Kävin kirjastossa lapsen kanssa. Onhan se sentään palkankorotuksen veroinen elämys (väittävät brittitutkimus ja Liina).
Keulin taas hieman, juuri ja juuri mahtuivat kuvakirjat reppuun. Mitäs tuosta. Selkäni on yhä ehjä, repusta puhumattakaan. Kaikki on kotiinpäin, etenkin kaikki kirjat.
Eikä vähä mitään. Seuraavaksi suuntasimme kirjakauppaan, josta ostin lapselle pienempään kokoon painetun kuvakirjan (Tatu-ja-Patu-Veeran Keittiöpuuhat tai jotain sinnepäin). Pienemmät kuvakirjat ovat ässiä a) hintansa puolesta ja b) koska niitä on lapsen mukava sängyssä lueskella ennen nukahtamistaan. Mukavampi kuin täysikokoista Mauri Kunnasta, väitän. Pienet ovat lapsen kädet.
Kassalla sattui niin, että sain toisenkin kirjan.
"Tässä ois vielä tää Kirjan ja ruusun päivän kirja, ilmaiseksi saisit, otatko?"
"No otanhan minä, jos vaadit."
"Vaadin! Nämä menevät muuten kaikki roskiin, kaikki, joita ei tänään oteta. Olen monelle sanonut, että ota nyt, ota vaikka kolme."
Ihana myyjä!
Kamala tilanne!
KIRJA! Nämä kaikki kirjat laitetaan roskiin! Eikä tarvitse kertoa, minä tiedän, ihan hyvin tiedän, että ihan helvetin iso kasa kirjoja makuloidaan tässäkin maassa joka vuosi. Viime vuoden menestysdekkari on ensi vuoden ongelmajätettä. Ei sitä kukaan halua. (Paras kierto on muuten, hahaa, tieteis- ja fantasiakirjallisuutta edustavilla opuksilla. Istun rahakasan päällä. Tosin epäilemättä aika pienen kasan, että rikos tuskin kannattaa.)
En ole ollut hirveän ihastunut tästä Kirjan ja ruusun päivän erikoiskirja-ajatuksesta aiemminkaan. Jotenkin se onnistuu redusoimaan kirjailijan ison työn vielä nykytilannettakin pahemmaksi päiväperhoseksi. Tänään kiinnostaa, huomenna ei (koska silloin ei enää ilmaiseksi jaeta.) Miltä tuntuu kirjailijasta? Innostaako vai vituttaako?
(Turha varmaan hetkeäkään kuvitella, että Kirjan ja ruusun päivän kirjaa ei jälkikäteen saisi, jos se vaikka Finlandian arvoiseksi osoittautuisi. Kyllä saisi.)
No, sieltä minä sitten lähdin, uusi Anna-Leena Härkönen käsissäni. En tiedä, mitä ajatella.
Kirjasta on sanottu - siis yleisesti kirjasta, uudesta Härkösestä en yhtään tiedä, mitä on sanottu - niin paljon kaunista, kuten vaikkapa, että se tekee ihmisen; ja nyt se on tällainen ... kertakäyttöesine. Vaikka nimenomaan sitä sen ei pitäisi olla. (Kertakäyttöhommia varten ovat blogit.)
Mennessäni huomasin tarjouskirjat kassan vieressä. Tänä vuonna ilmestynyttä, kehuttua kaunokirjallisuutta ruma oranssi alelappu kyljessään. Epätoivoiseltahan ne kirjat siinä näyttivät - hinta ei ollut järin halpa vieläkään, mutta hintalappu teki niistä tuotteita, joilla on parasta ennen -päivä.
Vituttaa. Vaikka ei maailmalle mitään voi, eikä sille, mihin suuntaan asiat kääntyvät. Parempaa voi olla edessä, mutta silti, juuri nyt, vituttaa.
Keulin taas hieman, juuri ja juuri mahtuivat kuvakirjat reppuun. Mitäs tuosta. Selkäni on yhä ehjä, repusta puhumattakaan. Kaikki on kotiinpäin, etenkin kaikki kirjat.
