Kävimme Kap Verdellä.
Siellä oli oikein miellyttävää: käsittämätön hotellikompleksi, jossa ei ollut muuta tekemistä kuin liota uima-altaassa lapsen kanssa tai lojua altaan reunalla kirjan kanssa. Ruoaksi oli vaikka mitä, mutta vihannesasiat onneksi sillä tavalla vähän onnettomia, että oli hyvä syy syödä pelkkiä ranskanperunoita melkein koko viikko. (Hyvä on, söin myös aika paljon kalaa ja kahdesti sokerimyrkytyksen aiheuttavan vohveliannoksen aamiaiseksi, joten ehkä kärsin auringonpistoksesta.) Viini ei ollut kummoistakaan, mutta onneksi muistin mieltymykseni geeteehen, ja (koska mukana oli kaksivuotias lapsi) myös pelkkään teehen - tonic maistui niin hyvältä ilman ginikomponenttiakin, että voisin vaikka tulla uudestaan raskaaksi ihan vain koska tiedän, että enää ei tarvitsisi murjottaa juhlissa Sprite-pullo kädessään.
Huomaan hartiajännitykseni hävinneen kokonaan, mutta kyllä se varmasti pian palaa jos oikein reippaasti yritän.
Lomalla oli siis ihanaa! Mutta lentäminen oli kamalaa.
Menomatka kesti kymmenen tuntia. Sen aikana lapsi mieltyi puljaamaan penkkiemme välisellä käsinojalla. Kerran hän paukautti sen alaspäin kovalla voimalla suoraan ruokatarjottimeni päälle. Voitte ehkä kuvitella seuranneen lihapullasateen! Vaan käsinojapa ei ollut vielä kunnolla alhaalla, ruokatarjotinhan oli välissä, joten lapsi paukautti sitä koko pienen kehonsa voimalla uudestaan. Tarjotin toimi tälläkin kertaa hienosti katapulttina!
Kun sotku oli siivottu, tirautin pari kyyneltä, join skumpan hermojeni vuoksi ja jo vartin päästä hihitin tapahtumalle. Jos olisin tiennyt paluumatkasta, olisin jättänyt itkun kokonaan väliin.
Paluumatkakin kesti kymmenen tuntia. Kun näistä tunneista oli jäljellä vielä yhdeksän, lapsi oksensi. Minulla oli jokin etiäinen, jonka avulla koppasin tuotoksen vaippaharsoon, käärin harson oksennuspussiin ja taputin itseäni tyytyväisenä selkään. Okei, en taputtanut, sillä lapsi oli kuumeinen eikä meillä ollut särkylääkettä. Näin mielessäni hätälaskun Ranskaan ja ambulanssikyydin sairaalaan.
Onneksi lapsi oksensi puolen tunnin päästä uudestaan. Tällä kertaa koppasin sotkun enimmäkseen hyvään huiviini, levätköön se rauhassa, ja loput lapsen vaatteisiin. Tämän jälkeen kylmähermoisesti vaihdoin muksulle varavaatteet ja rukoilin. Jokin tepsi, rukous tai oksennus, mene tiedä, sillä lapsi piristyi silmissä ja vietti loppumatkan hyppimällä iloisesti penkillä.
Minä join skumpan, hermojeni vuoksi.
Näillä näkymin lähdemme lomalle uudestaan heti, kun materiansiirrin on keksitty tai olen ehtinyt unohtaa tämän. Eli ensi vuonna, muistini on heikko ja aurinko viettelevä.
Siellä oli oikein miellyttävää: käsittämätön hotellikompleksi, jossa ei ollut muuta tekemistä kuin liota uima-altaassa lapsen kanssa tai lojua altaan reunalla kirjan kanssa. Ruoaksi oli vaikka mitä, mutta vihannesasiat onneksi sillä tavalla vähän onnettomia, että oli hyvä syy syödä pelkkiä ranskanperunoita melkein koko viikko. (Hyvä on, söin myös aika paljon kalaa ja kahdesti sokerimyrkytyksen aiheuttavan vohveliannoksen aamiaiseksi, joten ehkä kärsin auringonpistoksesta.) Viini ei ollut kummoistakaan, mutta onneksi muistin mieltymykseni geeteehen, ja (koska mukana oli kaksivuotias lapsi) myös pelkkään teehen - tonic maistui niin hyvältä ilman ginikomponenttiakin, että voisin vaikka tulla uudestaan raskaaksi ihan vain koska tiedän, että enää ei tarvitsisi murjottaa juhlissa Sprite-pullo kädessään.
