...viime vuonna hammaslääkäripelosta?
Tämä on ihan kauhean noloa ja äiti siellä häpeää silmät päästään, mutta toisin kuin kaikki muut typerät pelkoni, hammaslääkärikammo ei lienny iän mukana ollenkaan. Se vain pahenee. Kylven mieluummin hämähäkkialtaassa kuin avaan suutani hammaslääkärille.
Viime vuonna kohtaamani hammaslääkäri lähestyi minua kirjeitse: on taas hammastarkastuksen aika.
"EISAATANA SE TIETÄÄ MISSÄ MÄ ASUN", huusin ja sukelsin välittömästi lipaston alle. (Ja se, ystävät, olikin melkoinen temppu, sillä lipaston ja lattian väliin jää 6 cm.)
Päädyin silti tarkastettavaksi. Nimittäin (käsi ylös te, jotka tiedätte, kuka on Einomies Porkkakoski? Sillä äänensävyllä on luettava edeltävä "nimittäin") joitakin päiviä jatkuneen, kummallisen ienjomotuksen ohella alaleukaani alkoi särkeä, siitä ienkivun alta, ikään kuin. Varovasti kurkistin alahuulen alle hampaita pestessäni ja sain melkein paniikkikohtauksen. Yhden alaetuhampaani ienraja on vetäytynyt, tiedän sen, mutta yhtäkkiä vaiva näytti niin pahalta, että tiesin jonottavani tekohampaita ennen kuin tämä kvartaali olisi saatu paketoitua.
Sen jälkeen päättelin leukakivun tarkoittavan, että leukaluuni mätänee.
"Menet hammaslääkäriin", sanoi mies. "Eikä se leukaluu mihinkään mätäne. Mutta jos mätänee, mun työpaikalla tehdään uusia. Saan varmasti jotain henkilökunta-alennusta."
Soittelin päivystykseen ja pääsin syynättäväksi. Tilanne ei ollut kovin paha. Alaleukani ei ollut mädäntymässä. "Sun hampaat on ihan hyvässä kunnossa", lääkäri sanoi rauhoittavasti. (Missähän hänellä on yksityispraktiikka, miten sen saa selville?)
Lähdin pois päivystyksestä ja valuin bussin lattiaa pitkin kuin sulanut vaniljajäätelö. Siis kalpeana ja hyvin ryhdittömänä. Olin saanut ajan suuhygienistille ja mahdollisuuden esilääkityksen nauttimiseen. (Kuulostaa tosi hyvältä mutta vaatii saattajan kotimatkalle. Vapaaehtoisia?)
Hammaslääkäriä enemmän pelkään vain yhtä asiaa, eikä se ole, että taivas putoaisi niskaani. Se on se, että kuormitan terveydenhoitojärjestelmää turhaan. Kiitos tästäkin, säästöretoriikka.
Nyt esim. normaalitilassa häpeäisin hurjasti sitä, että menin hammaspäivystykseen, eikä leukani edes ollut mätänemässä, mutta käynnin jälkeen minulla ei ole enää sellaiseen resursseja. Käytin kaikki voimavarani pelkäämiseen.
En tiedä onko tässä mitään pointtia. Onko missään. Ei varmaankaan ole. Elämä on just tämmöstä, vähän päätöntä ja silti joutuu hammaslääkärille.
Tämä on ihan kauhean noloa ja äiti siellä häpeää silmät päästään, mutta toisin kuin kaikki muut typerät pelkoni, hammaslääkärikammo ei lienny iän mukana ollenkaan. Se vain pahenee. Kylven mieluummin hämähäkkialtaassa kuin avaan suutani hammaslääkärille.
Viime vuonna kohtaamani hammaslääkäri lähestyi minua kirjeitse: on taas hammastarkastuksen aika.
"EISAATANA SE TIETÄÄ MISSÄ MÄ ASUN", huusin ja sukelsin välittömästi lipaston alle. (Ja se, ystävät, olikin melkoinen temppu, sillä lipaston ja lattian väliin jää 6 cm.)
Päädyin silti tarkastettavaksi. Nimittäin (käsi ylös te, jotka tiedätte, kuka on Einomies Porkkakoski? Sillä äänensävyllä on luettava edeltävä "nimittäin") joitakin päiviä jatkuneen, kummallisen ienjomotuksen ohella alaleukaani alkoi särkeä, siitä ienkivun alta, ikään kuin. Varovasti kurkistin alahuulen alle hampaita pestessäni ja sain melkein paniikkikohtauksen. Yhden alaetuhampaani ienraja on vetäytynyt, tiedän sen, mutta yhtäkkiä vaiva näytti niin pahalta, että tiesin jonottavani tekohampaita ennen kuin tämä kvartaali olisi saatu paketoitua.