Eikä vähä mitään. Seuraavaksi suuntasimme kirjakauppaan, josta ostin lapselle pienempään kokoon painetun kuvakirjan (Tatu-ja-Patu-Veeran Keittiöpuuhat tai jotain sinnepäin). Pienemmät kuvakirjat ovat ässiä a) hintansa puolesta ja b) koska niitä on lapsen mukava sängyssä lueskella ennen nukahtamistaan. Mukavampi kuin täysikokoista Mauri Kunnasta, väitän. Pienet ovat lapsen kädet.
Kassalla sattui niin, että sain toisenkin kirjan.
"Tässä ois vielä tää Kirjan ja ruusun päivän kirja, ilmaiseksi saisit, otatko?"
"No otanhan minä, jos vaadit."
"Vaadin! Nämä menevät muuten kaikki roskiin, kaikki, joita ei tänään oteta. Olen monelle sanonut, että ota nyt, ota vaikka kolme."
Ihana myyjä!
Kamala tilanne!
KIRJA! Nämä kaikki kirjat laitetaan roskiin! Eikä tarvitse kertoa, minä tiedän, ihan hyvin tiedän, että ihan helvetin iso kasa kirjoja makuloidaan tässäkin maassa joka vuosi. Viime vuoden menestysdekkari on ensi vuoden ongelmajätettä. Ei sitä kukaan halua. (Paras kierto on muuten, hahaa, tieteis- ja fantasiakirjallisuutta edustavilla opuksilla. Istun rahakasan päällä. Tosin epäilemättä aika pienen kasan, että rikos tuskin kannattaa.)
En ole ollut hirveän ihastunut tästä Kirjan ja ruusun päivän erikoiskirja-ajatuksesta aiemminkaan. Jotenkin se onnistuu redusoimaan kirjailijan ison työn vielä nykytilannettakin pahemmaksi päiväperhoseksi. Tänään kiinnostaa, huomenna ei (koska silloin ei enää ilmaiseksi jaeta.) Miltä tuntuu kirjailijasta? Innostaako vai vituttaako?
(Turha varmaan hetkeäkään kuvitella, että Kirjan ja ruusun päivän kirjaa ei jälkikäteen saisi, jos se vaikka Finlandian arvoiseksi osoittautuisi. Kyllä saisi.)
No, sieltä minä sitten lähdin, uusi Anna-Leena Härkönen käsissäni. En tiedä, mitä ajatella.
Kirjasta on sanottu - siis yleisesti kirjasta, uudesta Härkösestä en yhtään tiedä, mitä on sanottu - niin paljon kaunista, kuten vaikkapa, että se tekee ihmisen; ja nyt se on tällainen ... kertakäyttöesine. Vaikka nimenomaan sitä sen ei pitäisi olla. (Kertakäyttöhommia varten ovat blogit.)
Mennessäni huomasin tarjouskirjat kassan vieressä. Tänä vuonna ilmestynyttä, kehuttua kaunokirjallisuutta ruma oranssi alelappu kyljessään. Epätoivoiseltahan ne kirjat siinä näyttivät - hinta ei ollut järin halpa vieläkään, mutta hintalappu teki niistä tuotteita, joilla on parasta ennen -päivä.
Vituttaa. Vaikka ei maailmalle mitään voi, eikä sille, mihin suuntaan asiat kääntyvät. Parempaa voi olla edessä, mutta silti, juuri nyt, vituttaa.
Minäkin olen panostanut nimenomaan arvonsa säilyttävään kirjallisuuteen, esim. muutamiin kotimaisiin dekkaristeihin ja ostanut heidän tuotoksensa - aina uuden ilmestyttyä, hyyyvin sinnikkäästi - kovakantisena ja hintaan, joka on hoksattu pyytää. Kyllä perikuntani joskus (toiv. melko kaukaisessa) tulevaisuudessa ilahtuu kovastikin paljon, kun saavat tyrkytellä niitä ei-niin-harvinaisia opuksia ties minne tai sitten polttavat vaan, kasana pihalla tai jotain. Nyyh.