Huomaan hartiajännitykseni hävinneen kokonaan, mutta kyllä se varmasti pian palaa jos oikein reippaasti yritän.
Lomalla oli siis ihanaa! Mutta lentäminen oli kamalaa.
Menomatka kesti kymmenen tuntia. Sen aikana lapsi mieltyi puljaamaan penkkiemme välisellä käsinojalla. Kerran hän paukautti sen alaspäin kovalla voimalla suoraan ruokatarjottimeni päälle. Voitte ehkä kuvitella seuranneen lihapullasateen! Vaan käsinojapa ei ollut vielä kunnolla alhaalla, ruokatarjotinhan oli välissä, joten lapsi paukautti sitä koko pienen kehonsa voimalla uudestaan. Tarjotin toimi tälläkin kertaa hienosti katapulttina!
Kun sotku oli siivottu, tirautin pari kyyneltä, join skumpan hermojeni vuoksi ja jo vartin päästä hihitin tapahtumalle. Jos olisin tiennyt paluumatkasta, olisin jättänyt itkun kokonaan väliin.
Paluumatkakin kesti kymmenen tuntia. Kun näistä tunneista oli jäljellä vielä yhdeksän, lapsi oksensi. Minulla oli jokin etiäinen, jonka avulla koppasin tuotoksen vaippaharsoon, käärin harson oksennuspussiin ja taputin itseäni tyytyväisenä selkään. Okei, en taputtanut, sillä lapsi oli kuumeinen eikä meillä ollut särkylääkettä. Näin mielessäni hätälaskun Ranskaan ja ambulanssikyydin sairaalaan.
Onneksi lapsi oksensi puolen tunnin päästä uudestaan. Tällä kertaa koppasin sotkun enimmäkseen hyvään huiviini, levätköön se rauhassa, ja loput lapsen vaatteisiin. Tämän jälkeen kylmähermoisesti vaihdoin muksulle varavaatteet ja rukoilin. Jokin tepsi, rukous tai oksennus, mene tiedä, sillä lapsi piristyi silmissä ja vietti loppumatkan hyppimällä iloisesti penkillä.
Minä join skumpan, hermojeni vuoksi.
Näillä näkymin lähdemme lomalle uudestaan heti, kun materiansiirrin on keksitty tai olen ehtinyt unohtaa tämän. Eli ensi vuonna, muistini on heikko ja aurinko viettelevä.
Luin aamupöperössäni että puin lapselleni kuravaatteet toisen oksennuksen jälkeen. Piti vähän räpytellä.
ReplyDeleteMutta hei kaksi oksennusta kopattuna kuulostaa onnistuneelta matkalta! Oikeasti! Olen valitettavasti kuullut varsin paljon eritteisempiä tarinoita muiden lomareissuilta. Joten nostetaan skumppa sille ja lomallenne. Tai kahvikuppi. Muttei kuravaatteissa.
Voi ei ja apua. Otahan kuule vielä pari lasillista jälkikäteenkin vähintäänkin niiden oksukoppien kunniaksi!
ReplyDeleteMeillä luvassa toukokuussa meno-paluu á 12 tunnin lentämistä näiden kahden kanssa. Näen painajaisia jo valmiiksi. Olen harkinnut vakavasti lasten toimittamista perille DHL:llä miedosti huumattuina (älkää nyt kuitenkaan tilatko sosiaalihuoltoa paikalle vielä..).
Voi kauhistus. Juuri tuon takia olen aika haluton menemään liian kauaksi. Jo Etelän reissujen lentomatkat on melkoista hermon venytystä. Emmekä edes pääse suoralla lennolla, mutta toki yksittäiset lennot on vain 2,5 h mittaisia. Seuraavalla reissullahan lapsella toki on oma tuoli, mutta lieköpä tuostakaan suurta helpotusta on...
ReplyDeleteKap Verde ja loma sen sijaan kuulostavat aivan ihanilta! Eikä tuo kuvakaan suoranaisesti muuta tätä mielikuvaa. :)
Nyt tuli olo, että vähättelin kokemustasi, sitä en tarkoittanut, toiv ymmärsit että tarkoitin lohduttaa :)!
ReplyDeletePelottavaa, justiin kateltiin Kap verden reissuja, muttaku tuo yksi ei vielä ole kolmea. Tohtiiko tuota edes ajatella... sittenkään.
