Sormiharjoitus

Ei mitään sanottavaa tai liikaa sanottavaa. Melkein innostuin tekemään eilen sellaisen listauksen, tiedättehän, kivoja asioita juuri nyt. Joka väliin olin sitten vain kuitenkin tunkemassa jotain valittamisen aihetta. Että juu, sattuihan tässä kiva asia, mutta arvatkaapa vaan, sattuiko heti perään kaksi ärsyttävää.

Illalla itkin kiukkuturhautumista kunnes jotenkin pääsin siitä yli, en tiedä miten, älkää kysykö. Jos jossain olen infantiililla tasolla, niin turhaumien käsittelyssä.

Tänään mietin (hikoiltuani yöllä myös vuolaasti) josko radikaalisti vähentämäni kofeiini olisi vaikuttamassa mielialan ohella myös jotenkin fyysisiä vieroitusoireita tuottavasti (miten voin enää ikinä hivuttautua kohti kuutta päiväannostani tämän tunnustuksen jälkeen?). Mies kysyi, olenko tykittänyt kofeiinia suoraan suoneen. En vaivautunut vastaamaan.

Sen sijaan päätin yrittää listausta uudestaan. Nyt katsomme vain elämän kirkkaampaa puolta, pieniä ja keskisuuria asioita satunnaisessa järjestyksessä:

Kohta yksi:

Hain eilen Siinan kirjan kirjakaupasta. Luin hieman elämältä salaa muutamat ensimmäiset sivut, vaikka ei pitänyt, lapsi meijasti vieressä ja kirjasto odottelee muutamaa todella kiireellistä tapausta takaisin, mutta luin silti, with a rebel yell. And with a rebel yell I cried: more! More! More! En halua hehkuttaa liikaa, koska sellainen on luotaantyöntävää (jotain olen oppinut minäkin) mutta sen voin kertoa, että harvoin sitä kuitenkaan ääneen nauraa lukiessaan vaikka muutoin nauraa paljonkin. Siitä tulee aina iloiseksi kun löytää kirjan, jonka kanssa nauraa, ja Kukkia Birgitalle vaikuttaa totta vie olevan sellainen.

Kohta kaksi:

Olin äidin kanssa viikonloppuna Tukholmassa. Reissu oli ihan joka tavalla mahtava, minulla on paras ja hauskin äiti, mutta juuri nyt sukellamme suoraan materiaaliosaan: ostin eri päheät juoksutrikoot. Harmitti, kun osa lenkkipolusta oli tänään mystisesti pimentynyt, eikä se ainut vastaantulija sillä kohdalla ehkä nähnyt juoksutrikoideni yleistä parhautta. Häntäkin varmasti harmittaa, toivottavasti saa kuitenkin nukuttua.

Kohta kolme:

Lapsi sai syntymäpäivälahjaksi kahden ja kolmen palan merieläinaiheisia palapelejä. Nyt hän oppi kokoamaan niitä itse, ilmeisesti siksi, että oli tovin isänsä kanssa, joka ei mene auttamaan. Välillä palapelien luota kuuluu ahdistunut "Ei mahdu! Ei mahdu!" mutta hetken päästä lapsi jo onnittelee itseään: "Ienosti! ESSS!" ja kohottaa kätensä ilmaan.

Kohta neljä:

Vapauduin nähdäkseni lopullisesti ruokabloggaaja-ajoilta periytyneestä hifistelyn tarpeesta ja sekä söin lounaaksi pikanuudeleita (löysin eräästä kaupasta "vihanneksen" makuisia, kerrassaan mahtavia, liikaa suolaa ja natriumglutamaattia. Valitettavasti ostin myös "kana vihreä curry" -makua, koska en huomannut ensimmäistä sanaa, ja nyt hieman harmittaa koska en haluaisi oikeastaan enää kanaa nähdäkään. Vaikka tuskinpa niillä nuudeleilla mitään tekemistä kanan kanssa on.) että ostin sitruunapippuria. Täyttöpussin.

Kohta viisi:

Mikäli kaikenlaiset ässät excel-taulukkoni ovat oikeassa, olen juossut tänä vuonna yhteensä 500 kilometriä, mitä pidän kohtuullisena saavutuksena. Tämä enteilee juoksupostausta, voitte alkaa katsella jo sopivia poteroita suojautuaksenne.


Kas, tulinpa hyvälle tuulelle nyt. Kyllä kannatti.