Perheestä ja syksyllä juoksemisesta

(En ole itse asiassa lukenut Jarmo Ihalaisen kirjaa Perheestä ja alastomana juoksemisesta, mutta sen nimi on minusta aivan loputtoman kiehtova. Haluaisin otsikoida jokaisen postauksen jollain variaatiolla. Ehkä pitäisi tutustua teokseenkin.)

Asiaan. Juoksukilometrejä on kertynyt tänä vuonna lähes viisi-ja-puolisataa ja siihen välitulokseen on oltava tyytyväinen. Juoksu maistuu viileämmällä ilmalla oikeastaan paremmin kuin kuumalla, joten syksyjuoksentelu on oikein mukavaa.

Pari ongelmaakin on kyllä tullut vastaan:

1. Pukeutuminen. Juoksutrikoot ja pitkähihainen paita on otettu käyttöön, mutta kombinaationta ne ovat olleet tähän asti - ja taas tänään - aivan liian lämmin yhdistelmä. Jostain syystä kuitenkin sortseilla ja teepparilla juokseminen alkaa kainostuttaa. KAINOSTUTTAA! Ei tässä kainostella pitäisi, vaan juosta säänmukaisella varustuksella, mutta kun sen arvioiminen on niin vaikeaa.
2. Pimeys. Niin, naurakaa vain, mutta olen jo harkinnut otsalampun ostamista. Olin jotenkin todella unohtanut, että vain noin puolet lähiseudun ulkoilualueesta on valaistua maastoa. Tämä tarkoittaa, että siellä on pimeää. Se taas tarkoittaa, että siellä ei näe - tilanne, joka modernille länsimaiselle ihmiselle on sietämätön. Minua ei pimeydessä pelota muu kuin se, että kompastun kuoppaan ja katkaisen jalkani, mutta valitettavasti se on nähdäkseni aivan realistinen pelko (toisin kuin esimerkiksi se, että joku jaksaisi istua pusikossa väijyskelemässä.) Otsalampun osalta taas pelkään näyttäväni aivan naurettavalta.
3. Väsymys. Ennen kesälomaa lenkille lähtö illalla sujui ihan hyvin, mutta kesälomalta paluu muodostaa näemmä henkisen kynnyksen jonka myötä mikä tahansa sohvalta ylösnousemusta vaativa toiminto on liikaa - siitäkin huolimatta, etten usko olevani ainakaan väsyneempi kuin ennen lomia.

Tänään kävin juoksemassa Espoossa puolikkaan. Menikö hyvin? No kyllä ei mennyt. Paraniko aika? No kyllä se silti parani, lähes 12 minuuttia (oman kelloni mukaan, viralliset tulokset näyttävät vielä ns. bruttoaikaa eli lähtölaukauksen ja maaliintulon välistä aikaa. Nettoaika, kunhan se aikanaan saapuu, kertoo sitten lähtöviivan ja maaliviivan välisen ajan.)

Homma ei siis oikein sujunut - kävelin aika paljon 16 km eteenpäin, jalat olivat hyytelöä ja suuta kuivasi. Olin kokeillut uutta valmistautumismenetelmää, ja nyt, kun olen sen testannut, voin sanoa, etten suosittele. Asiallisen levon ja syömisen ohella päätin nimittäin juoksupäivän aamuna aloittaa pienen perheriidan, joka nopeasti eskaloitui valtavaksi perheriidaksi. Äärimmäisen typerä idea, eikä vain siksi, että se aiheutti nestehukkaa ja väsymystä.

(No, juoksun jälkeen homma sovittiin ja halattiin ja tilattiin pitsaa. Että ei huolta. Paitsi, että juoksuni meni huonosti. Nyt pitäisi jotenkin selittää miehelle, miksi myös Vantaan puolikas olisi ihan olennainen homma. Hänestä yksi puolikas per kuukausi on liikaa; pelkää käsittääkseni, että minusta tulee omituinen ja pakkomielteinen kyborgijuoksija. Sen osalta voi kyllä olla jo myöhäistä.)

Btw, Espoossa näin myös Naisten kymppi -toverini Paulan, ja sepä kyllä ilahdutti! Kuka olisi arvannut, että juoksemalla tapaa näin paljon kivoja ihmisiä. Ei kukaan. (Hiljaa siellä takana, et olisi arvannut, älä yritä.)