ReplyDeleteKahdeksan tuntia montenegrolaisessa bussissa rupeaa kuulostamaan ihan leppoisalta lomalta - se kuitenkin aina välillä pysähtyi ja eritteitä saatiin bussin ulkopuolelle. Mutta hei, nyt säkin opit noin niin kuin hyvän huivin kautta, että jatkossa käsimatkatavaroihin pakataan: lapselle särkylääkettä, _kahdet_ varavaatteet (+ yksi aikuisten kokoa) ja runsaasti muovipusseja. Ja voisin mä harkita noita Bleuen ehdottamia kuravaatteitakin. ;)
ReplyDeleteLaitoin sitten ihan omasta päästä haasteen - siihen ei nää oksukopit nyt oikein kelpaa.
ReplyDeleteBleue, kuravaatteet olis ehkä olleet tosiaan tarpeen :D Ja joo, me päästiin aika helpolla onneksi (lapsi tosin yhden yön kuumeili lomallakin ja minä näin taas valvepainajaisia) mutta enimmäkseen meni mainiosti. Me kuitenkin oltais voitu viettää koko viikko vuorotellen turistiripulissa.
ReplyDeleteJa tietenkin ymmärsin, älä huoli :D Skumpat tai kahvikuppi!
Rouva Ruuhka, hyvä ajatus! Vaan ehkä glögiä, jotenkin ei nyt kevyt ja kylmä maistu täällä Suomessa :D
Miksi en itse keksinyt tuota DHL-ajatusta? Mahtava! (Ja hei, jos molemmilla on oma penkki, se helpottaa. Kunhan et ITSE ole se, joka istuu kolmen penkin rivillä kahden lapsen kanssa :D)
LQ, on siitä. Oikeasti. Sillä on tilaisuus hyppiä jossain muualla kuin vanhempiensa sylissä, eikä tarvitse pelätä sitäkään, potkiiko lapsi jotain onnetonta tuntematonta leukaan.
Kap Verde ja loma olivat kyllä noiden 20 tunnin arvoiset :)
Maiu, kyllä mä oikeastaan silti suosittelen. Sitten kun se lento on ohi, on tarjolla viikko takuuvarmasti lämpimässä :D
Leluteekki, kyllä, nyt opin :D Ja onneksi mulla on laukku, joka tarjoaa näihin kaikkiin varavaatteisiin mahdollisuuden. Toinen on nämä vaippaharsot, joiden käyttämisestä en luovu ikinä.
Saakohan muuten lasten Buranaa matkakokoisena pakkauksena?
Haaste oli hyvä, kiitos siitä! Minä olen mukana!
Mä ihmettelinkin kun susta ei kuulunut mitään pitkiin aikoihin.
ReplyDeleteOlen ollut lentokoneessa vatsatautisena. Sitä hirveämpi skenaario on vaan olla vatsatautisen lapsen kanssa lentokoneessa.
Mites muuten kakkosarvonta? Mä sain paikan, nyt mietin että otanko sen.
Mekin käytiin lomalla. Eikä kyllä taideta mennä ihan vähään aikaan uudestaan. Lapsi ei oksentanut koneessa, mutta kohteessa kyllä. Monta päivää. No mut sehän on vain elämää se.. mutta ei siitä lomaa voi oksuajan ulkopuolellakaan kovin rentouttavaksi kehua. Päiväunet tekee aamusta ja iltapäivästä aika lyhyitä, joten kovin kauas ei ehdi. Ja lähellä ei lapsi jaksa olla, jommankumman on aika hölkättävä sen perässä - siinä syy, miksi emme käy kotomaassakaan ns. missään.
ReplyDeleteTarkoitus oli vissiin todeta, että "arvelinkin, että vielä ei ole sen aika" ja ruikuttaa länsimaisen elämän kurjuutta. Kuitenkin on myönnettävä, että maisemanvaihdos tekee aina hyvää, oli reissu sitten kuinka rankka tahansa. Enpä muista vuotta, että kaikilla olisi ollut tähän aikaan vuodesta hyvä buugi! Ollaan ihan että :) ja :D ja <3
Hatunnosto kylmähermoisuudesta!
ReplyDeleteTepsiikö parasetamoli teidän muksuun? Pamol-F liukenee nopeasti suuhun, joten se ei tule edes oksennuksen mukana ulos.
