Noudimme ipanan mummolasta. Siellä hänellä oli ollut ilmeisesti eeppisen kivaa ja ikävä kotiin. Enemmän ensimmäistä.
Autossa lapsen ensimmäinen reaktio oli, että nyt hänen tulee ikävä mummoa.
Kai se on sitten sitä, että hänkin rakastaa kovasti. Ja ikävöi myös kovasti. En ole useista pohdinnoistani huolimatta osannut sanoa, kumpi sitten on parempi, kovasti rakastaminen ja kovasti ikävöiminen vai vähemmän molemmilla osastoilla. (Tiedän kyllä, kumpaan itse kallistun, tietenkin, mutta ilmeisesti mielipiteeni ei ole objektiivinen totuus. Sinänsä outoa.)
Olin ajatellut tälle viikonlopulle kaikenlaista. Kuten Vantaan puolimaratonia. Sitten Nuuksion polkukymppiä.
Sitten lähdinkin vain Tampereelle lankakauppaan, koska se on ihan järkevää. No, ei se ehkä ihan järkevää ole, mutta hauskaa se oli, ja tässä yleisvitutuksessa, joka kuukauden sairastelusta on seurannut, saa tehdä hauskoja asioita. Pitää tehdä hauskoja asioita.
Kaikki hauska on hyväksi vatsalle, sanoi muumimamma jossain kirjassa, ja ehkä myös keuhkoille, sillä kun ensin olin perjantaina hyvässä seurassa syömässä ja sitten lauantaina lankakaupassa, tänä aamuna oli ensimmäistä kertaa tosi pitkään aikaan sellainen olo, että saatan päästä urheilemaan vielä tässä kuussa!
Se oli kaikkien onni se, sillä olin jo kirjoittamassa bloggausta, jossa kategorisesti olisin kieltänyt kaikkia yksityishenkilöitä käyttämästä blogissaan sanaa "juoksu", kunnes itse olen kunnossa.
(Se irvailusta. Tiedättekö, mikä on paras aluehallintoviraston viskigatesta kuulemani tulkinta? Siis vailla sarkasmia. Se, että virkamies trollaa typerää lakipykälää saadakseen sen muutettua. Ajatus trollaavasta virkamiehestä - lauseen totuusarvosta riippumatta - pitää mut onnellisena vähintään loppuvuoden, ellei käy niin, etten pääsekään pian juoksemaan.)
Autossa lapsen ensimmäinen reaktio oli, että nyt hänen tulee ikävä mummoa.
Kai se on sitten sitä, että hänkin rakastaa kovasti. Ja ikävöi myös kovasti. En ole useista pohdinnoistani huolimatta osannut sanoa, kumpi sitten on parempi, kovasti rakastaminen ja kovasti ikävöiminen vai vähemmän molemmilla osastoilla. (Tiedän kyllä, kumpaan itse kallistun, tietenkin, mutta ilmeisesti mielipiteeni ei ole objektiivinen totuus. Sinänsä outoa.)
Olin ajatellut tälle viikonlopulle kaikenlaista. Kuten Vantaan puolimaratonia. Sitten Nuuksion polkukymppiä.
Sitten lähdinkin vain Tampereelle lankakauppaan, koska se on ihan järkevää. No, ei se ehkä ihan järkevää ole, mutta hauskaa se oli, ja tässä yleisvitutuksessa, joka kuukauden sairastelusta on seurannut, saa tehdä hauskoja asioita. Pitää tehdä hauskoja asioita.
Kaikki hauska on hyväksi vatsalle, sanoi muumimamma jossain kirjassa, ja ehkä myös keuhkoille, sillä kun ensin olin perjantaina hyvässä seurassa syömässä ja sitten lauantaina lankakaupassa, tänä aamuna oli ensimmäistä kertaa tosi pitkään aikaan sellainen olo, että saatan päästä urheilemaan vielä tässä kuussa!
Se oli kaikkien onni se, sillä olin jo kirjoittamassa bloggausta, jossa kategorisesti olisin kieltänyt kaikkia yksityishenkilöitä käyttämästä blogissaan sanaa "juoksu", kunnes itse olen kunnossa.
(Se irvailusta. Tiedättekö, mikä on paras aluehallintoviraston viskigatesta kuulemani tulkinta? Siis vailla sarkasmia. Se, että virkamies trollaa typerää lakipykälää saadakseen sen muutettua. Ajatus trollaavasta virkamiehestä - lauseen totuusarvosta riippumatta - pitää mut onnellisena vähintään loppuvuoden, ellei käy niin, etten pääsekään pian juoksemaan.)
Trollaava virkamies! <3
ReplyDeleteSama virkamies on ainakin viskin ystävä, jonka mielestä messujen pitää saada tänä vuonna ennätyksellinen mediahuomio ja kävijäpiikki :)
Eiks ookin virkistävä ajatus! Tämä epäilemättä osin fiktiivinen virkamies saattaa olla uusi paras ystäväni. Ehkäpä voisimme mennä hänen kanssaa viskilasilliselle :)
DeleteKannatan kovasti rakastamista ja ikävöimistä, koska itsekin oon semmoinen, vaikka se onkin raskasta. Varsinkin lapsena oli aina kauhea ikävä jonnekin. Se oli aika rajoittavaa, kun en voinut olla ikinä missään yötä, kun ikävöin niin kovasti että oksensin ja nousi kuume. Vähän toivon, ettei oma lapseni olis ihan niin extreme-ikävöijä, vähän vähempikin piisais kyllä.
ReplyDeleteNo sama, sitä minäkin kannatan. Mutta sitten ajattelin, että ehkä nekin tyypit, jotka hoitavat sekä rakastamisen että ikävöimisen jotenkin ikään kuin moderoidummin voivat olla oikein tyytyväisiä ja sitä mieltä, että tällä tavalla kuuluu ihmisen elää.
DeleteTuo kuulostaa jo aika extremeltä! Mulla oli yleensä yökyläillessä illalla oikein hauskaa. Aamulla sitten heräsin ja mietin, voinko paeta ikkunasta kotiin, on jo ikävä.