot kasaisivat itsensä ja loisivat pakotteita a) itselleen ja b) meille muille. Kuuletteko poliitikot, tarvitsen keppiä!

Harva asia on myöskään täysin itsestäänselvä. Koiran hankkiminen on toisaalta ihan ääliöteko, sillä hurtta syö kauheasti lihapitoisia ruokia. Toisaalta se voi vähentää kulutusta, sillä sen ulkoiluttaminen ei onnistu ostareissa: putiikkien pitäjät katsovat tosi kalsasti lattialleen kakkaavaa nelitassua. Muutenkin karvahanuri vie kallisarvoista kulutusaikaa, ja hyvä niin.

Jos meillä jossain menee kohtuullisesti, niin ruoan suhteen. Henkilökohtainen lihansyönninvähentämisprojektini on sujunut hienosti: en ole täyskasvissyöjä, mutta mitä enemmän kasvisruokaa syö, sitä vähemmän tekee lihaa mieli. Harvoin lihaa siis ruoaksi laitankaan.

Toisaalta, olennaisemmin, emme juuri heitä ruokaa roskiin. Olen tässä lähes rasittavan puolella oleva kyttääjä. Lapsen sapuskoista osa tosin siirtyy suoraan sinne biojäteastiaan (minä en niitä syö, koska äiti opetti, ettei keittiöpossuksi pidä ruveta, eikä koirakaan syö, sillä huolimatta halustaan ruveta keittiöpossuksi se on allerginen lähes kaikelle.)

Muutoin epäilen, että olemme aika lailla keskivertoja: on se juuttaan kosla, lennämme satunnaisesti lomalle (lentäminen sopiikin minulle erinomaisesti, sillä se on sekä rasittavaa että kallista) ja ostamme väistämättä jokaisen konsolisukupolven kaikki edustajat.

Kosmetiikkaa, etenkin vartalonhoitotuotteita tai mitään rasvoja, käytän sentään todella vähän, enkä niitä ostakaan. Enää. Olen kyllä joskus kuvitellut, että naamarasvan syyttävä tuijotus peilikaapista saa minut käyttämään sitä. Ahaha. Ja vauvaharsojenkin luovalla käytöllä haluaisin tässä vähän keulia. Se on voinut vähentää talouspaperin kulutustamme viisikin prosenttia.

Yksi juttu kuitenkin, vaikka tavallaan tämä oivallus tulee ehkä vähän myöhään, kun olen jo ostanut tuhatkunta kirjaa (sen lisäksi siis, että olen rakastunut kirjastoon). Tavaran määrän suhteen hyvä pyrkimys voisi olla, että jälkeläiseni joutuu aikaan heittämään mahdollisimman vähän roinaa pois. Jatkuva rojun akkumulointi voi ehkä olla asia, josta yltäkylläisyyteen tottuneet todella voivat, ehkä ensimmäisenä sukupolvena, pyristellä pois. Aika hieno tilaisuus, jos minulta kysytte.