Hesarin sivuilla on mainio juoksublogi, oletteko huomanneet?
Siellä viimeksi käsiteltiin sitä, kandeeko ennemmin nukkua kunnolla vai venytellä - selvä se, että nukkua kunnolla - ja sitäkin, onko juokseminen hyvä stressipurkukeino.
Ainahan sanotaan, että on, mutta itse olen kyllä huomannut, että kun kiukkuisena lähtee juoksemaan, ei mikään takaa, etteikö tule kiukkuisempana takaisin. Sitä kun vähän muhii tyytyväisenä omassa kiukussaan, ja vähän ehkä suurenteleekin asioita, eiköhän sitten olekin sellaisen mustan kiukun vallassa kun palaa kotiin.
Tänään - tai siis tässä vihdoin - olen kai myöntänyt itselleni, että jotain stressiä noi yyttärit kuitenkin aiheuttavat. En oikein nuku kunnolla* ja hampaitakin narskutan niin, että leukoja juilii, mikä on jo melkoinen saavutus kun suussa on hammaskisko.
Monella tavalla en ole kovin huolissani - ei ole erityistä syytä olettaa, että juuri minä saan lenkkaria; olen konstruoinut valmiiksi defenssin siltä varalta, että juuri minä saan lenkkaria enkä toisaalta usko, että tämä on viimeinen alani työpaikka. Ehkä hankalinta ja yllättävintä onkin ollut se, että fiilikseni asian suhteen ovat täysin ristiriitaiset. Epäilen, että käy neuvotteluissa osaltani miten tahansa, petyn kitkerästi. Että siinä mielessä tällaiset vähennysurakat ovat mainio lose-lose -tilanne mille tahansa työnantajalle. Ainakin, jos on sattunut palkkaamaan vaikkapa useamman Liinan. Kohtalo, jolta ketä tahansa työnantajaa hartaasti toivon varjeltavan.
No nyt sitten vähän yliväsyneenä ja vähän väsymyksestäni vihaisena lähdin kuitenkin juoksemaan, ja päätin, että jos tänään en tule ainakaan vihaisempana takaisin. Yritin kuulostella kroppaa (painovoima on viime päivinä ollut erityisen voimakas, en tiedä, oletteko huomanneet, mutta näin on) ja ihan tietoisesti päästää irti kaikenlaisista kiukun aiheista, todellisista ja kuvitelluista. En sillä tavalla, että nyt en voi tuntea tällaisia, mutta silleen kuitenkin, etten jäänyt vatvomaan niitä paskempia fiiliksiä. Otin vastaan mitä tuli ja pahimpia autoin poistumaan napakalla potkulla ahterille. Kuvaannollisesti siis.
Lenkiltä palasinkin merkittävästi iloisempana. Sitten siirryin suoraan elämän hauskempien asioiden pariin ja ripottelin pyykkipulveria vessan lattialle - uskokaa, valkoisten hyvin myrkyllisten jauheiden siivoaminen mistä tahansa on hauskinta, mitä voi tehdä housut jalassa - ja meinasin regressoitua.
Mutta söinkin jugurtin KOOKOSHILLOLLA (en vieläkään pääse yli siitä, että näitä on olemassa) ja jotenkin onnistuin päästämään irti siitäkin kiukusta.
Ehkä ensi yönä nukun paremmin, jos kömmin ajoissa vuoteeseen, enkä usko kömpimisellä mitään häviäväni vaikka nukkuisin huonostikin.
P. S. Olen lukenut ipanalle vähän Heinähattua ja Vilttitossua ja olen ihan pöyristynyt siitä, miten hirveä ipana Vilttitossu on. Dear Eki, olenko yksin?
* Tovi sitten omaksumallani iltakahvirutiinilla ei ole niin mitään tekemistä asian kanssa.
Siellä viimeksi käsiteltiin sitä, kandeeko ennemmin nukkua kunnolla vai venytellä - selvä se, että nukkua kunnolla - ja sitäkin, onko juokseminen hyvä stressipurkukeino.
Ainahan sanotaan, että on, mutta itse olen kyllä huomannut, että kun kiukkuisena lähtee juoksemaan, ei mikään takaa, etteikö tule kiukkuisempana takaisin. Sitä kun vähän muhii tyytyväisenä omassa kiukussaan, ja vähän ehkä suurenteleekin asioita, eiköhän sitten olekin sellaisen mustan kiukun vallassa kun palaa kotiin.
Tänään - tai siis tässä vihdoin - olen kai myöntänyt itselleni, että jotain stressiä noi yyttärit kuitenkin aiheuttavat. En oikein nuku kunnolla* ja hampaitakin narskutan niin, että leukoja juilii, mikä on jo melkoinen saavutus kun suussa on hammaskisko.