ReplyDeleteEn toki kaikissa kirjaostoksissa toimi em. kaavan mukaan, mutta olen silleen jämähtävä luonne, että kun kerran yhdellä tavalla jonkun kirjailijan kanssa aloitin (kovakantinen vs. pokkari), niin samalla sitten jatkan. Aina ei kannattaisi, koska kirjojen taso heittelee paljonkin, mutta kaipa tästä joku palkinto odottaa, kruunu tai muu semmoinen.
Tykkään melkein kaikesta mitä Anna-Leena Härkönen on kirjoittanut ja siksi ensimmäistä kertaa innostuin Kirjan ja ruusun päivän ilmaiskirjasta. Tilasin nettikaupasta siellä reteästi ensin mainittiin kaupanpäälliskirjan hinnaksi 28,50 euroa, joka oli tarjoushinta ja normaalihinta 30 jotain euroa. Päättelin, että kyseistä kirjaa myydään sitten tuon ilmaisjutun jälkeen ja hintoja vilauttamalla tilaajalle nyt jäi fiilis isosta säästöstä. Eikö näin siis olekaan? Ja että roskikseen? Mitä mitä mitä? Eikö niitä voitaisi jakaa vaikka toreilla ilmaiseksi, kyllä minä voin hakea kassillisen (sentään kirjoja!) ja pakottaa sukulaiset ottamaan niitä ja vahdin, että pitävät kirjahyllyissään ja lupaan laatia esseetehtäviä ja suullisia pistokokeita.
Aina oppii uutta, olisi tosin mukavampi oppia jotain KIVAA uutta. En minä tiennyt, että kirjat hävitetään. Luulin, että ne myydään niissä halpakirjakauppaketjuissa loppuun, halvalla mutta siis kuitenkin myydään. Minä en nyt oikein tykkää maailmasta taas kovinkaan paljoa.
Fani
Mulle kävi eilen ihan identtisesti, paitsi että sain kirjan ostaessani leimasimia ja sormivärejä. Siis myyjä kertoi ihan saman jutun ja olin pöyristynyt loppupäivän. Että nyt jaetaan kirjaa kolme päivää, kun aiempina vuosina on mennyt ihan järkyttäviä määriä roskiin.
ReplyDeleteTavallaan tajuan, että ne kirjat tuhotaan, joita kukaan ei lukuisista myyntiyrityksistä huolimatta osta. Mutta sitä en tajua, että nyt me tehtiin tämmönen sääntö, että tätä kirjaa saa vain perjantaina, ja koska se on sääntö niin onhan sitä noudatettava. Voi harmi nyt sitten vaan.
Ja kun mä olen aiempina vuosina jättänyt menemättä kirjakauppaan, kun olen luullut pettyväni, kun ne kirjathan aina loppuu kesken. Eikä niitä saa edes kirjastoon kun niitä on niin vähän.
Ärsyttää! Nyt en tiiä pitäiskö ensi vuonna boikotoida koko kirjaa vai yrittää pelastaa mahdollisimman monta roviolta.
Tarjouskirjat ovat samalla lailla surullisia kuin tarjouslevyt (siis musiikki, tarjoussuklaa ei ole lainkaan surullista, paitsi reisille - mutta se on eri tarina), hyvät oivallukset kun eivät tosiaan koskaan vanhene.
ReplyDeleteOlen punninnut tätä elääkseen kirjoittamista nyt päättyvien siihen tähtäävien opintojen myötä, mutta tullut siihen tulokseen, että olisin liian mamis. Yksikin oma teos oranssi lappu kyljessään ja olisin lopun ikääni surullinen. Ehkä pöytälaatikko on kuitenkin turvallisempi paikka.
