Tiedättekö sen myytin suomalaisista, jotka eivät jatkuvasti koe tarvetta täyttää tyhjää äänimaisemaa turhanpäiväisellä hölötyksellä?
Minusta se oli pitkään juuri sitä - myytti. En ollut itse oikeastaan kohdannut hiljaisuutta, joka ei olisi voinut keskustelulla parantua. Olen aina tykännyt jutella; itse asiassa yksi bonusisäni lempivitsejä on se, jossa Liina oppi yksivuotiaana puhumaan eikä ole sittemmin lopettanut.
Ja sitten yhtäkkiä minä ja hiljaisuus kohtasimme. Opin, että on monenlaisia paikkoja, joissa voi vain olla hiljaa ja antaa ajan virrata hetken aikaa ohitse - vaikka vierellä olisi joku. Vaikka olisi monta jokua.
Sauna. Auto. Lenkkipolku.
Internet.
Ja mitä enemmän on hiljaa, sitä vähemmän tuntee lopulta tarvetta täyttää näistä mitään sanoilla. Saattaa olla, että joka asiaan on yhä mielipide, ja saattaa olla, ettei vieläkään joka mielipiteeseen ole asiaa, mutta yhtäkkiä ei koe niin tarpeelliseksi enää toitottaa näkemyksiään siellä täällä.
(En tietenkään tiedä, onko kukaan läheisistäni huomannut tätä kehityssuuntaa, ehkä he nyt nauravat makeasti, mutta taaksepäin katseltuna näen sen selvästi, kuin veteen piirtyvän vanan.)
Blogin pitäminen näistä lähtökohdista on tosi hankalaa, uskokaa pois.
Siksi ajattelin lopettaa bloggaamisen toistaiseksi. Jos joskus suunta on toinen, kohti ääntä ja näkemyksiä, ehkä jatkan niiden esittelyä (mutta luultavasti sekin tapahtuu jossain toisaalla.)
Toivon, että joskus tavataan, te ihanat tyypit, jotka olette käyneet täällä jakamassa ajatuksianne, ja jutellaan tai ollaan yhdessä hiljaa! Kiitos kaikista hetkistä.
P. S. Kutimointia jatkaa, kässähommat kiinnostavat yhä, ja Sivukirjasto on tiukan harkinnan alla. Täysin en siis aio suutani sulkea vastaisuudessa.
P. P. S. Kirjallisuutta aiheesta: A Book of Silence, suosittelen.
No mutta juuri eilenhän vielä lupailit toisin! Voi niitä viattomuuden aikoja, kun en vielä ymmärtänyt mihin viittasit! Oikeastaan taisin pitää aiemmin puhumastasi taktiikasta, ettei blogia tarvitse lopettamalla lopettaa, lopettaa vaan. Ja palata jos siltä tuntuu.
ReplyDeleteEn mä siis muuten, mutta kyllähän tässä munkin bloggaamiselta just nyt viedään kaikki pohja ja sivutuki. Mutta en tahdo syyllistää!
(Enpä.)
Mutta koitan pärjäillä näillä jäävillä kahdella. Eli kunhan pysyt blogosfäärissä! Tämä ei ole pyyntö.
Niin, se on nähdäkseni edelleen parempi taktiikka, mutta kuten niin usein ennenkin tämän blogin historiassa, kirjoitin tämän oikeastaan itselleni. Koska jollain tavalla tästä on tullut taakka.
DeleteEn häviä blogosfääristä. Pidän edelleen kiinni paikastani olla blogisi jokaisen postauksen ensimmäinen kommentaattori.
Ensimmäinen ja keskimäärin ainoa!
DeleteNyyh.
...no eipähän oo niin paljon vastaushommaa x-D
DeleteApua tämä tuli ihan puskista, niistä hiljaisista sellaisista! Nyökkäilin menemään ja olin jo kommentoimassa että ihan sama meininki täällä ja blogi ollut vahingossa melkein viikon hiljaa - mut sit. Että lopettaa? Ihan kokonaan? Eikö mitään että katsotaan nyt ja muuta? Nousen vastarintaan, enkä hiljaiseen sellaiseen!
