Ensimmäinen suihku mökiltä palatessa on vähän erityinen. Siihen liittyy iloa paluusta takaisin sivistyksen pariin - ja surua paluusta takaisin sivistyksen pariin.
Tänäkin vuonna, kuten useana aiempana, ajauduin mökillä hellesäiden myötä tilaan, jossa peseytyminen tuli hoidettua lähinnä pulahtamalla järveen 7-9 kertaa päivässä ja saunomalla aina, kun joku perheemme saunahulluista* halusi saunan laittaa. Enkä halua edes aloittaa sheivauksesta. Hiuksille en ollut shampoota edes näyttänyt, mutta en osaa sanoa, millainen vaikutus moisella kuontalooni oli, sillä se oli koko ajan märkä. No, aamuksi ehtivät hiuksetkin kuivua, sopivasti aamu-uintia ajatellen.
Niin, että olihan ihanaa astua tuttuun suihkuun ja kaivella esiin shampoo ja suihkusaippua (ja höylä). Jos olisi sellaista tyyppiä, joka käyttää vartalonkuorinta-aineita, tämä olisi ollut se kerta vuodesta, kun olisin niitä käyttänyt.
Toisaalta vähän itketti. Että millainen ihminen olen, kun nautin tästä, vaikka aamu-uinnilla kaverina oli (puolison lisäksi) kuusi kuikkaa? Vaikka kotiinlähtöhaikeuden katkaisi se hetki, kun sukeltaessa suikahti varjoisasta vedestä auringonsäteiden kultaamaan?
(Ja muutakin. Voisin vaikka vannoa, että jätin taakseni mukavasti hunajaisen shampoon, mutta edestäni löysin aivan liian voimakkaasti hajustetun tökötin, jonka läästiminen hiuksiin tuntui inhottavalta.)
Toivottavasti loma löytää meidät vielä tänä vuonna mökiltä. Järvestä.
Siksikin, että vesipetohommien makuun on nimittäin päässyt myös lapsi, jonka edesottamukset järven puolella saivat isovanhempansa toivomaan, että lääkekaapista löytyisi nitropurkki. Nuori uimamaisteri hyppäsi laiturilta veteen kuin olisi altaaseen syntynyt ja nautti hommasta täysillä. Koska mösjöö on meillä se, joka yleensä hoitaa uimahallihommat, lapsen riemu tuli yllärinä minullekin - vallan mieluisana yllärinä.
Tätä menoa ipana oppii uimaan alta aikayksikön, ja sitten vasta maailma aukeaa.
(Mutta mummo, jos tätä luet: ei me päästetä lasta yksin rantaan. Ei ennen rippileiriä ainakaan.)
* Käytännössä kaikki, paitsi minä.
Tänäkin vuonna, kuten useana aiempana, ajauduin mökillä hellesäiden myötä tilaan, jossa peseytyminen tuli hoidettua lähinnä pulahtamalla järveen 7-9 kertaa päivässä ja saunomalla aina, kun joku perheemme saunahulluista* halusi saunan laittaa. Enkä halua edes aloittaa sheivauksesta. Hiuksille en ollut shampoota edes näyttänyt, mutta en osaa sanoa, millainen vaikutus moisella kuontalooni oli, sillä se oli koko ajan märkä. No, aamuksi ehtivät hiuksetkin kuivua, sopivasti aamu-uintia ajatellen.
Niin, että olihan ihanaa astua tuttuun suihkuun ja kaivella esiin shampoo ja suihkusaippua (ja höylä). Jos olisi sellaista tyyppiä, joka käyttää vartalonkuorinta-aineita, tämä olisi ollut se kerta vuodesta, kun olisin niitä käyttänyt.
Toisaalta vähän itketti. Että millainen ihminen olen, kun nautin tästä, vaikka aamu-uinnilla kaverina oli (puolison lisäksi) kuusi kuikkaa? Vaikka kotiinlähtöhaikeuden katkaisi se hetki, kun sukeltaessa suikahti varjoisasta vedestä auringonsäteiden kultaamaan?
 |
| Lähinnä olen ollut järvessä. |
Toivottavasti loma löytää meidät vielä tänä vuonna mökiltä. Järvestä.
Siksikin, että vesipetohommien makuun on nimittäin päässyt myös lapsi, jonka edesottamukset järven puolella saivat isovanhempansa toivomaan, että lääkekaapista löytyisi nitropurkki. Nuori uimamaisteri hyppäsi laiturilta veteen kuin olisi altaaseen syntynyt ja nautti hommasta täysillä. Koska mösjöö on meillä se, joka yleensä hoitaa uimahallihommat, lapsen riemu tuli yllärinä minullekin - vallan mieluisana yllärinä.
Tätä menoa ipana oppii uimaan alta aikayksikön, ja sitten vasta maailma aukeaa.
(Mutta mummo, jos tätä luet: ei me päästetä lasta yksin rantaan. Ei ennen rippileiriä ainakaan.)