Veeran keittiöpuuhat on ihan paras! Lapset tykkää hulluna ja äitikin. :) ps. Yrittäkää etsiä joka sivulta piparkakkupoika. ;)
ReplyDeleteKirjastossa keuliminen :D mahtava kuvaus! Harrastan!
ReplyDeleteAlkoi vähän ahdistaa tuo kirjojen roskiin heittäminen. Huhhei. Eikö niitä voisi jakaa niin pitkään kun kirjoja on jos kerran pitää järjestää tämmöisiä nih.
Fani, auts :D Voit ehkä lohduttautua sillä, että jos yhteiskuntarakenne romahtaa, perikuntasi voi olla hyvinkin iloinen hienosta polttoainevarastosta? Ai et vai? No lohduttaudu sitten sillä, että olen kovasti kaltaisesi, mitä kirjojen ostamiseen tulee. Ostan vain eri genreä.
ReplyDeleteNäin mulle tosiaan sanottiin, että roskikseen. Vähän siitä kyllä mieleni pahoitin - tähän mennessä pitäisi osata jo ottaa sen kokoinen painos, että menevät kaikki. Ensi vuonna siis vaikka 150 kappaletta. Kyllä sitten jo on jengiä aamukuudelta raapimassa Akateemisen ovia, etteivät jää ilman.
Kirjoja muutenkin makuloidaan kauheasti, jos eivät mene kaupaksi, ja sen kanssa voin jotenkin elää, huonosti mutta jotenkin ... mutta juuri tässä Kirjan ja ruusun päivän kirjassa ja sen hävittämisessä tiivistyy minusta se, mikä kertakäyttöyhteiskunnassamme on pielessä.
Kaipaan myös entistä kovemmin book-on-demand -mallin yleistymistä.
Siina, vai sellaista! Kävimmeköhän samassa kaupassa peräti?
Minustakin se on vielä jotenkin ok, että jos nyt ei kukaan oikeasti osta, vaikka kauheasti yritettiin, niin sitten kirja tuhotaan. Se on kaikkea muuta kuin ok, että tehdään kirja käytännössä tuhottavaksi. Se on VÄÄRIN.
Harmittaa, etten ottanut saman tien kolmea ja vienyt vaikka osaa kirjastoon. Perkele.
Petra, se on totta! Tarjouskirja on kauhea näky - ellei sitten ole kyse juuri sellaisesta kirjasta, että ai mutta tuohan mun on pitänyt jo pitkään ostaa.
Näillä kielialueilla tuo elääkseen kirjoittaminen on kieltämättä haastava konsepti. Voisiko vaihtoehtona olla sellainen elintasoa kohottava kirjoittaminen, jolla voi vielä tehdä vähän ikään kuin mitä haluaa, mutta ei ole pakko panikoida siitä, onko rupeamassa uudeksi Ilkka Remekseksi? Minusta voisi olla. Lukisin mielelläni jotain, mitä olet kirjoittanut. Siis lisääkin!
Ja se oranssi lappu kyljessä tarkoittaisi kuitenkin, että olet saanut kustannussopimuksen ja kirjaa on painettu ja myyty ja noin. Että enpä usko, että olisit surullinen, mutta jos olisit, voin kertoa (ja sun pitää muistaa), että näkemäni oranssilappuinen kirja oli kehuttu Neljäntienristeys. Että hyvässä seurassa olisit! (Tai siis uskoakseni hyvässä, en ole itse lukenut, mutta hyvää olen kuullut.)
VL, no nyt sitten yritettiin, ja onnistuttiinkin kunnes lapsi kyllästyi :D Ihan hauskoja ne Veerat ovat, etenkin kuvituksen suhteen. Teksti on vähän tylsää.
Pikkuplaneetta, oi haaste! Kiitos!! Saatanpa hyvinkin siihen tarttua tässä joutessani. Tai kun haluan vältellä muita asioita :D
Bleue, meillä on yhteinen harrastus siis :D (Ja kyllä minustakin pitäisi jakaa. Tai jos ei, niin sitten hän, joka on päättänyt painosmäärästä, vie ne KAIKKI kotiinsa ja miettii, olisiko ensi vuotta ajatellen tästä mitään opittavaa.)