Omg!!! Olen sanaton. Kymmenen tunnin lento oksentavan uhmiksen kanssa! Olen edelleen traumatisoitunut lennoista Kreikkaan lasten kanssa. Ja sitten viime Englanninmatkan emme ole poistuneet lasten kanssa Suomen rajojen ulkopuolelle. Lähinnä juuri koska materiansiirrintä ei ole vielä keksitty. Laitetaanko Kickstarteriin projekti vetämään? ;)
ReplyDeleteO-ou. Tämä sai mut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että odotamme kuopuksen tulevan kypsään kolmen vuoden ikään enennkuin seuraavan kerran hyppäämme koneen kyytiin. Sitten se jo toivottavasti isoveljensä tavoin tuijottaa tablettia kaikki vaadittavat tunnit. Huraa tekniikka! Nimim. pahinta on ollut 1,5-vuotiaan kanssa koneessa.
ReplyDeleteMut jäin kyllä myös pohtimaan vakavasti tuplavaravaatteiden tärkeyttä. Tosin meidän bebehän ripuloi viime keväänä ekat kledjut mukaan lukien päällänsä olleen villavälivaatetuksen ja ulkohaalarin jo ennen lähtöporttia Helsinki-Vantaalla. Vähän kyl jänskätti, että toivottavasti toinen setti ei syöksy vaippaan ja vaipasta ohi itse koneessa...
Siitä opin myös sen, että 2 h ennen lennon lähtöä lasten kanssa kentällä ei ole ollenkaan ylimitoitettua.
Mut kuulostaa lämpö ja aurinko kyllä silti ihan superihanalta. :)
Ooo ihana loma! Jätän nyt kokonaan kommentoimatta noita lentomatkan pieniä epämukavuuksia. Unohdetaan ne ja fiilistellään aurinkoa ja T:tä G:llä tai ilman! Olen niin kade ja toisaalta iloinen, että saitte taukoa tästä tyhmästä marraskuusta Suomessa.
ReplyDeleteFffifi, en saanut paikkaa nytkään! Toisaalta osaan sanoa saksaksi "sori", että jotain hyvää kai tässäkin. Ajattelin johonkin kotimaan maratoniin ilmoittautua ensi kesänä - ehkä tähän kotoisaan Helsingin yksilöön :D
ReplyDeleteKävin rannallakin juoksemassa lomalla, oli kivaa mutta raskasta. Vaan pakkohan se oli kun kerran pääsi.
Sikuriina, meilläkin päiväunet vähän katkoi päiviä, joten me tylysti katkoimme unia. Se oli jälkikäteen ajatellen ehkä vähän hölmöä, kun lapsi selvästi olisi sitä unta kaivannut, mutta ehdittiinpä nauttia vähän.
Ja joo, perässä piti hölkätä, mutta oltiin jotenkin etukäteen sovittu, että kumpikin viettää vuorollaan aikaa lapsen ensisijaisena kaitsijana ja toisella on sillä välin selkeä löhövuoro. Välillä nähtiin yhdessä koko perhe, limpparihetkillä ja noin :D Hauskinta oli katsoa, kun lapsi nautti, sanoi mies - joten oli siinä perässäjuoksemisessa puolensakin :D
Reissu kyllä teki tosi hyvää, hyvä että olette siellä kaikki ihan tolleen, mekin aika lailla ollaan just noin :D
Jacaranda, nerokas vinkki! Parasetamoli ei ole optimaalista, mutta selkeesti parempaa kuin ei mitään. Maistuuko Pamol-F a) karsealta vai b) hyvältä? Lentoemo nimittäin lohkoi meille neljäsosiin tavan Panadolia, jonka lapsi, arvannet, sylki oitis pois. Onneksi lentoemo ei nähnyt rankan työnsä kiitosta.
VL, kai se on laitettava kun kukaan ei tunnu muuten keksivän. Kele. Osaatko kvanttihommia? :D
Pilami, joo, tabletti on loistokeksintö! Sillä meilläkin meni aika monta tuntia, mutta sitä voi annostella vain rajallisesti, sillä sen poisotosta saattaa tulla koneentiputtava huuto siitäkin. Toisaalta, nyt tämän kirjoitettuani jäin miettimään, miksi ottaa sitä pois ylipäänsä.
Mä löydän usein itseni miettimästä, mitä omia vaatekappaleitani voisin uhrata lapsen ylle, jos kaikki menee tosi huonosti. Ehkä ensi kerralla vaan pakkaan enemmän varavaatteita.
Oli ne superihania, lämpö ja aurinko :)
Jennijee, näin tehdään ja fiilistellään, koska ne kuitenkin oli homman pääasia! Mä luulen, että mä inspiroiduin tähän kun luin sun edellisen lomapostauksen kevätpuolelta muistaakseni, joten ehkä mä voin toimia sulle lomamatkainspiraattorina vuorostani :D