Pari viikkoa - viime perjantaihin asti - ristin sormia ja varpaita ja hyräilin Egotripin Moulaa!-biisiä:
"Voi sitten tuntua vähän tyhjältäkin", varoitti yksi jos toinen, kun kuitenkin kerroin (mutta en silti kertonut kellekään, joka olisi saattanut haluta täyttää tyhjää viikonloppuani.) En minä sitä, ettenkö tunnistaisi tyhjän huoneen kauhua. Ettenkö tietäisi, miltä tuntuu, kun humisevassa yksinäisyydessä aika ei kulu ja ahdistaa.
Vaan toisen roska on toisen aarre, vai miten ne siellä Siivouspäivässä mainostavat, ja minä olen se toinen. Mikä jatkuvasti yksin oleville ei välttämättä ole mitään erityisen toivottavaa voi olla kaksi-ja-puolivuotiaan äidille sateenkaaren pää.
Koko viikonloppu ihan yksin. No, yksin koiran kanssa. En aio valehdella. Oli ihan parasta. Toinen asia, mikä oli ihan parasta, oli kun lapsi tuli kotiin ja kapsahti kaulaan ja halasi ihan hirveän pitkään.
Mummolassa oli ollut ilmeisesti tosi kivaa (ja hyvää ruokaa). Sunnuntai-iltana lapsi ilmoitti mummolle puhelimessa tulevansa taas huomenna. (Ei käy laatuun, ajattelin, mutten sanonut.)
Mummolassa oli visiitillä myös serkkutyttö. Neidit oli laitettu samaan huoneeseen nukkumaan, ja sehän on vähän kuin olisi kaverilla yökylässä, eikö? Ja nuoremman neidin, siis omamme, lempikirja tätä nykyä on Pija Lindenbaumin Essin uni hukassa, joka esittää, että yökyläilyn tärkeintä ohjelmaa on maata sängyssä ja jutella koko yö. Mikä tavallaan onkin ihan totta.
Niin, että kun isovanhemmat olivat sulkemassa ovea takanaan, he olivat kuulleet, kuinka tyttäremme ehdotti kirkkaalla äänellä serkulleen: "Jutellaanko?"
Jos vaikka sellaisenMinä en voittanut lotossa. Voitin ihan yksin vietetyn viikonlopun. Mies lähti rymyämään ja lapsi mummolaan.
voittais niin takuulla en
soittaisi ja kertoisi
en kertoisi kenellekään
"Voi sitten tuntua vähän tyhjältäkin", varoitti yksi jos toinen, kun kuitenkin kerroin (mutta en silti kertonut kellekään, joka olisi saattanut haluta täyttää tyhjää viikonloppuani.) En minä sitä, ettenkö tunnistaisi tyhjän huoneen kauhua. Ettenkö tietäisi, miltä tuntuu, kun humisevassa yksinäisyydessä aika ei kulu ja ahdistaa.
Vaan toisen roska on toisen aarre, vai miten ne siellä Siivouspäivässä mainostavat, ja minä olen se toinen. Mikä jatkuvasti yksin oleville ei välttämättä ole mitään erityisen toivottavaa voi olla kaksi-ja-puolivuotiaan äidille sateenkaaren pää.
 |
| Kaikkea tavallista, mutta omassa tahdissa. Ja salaattia. |
Mummolassa oli ollut ilmeisesti tosi kivaa (ja hyvää ruokaa). Sunnuntai-iltana lapsi ilmoitti mummolle puhelimessa tulevansa taas huomenna. (Ei käy laatuun, ajattelin, mutten sanonut.)
Mummolassa oli visiitillä myös serkkutyttö. Neidit oli laitettu samaan huoneeseen nukkumaan, ja sehän on vähän kuin olisi kaverilla yökylässä, eikö? Ja nuoremman neidin, siis omamme, lempikirja tätä nykyä on Pija Lindenbaumin Essin uni hukassa, joka esittää, että yökyläilyn tärkeintä ohjelmaa on maata sängyssä ja jutella koko yö. Mikä tavallaan onkin ihan totta.
