Päiväkotiryhmämme hoitajilla on hiha täynnä erilaisia ässiä, joilla lapsen nukutus onnistuu käden käänteessä. Mikään niistä ei vain valitettavasti ole koskaan toiminut meillä.
Tässä tulee ihan mieleen ammatillinen lempihuutoni: konteksti! Konteksti on kaikki kaikessa. Päiväkodin henkilökunnan nukutuskikat toimivat, koska he ovat lapsen hoitajia ja ollaan päiväkodissa. Kotona on ihan turha silitellä tai pidellä paikallaan pieniä jalkoja siinä toivossa että muksu siitä innostuisi nukahtamaan. Hän innostuu vain potkimaan ja käkättämään, ja sitten hetken päästä ollaan kuitenkin tilassa, jossa huudetaan kahdella suulla, pyydetään anteeksi, halataan, sovitaan, ja sitten taas vähän potkitaan ja käkätetään.
Niin.
No joitakin aikoja sitten, kun lapsi edelleen säännönmukaisesti jäi sänkyynsä karjumaan, mikä tuntui hirveältä, keksin ottaa käyttöön miehen päiväuninukutuskonstin ja tarjosin lapselle kirjaa katseltavaksi ennen nukahtamista. Hän hyväksyi kirjan iloisena, jäi sänkyyn tyytyväisenä ja nukahti omia aikojaan vartissa.*
“Äitinsä tytär”, sanoin liikutuksen kyynel silmäkulmassani, ja ajattelin, miten minustakin on mukava lukea ennen nukkumaanmenoa.
“Niin on!” sanoi mies. Hän ajatteli, miten minäkin nukahdan kirja naamani päällä. Vaikka se on kyllä vain sellainen juttu, väärinkäsitystä kaikki tyyni, älkää uskoko.
Tällä menolla on nyt iltanukutukset hoidettu monta viikkoa. Kaikki ovat tyytyväisiä. Ellei erehdytä nukkumaan päiväunia.
On siis myös niin, että vaikka päiväkodissa lapsi vetäisee hieman sikeitä suotavaan kellonaikaan niin, ettei se kummemmin hänen iltauniinsa vaikuta, kotona olemme luopuneet moisesta tavasta, sillä:
tuijotan rauhassa kattoon luen ahkerasti pääsykokeisiin, mutta sitten tajusin, että on tässä jotain hyvääkin koko hommassa. Päivässä on ihan eri tavalla liikkumavaraa, kun ei tarvitse aikatauluttaa kolmen tunnin kotonaoloa siihen keskivaiheille. Että jos haluttais, voitais antaa lapselle lounaaksi vaikka nakki ja mennä koko sakki iltapäiväpitsalle.
(Eikä nyt pidä huolestua siitä, ettei lapsi saa tarvitsemiaan vitamiineja. Toki antaisimme nakin päälle ketsuppia.)
* Meillä ei siis varsinaisesti oikeasti nukuteta. Se ei vain jotenkin tunnu luontevalta perheyksikössämme. Mutta jos nukutettaisiin, kokeilisin Lydaksen kikkaa, joka vaikuttaa briljantilta.
** Tässä tammikuussa erehdyimme kokeilemaan tällaista päiväuninukutuskonseptia, joka oikeastaan tarkoitti sitä, että toinen vanhemmista yritti torkkua lapsen riekkuessa vieressä. Näistä jäi käteen lähinnä tieto siitä, että lapsi on hyvin kohtelias. Hän kysyy oikein kauniisti "Saisinko mennä pois?"
Tässä tulee ihan mieleen ammatillinen lempihuutoni: konteksti! Konteksti on kaikki kaikessa. Päiväkodin henkilökunnan nukutuskikat toimivat, koska he ovat lapsen hoitajia ja ollaan päiväkodissa. Kotona on ihan turha silitellä tai pidellä paikallaan pieniä jalkoja siinä toivossa että muksu siitä innostuisi nukahtamaan. Hän innostuu vain potkimaan ja käkättämään, ja sitten hetken päästä ollaan kuitenkin tilassa, jossa huudetaan kahdella suulla, pyydetään anteeksi, halataan, sovitaan, ja sitten taas vähän potkitaan ja käkätetään.
