Lapsi ympäristörikoksena

Nykyään usein toisteltu mantra on, että pahinta, mitä länsimainen ihminen voi ympäristölle tehdä, on hankkia lapsia.

Väitteenä se on minusta hieman samaa luokkaa kuin ajatus siitä, että työntekijä on työnantajalle pelkkä kuluerä. Tietenkin juuri tämän kuluerän karsimalla säästöä syntyy valtavasti, mutta toisaalta, mistä tuloksesta?

Yksi ympäristörikos syöttää toiselle käpyä

En yritä tässä sanoa, että globaali ylikansoitus ja pullistelevat slummit olisivat iloinen ilmiö, vaan että länsimaissa laskevan syntyvyyden trendi voi jossain määrin olla jopa ongelma - ainakin tulevaisuudessa.

(Perustan muuten tämän tekstin pitkälti Kevin Kellyn kirjaan What Technology Wants ja siitä syntyneisiin, epäilemättä väärinmuistettuihin ajatuksiin. Virheet ja kärjistykset ovat omiani, mutta jos Kellyn osoitetaan olevan väärässä, kaadun mielelläni hänen kanssaan.)

Jos hyväksytään kaksi lähtöoletusta ihan alkuun? Ensinnäkin voidaan otaksua, että ihmiskunta haluaa ainakin noin keskimäärin jatkaa omaa olemassaoloaan, osana sitä luontoa, jonka tuhoamisesta se itseään mieluusti ja aiheestakin syyttää. Toiseksi voidaan kai olettaa, että tämän päivän ongelmat ratkaistaan huomisen teknologialla (eikä palaamalla takaisin luolakaudelle, josta toki ei olisi koskaan mihinkään edistyttykään jos olisi jotenkin hauskaa istua luolassa palelemassa ilman Internetiä.)

Kun lisäksi innovaatiot tarvitsevat ilmeisesti jonkinlaista väestöpohjaa - kaikista ihmisistä ei tule innovaattoreita, eikä toisaalta keksintöjen syntymisen kannalta ole kovin hedelmällistä, että potentiaaliset propellihatut eivät pääse juttelemaan keskenään, hommat kun eivät etene tyhjiössä - voidaan aikamme suosikkimantran vastaisesta ajatella jopa, että lapsen saaminen on vastuullisen, ympäristöstään huolehtivan ihmisen hommaa.

Etenkin, jos vastuullinen, ympäristöstään huolehtiva ihminen muistaa tarjota piltilleen tilaisuuden koulutuksen tai muun opin kautta toteuttaa potentiaaliaan ihmisenä - ja etenkin, jos hän ottaa ja lisääntyy jossain maassa, jossa vanhempien koulutustasosta piittaamatta kaikille halukkaille on tarjolla sellaista koulutusta, joka tarjoaa mahdollisuuksia pelastaa koko saakelin ihmiskunta. Poikkitieteellisen tiimin jäsenenä tietenkin.

(Toiseksi voidaan ajatella, että kehitysyhteistyö on mitä järkevin tapa kuluttaa ylimääräisiä roposia. Lapset, jotka eivät pääse toteuttamaan potentiaaliaan, koska koulutusta ei ole tarjolla, eivät ole kenenkään etu. Voi olla, että kurjuuden vähentyminen toisaalla ei vaikuta suoraan valtiolliseen bruttokansantuotteeseemme, mutta tulevaisuutemme kannalta sillä on silti merkitystä. Ja kyllä, uskon, että kehitysyhteistyössäkin on ongelmia, mutta se ei nyt ollut tässä pointtina.)

Koiran suhteen minulla ei ole mitään sanottavaa puolustuksekseni.