ReplyDeleteNoni kato nyt! Argumentaationi on aukotonta :D Ei vaan siis, olen tässä katsellut nyt jo alkuvuoden ainakin. Eikä se oikein, ei millään, ei tunnu hyvältä vaan enemmän raskaalta.
DeleteBlogi on rakas, mutta en halua, että se täällä turhaan odottelee.
Mennään joskus kaljalle niin voit esittää vasta-argumenttisi :) Ei niillä siis vaikutusta ole, mutta ois hauska nähdä!
Hah, mähän en osallistu kilpailuun jota en voi voittaa! Eli se jää sitten pelkäksi kaljaksi (tai kolmeksi), mutta siinähän ei mitään vikaa ole :)
DeleteMyyty!
DeleteHirveä juttu!
ReplyDeleteEi kun ihan hyvä juttu, usko pois vain!
DeleteMutta miksi jätät ne turhimmat, vähiten ilahduttavat blogit jäljelle? Mur. Ja niissäkin on delegointia!
ReplyDeleteEntä jos Liina oppikin kirjoittamaan eikä koskaan lopettanut?
- E
Kas, tämmönenkin löytyi vielä spämmilootasta.
DeleteOlin valheellisesti uskotellut itselleni, että vastaus kauniiseen kysymykseesi löytyy tuosta ylempää tekstistä, mutta jos ei löydy, päätös lienee sitä oikeampi.
Tajusin kyllä, en vain muotoillut oikein. Tarkoitin, "lopeta", en lopettanut. Eli olisi ihanaa, jos tämä puheesi jatkuisi. Sitä paitsi itse puheliaana ymmärrän, että pienikinyllyke saa joskus jatkamaan, vaikka haluaisi jo lopettaa...
DeletePahoittelen huonosti muotoiltua kommentointia toisiin blogeihisi liittyen (kuka käskee mennä klo neljä yöllä nettiin, roikkua siellä tunteja ja sitten vielä kommentoida). Nautin kyllä kauniista käsitöistä ja niihin liittyvistä jutuistasi. Kirjablogiasi en ole paljoa lukenut, kun kirjablogit eivät oikein vaan yleisesti ottaen iske, niissä kun tupataan puhumaan enemmän niistä kirjoista kuin niin elämästä.
Niinhän se usein saa, siis jatkamaan, mutta kummasti tämän päätöksen myötä olo silti keveni.
DeleteEipä tuo mitään haittaa, ettenkö olisi itsekin joskus tullut muotoilleeksi jotain huonosti :) *KÖH* Allekirjoitan kritiikkisi kirjablogeista - olen pyrkinyt itse formaatista hieman ulos, mutta vaikeaa se on, kun kai siinä kirjablogissa pitäisi kirjastakin puhua eikä vain lukijasta. (Ja silti lukija on olennainen lukukokemuksen osa ja joka muuta väittää on väärässä ja ansaitsee purkkaa tukkaan.)
Ei kai nyt sentään! Ja toisaalta, aika aikaansa blaa blaa, sanoo henkilö, joka bloggaa kerran vuodessa. Fiiliksen mukaan pitää mennä, vaikka meitä muita surettaa.
ReplyDeleteKiitos kaunis - olen ihan samaa mieltä. Fiilis on ollut helpottunut, joten päätös on kai ollut ihan oikea!
DeleteOn aina vaikea ymmärtää, miten tekstit, jotka tuottavat paljon iloa, voivat olla kirjottajalleen taakka. Kiitokset, hyvä on ollut seurata. :)
ReplyDeleteKiitos!
DeleteEivät tekstit sinänsä ole taakka (onneksi en ole toimittaja, sitten varmaan olisivat) mutta blogista voi sellainen tulla, vaikka miten yrittää itselleen kertoa, että eihän sinne kukaan pakota kirjoittamaan.
