Pages

07 April, 2014

Eri pää kesät talvet

Riimi kirjoitti ajatusten kevätsiivouksesta ja linkitti ohjelmaankin. Ajattelin, että onpa siinä hyvä idea, mutta unohdin homman kuitenkin heti, ohjelmaa kuuntelematta.

Yhtenä aamuna muistin. Kävelytin koiraa ulkona ja kävin läpi hurjalla kierrosnopeudella kaikkea sitä, mitä ikinä olen tehnyt tyhmästi, hölmösti tai nolosti. Yksi asia johti toiseen eikä häpeän puna ollenkaan ehtinyt laskeutua poskilta.

Ajattelin, että on se nyt perkele. Että vaikka häpeä on varmasti joissakin konteksteissa hyvä ja laumaeläimen elämää helpottava tunne, tästä maasta tai maailmasta ei varmaan löydy shrinkkiä, jonka mielestä on jotenkin terveellistä vatvoa, miten kamalan nolo oli 17 vuotta sitten. Takerruin hädissäni yhteen Riimin esille nostamaan keinoon, joka oli omaan ruumiinlämpöön keskittyminen, ja keskityin.

Kierre katkesi. Sillä kertaa. Siellä se toki on yhä, valmiina pulpahtamaan pintaan - mutta jos jotain olen eloni aikana oppinut, ainakin teoriassa, on se tämä: aivot ovat muovautuva elin. Myös aikuisiällä muovautuva. (Tätähän varmaan Saarakin tarkoitti muistellessaan entisen pomonsa sanoneen, että se, mihin keskityt, kasvaa.)

Voin ihan itse pyrkiä siihen, että ne ajatusteni polut, jotka tuovat turhaa pahaa mieltä, kasvavat hiljalleen umpeen koska niillä ei kuljeta. Voin yrittää leventää niitä toisia polkuja, niitä, jotka auttavat kulkemaan kevyemmin ja olemaan armollisempi.

Kevennytin vähän käytännössäkin kyllä, tuollaisella hehkeällä sivusiilillä, josta ette näe mitään, kiitos Samsungini ässän meitsiekameran laadun. Mutta on se vaan hehkeä! Uskokaa!
Niin että kyllä minäkin sen ohjelman sitten kuuntelin, ja suosittelen sitä, joskin lievällä varauksella. Show oli nimittäin sitä mallia, johon kuuntelijat saavat soittaa. Kiroan sen päivän, kun Yle keksi yleisöä osallistavan ohjelmanteon. Jos minulta kysytään, tunti Kansanradiota viikossa piisaa. Loppuajan toimittajat saavat itse tehdä työnsä.

10 comments:

  1. Tarkoitin tismalleen tätä.

    ReplyDelete
  2. Hihii, sanoinhan, että se oli kansantajuinen ohjelma kaikelle kansalle! :D Totta puhuakseni itsekään en ko. kansalaisten puheluista niin välittänyt, mutta toisaalta lähestymistapa oli kuitenkin parempi kuin se yleisempi, jossa valveutuneet norsunluutornistaan heikkolahjaisille huutelevat, kuinka helppoa on jatkuva tietoisuus ja mielen zen, ettäs tiedätte. Tykkäsin ko. ohjelmasta myös siksi, että siinä selväkielisesti sanottiin näidenkin hommien kaipaavan säännöllistä harjoitusta, jos haluaa homman muodostuvan tavaksi. Kaikenmaailman zen-neuvojen lukeminen ja perässä nyökyttely on itselleni nimittäin hyvin helppoa, mutta vaikeampaa on monta kertaa viikossa muistaa ihan toden teolla istua alas aivojaan psykotreenaamaan. Konkretia kunniaan näissä asioissa, sanon.

    Vaan hyvä, jos vinkistä oli apua! Ja armollisuuden harjoittelussakin armollisuus kannattaa!. Että ei se heti miksikään muutu, eikä tarvitsekaan. Eivätkä ne polut välttämättä kasva umpeen. Vaan itse oppii, että ne ankeat polut voivat olla siellä ilman, että niitä tarvitsee kulkea. Voi vaan katsahtaa, että kas, terve!, tuttu ankea polku. Ja sitten kääntää nokan valoisampia ja keveämpiä kohti. Välillä ehkä ehtii ampaista aika matkankin siellä pahan mielen polulla - mutta vähitellen oppii, ettei sinne tarvitse enää jäädä.

    ReplyDelete
  3. On tosi tärkeää osata ignoorata omia ajatuksiaan. Tai siis tarkemmin ottaen olla uskomatta kaikkea, mitä päähän sattuu pälkähtämään. Suurin osa ei nimittäin ole totta, vaan mielikuvitusta. Meillä vaan on taipumus ottaa negatiiviset ajatukset jotenkin todempina kuin positiiviset, vaikkei sille ole mitään perusteita.

    Eli seuraavan kerran kun vastaava tilanne iskee, voi todeta itselleen, että ei haittaa, tässä on näköjään tullut mieleen nyt tämmöinen juttu. Ja sitten keskittyä tietoisesti johonkin muuhun tekemiseen, vaikka sitten siihen lämmön tarkkailuun tai ihan mihin tahansa neutraaliin puuhaan. Ajatuksista on tosi vaikea päästä eroon, mutta niiden voi antaa olla vaan. Sitten ne menevät aina itsekseen ohi. Jos niitä alkaa vatvoa tai pakolla yrittää ajatella jotain muuta, niin yleensä lopputulos ei ole kovin tyydyttävä.

