En ehkä olekaan maininnut, että huolistani huolimatta muksun korvat sitten kuitenkin putkitettiin?
Neljännen antibioottikuurin jälkeen, kun niitä putkia ensi kerran ehdoteltiin, suhtauduimme asiaan klassisella toivotaan, toivotaan -meiningillä. Jospa se nyt ei enää sairastu, kesää kohtihan tässä mennään, kuka muka saa keväällä korvatulehduksia, uiminenkin menee hankalaksi.
Kun mukelo sitten kellontarkasti kuukausi edellisestä kuurista sairastui, soitin nöyrästi lääkäriin ja anelin pääsyä jonkun putkituksia hoitelevan korvalääkärin pakeille. Audienssi suotiin ja varsin varmaotteiseksi potilaaksi karaistunut pikkulikka kirjattiin putkitettavaksi.
Seuraavalla viikolla marssimme hoideltaviksi.
Lasta ei tuntunut koko aamussa nyppivän juuri muu kuin typerä nukutusmaski. Äitiäänkin se - tai lähinnä maskin jälkitila - ahdisti. Pieni ihminen joka urvahti leikkaussalin pöydälle oli niin kauhistuttava ja liikuttava näky, että piti tiristää pari kyyneltä. Ehkä kuusi. Sitten kasasin itseni ja menin odotustilaan, jossa odotti seuraava potilas. Eihän hänelle passaa näyttää, että leikkaussalista tulee ulos itkeviä äitejä. Luulee vielä, etteivät tarjoa jäätelöä.
(Jäätelöstä puheenollen: nukutuksesta heräävä lapsi oli niin vihainen, ettei edes syönyt sitä jäätelöä. Karjui vain kiukkuaan sulava puikko kädessään. Pääsin aateloimaan äitiyteni lopulta viemällä puikon lapsen kädestä.)
Olin tietenkin kertonut itselleni, että nyt, kun korvat on putkitettu, lapsi ei sairastu enää koskaan. Mihinkään. Siksipä kaksi putkituksen jälkeen sairastettua flunssaa olivat pienimuotoisia pettymyksiä.
Ollaanpas hetki tosissaan: antibiootteja ei ole putkien jälkeen tarvittu, ja ne kaksi flunssaakin ovat menneet ohi yhden illan kuumeilulla. Kuumekaan ei ole noussut niin kovaksi. Voitto!
Pakko se on myöntää: putkituksesta oli apua. Ja minulle, minulle oli valtavasti apua siitä, että moni kommentti aikaisempaan pohdintaani oli niin rohkaiseva.
Valtaisan iso kiitos.
 |
| Taiteilijan havainnekuva putkesta. Korvaputkia, kuten mustia aukkoja, on vaikea valokuvata suoraan edes tehokkaalla teleskoopilla. Niin kuvittamisessa joudutaan luottamaan asiantuntijoiden kuvaukseen, joka perustuu aineen käyttäytymiseen putken lähistöllä. Putkitusputkien ns. laikkojen oletetaan olevan leveitä, jottei tärykalvo heti seuraavalla viikolla pullauta vierasesinettä ulos. |
Neljännen antibioottikuurin jälkeen, kun niitä putkia ensi kerran ehdoteltiin, suhtauduimme asiaan klassisella toivotaan, toivotaan -meiningillä. Jospa se nyt ei enää sairastu, kesää kohtihan tässä mennään, kuka muka saa keväällä korvatulehduksia, uiminenkin menee hankalaksi.
Kun mukelo sitten kellontarkasti kuukausi edellisestä kuurista sairastui, soitin nöyrästi lääkäriin ja anelin pääsyä jonkun putkituksia hoitelevan korvalääkärin pakeille. Audienssi suotiin ja varsin varmaotteiseksi potilaaksi karaistunut pikkulikka kirjattiin putkitettavaksi.
Seuraavalla viikolla marssimme hoideltaviksi.
Lasta ei tuntunut koko aamussa nyppivän juuri muu kuin typerä nukutusmaski. Äitiäänkin se - tai lähinnä maskin jälkitila - ahdisti. Pieni ihminen joka urvahti leikkaussalin pöydälle oli niin kauhistuttava ja liikuttava näky, että piti tiristää pari kyyneltä. Ehkä kuusi. Sitten kasasin itseni ja menin odotustilaan, jossa odotti seuraava potilas. Eihän hänelle passaa näyttää, että leikkaussalista tulee ulos itkeviä äitejä. Luulee vielä, etteivät tarjoa jäätelöä.