Niin.
No joitakin aikoja sitten, kun lapsi edelleen säännönmukaisesti jäi sänkyynsä karjumaan, mikä tuntui hirveältä, keksin ottaa käyttöön miehen päiväuninukutuskonstin ja tarjosin lapselle kirjaa katseltavaksi ennen nukahtamista. Hän hyväksyi kirjan iloisena, jäi sänkyyn tyytyväisenä ja nukahti omia aikojaan vartissa.*
“Äitinsä tytär”, sanoin liikutuksen kyynel silmäkulmassani, ja ajattelin, miten minustakin on mukava lukea ennen nukkumaanmenoa.
“Niin on!” sanoi mies. Hän ajatteli, miten minäkin nukahdan kirja naamani päällä. Vaikka se on kyllä vain sellainen juttu, väärinkäsitystä kaikki tyyni, älkää uskoko.
Tällä menolla on nyt iltanukutukset hoidettu monta viikkoa. Kaikki ovat tyytyväisiä. Ellei erehdytä nukkumaan päiväunia.
On siis myös niin, että vaikka päiväkodissa lapsi vetäisee hieman sikeitä suotavaan kellonaikaan niin, ettei se kummemmin hänen iltauniinsa vaikuta, kotona olemme luopuneet moisesta tavasta, sillä:
- Lapsi saattaa viikonloppuna herätä vasta yhdeksältä, emmekä ole vielä keksineet, miten hänet saisi nukkumaan ennen kello viittä iltapäivällä (jolloin on tietenkin jo aivan liian myöhäistä).
- Jos lapsen päiväuninukutukseen** käytetty aika on pidempi kuin päiväuniin käytetty aika, koko homma on minusta turhaa.
- Mikäli kotipäivänä erehdytään nukkumaan päiväunet, iltauni saapuu lapsen luokse rauhaisasti … klo 23. Ja se nyt vaan ei mitenkään sovi. Etenkään sunnuntaisin, sillä maanantaina on herätys klo 7:15. Mutta ei kyllä oikeastaan lauantaisinkaan, sillä haluaisin katsoa UMK:ni ilman taustahuutoa.
(Eikä nyt pidä huolestua siitä, ettei lapsi saa tarvitsemiaan vitamiineja. Toki antaisimme nakin päälle ketsuppia.)
* Meillä ei siis varsinaisesti oikeasti nukuteta. Se ei vain jotenkin tunnu luontevalta perheyksikössämme. Mutta jos nukutettaisiin, kokeilisin Lydaksen kikkaa, joka vaikuttaa briljantilta.
** Tässä tammikuussa erehdyimme kokeilemaan tällaista päiväuninukutuskonseptia, joka oikeastaan tarkoitti sitä, että toinen vanhemmista yritti torkkua lapsen riekkuessa vieressä. Näistä jäi käteen lähinnä tieto siitä, että lapsi on hyvin kohtelias. Hän kysyy oikein kauniisti "Saisinko mennä pois?"
Meilläkin tuo huonoiten nukahtava katselee itsekseen kirjaa, ja sitten jossain vaiheessa aikansa pyörittyään ja juteltuaan nukahtaa. Kaksi muuta painaa pään tyynyyn ja nukahtaa (paitsi jos se yksi juttelee liian hauskoja liian kovalla äänellä). Mutta kirjat on aina hyvästä.
ReplyDeletePäiväunet taas, niissä on tosiaan puolensa ja puolensa. Parempi nähdä ne hyvät puolet.
Sekalaisia ajatuksia nukkumisesta: viikolla on ihanaa, että saan edelleen sen oman jalat pöydälle-hetkeni, kun nää nukkuu. Viikonloppuna päiväunet lähinnä ärsyttää just sen takia, että ne katkaisee kaiken tekemisen. Vaikka pizzalle menon sen nakin jälkeen.