Monella tavalla en ole kovin huolissani - ei ole erityistä syytä olettaa, että juuri minä saan lenkkaria; olen konstruoinut valmiiksi defenssin siltä varalta, että juuri minä saan lenkkaria enkä toisaalta usko, että tämä on viimeinen alani työpaikka. Ehkä hankalinta ja yllättävintä onkin ollut se, että fiilikseni asian suhteen ovat täysin ristiriitaiset. Epäilen, että käy neuvotteluissa osaltani miten tahansa, petyn kitkerästi. Että siinä mielessä tällaiset vähennysurakat ovat mainio lose-lose -tilanne mille tahansa työnantajalle. Ainakin, jos on sattunut palkkaamaan vaikkapa useamman Liinan. Kohtalo, jolta ketä tahansa työnantajaa hartaasti toivon varjeltavan.
No nyt sitten vähän yliväsyneenä ja vähän väsymyksestäni vihaisena lähdin kuitenkin juoksemaan, ja päätin, että jos tänään en tule ainakaan vihaisempana takaisin. Yritin kuulostella kroppaa (painovoima on viime päivinä ollut erityisen voimakas, en tiedä, oletteko huomanneet, mutta näin on) ja ihan tietoisesti päästää irti kaikenlaisista kiukun aiheista, todellisista ja kuvitelluista. En sillä tavalla, että nyt en voi tuntea tällaisia, mutta silleen kuitenkin, etten jäänyt vatvomaan niitä paskempia fiiliksiä. Otin vastaan mitä tuli ja pahimpia autoin poistumaan napakalla potkulla ahterille. Kuvaannollisesti siis.
Lenkiltä palasinkin merkittävästi iloisempana. Sitten siirryin suoraan elämän hauskempien asioiden pariin ja ripottelin pyykkipulveria vessan lattialle - uskokaa, valkoisten hyvin myrkyllisten jauheiden siivoaminen mistä tahansa on hauskinta, mitä voi tehdä housut jalassa - ja meinasin regressoitua.
Mutta söinkin jugurtin KOOKOSHILLOLLA (en vieläkään pääse yli siitä, että näitä on olemassa) ja jotenkin onnistuin päästämään irti siitäkin kiukusta.
Ehkä ensi yönä nukun paremmin, jos kömmin ajoissa vuoteeseen, enkä usko kömpimisellä mitään häviäväni vaikka nukkuisin huonostikin.
P. S. Olen lukenut ipanalle vähän Heinähattua ja Vilttitossua ja olen ihan pöyristynyt siitä, miten hirveä ipana Vilttitossu on. Dear Eki, olenko yksin?
* Tovi sitten omaksumallani iltakahvirutiinilla ei ole niin mitään tekemistä asian kanssa.
Onko pyykkipulveri myrkyllistä? Olen pöyristynyt. Mä jotenkin olen ajatellut, että pyykkipulveria voi syödä ja hörpätä fairya päälle, kun niillä kerran pestään asioita, jotka tulevat iholle ja suuhun.
ReplyDeleteJa se kookoshillojugurtti oli kyllä nerokas keksintö! Ostin heti seuraavana päivänä kun kuulin siitä täällä! Kiitos!
Ja munsta Vilttitossu on siinä leffassa niin mahtava, että se mahtavuus varmaan projisoituu mun kirjakokemukseenkin, jolloin Vilttitossu ei tunnu niin hirveältä kuin varmaan kirjoissa on.
Ja sitten vielä, että toivon sun nukkuvan ensi yönä tosi hyvin ja sitten juoksevan iloisna.
:D Niin no kyllähän kaiken maailman astiat ja vaatteet melko huolella usein huuhdellaan.
DeleteHyvä, jos tykkäsit kookoshillojugusta! On se kyllä ihanaa! Toivottavasti pysyy tuotevalikoimissa aina ja aina ja aina!
Huomaan, että Vilttitossu-elämykseeni vaikuttaa leffan puute, mutta kyllä melkein aloin vetistellä kun Vilttitossu juuri katkaisi siskoltaan letit ja pääsi koko hommasta kuin koira veräjästä. Ainakin puoleen väliin kirjaa.
Kiitos parhaasta toivomuksesta <3
Vaikka osaankin sympatiseerata Vilttitossua jonkun verran pikkusisko-kokemuksen kautta, siinä elokuvassa ehdottomasti hirvein kohtaus oli minusta se, kun se repi Heinähatun aapisen. Siis repi. Kirjan. EI NIIN SAA TEHDÄ! (Tästä syystä en myöskään ole varma voinko näyttää lapselleni tuota elokuvaa koskaan.)
DeleteEhkä jos vuodatat pari kyyneltä samalla? Sillä olen samaa mieltä, kirjoja ei revitä, voi hyvän tähden.