    (Itse lohdutan itseäni myös sillä, että niitä vanhoja juttuja ei taatusti muista kukaan muu kuin minä. Koska minä en muista muiden tekemisistä yhtään mitään, sen on pakko toimia myös toisinpäin :)

    ReplyDelete
  4. Kaunis kuva!

    Annan palautetta, jos törmään syyllisiin käytävillä. ;)

    ReplyDelete
  5. Täällä toinen, joka edelleen miettii tilanteita 15 vuoden takaa ja läimäyttää kämmenensä otsaan.

    Mutta oikea syy sille että tulin kommentoimaan on tuo sivusiili, joka on huikean hyvä! Todella rock ja sopii sulle kuin *lisää tähän sopiva vertauskuva nappisuorituksesta*. Mulle tuo ei sopisi tyyliltää lainkaan, mutta ihailen silmät säteillen sinua ja muita jotka ovat tuohon päätyneet. Rakkaus.

    ReplyDelete
  6. Saara, jes. On ihanaa kun puhuu samasta asiasta, jotenkin. Eikö ole?

    Riimi, minä oikeastaan pidän asiantuntijaohjelmista, koska asiantuntijuus on minusta niin mahtavaa - mutta minusta asiantuntijuus ja kansantajuisuus eivät sulje toisiaan pois. Tuonkin olisi ihan hyvin voinut toteuttaa joko ilman kuulijaosallistumista TAI niin, että kysymykset tekstarilla niin ei tarvitse kuunnella jorinaa. Anteeksi radioonsoittelijat, en halua kuunnella teitä :D

    Oon ihan samaa mieltä siitä, että konkretia ja käytännön neuvot ovat ehdottoman olennaisia. Ja niinkin, että ne kerrotaan ohjelmassa, eikä silleen, että nyt kaikki kirjakauppaan ostamaan kirja!

    Eiväthän ne polut tosiaan välttämättä umpeen kasva, mutta aikanani, kun lueskelin OCD-jutuista (kärsin sellaisesta keskivaikeasta versiosta parikymppisenä) tulin ymmärtäneeksi, että ihan fysiologisella tasolla aivot tiettyjä ajatusmalleja voi vahvistaa tai heikentää. Työtähän se vaatii. Ja nyt olisi taas hyvä heikentää :)

    Jenni, jep, sitä tuossa ohjelmassakin korostettiin. Olen itse huomannut asian käytännössä, kun meille tuli koira, jonka kanssa aloin jossain välissä käymään pitkillä kävelylenkeillä. Yhtäkkiä tajusin, että kun joidenkin mielestä on "ihanaa olla yksin omien ajatustensa kanssa" minulle se ei välttämättä olekaan kovin terveellistä - saatoin kehitellä kaikenlaisia kriisejä yksinäni. Se nyt ei ainakaan rentouttanut.

    Ratkaisin asian sillä, että lopetin jatkuvan omien ajatusteni vatvomisen ja siirryin äänikirjoihin. Toisten ajatuksia on paljon kivempi vatvoa! Ehkä siis vähän sama homma kuin tuo tietoisesti johonkin muuhun keskittyminen.

    Pidän kauheasti tuosta mallista, jossa ajatuksen voi huomioida, mutta sille ei tarvitse sen kummemmin tehdä mitään. Sitä pitäisi vielä harjoitella.

    (Ja oot takuulla oikeassa tuosta muistamisasiasta. En minäkään muiden tekemisistä mitään muista ja omistakin vain ne nolot jutut. Eiköhän kaikkia muita koske ihan sama!)

    Vihreä Lintu, superkiitos! Ja muistakin antaa :D

    Anna, tavallaan on kiva, etten ole yksin, mutta toisaalta ei yhtään kiva! Muistan silti, että ollaan joskus tästä juteltukin. Arvelin, että jos kuka ymmärtää, niin sinä.

    Ja KIITOS! Sä oot mun tyylin luottonainen, joten tämä ilahduttaa ihan hurjasti. Olen itsekin supertyytis - tästä saa hyvinkin erinäköisiä malleja riippuen siitä, mitä haluaa. Joko siili kunnolla esiin tai piiloon tai hiukset kiinni tai mitä vielä. Onnea on hyvä kampaaja!

    ReplyDelete
  7. Minä voisin leikata hiusikkunoita ajatusten tuulettamiseen kanssa. Koska omistan ilmeisesti hyvät geenit märehtimiseen mutta ehkäpä tässä iän myötä alkaa jo oppia jotain. Esmes sen, että mitä väliä. Jos en kelpaa näin kaikille, se on valitettavaa mutta saa kai kaikki olla oma itsensä.
    Ja sinä olet kaunis uusissa hiuksissasi :)!

    ReplyDelete
  8. Kiitos kaunis! Se on joka sanoo :)

    Meillä on samantapaiset geenit, ja ehkä myös kulttuuriperintö. Sille on varmaan syytäkin oppia tekemään jotain! Sitä en jaksa enää sentään surra, etteivät varmasti kaikki pidä - sitä vain suren, jos he eivät pidä, joiden toivoisin kovasti pitävän. Väittäisin silti, että ei vain saa vaan pitää olla oma itsensä ja pystypäin sittenkin!

    ReplyDelete
  9. Se juuri on isoin suru, mutta ylitettävissä sekin.
    Ja huhhei, niin mutten onkin sekä geenit että ympäristö, taistelu alkakoon :D!

    ReplyDelete
  10. Onneksi on ylitettävissä. Ja ehkä vielä vanhetessa helpommin, niin että osaa jo vähän viitata kintaalla. Their loss, eh?

    Nyt mulla on sellainen bodycombat-henkinen visio meistä, se on aika hyvä visio :D

    ReplyDelete

Note: Only a member of this blog may post a comment.