Pages

27 January, 2016

Kiltteys itsepetoksen muotona

Olen pyöritellyt päässäni kiltteyttä. Lähinnä sitä, miten siihen pitäisi suhtautua.

Enkä nyt puhu siitä kiltti tyttö -kiltteydestä, varsinaisesti, se on ihan puhkikaluttu aihe, vaan siitä sen kovaäänisestä sisaruksesta. Vai ovatko ne saman kolikon kaksi puolta?

Se yksi kansanedustaja, tiedättehän, se jonka mielestä evoluutioteoria on uskon kysymys, oli jossain haastattelussa ihmetellyt osakseen saamaansa palauteryöppyä. Onhan hän omien sanojensa mukaan kiltti.

Bongasin tämän tietenkin Facebookista, kaiken totuuden alkulähteiltä, ja siinä joku kommentaattori sanoi, että itseään kiltteinä pitäviä pitäisi varoa ihan viimeiseen asti.

Olen jokseenkin samaa mieltä. Tai siis. Oletteko huomanneet, että ihmiset, jotka kovaan ääneen pitävät itseään erityisen kiltteinä saattavat olla ihan kauheita?

Seurasin taannoin erään tuttavan erotilannetta. Hän käyttäytyi melko ikävällä tavalla tulevaa ex-puolisoaan kohtaan, ja samaan aikaan jauhoi siitä, miten kiltti on. Mutta eihän hän ollut. Kiltti on sellainen ihminen, joka käyttäytyy kiltisti. Ei ihminen, joka on mielestään sietänyt liikaa puolisoltaan ja saa nyt kiltteysmanttelinsa alta toimia miten tahtoo.

Muistin oman isäni. Hän on myös tykännyt aina tehdä numeron omasta kiltteydestään. Hän on myös käyttäytynyt tavalla, josta saisi ainesta useampaan terapiakertaan. Sori faija, jos luet tätä, mutta tiedäthän mitä sanotaan - you could've fooled me.

Kiltteys on jonkun sortin käytösansa. Se on viitta, jota ylleen sovittamalla voi vahingossa antaa itselleen luvan myös käyttäytyä miten sattuu - onhan sentään niin kiltti. Ainakin yleensä. Jos nyt ei juuri tällä hetkellä.

Itse en ole kovin kiltti. Olen usein laiska ja välillä pikkumainen ja satunnaisesti vihainen kaikille vain siitä hyvästä, että ovat olemassa. Se ei ole hyvä juttu, mutta on tervettä tunnistaa, että ei lähtökohtaisesti ole siunaus ihmiskunnalle. Pysyy rehellisempänä.

12 comments:

  1. Ha. Jotenkin kuulostaa toi faija-osuus hämmentävän tutulta, paitsi että meillä isän kiltteyttä hokee mun äiti. Kun isäsi on niin kiltti, maailman kiltein ihminen, haluaa kaikille vain hyvää (on myös kuultu versio ”isäsi on maailman paras ihminen”). Konflikteja välttävä ja useimmiten hyväntahtoinen mun isä on kyllä, mutta kiltti… onko kilttiä esimerkiksi vaikkapa ratketa ryyppäämään ja romahtaa huutamaan juoppoja solvauksia ja uhkauksia perheelleen, kun äidillä on lähes puhkeamaisillaan oleva divertikkeli suolistossa ja se pitäisi toimittaa sairaalaan? Noin esimerkiksi? Mun kirjoissa tollaisesta käytöksestä nimi pyyhitään yli aika pitkäksi aikaa kilttien kirjasta? Ja onko kilttiä nöyryyttää ja haukkua mun äitiä päivittäin, niin että se itkee? No ei kyllä sekään.

    Kiltteyspuhe voi olla vaarallista paitsi lapsista, myös aikuisista puhuttaessa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ohoo. Kuulostaa siltä, että äitisi on jotenkin perusteltava itselleen, miksi kestää tuollaista?

