The good, the bad and the ugly

Viikonlopun hyvät, pahat ja rumat tässä tiivistettynä.

Hyvät

1. Häät. Voi Duussi, minä en ole mikään hääihminen, en ole tähän asti ymmärtänyt koko juttua juurikaan. Ja silti siellä teidän häissänne tajusin koko homman tavalla, joka ei mennyt jakeluun edes omissa häissäni. Kiitos kun säteilit niin.
2. Kanssamutsit. En malttanut mennä edes sponsorihierottavaksi, kun halusin niin jutella mahtavan juoksuporukan kanssa. Itku olisi tullut kotiinlähdön hetkellä, ja taisi vähän tullakin, mutta onneksi moni pohti, että mitäs seuraavaksi juostaisiin. Ehkä se ei siis ollutkaan tässä?

Minä ja suloinen ja aikaansaava Jenni, jonka tapaaminen oli yksi päivän parhaita juttuja.

Pahat

1. No se juoksu. Se ei kulkenut, ei sitten millään. Kaikki selittelyt väsymyksestä tuntuvat ... niin, selittelyiltä, eikä sekään nyt jostain syystä lohduta, että niistin viime vuoden ajasta 5-6 minuuttia pois (en ole aivan varma, sillä tolikkana laitoin sykemittarin päälle n minuuttia ennen lähtöviivaa.) Myönnän, että hieman kaihersi se, että tunnin alittaneet mutsit hehkuivat sellaista hyvää fiilistä, joka omasta juoksustani enimmäkseen jäi uupumaan - vaikka onneksi se sieltä jälkikäteen kaivautuikin esiin.
2. Spotify. Tämä musa-applikaatioiden kuningas oli pyytämättä ja yllätyksenä poistanut luuriltani kaikki sinne ladatut soittolistat, paitsi yhden. Keskellä Naisten kymppiä kenttäpoliittinen tilanne saneli, että listoja ei ladattu uusiksi. Juoksin sitten Leonard Cohenin tahtiin. Minä pidän kovasti Leonard Cohenista, mutta on sanottava, ettei hänen musiikkinsa välttämättä juoksua nopeuta. ("Ai senkö takia sä juoksit niin huonosti?" kysyi [lisää tähän omavalintainen adjektiivi] puolisoni.)

Rumat

1. Väsymys. Lapsi sai sunnuntaina jonkin kuumetilan, jonka vuoksi hoidin häntä maanantain kotona. Hoitotoimeni koostuivat lähinnä sohvalla lojunnasta. Välillä yritin ottaa virikkeellisen ilmeen. Toisinaan nousin tarjoamaan apetta.
2. Minä ja väsymys. Rakkaat ystävät, en tiedä, millaisiksi te muututte väsyneinä, mutta minä muutun täysin sietämättömäksi. Tekisi mieli läpsiä itseäni ympäri korvia. Laahustan ympäriinsä haikeana, tuijotan kyynelsilmin ulos ikkunasta kuin parhainkin teini-ikäinen draamakuningatar ja tajuan olevani täysin uniikki lumihiutale, jonka sisäistä tuskaa ei kukaan ymmärrä. Puolisolleni vaikerran yleistä epäonnistumistani ihmisenä ja vaimona. Etenkin vaimona. Se, että vitutan itseänikin, ei auta minua nousemaan itsesäälin lämpöisestä suosta.

Siinäpä se. Lisää sitten kun olen päässyt yli lumihiutalefiiliksistä.