Anteeksipyyntö kannattaa aina

Olin väsynyt ja kärttyisä. Käänsin asuntoa ympäri etsiessäni lapsen vanhaa kurarukkasta, jonka aioin kiskoa koiran tassun suojaksi iltalenkin ajaksi - eläin järsii talvisin tassujaan kuin parempaakin apetta - mutta sitä ei löytynyt mistään.

Kiukutti.

Siivoskelin ohimennessäni.
Lapsi sotki ohimennessään.
Kehotin häntä siivoamaan, kieltämättä jokseenkin ärtyneeseen äänensävyyn.

Lapsi siivosi, mutta häntäkin kiukutti. Hän koki vääryyttä, koska hänen äitinsä oli kiukkuinen. Hän siirtyi huoneeseensa ja paukautti oven kiinni. Olemme dramaattista sukua.

Tovin rauhoituttuani menin pyytämään anteeksi. Halasimme, annoimme suukot ja sovimme.

Ja siinä, lapsen sängyn laidalla istuessani, katseeni osui lapsen vanhaan kurarukkaseen leikkikeittiön takana.

Mielikin oli parempi.