DeleteMutta meinaatko siis, että kirjassa on onnistuttu kirjoittamaan myös pikkusiskon näkökulma? Taitavaa kirjoittamista, siinä tapauksessa!
Tässä, ota majakkatarina pahimpaan närästykseen!
ReplyDeletehttp://www.majakkaseura.fi/fin/majakat/bogskar/
Ooo, kiitos! Majakkatarina auttaa vaivaan kuin vaivaan, eller?
DeleteLapseni, ilahdu, entinen ihana opettajasi Hanna lähetti terveisiä. Siis pois kiukkumieli. Tv äire
ReplyDeleteKylläpä muuten ilahduttikin tämä, raks äire! Muistan Hannan erinomaisesti ja erinomaisen hyvällä, olisi kiva joskus vaikka tavatakin.
DeleteJa mahtavaa, että uskallat avata kommenttilootan!
Kookoshillojugu pelastaa! (Nyt itsekin olen päässyt syömään jo kokonaisen purkillisen, ostin niitä lisää ja piilotin persikkajogurtin alle, niin mies ei syö.) Se on kyllä parasta.
ReplyDeleteTuo on kyllä muuten totta, että oma asennoituminen juostessa vaikuttaa todellakin siihen, onko lenkki ahdistusta ja kiukkua kehosta poistava vai vaan sitä voimistava kokemus. Nyt on kyllä siitä otolliset juoksukelit, että jos vaan saa pidettyä itsensä avoinna ympäristölleen eikä tyystin käperry vitutuksiinsa, on luonnon herääminen kesään niin hurmaavassa ja hurmaavassa vaiheessa, ettei voi olla vähän pakahtumatta. Ainakin itse.
Olen esittänyt kerran harrastelijakesäteatterissa Heinähatun ja Vilttitossun äitiä. Se oli hulvatonta. Tekisin saman uudestaan heti, jos joku vaan tulisi pyytämään.
Ovelaa! Arvostan! Ja se on ihan törkeän hyvää tosiaan.
DeleteJoo, nyt on tosiaan silleen ihana juosta, että luonto ikään kuin kannustaa vaan jatkamaan ja rinnassa livertelee leivonen, tai ehkä peikkonen, no samapa tuo - ja harmaampikin sää on ihana. Kuten eilen oli. Että kyllä, pakahduin riemusta.
MÄ USKON, ETTÄ OLI HULVATONTA. Oisinpa nähnyt. Voin ottaa yksityisperformanssin.
Peppi se vasta rasittava kersa onkin... Melkein harmittaa, että en pysty pitämään feministi-ikonia ja merkittävää lastenkirjallisuushistoriallista sankaritarta hyvänä tyyppinä.
ReplyDeleteOnko? Tai siis kun mä oon nyt lukenut muutamia Peppi-tarinoita skidille ja mua vähän surettaa, etten ehkä saa ihan siitä samasta riemusta kiinni kuin ipanana - mutta Peppihän on myös todella epäitsekäs ja mainio lapsi ajoittain. TOISIN KUIN NÄHDÄKSENI VILTTITOSSU.
DeleteMun on nyt pakko kysya, kun tama kookosHILLOjukurtti on jo toistamiseen kehuttu taalla, etta minkalaista oikein on kookoshillo?? Siis jotenkin en saa mieleeni kuvaa millaista se voisi olla, kookoslastuja sokeriliemessa...? Sivistakaa tietamatonta :)
ReplyDeleteAaah, okei, se on sellaista aika löysää, vähän kuin löysä mansikkahillo, mutta siis valkoista ja siinä on kookoshippuja. Ja varmaan jotain kookosmaitoakin vähän. Ennen kaikkea on kuitenkin huomattava, että se ei ole kovin makeaa, mikä tekee näistä juguista just niin parhaita.
DeleteOlen kaupasta myös löytänyt kookoshilloa, joka on melkein yhtä tiukkaa kamaa kuin voi ja täysin sileää. Erinomaista sekin, jos kohta vähän turhan makeaa makuuni!
En ole koskaan kuullut kenenkään muun kuin itseni ja sinun sanovan, että vihaisena juoksemisesta tulee vihaisempana takaisin. Tavallaan todella hienoa! Vaikka tuntuukin siltä, että mua on jollain tavalla petetty, kun kaikilla muilla "harmitus jää lenkille". ("HARMITUS"!!! Ehkä vika on siinä, että niiden tyyppien tunteet on noin laimeita.)
ReplyDeleteNe kaikki muut juksaa. Tai tosiaan, tunteet on laimeanpuoleisia, ne amatöörit.
DeleteOlen kyllä salaa aika helpottunut siitä, että en ole yksin!