Siinä minä eilen olin, jo lähes unikoomassa sohvalla, kun heräsin epämukavasti siihen, että kuolaan kohta koiran päälle. Ja tulin vilkaisseeksi puhelinta.
Puhelimessa oli viesti Siinalta, joka kertoi hommanneensa kirjastosta Diana Wynne Jonesin Noidan veljen, koska olin pälättänyt jommastakummasta tai molemmista, en muista enää kummasta. Ja sekunnissa olin täysin hereillä, sillä oikeasti, onko mitään parempaa kuin yhtäkkiä päästä keskustelemaan lempikirjailijastaan yhden lempi-ihmisensä kanssa?
Ei ole, ja kysymys oli kaiken lisäksi retorinen.
Muun hyvän päälle Siina huomautti, että Jonesin suomennetut teokset saa nyt edukkaasti kirja-aleesta, ja koska minä muistin, että hyvä äitiys tarkoittaa ennen kaikkea mahdollisuuksien tarjoamista lapselle (tai ainakin muistin sen olevan hyvä tekosyy), ostin ne kaikki. Jotka sai. Tai toivottavasti en aivan kaikkia, että Siinallekin jäi.
Ajattelin, että pidän kirjoja vaatehuoneessa kunnes lapsi oppii lukemaan, ja sitten ripottelen niitä salamyhkäisesti pitkin asuntoa, ja lapsen kysyessä "mistä tämä ilmestyi?" näytän vakuuttavasti siltä, etten tiedä, mistä on kyse. Sitten ajattelin, että ei, kyllä minä luen ne iltasaduksi kaikki.
Sitten ajattelin, että luultavasti voin tehdä molemmat, sillä ensinnäkään hän tuskin muistaa mitään kovin konkreettista nyt kuulemistaan iltasaduista ja toisaalta jos muistaakin, se vain lisää fiilistä siihen mystiseen kaikki-on-nyt-niin-kovin-oikein -tunteeseen, joka Jonesin kirjoista muutenkin hehkuu.
Jipii!
Puhelimessa oli viesti Siinalta, joka kertoi hommanneensa kirjastosta Diana Wynne Jonesin Noidan veljen, koska olin pälättänyt jommastakummasta tai molemmista, en muista enää kummasta. Ja sekunnissa olin täysin hereillä, sillä oikeasti, onko mitään parempaa kuin yhtäkkiä päästä keskustelemaan lempikirjailijastaan yhden lempi-ihmisensä kanssa?
Ei ole, ja kysymys oli kaiken lisäksi retorinen.
Muun hyvän päälle Siina huomautti, että Jonesin suomennetut teokset saa nyt edukkaasti kirja-aleesta, ja koska minä muistin, että hyvä äitiys tarkoittaa ennen kaikkea mahdollisuuksien tarjoamista lapselle (tai ainakin muistin sen olevan hyvä tekosyy), ostin ne kaikki. Jotka sai. Tai toivottavasti en aivan kaikkia, että Siinallekin jäi.
Ajattelin, että pidän kirjoja vaatehuoneessa kunnes lapsi oppii lukemaan, ja sitten ripottelen niitä salamyhkäisesti pitkin asuntoa, ja lapsen kysyessä "mistä tämä ilmestyi?" näytän vakuuttavasti siltä, etten tiedä, mistä on kyse. Sitten ajattelin, että ei, kyllä minä luen ne iltasaduksi kaikki.
Sitten ajattelin, että luultavasti voin tehdä molemmat, sillä ensinnäkään hän tuskin muistaa mitään kovin konkreettista nyt kuulemistaan iltasaduista ja toisaalta jos muistaakin, se vain lisää fiilistä siihen mystiseen kaikki-on-nyt-niin-kovin-oikein -tunteeseen, joka Jonesin kirjoista muutenkin hehkuu.
Jipii!
Ihana innostus kirjoista :)))! Tarttuu!
ReplyDeleteHyvä! Ja nyt tilaamaan ne kirjat! Nyt kannattaa! :D
ReplyDeleteSe oli se anekdootti Chrestomancin värikkäästä kotitakista viinimessuilla, joka sai tarttumaan kirjaan. Tosin en ihan tarkkaan muista miten se juttu meni, joten joudut kertomaan sen uudestaan kun seuraavan kerran nähdään.
ReplyDeleteNyt kaikki miettivät miten se kotitakki viinimessuille joutui. Nii-in. Sepä olikin jännä juttu se.
ReplyDeleteHuutelen puskista, eli en ole ennen kommentoinut, vaikka seuraan blogiasi ihailulla ja innolla. Tästä kirjoituksesta tuli kuitenkin niin hyvä mieli, että jopa kommentointiarkuuteni hälveni.Olen aina kokenut olevani rasittavan yksin Diana Wynne Jonesia kohtaan tuntemani palvonnan kanssa. Kiitos!
ReplyDeleteSiina, meidän pitää hetimiten mennä jonnekin viinilasilliselle, että voin asianmukaisesti kertoa jutun uudestaan! Millä tarkoitan, että saamme syyn kolmannellekin viinilasilliselle.
ReplyDeleteJa se oli kyllä mahtava juttu. Viinilasillisen äärellä kerrottava!
Maija! Sinä ihana ihminen, jos olisit tässä, halaisin! Olen vielä vähän kierroksilla tästä DWJ-asiasta, jos nyt yhtäkkiä vaikutan pelottavalta, toivottavasti en vaikuta. Olen lisäksi aina niin sanoinkuvaamattoman onnellinen kun tapaan jonkun toisen ihmisen, joka ymmärtää Diana Wynne Jonesin päälle. Ajattele lisäksi, miten onnekkaita olemme, me jotka tiedämme Chrestomancin :) Ja muitakin mahtavia juttuja!
Ihanaa! Omille lapsille ei enää kannata hankkia... mutta onhan sentään kummitytär! :-)
ReplyDeleteMeinaatko, että tyttäresi ovat jo ostaneet nämä itse? :D
ReplyDelete