Niin, että kun isovanhemmat olivat sulkemassa ovea takanaan, he olivat kuulleet, kuinka tyttäremme ehdotti kirkkaalla äänellä serkulleen: "Jutellaanko?"
Jutellaanko? Eihhhh! Ihana! Toi on niin parasta :)!
ReplyDeleteMutta joo, asiaan. Parasta on myös oma aika vou! Ihan huipun kuuloista. Just vaan perusjuttuja ja rauhassa, huoh :).
Ooooooh! Kuulostaa Aivan Ihanalta. Me ollaan lähdössä lapsen kanssa viikonlopuksi reissuun, joten tarjoan tätä yksinolon ihmeherkkua puolisolle. Se on kyllä jossain kurssilla molempina päivinä, mutta silti varmaan aika huippua.
ReplyDeleteVenni
Voi onnea! :) Mä hekumoin vieläkin viimesyksyistä vapaaviikonloppuani. Mies pakkasi koko pesueen koiraa myöden autoon ja karautti kahdeksi päivää pois. Eniten mä taidankin kaivata äitiydessä sitä, että saisi olla yksinään kotona. Etätyöt tietty paikkaisi vähän tätä aukkoa, mutta kun mies on lasten kanssa kotona, niin ei sekään oikein natsaa. Mut ootas kun ne menee päiväkotiin, niin mähän vaan etäilen yksikseni onnellisena kotosalla! :D
ReplyDeleteLapsesi on kyllä oivaltanut yökyläilyn syvimmän olemuksen ihan oikein. Ehkä muuten yksin kotona olemisen jälkeen ihaninta olisikin päästä jonkun kaverin luokse yökylään (ilman lapsia).
ReplyDeleteBleue, minäkin hihittelin sitä jutteluehdotusta päivätolkulla :D Oma aika oli ihanaa - etenkin kun tiesi, että kaikilla muillakin on hauskaa. Ja kun en yrittänyt liikaa, tai mitään ihmeellistä itse asiassa.
ReplyDeleteTippalilla, oooh! Kiitos, tulen heti tutustumaan kutsuun tarkemmin!
Venni, onnellinen on myös puolisosi - mutta toivottavasti teilläkin on mahtava reissu. Meillä puolisko on itse asiassa saanut nautiskella yksinolosta huomattavasti useammin kuin minä, joten munsta oli oikein reilua, että nyt meni näin.
Pilami, mäkin hekumoin tällä varmaan ensi vuoteen ainakin :D Ja voi miten ihanalta sun viikonloppu kuulosti!
Sitä mäkin kaipaan ihan hirveästi, että saisi olla ihan yksin joskus - mielellään jopa töitä tekemättä, mutta miksei sitten vaikka etätöissä. (Itse asiassa ... hmmm ... mähän kyllä saisin tehdä etäduunia... hmmmm....)
Leluteekki, niin minustakin on! Siis oivaltanut. Yökyläilyssä olen nykyään huono, mutta jos komboon liitetään sipsit ja sopimus siitä, ettei ketään haittaa, jos narskuttelen hampaitani, sitten menisin :D
Oon kyllä vähän kade! Epäilen, että menee vuosia, ennen kuin saan olla kokonaisen viikonlopun yksin kotona. Eilen sain olla melkein puolitoista tuntia, kun piti tehdä vakavia työasioita, ja sitten olinkin jo ikkunassa kuikuilemassa, että missä se perhe oikein luuraa. Vähän pidempää aikaa kaipaisin, että osaisin kunnolla lopettaa huolehtimasta hetkeksi.
ReplyDeleteOih, oma viikonloppu! Ihmisen parasta aikaa. Jutellaanko? <3 Ihana!
ReplyDeleteSiina, pidän peukkuja, että sullekin toteutuu tällainen pian, jos sitä kovasti kaipaat! Siinä on muuten joku juttu, että jos odottaa perhettä kotiin kahden-kolmen tunnin päästä, ei siinä oikein ehdi rentoutua siihen yksinoloon.
ReplyDeleteJennijee, sitä se todella oli!