Oli aika jolloin bloggaaminen oli parasta ja hauskinta, ja sitten oli aika jolloin ei enää ollut vaikka kuinka olisi muuta toivonut.
Voi että. Niin täytyy tehdä kun hyvältä tuntuu. Halusin vain tulla vielä sanomaan, että kiitos näistä ilahduttavista kirjoituksista, on ollut ilo lukea sun juttuja. Ja kiitos siitä sparrauksesta, jota mulle kirjoitit siihen mun ekaan ikinä kommenttiin, jossa pohdin oman blogin aloittamista. Oon sitä nyt noin kolme vuotta harkinnut ja viimein ystäväni suosiollisella patistuksella aloittanut joskus viime keväänä. Mutta koska mulla harvoin on mitään älykästä sanottavaa, en oikein ole huudellut siitä mihinkään, on ihan tarpeeksi kamalaa että jotain viis ihmistä käy lukemassa mun juttuja. Mutta enemmän se tällä hetkellä on hauskaa (ehkä just siks että tunnen ne kaikki viis lukijaa).
ReplyDeleteJos haluat joskus vilkaista niin täältä se löytyy: muistikirjani.wordpress.com
-Anna
Kiitos itsellesi! Et arvaa, miten ilahduttaa kuulla tämmöistä.
DeleteValehtelisin, jos sanoisin, että olisin mennyt blogiisi heti - tarkoitus oli, mutta väliin tuli Tour de Sock ja ties mitä mökkiasiaa. Nytpä kuitenkin menin, ja lisäänkin sen heti Feedlyyn. Kiitos vinkistä, kiitos linkistä <3
Haluaisin sanoa, että olen päätöksestäsi erittäin pettynyt. Mutta kuulostaisin katkeralta äidiltä, jonka tytär onkin päättänyt hakea Teatterikorkeaan eikä Kauppikseen. Joten sanon, että toivon joskus saavani yhden blogin verran iloa kuivahkosta huumoristasi sekä älystäsi jossain vähemmän elektronisessa ympäristössä.
ReplyDeleteMää otan tän silleen, että säkin tuut kaljalle. Juhlaa!
DeleteHei Liina
ReplyDeleteOnnea hiljaisuuden löytämisen johdosta. Blogisi on kaikkien aikojen lembiblogini, kiitos, että jaoit ajatuksia ja avautumisia niin kauan, kun se tuntui hyvältä. Minusta on haikeaa ja vaikeaa päästää irti jostain, josta on tullut minulle tärkeä, mutta jotenkin luotan siihen, että uutta kivaa tulee sitten, kun luopuu jostain. Ikävä tulee ajatuksiasi. Parasta, että uskallat ajatella itseäsi ja toimia johdonmukaisesti. En odottaisi sinulta muuta.
Kun esikoisesi tulee myyntiin (en nyt tarkoita lastasi), lupaathan, että tieto kiirii luokseni keskieurooppaan?
Ihanaa uuden alkua ja kaikkea, sinä hyvän puolustaja ja rakkauden sankaritar!
Oi, kiitos! Et tiedä miten ilahdutit! Minä uskon myös luopumisen ja saamisen dynamiikkaan, vaikka ei se aina hauskaa olekaan.
DeleteKun esikoiseni tulee myyntiin - en itsekään tarkoita lastani, yleensä - tieto varmasti kiirii luokseni. Suosittelen jättämään tähän alle jonkin osoitteen, josta sinut saa kiinni vielä n. puolen vuosisadankin päästä.
Ihanaa kaikkea sinnekin, haikein sydämin <3
Nöyyyy! Mutta tää oli niin hienosti perusteltu, ettei kai auta purnata. Kiitos hauskoista ja oivaltavista teksteistä, kaikkea kivaa ja hyvää jatkoon!
