Taskuissani on suurisuuntaisia suunnitelmia kaikista niistä kymmenistä ja taas kymmenistä puolimaratoneista, joille kesän ja syksyn aikana osallistun eri puolella Suomea (muuhun ei varmaan olekaan sitten varaa törsätä kun tapahtumat maksavat aina useita kymppejä) mutta ennen ensimmäistä voinee luoda kriittisen katseen juoksuun ylipäänsä.
Luen Kirsi Valastin Naisen juoksukirjaa, joka on minusta jotenkin kauhean innostava opus juoksusta. Ensin kunnon satsi juoksupropagandaa, jonka kaiken olen niellyt kyselemättä. Laihtuu! Voi paremmin! Hyväksyy ikääntymisen ja kroppansa! Välttää osteoporoosin ja sen ziljoona muuta sairautta! Hiukset kasvavat kohisten! ...okei, tuon keksin itse.
Sitten kirjassa oli osuus, joka ärsytti alkuun: juoksuharjoituksia pitäisi varioida (mais non! Minä haluan vain juosta!) jotta kehittyy. Aina samaa (peruskunto)tahtia lönköttelevä juoksija ... kykenee etenemään vain sitä lönköttelyvauhtia ja lisäksi juoksuasento lysähtää. Sitten on piru merrassa.
Vauhtiharjoitusten pitäisi kehittää juoksukuntoa monipuolisemmin ja pitää juoksuasento kuosissa.
Valastilla on koko setti erilaisia vauhtikestävyysharjoituksia. Osasta en innostunut. En ole varsinaisesti mikään 3 x 600 m toistettuna vartin tauoilla viidesti -nainen, mutta vauhtileikit - no nyt riemastuin minäkin. Vauhtileikkien ideana on juosta käsittääkseni jokseenkin omavalintaisesti spurtteja siten, että spurttien välillä syke kuitenkin pysyisi peruskuntoalueella.
Ensimmäiseksi otin testiin vauhtileikittelyn mäkivetoina: ajatuksena oli juosta kaikki ylämäet kovaa. Ja se oli kuulkaa hauskaa kuin mikä! Rauhallinen rullailu alamäkiin ja tasamaalla sai ihan mahtavaa kontrastia tiukoista ylämäistä. Puhumattakaan siitä, että ylämäki on huomattavasti nopeammin ohi, jos sen juoksee kovaa.
Kirjassa oli muuten myös kuntosaliohjelma juoksijalle. Saatan jopa ryömiä jollekin kuntosalille, jos oikein riehaannun.
Parin lepopäivän jälkeen juoksu oli muutenkin aivan taivaallisen ihanaa. Miten voi olla? Ensimmäiset juoksukerrat olivat ihan kamalia, ja nyt tämä on parempaa kuin suklaa. Hyvä on, en pidä suklaasta, parempaa kuin pitsa.
Luen Kirsi Valastin Naisen juoksukirjaa, joka on minusta jotenkin kauhean innostava opus juoksusta. Ensin kunnon satsi juoksupropagandaa, jonka kaiken olen niellyt kyselemättä. Laihtuu! Voi paremmin! Hyväksyy ikääntymisen ja kroppansa! Välttää osteoporoosin ja sen ziljoona muuta sairautta! Hiukset kasvavat kohisten! ...okei, tuon keksin itse.
 |
| Kirjastosta näitäkin saa. |
Vauhtiharjoitusten pitäisi kehittää juoksukuntoa monipuolisemmin ja pitää juoksuasento kuosissa.
Valastilla on koko setti erilaisia vauhtikestävyysharjoituksia. Osasta en innostunut. En ole varsinaisesti mikään 3 x 600 m toistettuna vartin tauoilla viidesti -nainen, mutta vauhtileikit - no nyt riemastuin minäkin. Vauhtileikkien ideana on juosta käsittääkseni jokseenkin omavalintaisesti spurtteja siten, että spurttien välillä syke kuitenkin pysyisi peruskuntoalueella.
Ensimmäiseksi otin testiin vauhtileikittelyn mäkivetoina: ajatuksena oli juosta kaikki ylämäet kovaa. Ja se oli kuulkaa hauskaa kuin mikä! Rauhallinen rullailu alamäkiin ja tasamaalla sai ihan mahtavaa kontrastia tiukoista ylämäistä. Puhumattakaan siitä, että ylämäki on huomattavasti nopeammin ohi, jos sen juoksee kovaa.
Kirjassa oli muuten myös kuntosaliohjelma juoksijalle. Saatan jopa ryömiä jollekin kuntosalille, jos oikein riehaannun.
Parin lepopäivän jälkeen juoksu oli muutenkin aivan taivaallisen ihanaa. Miten voi olla? Ensimmäiset juoksukerrat olivat ihan kamalia, ja nyt tämä on parempaa kuin suklaa. Hyvä on, en pidä suklaasta, parempaa kuin pitsa.
Liina --- porttiteoria pätee myös juoksuun. Kun sen kerran aloittaa, niin on vain pakko saada lisää. Itsehän toki juoksen vain siksi, koska syön liikaa karkkia. Ja lapset tykkää niin kovin leikkiä niillä kisoista saatavilla mitaleilla ;)
ReplyDeletePitääkö munkin lainata tuo kirjastosta? Sitä on niin moni hehkuttanut.