      Sun isä saattoi voittaa mun isän. Tai ehkä näitä ei pitäisi vertailla. Mun isä huusi mulle kerran puhelimessa, että minä ja äitini ollaan yhteiskunnan loisia. Olin kolmetoista tai jotain. Sen varmaan olisi pitänyt jättää syvempikin haava, mutta koska se oli niin ilmeisen absurdia - mutsi teki kahta työtä voidakseen kustantaa pienentyneen perheemme elon - se jäi lähinnä mieleen etäisenä esimerkkinä siitä, miten kurjasti ihmiset voi yrittää toisiaan loukata kun ovat oikein, eeeeh, kilttejä.

      Delete
  2. Just niin. Kiltti on eri asia kuin uhrautuva marttyyri, tai piiloilkeä juoruilija, joka ei vaan saa suutaan auki, kun päätöksiä tehdään, ja jupisee sitten loputtomiin kohtaloaan, ilmapiiriä myrkyttäen, muita syyllistäen.

    En kyllä ihan allekirjoita sitäkään, että työelämä kuulemma kaipaa lisää vittumaisia naisia. Ei vittumainen voi olla kiltteyden ainoa vaihtoehto. Tokihan naisen epäkiltteyttä sellaseksi varmaan koitetaan nimittää, mutta eri asia silti.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä en myöskään allekirjoita sitä vittumaisuus-juttua, juuri siksi, että ei se voi olla se vaihtoehto. Kiltteyden pitäisi voida olla kauniskin asia: se, ettei ole ilkeä, ei ole mitenkään paha juttu. Ei töissä tai missään tarvitse olla ilkeä.

      Miehet on muuten paljon useammin uhrautuvia marttyyreita kuin noin populaarissa kulttuurissa myönnetään. Yleensähän se on olevinaan naisen osa, mikä on ihan puppua.

      Delete
    2. Niin, ajatellaanko jotenkin, että kiltti on eri asia kuin jämäkkä tai oikeuksia(an) puolustava? Jos niin, niin sitten mieluummin en ole kiltti. Onko kiltteydestä koskaan ollut hyötyä kenellekään...

      Delete
    3. Minusta niiden ei pitäisi olla eri asioita! Minusta kiltin ei pitäisi tarkoittaa ihmistä, joka antaa muiden kävellä ylitseen.

      ...mutta kai se sitä nykyään enimmäkseen tarkoittaa.

      (Minusta kiltteydestä voisi olla yleisesti hyötyä jokaiselle yhteisölle.)

      Delete
  3. Mun piti lukea tämä postaus oikein erityisen suurella mielenkiinnolla. Mä en nimittäin oikein tiedä, mitä tarkoittaa "kiltti". Termiä ei ole koskaan käytetty mun perheessä (ei ollessani lapsi eikä nyttemmin), enkä mä hahmota sen sanan ulottuvuuksia ollenkaan.

    Että en varmastikaan ole kiltti. Saatan olla ystävällinen joskus. Monesti tulen olleeksi jokseenkin rakentava, luulen, koska mut on kasvatettu sellaiseksi. Mutta yhtään en ole nöyrä enkä uhrautuvaa sorttia enkä sieväkäytöksinen enkä edes erityisen avulias.

    Kiltteys. Tätä täytyy pohdiskella...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä haluaisin jotenkin takaisinpihistää kaksi käsitettä: haluaisin ensinnäkin, että "suomalaisuus" tarkoittaisi jotain muuta kuin öyhöttäviä rasisteja - että voisi olla avoimen uteliaasti ja muihin myönteisesti suhtautuen ylpeästi suomalainen; toisaalta haluaisin, että kiltteydelle voisi jostain repiä takaisin ne myönteiset konnotaatiot. Joku britteinkielinen meemi menee silleen, että "Kindness costs nothing. Sprinkle that shit everywhere." Sen voisi kääntää ystävällisyyden ohella myös kiltteytenä, ja parhaimmillaan ne voisi olla synonyymeja.

