Kun takana on sellainen päivä, että ensin ei saa unta ja sitten nukkuu tunnin verran pommiin, ja sitten töissä haluaisi itkeä kaikkien kaulassa hartiasärkyjään (tiedättehän, jokainen lihassolu tuntuu pieneltä sahalta, joka raastaa tovereitaan) ja sitten jatkaa sitä rataa kotiin asti kunnes kauppareissun jälkeen kruunaa vielä päivänsä sillä, että havaitsee apteekissa takaisin takkiin kiinnittämänsä heijastimen kiinnittyneen myös paitaan, mikä havainto hoidetaan kiskomalla takki yltä ja paita samalla rikki, voi löytää itsensä tilanteesta, jossa kuorii perunoita keittoa varten ja itkee tiskialtaaseen.
Melkoisen marttyyrimutsia!
Mutta sitten voi käydä niinkin, että keiton poristessa liedellä lapsi vaatii, että "mennään parvekkeelle syömään", ja sitten sitä istuu puoli tuntia työpöydän alla kera lapsen, joka lääkärilaukkunsa* lääkepurkista kaivaa mitä lie troppia, jotain näkymätöntä joka tapauksessa, ja syöttää sitä äidilleen. Ja siinä käy hiljalleen ilmi, että se oli stressinpoistolääkettä se.
Niin että kyllä oli lapsen synnyttäminen paras ideani ikinä, vaikka sille nyt pitääkin tehdä keittoa.
* Ollen lelu, toim. huom.
Melkoisen marttyyrimutsia!
Mutta sitten voi käydä niinkin, että keiton poristessa liedellä lapsi vaatii, että "mennään parvekkeelle syömään", ja sitten sitä istuu puoli tuntia työpöydän alla kera lapsen, joka lääkärilaukkunsa* lääkepurkista kaivaa mitä lie troppia, jotain näkymätöntä joka tapauksessa, ja syöttää sitä äidilleen. Ja siinä käy hiljalleen ilmi, että se oli stressinpoistolääkettä se.
 |
| Tämännäköinen purkki. Jos apteekista etsitte. |
* Ollen lelu, toim. huom.
Voi sinnuu ja sydänhymiö päälle! Onneksi on hyvät tropit lapsella.
ReplyDeleteJa myösen onneksi nythän on sekin päivä ohi - olkoon huominen parempi!
Ihana :) <3
ReplyDeleteSama fiilis, vaikka eri syyt täällä :/
En tiedä mikä meitä vaivaa, mut muakin itkettää nykyään melkein kaikki - myös nää sun jutut, mut silleen hyvällä tavalla, että samalla myös hymyilyttää :)
ReplyDeleteTäti-ihminen, eikös vain ollutkin onnekasta! Ja nyt ehkä tiedät, miksi hyvä sunnuntaisi tuntui minusta juuri eilen hieman kateuttaherättävältä - vaikka samalla olin kyllä tosi iloinen siitä, että sulla oli niin mainio sunnuntai!
ReplyDeleteSannabanana kiitos <3 Ja hyvä jos sama fiilis. Tai siis ainakin TOIVON, että sama fiilis liittyy lapseen, eikä hermoromahduksen partaalla hoippumiseen.
Päivi, haa! Uusi blogi, huomaan! Se ei sentään itketä minua ollenkaan :) Mutta hyvä, jos nämä mun jorinat eivät kuitenkaan pahalla tavalla itketä. Liikutus on näemmä ikuista.
Mitäpä tuohon voi enää lisätä? <3
ReplyDeleteOoh! Siis aito reaktioni. Tämä oli aivan ihana, kiitos!
ReplyDeleteJa kuitenkin kuorit perunoita itse ja teit niistä keiton! Oikeesti, respect. :) Ja muista, että töissä voit joskus tulla myös naapuriin piristäytymään. ;)
ReplyDeleteJust tuon kaltaiset hetket ovat niitä, joita ei voinut käsittää olevan olemassakaan ennen lasta. Paitsi että, Vihreää Lintua kompaten, hienosti jaksoit kuitenkin keiton väkertää, meillä olisi mennyt varmaan pinaattilätyiksi....
ReplyDeleteEnni
Nannukka, niin, juuri sellainen hetki oli! <3
ReplyDeleteAnu, kiitos itsellesi! Tuli hyvä mieli :)
Vihreä Lintu, sen tein! Olin jo päättänyt. En osaa sellaisista perääntyä :D Ja hetki, meinaatko siis, että voin tulla sulle itkemään hartiasärkyjäni?
Enni, sepä se! Miten onnekas sitä kuitenkin on, että voi löytää tuollaiset hetket! Ja mä oon sillä tavalla itsepintainen torvi, että jos oon jonkun keiton päättänyt vääntää niin sitten sen myös väännän, vaikka tulisi tulta ja tulikiveä ja oma pää olisi kainalossa ja talo sortuisi ympäriltä :D Välillä voisi vähän relata kyllä.