ReplyDeleteKaikkea kivaa ja hyvää myös sinne! Purnaus ei auta, mutta kauniit sanat ilahduttavat aina :)
DeleteMä olen yleisesti ottaen sitä mieltä, että hiljaisuus on aliarvostettua. En silti olisi halunnut tähän blogiin hiljaisuutta, koska olen nauttinut tekstiesi lukemisesta. Mutta jos voi valita, niin kyllä vapaa-aika kannattaa käyttää asioihin, jotka tntuvat hyvältä ja välttää asioita, jotka eivät. Kaikkea hyvää!
ReplyDeleteOlen niin samaa mieltä vapaa-ajan käyttömahdollisuuksista. Lopettamispäätös ei ollut helppo, mutta olo keveni.
DeleteKaikkea hyvää sinnekin!
Edellinen kirjoittaja oikeastaan sanoi sen, mitä minullakin oli mielessäni. Joten sanon vain, että kiitos Liina. Ja myötätuulta!
ReplyDeleteMinunkin on vähän vaikea enää keksiä uusia sanoja kertomaan, miten teistä tykkään ja miten ikävä tulee. Kiitos - lempeitä tuulia sinne <3
DeleteEi minulle jää tässä enää uutta sanottavaa, edelliset ovat jo tunteeni sanoittaneet. Antaa mennä, sanon, sillä vapaa-aika on ihmisen parasta aikaa. Ja kuulun kuitenkin kutimoinnin kohderyhmään, joten täysin et minulta eetteristä katoa. Mutta ajatelmiasi on kyllä ollut ilo lukea, sinulla on sana hallussa ja mahtava ote arjen ilmiöiden kuvaamiseen.
ReplyDeleteHiljaisuus on hyvästä, nauti!
Kiitos! Kuin myös! Ja näemmehän me livenäkin onneksi. Ei kaikesta tarvitse luopua. Vaikka ehkä haluaisit :D
DeleteVoih! Mutta just niinhän se on, että on priorisoitava. Velvollisuuksia meillä kaikilla on ihan tarpeeksi, joten niitä ei kannata kehittää aiemmin iloa tuottaneista puuhista. Ehkä törmätään muualla :)
ReplyDeleteEiköhän törmätä! Se on elämässä hauskaa, että on monenlaisia yhteyksiä.
DeleteVai että tämmöistä!
ReplyDeleteJa instasta et kyllä lähde! Ethän? *tähänselumihiutalehymiö*
Suurkiitos blogistasi, tähän liittyy niin monta hyvää muistoa ja jaettuja tuntoja...! Kiitos!
No en kai mä nyt instasta, sehän on niin hauskaa ja höpöä!
DeleteKiitos itsellesi hyvistä keskusteluista <3 Törmätään!
Kiitos Liina blogistasi, jota olen seurannut vuosia (enkä juurikaan mitään kommentoinut). Siitä on ollut iloa ja vertaistukea. Ja kaikkea hyvää ja ihanaa elämääsi! Sydän!
ReplyDeleteKaikkea hyvää ja ihanaa sinnekin! Kiitos kauniista sanoistasi - on hurjan hyvä kuulla, että olen ilostuttanut. Kuten sä nyt mua :)
DeleteMahtava teksti, tunnistin jotain itseäni ja kaipuuta olla enemmän hiljaisuudessa.
ReplyDeleteKiitos! Tämä tekee hyvää!
DeleteNo voi. Mä niin tykkäsin sun blogista. Ja susta. :) Näinä vuosina on tullut muutettua itsekin pk-seudulle ja aina välillä pohdin, että oispa hauska jos törmäisi suhun jossakin. Etta uskaltaiskohan sitä tulla jutteleen?! Kiitos ja kumarrus!
ReplyDeleteJa mä susta. Sä oot itse asiassa ollut yksi niistä, joita ajattelin kun toivoin, että joskus törmäisi. Uskalla siis, joohan?
DeleteKääk! Hiljaiseloa blogin kanssa itsekin, niin jää tällaisetkin puolittain huomaamatta. Ihana on ollut blogiasi seurata. Ehkä palaat vielä. ^_^ Tai ehkä törmätään joskus jossain.
ReplyDelete