ReplyDeleteIltanukutukset on musta ihan jees. Nyt just täällä 'nukutan'. Molemmat on omissa pedeissään, yksvuotias aina alkuun jotain mölisee, kunnes nukahtaa ja isompi vähän pyörii, kunnes nukahtaa. Minä luen blogeja ja kommentoin ja toivon, että blogger ja mun luuri tulisi toimeen. Niinhän se pitää vetää, mikä milloinkin toimii ja hyvältä tuntuu. Tää on hyvin simppeliä ja vaivatonta, onneksi.
Mun noin yleisesti ottaen varmaan kannattaisi kauniisti vaieta nukkumisasioista, mutta enpäs kiusallanikaan! Haluan nimittäin hehkuttaa, että meilläkin on vihdoin päästy (vaihteeksi) vaiheeseen, jossa ketään ei tarvitse *nukuttaa*. Tuolla ne nyt lueskelevat kirjoja ja pyöriskelevät, mutta nukahtavat ennen kymppiä omin voimin. Yleensä vauva ensimmäisenä. (Öiden jatkosta ei sen enempää.)
ReplyDeleteJa päiväunista: muistan myös miten miten työläältä aluksi tuntui kun niitä ei ollutkaan. Mutta loppujen lopuksi huomasin saman kuin sinä - ilman niitä päivän aikataulut vapautuivat aivan eri tavalla. Ja sitä paitsi, lapsen kasvaessa sitä "omaa aikaa" voi ottaa lapsen ollessa hereilläkin. Esimerkiksi kun se itse oppii lukemaan. (Tai pistää dvd:n eteen.)
Näin kotiäidin näkökulmasta; maailma päiväunista (mielellään sellaisista, jotka molemmat naperot nukkuisivat vielä yhtäaikaa...)! Vaan kun ei. Eikä todellakaan olla kohteliaita vaan kiljutaan täyttä kurkkua, että HALUAN POIS. Argh. Bonuksena tytön pinna on millin mittainen iltapäivästä nukkumaan menoon, kun se nyt oikeastaan kyllä tarttisi vielä unta päivälläkin (yöllä kun noita puuttuvia päikkäreitä ei mitenkään kompensoida).
ReplyDeleteMeilläkään ei tuota 2,5 vuotiasta "nukuteta". Yritykset siihen suuntaan johtavat vaan siihen, että nukahtaminen pitkittyy, kun pikkumimmillä on (omasta mielestään) juttuseuraa ja yleisöä. Puolivuotiasta täytyy vielä useinmiten rauhoitella, mutta jospa sekin oppis heittämään laput silmille ihan itsekseen...
Tutulta kuulostaa. Ainoat paikat, jossa kaksivuotias kuopus enää tarhan lisäksi nukkuu on rattaat ja auto. Ja etenkin autossa päiväunet ajoittuu aivan liian myöhään. Paras boogie on, kun päiväunia ei ole ollenkaan. Nyt kun lapset on olleet kipeinä, olen ollut ihan hävettävän tyytyväinen niiden helposta nukahtamisesta. Ei mitään hulinamaratoneja vaan suora sammuminen. Tosin nyt ne näyttää kovasti olemaan tervehtymään päin...
ReplyDeleteMeillä mikään itsekseen nukahtaminen ei ole koskaan toiminut. Nelivuotiaskin tarvii ne tietyt kirjahommat, tosin nykyään se onneksi jää selailemaan niitä kirjoja lopulta itsekseen ja sammahtaa sitten kirja posken alla. Sweet.
Mä voin tietty hehkuttaa kuinka 3 päivänä viikossa on 2 h omaa aikaa (hah hah, oikeasti, 6 tuntia siivoamiseen ja rauhassa syömiseen, tällä voi äiti-ihminen kehuskella) kun O on kerhossa ja P nukkuu sattumalta juuri silloin päiväunet (vain ja ainoastaan rattaissa parvekkeella, omaan sänkyynsä ei nukahda ilman väkivaltaa).