ReplyDeleteMä en ole lenkkareita sunnuntain jälkeen jalkaani laittanut, sen sijaan fillaroinut kyllä töihin joka päivä. Vastentahtoisesti kylläkin, perillä iloiten.
Mullekin tuli kieltämättä sunnuntaina mieleen, että mitenkähän olisi puolimaratonin kanssa. Siihen pitäs oikeasti treenata, huh.
En ole lukenut Kirsi Valastin kirjoja, mutta tarkoitus on. Käytin elämäni parhaiten täsmätörsätyn satasen tuntiin Kirsi Valastin kanssa, ja sain viikossa kymmenen vuotta vaivanneen polvivaivan jos en vielä ihan kokonaan pois niin ainakin merkittävästi selätettyä. Uskomattoman asiantunteva ihminen, ja aion tosiaan lukea nuo kirjat seuraavaksi.
ReplyDeletePäivi, uhrautuvaa vanhemmuutta vetää maratoneja, jotta muksut saavat leluja :D Ymmärrän niin täysin!
ReplyDeleteJoo, porttiteoria näemmä pätee - kävin tänään KUNTOSALILLA. Jotta LIHASKUNTO PARANISI. Ja ... okei, loppuu capseilla pelleily. Ja jotta juoksu sujuisi paremmin. I'm losing it.
Jennijee, kyllä pitää! Se on tosi hyvä kirja. Oikeasti, saatan nyt ostaa sen kyllä ihan itsellekin, siellä on valmistautumisohjeet (puoli)maratoneillekin ja ne saliohjelmat ja kaikkea.
KL, oih ja voih! Mikä mahtava tilanne ja miten hienosti käytettyä rahaa! Mä voisin niin ottaa vaikka jotain kimppavalmennusta Valastilta jos saisin muita mukaan - mulla on tämän kirjan ja yhden kuulemani radiojutun perusteella vakaa usko siihen, että siinä on fiksu naisihminen :)
Juoksevatko naiset jotenkin erilailla kuin miehet? Miksi ei ole ihmisen juoksukirja vaan naisen? Eikö olisi järkevämpää kirjoittaa kirja koko väestölle eikä vain puolikkaalle, noin myyntimielessä?
ReplyDeleteVai enkö mä vaan tajua juoksemista? Epäilen, että en. Pitänee vilkaista kirjaa! Tosin olen vähän ajatellut, että jos hypoteettisesti tulevaisuudessa alkaisin harrastaa juoksemista, minun tapauksessani kannattaisi varmaan aloittaa itseni psyykkaus Murakamilla.
Jotain eroja kai on, ja epäilen, että koko väestön juoksukirjaan jouduttaisiin vetämään mutkia suoriksi melko lailla. Tuossa käsitellään kuitenkin esim. naisen hormonitoimintaa ja juoksun vaikutuksia siihen ymv. Lisäksi miehille on ilmeisesti kaikki helpompaa, ne roistot, joten kyllä eivät ansaitse vielä tätä juoksukirjaakin :D
ReplyDeleteSuosittelen, että hankit sen Murakamin äänikirjana ja kuuntelet kävelylenkillä. Se oli äärettömän toimiva tapa itsepsyykkaukseen.
Ou, ai sii. Alan nyt tehdä mielikuvaharjoitteita itsestäni kävelemässä äänikirjan kanssa. Ehkä jo syksyllä pääsen tosiroimiin! (käveleminen on niin tyyyyyylsäääää, jos vois suoraan siirtyä juoksemiseen niin olispa hyvä, mutta ehkä se äänikirja tosiaan jeesaa tylsyyteenkin)
ReplyDeleteMinulla on ollut tuo kirja lainassa jo viime syksystä lähtien... vaikka tosin kaveri, joka sen lainasi, on tainnut nuo useimmat neuvot jo antaa henkilökohtaisesti.
ReplyDeleteMinustakin perusjolkottelu on parasta, joudun oikein tosissani pakottamaan itseäni mihinkään harjoituksiin, vaikka tiedänkin että ne tarpeen olisivat.
Nyt on kuulema "mäkikausi", pitäisi juosta mäkiä. Ylös. Yäk. Miksei hiukset voi kasvaa kohisten kun rullaa tasaisesti, kysyn vaan.
Siina, sitähän se on, mutta nyt kun on ollut pakko kävellä enemmän (ja kiitos äänikirjojen) olen siihen vähän koukussa jotenkin :D
ReplyDeleteBooksy, sepä se! Sitä vain haluaisi sen flow-elämyksen ... mutta tuosta kirjasta tuli kyllä sellainen kuva, että pahimmillaan jatkuvalla jolkottelulla on kehittymättömyyden ohella sellainenkin seuraus, että taantuu. Sitä en kyllä halua.
Mutta hei, se mäkivauhtileikki oli oikeasti yllättävän hauskaa :D Tosin sillä saattaa kyllä hiukset tippua päästä pidemmän päälle o_0
Suljen kommentit postaukseen, kiitos japanialaisen spämmibotin. Juoksuaiheiset kommentit voi halutessaan jättää minne tahansa muuallekin, en ole turhantarkka. Paitsi japanialaiset spämmibotit eivät voi.
ReplyDelete