      Eihän kiltteyden tarvitsisi tarkoittaa kynnysmattoutta tai jotain kummallista "ole mulkku aivan vapaasti" -korttia (kun puhutaan aikuisista) tai sitä, että tekee mitä aikuiset toivoo (kun puhutaan lapsista.) Voisihan siihen liittyä myös omanarvontunto.

      Delete
    2. Niin voisi! Mä arvostan ihan hirveästi sitä ystävällisyyden lajia, jolle voisi ihan hyvin käyttää synonyyminä myös kiltteys-sanaa. Jonkinlaista pyyteettömyyttä, huomioivaisuutta, hyväntahtoisuutta. Lupaan alkaa käyttää kiltti-sanaa heti kun se alkaa merkata vain näitä asioita. Ja lupaan silloin itsekin yrittää olla mahdollisimman kiltti.

      Delete
    3. Hyväntahtoisuus on hyvä sana! Ja huomioiminen! Minusta ne ovat asioita, joiden pitäisi olla synonyymina kiltille. Ihminen, joka lähtökohtaisesti on toiselle hyväntahtoinen ja huomioiva, EI ihminen, joka marttyyrin valtaistuimeltaan ajattelee omia kärsimyksiään.

      Delete
  4. Joo, kovin salaperäisiä ovat nämä persoonallisuuden määreet. Ja sitä salaperäisimmiksi käyvät, kun niitä käyttää henkilö itsestään. Sitä kun ei aina ehkä huomaa millainen on.

    Kiltin lisäksi yksi sana, joka käynnistää minussa hälytystilan, on "rehellinen". "Minä olen rehellinen, kyllä sanon aina rehellisesti" tarkoittaa yleensä, että kyllä sanon ja paljon ja enimmäkseen negatiivista ihan kenestä tahansa. Jopa päin naamaa haukun ja räksytän, koska se on rehellistä ja kaikilla on oikeus kuulla miten huonoja ovat.

    Rehellinen ihminen myös tietenkin tietää monet asiat paremmin kuin kaikki muut, ja hänellä on näin oikeus keskusteluissa sivuuttaa muiden näkemykset, mikä onnistuu parhaiten niin ettei niitä huomioi ollenkaan.
    Rehellisen ihmisen ei tietenkään oikeasti tarvitse tietää, itseasiassa on helpompi olla oikein rehellinen jos ei tiedä yhtään mitään. Olettaminen on helpompaa, saa vedettyä suoremmat ja rehellisemmät linjat.

    Plaa.

    Tämän takia jopa suosin selän takana jupisemista silloin, kun se selkeästi johtuu esimerkiksi omasta paskasta päivästä. Turha on heittäytyä rehelliseksi ja mennä urputtamaan jollekin päin naamaa pikkuasiasta ja pilata toiselta monta päivää sen takia.

    En sitten tiiä tässä mikä olisi se sana millä itseäni uskaltaisin kuvailla :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. NIIN. Tai siis ehkä sillä tavalla, että on hyvä tunnistaa, millainen haluaisi olla muille ja sitten pyrkiä toteuttamaan sitä ... jos kategorisesti uskoo olevansa "kiltti" tai "rehellinen", saattaa jotenkin olettaa, että kaikki mitä teen, on kilttiä tai rehellistä, sillä minähän olen sellainen.

      Koska joo, rehellinen ei tosiaan tarkoita, että suoltaa ulos kaiken päässään olevan paskan. Sehän ei tosiaan ole välttämättä kuin hetkellinen totuus - ja lisäksi aivot tottuvat tiettyihin ajatusmalleihin. Niihin huonompiin ei kannattaisi kannustaa itseään.

      Mä oon melkein sun kanssa samalla linjalla. Oma ärsytys on joskus vain omaa ärsytystä ja yhden nukutun yön jälkeen huomaa, että sehän oli ehkä melko pölöä. Silloin on usein iloinen siitä, että piti suunsa kiinni.

      Äänestän sanaa "ihminen", se on hyvä ja kuvaileva ja lisäksi jotain, mihin kaikkien pitäisi pyrkiä, myös itseään kilttinä ja rehellisenä pitävien :D

      Delete

Note: Only a member of this blog may post a comment.