ReplyDeleteMutta sitten se on seonnut ja valvoo iltaisin pidempään kuin veljensä, nauraen räkäisesti kaikille aktiivisille ja passiivisille nukutusyrityksille. Voiko melatoniinia antaa alle 2-vuotiaalle? Päiväunet - lyhyet, pitkät tai olemattomat - eivät vaikuta tähän, että lapsi nukahtaa 22.30 ja herää 6.30. (Muutamalla yöherätyksellä).
PRKL.
(Tulin vaan nyt purkamaan omaa uniärsytystäni tänne, onneksi tänään saan olla yön töissä, täällä sentään maksetaan valvomisesta).
Leluteekki, mulle tuli tosi iloinen olo siitä, että muillakin on käytössä tämä kaikesta päätellen hieman kerettiläinen metodi. Minusta tämä kirja-asia on niin hieno, kun se tekee kaikista onnellisempia!
ReplyDeleteJa mitä päiväuniasiaan tulee, en olisi osannut paremmin sanoa. Tai edes noin hyvin.
Anu, joo, kotona ollessahan olis tietenkin tavallaan kivempaa, että tyyppi/tyypit nukkuisivat - mutta toisaalta, parempi yrittää nähdä hyvät puolet. Teillä on kyllä superleppoisan kuuloinen iltanukutus, meidän lapsi innostuu kaikesta, minkä kokee virikkeelliseksi, jos vanhempi on huoneessa, eikä sitten nukahda ikinä.
Täti-ihminen, miksi niin? Sä oot niitä takuulla miettinyt keskimääräistä enemmän :D Se vaihe, jossa ei tarvitse nukuttaa, on hieno vaihe. Jee!
Ja kyllä, mäkin olen huomannut, että nykyään voin jopa lapsen hereillä ollessa lukea omaa kirjaa, nukkua tai lukea pääsykokeisiin. Että eihän tää mikään kauhea häviö ollutkaan.
Elina, takuulla kotiäidin näkökulma on kovin toinen. Minähän voin sen arkipuolen jättää päiväkodin huoleksi. Ja jätänkin.
Se, että ei nukuta, mutta sitten ollaan kiukkuisia, on kyllä eniten hanurista. Meillä sitä on tosin harrastanut lähinnä mies. Se on vielä siksikin hanurista, että aikuisena hänen kyllä pitäisi osata.
Meillä on ihan sama huomio, jos puljaamiselle on yleisöä, nukahtaminen pitkittyy. Omia aikojaan nukahtaa paljon nopeammin.
Lupiini, mä diggaan tässä päiväunettomassa ajassa kovasti kyllä tuosta iltasimahduksesta. Puoli ysiin mennessä on tenava punkassa eikä sieltä sittemmin kuulu inahdustakaan :D
Lapset on kyllä varmasti näissä tosi erilaisia. Meillä tuo itsekseennukahtaminen on oikeastaan aina ollut lapselle helpompaa, vaikka jossain määrin protestiääniä aiheuttavaa ainakin ajoittain.
PeNa, anteeksi, tarkoitus ei ollut dissata, mutta sun kommentti ei näkynyt äsken. En ymmärrä :(
ReplyDeletePidän asenteestasi, jossa valvomisesta maksetaan :D Mutta toisaalta teillähän tilanne on aika selvä: jos päiväunet eivät vaikuta yöuniin, ne kannattaa nukkua. Melatoniinista en osaa sanoa. Ehkä et vain kerro siitä kellekään? :D
Tämä lastentarhanope ja äiti näkee molemmilta suunnilta nukkumisen. Hyvin kirjoitettu, aina kun nostin kulmakarvaani johonkin, perustelit sen upeasti. Hyvin ajateltu joka kohta :D
ReplyDeleteKiitos :D Ihana kommentti! Tuli tosi hyvä mieli. Jännä kyllä varmasti, kun homman näkee eri näkökulmista.
ReplyDelete