(Jäätelöstä puheenollen: nukutuksesta heräävä lapsi oli niin vihainen, ettei edes syönyt sitä jäätelöä. Karjui vain kiukkuaan sulava puikko kädessään. Pääsin aateloimaan äitiyteni lopulta viemällä puikon lapsen kädestä.)
Olin tietenkin kertonut itselleni, että nyt, kun korvat on putkitettu, lapsi ei sairastu enää koskaan. Mihinkään. Siksipä kaksi putkituksen jälkeen sairastettua flunssaa olivat pienimuotoisia pettymyksiä.
Ollaanpas hetki tosissaan: antibiootteja ei ole putkien jälkeen tarvittu, ja ne kaksi flunssaakin ovat menneet ohi yhden illan kuumeilulla. Kuumekaan ei ole noussut niin kovaksi. Voitto!
Pakko se on myöntää: putkituksesta oli apua. Ja minulle, minulle oli valtavasti apua siitä, että moni kommentti aikaisempaan pohdintaani oli niin rohkaiseva.
 |
| Taiteilijan näkemys siitä, miten eräs äiti haluaisi ojentaa kukkia kaikille, jotka jaksoivat kirjoittaa rauhoittavia sanoja ja valaa uskoa. |
Valtaisan iso kiitos.
Voi iso halaus sinulle :)! Olet ollut reipas äippä :))))! Vitsi että sitä onkin omien lasten kohdalla leijonaemofiiliksissä kaikessa "poikkeavassa". Sitä vaan on, siis ainakin minä olen. Se tunne tulee niin voimalla, järki jää hiljaa pihisemään jalkoihin.
ReplyDeleteToivotaan normiflunssien aikakautta teille, ilman tyhmiä ab kuuria :)!
Ai niin ainiin! Kuuntelin sen Terapiassa pätkän radiosta tänään, pitää tilata 3. tuotantokausi itselle, ehkäpä. Hyviä havaintoja oli tällä keskusteluja näyttelijällä (Tove?), oikein hyviä.
ReplyDeletePitää kuunnella joku muukin :)!
:) Toivotaan, ettei korvakipu kiusaa enää koskaan.
ReplyDeleteNiin pieniksi kapistuksiksi ne putket ovat yllättävän päteviä. :)
ReplyDeleteBleue, sellainen tunne siinä juuri oli! Vielä kun oli miettinyt sitä, että mitä jos nukutuksesta ei herääkään.
ReplyDeleteHurjan iso kiitos halauksesta, se ilahdutti. Minustakin olin ihan superreipas :D
Ja tosi ihanaa, että tykkäsit siitä radio-ohjelmasta. Minustakin Terapiassa-pätkä oli mahtava, toinen suosikkini oli Sirpa Kähkönen juttelemassa Downton Abbeysta, oi joi. Häntä olisin kuunnellut vaikka tunnin lisää.
Jennijee, sitä toivomme! Kaikille!
VL, no todellakin ovat. Suosikkijuttujani ovat olleet jo kohta kaksi kuukautta!
Putket on ystävät! Esikoisella kolmannet ja kuopuksella toiset, muistaakseni. Panoksia voisi seuraavalla kerralla korottaa kaapaisemalla kaveriksi myös kitarisat pois. Silloin saattaisi myös jäätelö maistua.
ReplyDeleteKuopuksen viimeisimmässä putkituksessa/kitarisaleikkuaksessa hän heräsi myös kovin kiukkuisena ja minun piti vaatia hänelle kolme perättäistä jäätelöä ettei olisi huutanut kurkku suorana. Hoitaja vähän kakisteli mutta kun kuuli mikä ääni jätkästä lähtee, mielellään tarjoili lisää..
Mahtava blogi, muuten!
Himputti, kommentti oli jostain syystä hautautunut inboxiini! Käymme tiukkoja keskusteluja postilaatikon kanssa - näin ei parane käydä toiste. (Ts. minun pitäisi varmaankin suorittaa joitakin siivoustoimenpiteitä.)
ReplyDeleteTässähän alkaa ihan innostua tuosta kitarisa-asiastakin :D Lääkäri kysyi, pitääkö ne poistaa: "Kuorsaako lapsenne?" Tuijotimme molemmat hämmentyneinä tohtoria - jos kuorsaa, ei kuitenkaan niin kovaa, että se seinän läpi kuuluisi. (Mutta eihän hän kuorsaa, suloisesti tuhisee vain, kun iltayöstä käyn tuijottamassa.)
Mä luulen, että ne jäädelöt on halvin kustannuserä siinä leikkausprosessissa ja jos kolmella per potilas saadaan potilas- ja työtyytyväisyys nousuun, niihin kandeekin investoida :)
Kiitos kehuista, tuli hyvä mieli :)