* Käytännössä kaikki, paitsi minä.
Kuulostaa ihanalta. Me ei olla käyty tänä kesänä vielä kertaakaan luononvedessä. Ei tosin uimahallissakaan. :)
ReplyDeleteMä en muuten pysty menemään kotona nukkumaan ilman hiustenpesua vaikka olisin ne mökillä samana päivänä pessytkin tai ylipäätään olla menemättä suihkuun vaikka järvipuhtaana kotiin saapuisikin.
ReplyDeletemeillä lapset saa olla rannassa yksin kunhan niillä on pelastusliivit. Ne on kyllä ihan kätevät vaikka olisi aikuinen vieressäkin, kun veteen pudonnut lapsi pompsahtaa näppärästi pintaan kuin korkki ilman että ehtii edes sukat saappaissa kastua. Tuli just todettua. No, oli niissä haalareiden lahkeet päällä mut silti.
Uh, minä taas halajan uudestaan mökille. Taas tämä kaupunkielo tökkii ja kaikkee. Jospa järvi tuo hyvän. Ainakin tuo kuvasikin jo helpotti!
ReplyDeleteJärvipulikointi on parasta! Oltiin pienellä matkalla tyttöjen kanssa, ja onneksi pienempi kyllästyy nopeasti viileään veteen. Kahden innokkaan ja uimakyvyttömän hurjapään vahtiminen vaatii iltaisin hermojen marinointia valkoviinissä.
ReplyDeleteEtna, oi, se oli. Suosittelen luonnonvesiä ihan oitis!
ReplyDeletePilami, eiks oo jännää jotenkin, että kotona pitää päästä suihkuun heti? (Tosin musta kyllä tuntuu, että järvipuhdas ja suihkupuhdas eivät ole aivan vastaavia.)
Pelastusliivit on aika hyvä idea! Pitää miettiä, josko otettais itsekin käyttöön.
Bleue, no vähän sama. Haluan olla mökillä ja kotona yhtä aikaa - voin kertoa, että itkin noin järven verran, kun oli kotiinlähdön aika. Sitä on sydän jotenkin niin täynnä rakkautta, että eron hetket ovat aika pakahduttavia.
Jennijee, niin on. Parasta siis. Mutta voin vain kuvitella, millaista on kahden uimakyvyttömän pulikoitsijan kanssa. Kuvitella voin, kokea en siis halua, vaikka illalla saisikin marinoida hermoja (mikä ihana termi muuten!)
Voi Liina,
ReplyDeletepalaan tasaisin väliajoin, kun olen ajan kanssa koneella, ilman että täytyy kirjoittaa viisaita opiskelutekstejä ja kaikki lempisarjan jaksot on katsottu, lukemaan blogiasi. Voi että mä tykkään sun tavasta ajatella ja kirjoittaa. Tai siitä tavasta millä kirjoitustesi perusteella ajattelet ja pohdit ja tarkkailet. Kirjoitat niiiiiiin ... niiin öö ihanasti. Sun kirjoituksissa on just sellainen oma maailma ja tunnelma, kuin muumijutussa kuvailit Toven muumi-kirjoja. Siis eri tunnelma, mutta oma tunnelma. Liinamainen tunnelma. (Mä voin kuvitella, että jenkkisarja sun elämästäs veis siitä kans kaiken hohdon, kaikki olennainen puuttuis). En malta odottaa esikoiskirjasi ilmestymistä. Sitten saan lukea tekstiäsi monta kymmentä sataa sivua. Miten jännää!
P.s. Voisitko ystävällisesti mainostaa kirjan ilmestymistä blogissasi parin kuukauden ajan? JOtta se ei menis mun ohi, jos parisuhde, äitiys, opiskelut ja muut arjen hauskuudet ja haasteet vievät niin paljon pään kapasiteetista, että unohdan blogisi hetkeksi... Kiitos
S, kiitos ihanista sanoistasi! Luin tämän eräänä lämpimänä aamuna ja nukahdin vielä vähäksi aikaa, ja herättyäni mietin, olenko nähnyt unta näin kauniista kommentista. Vieläkin vähän pelkään, että olen :D
ReplyDeleteHauskaa, että susta täällä on tietynlainen, liinamainen tunnelma. En tietenkään sitä oikein itse tunnista, mutta kiva, jos muille välittyy. (Mulle on muuten kerran väitetty, että tekstini tunnistaa jopa silloin, kun litteroin haastatteluja. Minusta se on sentään vähän liioittelua.)
Ilman muuta mainostan täällä kirjaani, heti, kun se on ilmestymässä! Valittaen on kuitenkin todettava, ettei se ole vielä tilassa, jossa sitä kannattaisi aktiivisesti odottaa. Itse asiassa en ole edes suunnitellut moista. Onneksi elämäsi kuulostaa sillä tavalla hauskalta ja täydeltä, etten usko menetyksen olevan suunnaton :D