Nojoo, ihan ensimmäiseksi tuli tässä mieleeni, että miksi minä en älynnyt mennä kirjakauppaan! Ilmainen kirja, ja vielä Härköseltä, jonka tuotannosta siis pidän eli ostan ne ihan aina, saatavilla! Sellainen pieni SuloVilen tyyppinen kohtaus siis.
ReplyDeleteSitten pitää kyllä kanssayhtyä tähän kamalaan tosiasiaan, että ne olisi siis heitetty roskikseen. Kyllä en kestä. Että mikä siinä on, että kaikkea tehään nyt kauheasti ja nopeasti ja paljon, ja juuri kun sen on melkein ehtinyt tajuta, alkaa uuden tekeminen kauheasti ja paljon ja nopeasti?
Koska kun on lukenut jotain huikeaa, se jää ihmiseen ikuisesti. Ei saa kirjaa tällaiselle kertakäyttöiselle altistaa, sanon minä.
Enni
Luin sen kirjan juuri äsken. Jos lukija alkaa etsiä kirjoitusvirheitä ensimmäisen bongattuaan, siinä menee ehkä vähän kirjan muu olemus ohitse? (Mielestäni myös taitossa oli tapahtunut joku asia, joka ei ollut johdonmukainen.) Tuli hyvin vahva kokemus kertakäyttökirjasta. Se on kuitenkin kirja ja vielä kovakantinen! Miksi sitä on kohdeltu noin huonosti.
ReplyDeleteEnni, no nytkö sulla ei sitä kirjaa sitten ole? Siis ensinkään? Lukijan tuska! Ymmärrän. Mutta hätä ei ole tämännäköinen: jos uskallat niin laita osoitteesi (sähköpostilla, olen melko varma, että olen osoitteen jonnekin sivulle riipustanut) niin postitan sulle oman kappaleeni.
ReplyDeleteHuomioi kuitenkin alempana esitetty kommentti kirjoitusvirheistä ja kertakäyttöisyydestä. (Yritän varmistaa, ettet sitten pety.)
Minustakin vääryys on juuri siinä, että parhaimmillaan luettu teksti on ikuista! Tai pitäisi olla! Mutta sitten tulee Kirjan ja ruusun päivä! Se on väärin!
Iina Kraak, nimenomaan! Kirja ansaitsisi vain parasta - ja etenkin kunnollisen oikoluvun. En ymmärrä, miksi pitää raadella jonkun hengentuote huonolla oikoluvulla. Tiedän muuten mitä tarkoitat kirjoitusvirhebongailulla, siinä on moodi jota on vaikea laittaa pois päältä.
Liina, olen jo toisen kerran tänään niin samaa mieltä asioista kanssasi, että minua miltei itkettää. Siis ilosta toki. Olet paras!
ReplyDeleteEi ole ei ensinkään tuota kirjaa, syytän tästäkin imetystä, -ei ymmärrä, ei muista, ei pääse sohvalta.
ReplyDeleteMutta oletko sinä nyt itse ehtinyt sitä lukaista? Postitus tännepäin olisi huippujuttu! Koitan uskaltautua laittamaan sinulle s-postia.
Enni
Iina, kiitos kaunis! Piristävin kommentti ikinä!
ReplyDeleteEnni, en ole, mutta ei se haittaa. Minusta olisi kauhean ihanaa, että kirjan saisi ihminen, joka haluaa kovasti lukea sen.
(Meinasin itse asiassa arpoa kirjan saman tien eteenpäin blogissa, mutta sitten ajattelin, että ehkä kohtaan jonkun, joka haluaisi sen tosi kovasti ja annan sen tälle jollekulle ja sitten kaikki ovat onnellisia, minä, kirja ja lukija.)