Päättäväistä soppaa siis. ;) Ja kyllä, tottakai! :)
ReplyDeletePässinpäistä soppaa ehkä :D Onko teillä hyvät lounakset? Voisin tulla joku päivä.
ReplyDeleteHei Liina,
ReplyDeleteluin joku aika sitten aika aktiivisesti blogiasi ja sitten se unohtui tenttikirjoja lukiessa ja lapsen, avioliiton ja muiden ihmissuhteiden hoitamisen ohessa... ehkä juuri siinä vaiheessa, kun innostuit lenkkeilystä. Vaikka lupasit, että tästä ei tule juoksublogia, niin jotenkin silti sattumalta juuri siitä hetkestä en enää lukenut tekstejäsi :) Tämä ei voi mitenkään liittyä siihen, että olen jo monta vuotta haaveillut "olevani lenkkeilijä", mutta se into lopahtaa aina parin lenkin jälkeen. En kertakaikkiaan pysty juoksemaan, jos ei ole kiire mihinkään. Ja on jotenkin ihan hullua juosta ympyrää. Vaikka olisi kauniit maisemat ja kaikki. Siispä jatkan hyötypyöräilyä ympäri vuoden. Kuntosalilla oleminen on mielestäni ihan yhtä typerää. Jos kävelen kauniina päivänä kuntosalin ohi ja näen sisällä kuntopyörällä ajavia tai juoksunauhalla hölkkääviä ihmisiä olen vähän ymmälläni. Tietty heillä on hyvä syy olla juuri siellä. Mutta itse kyllä mieluummin pyöräilen ulkona... Ehkä joskus lenkkeily on vielä mun juttu. Tai sitten vain luovun tästä haaveesta, koska kokemus on nyt jo moneen kertaan näyttänyt, että en pidä siitä... Enivei.
Nyt taas eksyin usko toivo ja pakkaus -blogilta sivullesi ja tuli heti niin hyvä mieli. Kirjoitat niin äärettömän kauniisti ja on niin helppo samaistua tunteisiin. Todella sympaattinen blogi.
Ootko lukenut Jesper Juulin kirjoja? Itse juuri luin yhden (din kompetent barn) saksaksi ja piti tulla sitä tänne sulle mainostamaan, koska siitä päätellen, mitä oot tähän asti kirjoittanut, ajattelin, että saataisit pitää kirjasta. Mutta huomasin nyt, että niitä ei ilmeisesti ole käännetty suomeksi. Harmi. Jesper Juul on tanskalainen perheterapeutti, ruotisksi niitä kirjoja näyttää olevan. Häh. No, ei sitten mitään. Paitsi jos sulle on hyvä ruotsi...?
Hahaa,
ReplyDeletelöytyi sittenkin... ehkä oletkon jo lukenut, en tiiä. Minä koin monta oivallusta ja jotenkin tuntuu, että suhde lapseni ja minun välillä on muuttunut... tätä ei tietenkään olisi ikinä tapahtunut ilman kasvatusopasta, muutan meidän suhde olisi jämähtänyt iänkaikkisesti tähän tilaan kuin se on nyt, hän kolme minä 31.. heh heh
http://www.suomalainen.com/tietokirjat/psykologia-filosofia/viisas-lapsesi-sku-p9511144332
Joku on kirjoittanut tyypistä: http://jhagelbe.wordpress.com/kasvatuksesta-ja-lasnaolosta/
Hip vaan, hyvää viikonloppua!
S, kiitos todella ihanista sanoista! Ja voi apua, tässä mä olen just suunnitellut jorisevani taas juoksemisesta, toivottavasti kestät sen :D Jos kohta kyllä ymmärrän, että välillä pitää uppoutua tenttikirjojen ja tärkeiden asioiden sekaan. Se on tervettä se!
ReplyDeleteHyötypyöräily kuulostaa tosi fiksulta ja hyvältä. Haluaisin itse olla leirissäsi, mutta se taas ei jotenkin sovi mulle. Vaan ehkä jonain päivänä me molemmat opitaan - aloitin itsekin lenkkeilyn aika helkkarin monta kertaa, ennen kuin se jäi päälle. Itse tosin tarttisin ensin sen fillarin että voisin hyötypyöräillä.
Mä en oo saanut luettua oikein mitään kasvatustyyppisehköäkään opusta, mutta nyt tuo sun linkittämä teksti sai mut kiinnostumaan. Ja ehkä tuntemaan oloni vähän sellaiseksi alisuoriutujaksi, mutta se on varmaan näissä äitiyshommissa normaalia. Voisinpa lukea kirjan, niin muistaisin skarpata. Painelenkin tästä tutkimaan kirjaston valikoimia.
Pidän muuten hurjasti tuon kirjan otsikosta! Lapset on fiksuja ja viisaita, se pitäisi aina muistaa. Usein kyllä näissä äitihommissa tuntuu enemmän siltä, että kasvatan itseäni, ja sitten lapsi hoitaa oman osuutensa, huh.
Ihanaa viikonloppua sinnekin!