Keskiyön kipaisu

Vastineeksi viimekertaiselle valitusvirrelle kerrottakoon, että tänään on ollut aika mahtava päivä.

A-osaan kuului monta tuntia yksinoloa, kun mies lähti viemään lasta mummolaan. (Lapsi oli tästä hyvin tohkeissaan.) Neuloin, katsoin Supernaturalia ja luin. Olin vain. Join aika paljon kahvia.

B-osaan kuului, että kävin kampaajalla. Se voi kohta esiteltävän C-osan valossa vaikuttaa hieman hassulta, mutta tähän elämäntilanteeseen kuuluu olennaisesti se, että jos alle viikon varoitusajalla saa kampaaja-ajan toivomastaan paikasta juuri toivomanaan ajankohtana, sinne mennään vaikka illalla olisi mitä. Kampaajalle mennessä myös meikataan, tai muuten kasvot jotenkin liukenevat pois uuden, hienon kampauksen alta, eikä ikinä voi olla varma, tulevatko ne takaisin.

Miten niin ette usko, että kävin kampaajalla ja meikkasin?

En siis varsinaisesti käynyt kampaajalla ja laittanut meikkiä C-osaa varten. C-osaan kuului Midnight Run, jossa juostiin 10 kilometriä. Olen vähän yli vuodessa niistänyt kympin matkasta 13 minuuttia pois, noin suunnilleen. Pidän tätä ihan kelvollisena saavutuksena.

Illan kymppi oli mahtava.

Onnistumisen salaisuudet:

1. Spotify ei tuhonnut soittolistaani. Jalka nousee kerkeämmin Rancidin kuin Leonard Cohenin tahtiin.
2. Unohdin jännittää etukäteen, sillä olen keskittynyt jännittämään alle kuukauden päässä uhkaavana häämöttävää puolikasta. Ja mitäs sitä jännittämään, kun kymppi on pikkuhiljaa hivuttautunut lähemmäs käsitettä "peruslenkki".
3. Päätin ottaa ylämäet mäkivetoina. Ylämäkeen kiihdyttäminen kannattaa yleisesti, sillä silloin ylämäki on nopeammin ohi ja harmistus ylämäen olemassaolosta on lyhytikäinen. Tällä kerralla siitä oli muutakin hyötyä. Vaikka etukäteisjänskätys oli jäänyt minimiin, ehdin lähtöalueella kehittää lievän ylilatauksen, joka ilmeni epämääräisenä jännätärinänä juoksun alussa. Koska reitin alkupuolelle oli ystävällisesti sijoitettu ylämäki, sain purettua turhat lataukset kätevästi jo ennen ensimmäistä kilometriä.
4. Asetin tavoitteita: päätin ohittaa ainakin kolme naamiaisasuista juoksijaa. Tämän olisi voinut ajatella olevan isompikin haaste, sillä naamiaisryhmä taisi lähteä hyvinkin 12 minuuttia ennen omaani, mutta niin vain tavoite oli saavutettu ennen 4 kilometrin merkkitötteröä. Hah.
5. Sain juosta itselleni luontaiseksi muodostuneena ajankohtana, iltayhdeksän jälkeen, huoh huoh.

Edit: Niin se aika. Se oli 1:03:19, ihan passeli - vaikka myönnän kyllä, että tunnin ylittyminen jälleen kerran aiheutti pienen jälkikäteiskirpaisun. Onneksi juoksun aikana keskityin nauttimaan kellon tuijottelun sijaan.