Sen jälkeen päättelin leukakivun tarkoittavan, että leukaluuni mätänee.
"Menet hammaslääkäriin", sanoi mies. "Eikä se leukaluu mihinkään mätäne. Mutta jos mätänee, mun työpaikalla tehdään uusia. Saan varmasti jotain henkilökunta-alennusta."
Soittelin päivystykseen ja pääsin syynättäväksi. Tilanne ei ollut kovin paha. Alaleukani ei ollut mädäntymässä. "Sun hampaat on ihan hyvässä kunnossa", lääkäri sanoi rauhoittavasti. (Missähän hänellä on yksityispraktiikka, miten sen saa selville?)
Lähdin pois päivystyksestä ja valuin bussin lattiaa pitkin kuin sulanut vaniljajäätelö. Siis kalpeana ja hyvin ryhdittömänä. Olin saanut ajan suuhygienistille ja mahdollisuuden esilääkityksen nauttimiseen. (Kuulostaa tosi hyvältä mutta vaatii saattajan kotimatkalle. Vapaaehtoisia?)
Hammaslääkäriä enemmän pelkään vain yhtä asiaa, eikä se ole, että taivas putoaisi niskaani. Se on se, että kuormitan terveydenhoitojärjestelmää turhaan. Kiitos tästäkin, säästöretoriikka.
Nyt esim. normaalitilassa häpeäisin hurjasti sitä, että menin hammaspäivystykseen, eikä leukani edes ollut mätänemässä, mutta käynnin jälkeen minulla ei ole enää sellaiseen resursseja. Käytin kaikki voimavarani pelkäämiseen.
En tiedä onko tässä mitään pointtia. Onko missään. Ei varmaankaan ole. Elämä on just tämmöstä, vähän päätöntä ja silti joutuu hammaslääkärille.
Tunnen sua. Mä oon jo useampana jouluna saanut vanhemmiltani lahjaksi kirjekuoren, jossa on valmiiksi varattu (ja maksettu) hammaslääkäriaika. Rahaahan se tavallaan on sekin, mutta sen kirjekuoren ainoa tarkoitus on saada mut vilauttamaan hammaspeikkoja alan lääkärille. Luovan kirjoittamisen taidot ovat nimit-täin olleet aika kovaa valuttaa myös hammaslääkärinvälttelysyiden keksimisessä. Oh yes, I did.
ReplyDeleteYhteen etuhampaaseen on ilmestynyt reikä jonka näkee paljaalla silmällä, yhtä alaposkihammasta vihloo aaltoilevasti ja yksi ylähammas sykkii aina kun hengästyn, mutta pelkotila nyt vaan on eskaloitunut niin, että menen ainoastaan poliisisaattueessa tai lanssilla. Tai syksyllä. Ehkä syksyllä olen reippaampi?
T. Viilis-Pete
Ei oo tosi, miten kieron ihailtavaa sun vanhemmilta! Maksaisko ne rauhoittavatkin? On meinaan HYVÄÄ KAMAA.
DeleteItse asiassa kuule, ne esilääkkeet. Testaa. Melkein yhtä hyvä kuin anestesia, ja anestesia on se ainoa syy, miksi voisin keskenmenon vielä kestää.
Käsi ylhäällä! :)
ReplyDeleteMä selvisin tästä mutta puolen vuoden päästä olisi taas uusi tilaisuus? Vaikka sitä ennen ois ehkä kiva nähdä, ettei ensikohtaaminen ole kun mä oon ihan pöllyssä :D
Deleteymmarran. ihan sikana. mutta mullapa on tarina jolla on jalo opetus. traumatisoiduin 90-luvulla sadistisen kouluhammaslaakarin toimesta niin peruuttamattomasti, etta ala-asteesta selvittyani en ihan kerta kaikkiaan enaa mennyt. valehtelin kirkkain silmin himassa syksyn tullen, etta tana vuonna ei koululaiset paase tarkastuksiin kun kunta saastaa. eika tana vuonna. eika tuona vuonna. varmaan jotain epailyksia siita herasi ennen pitkaa mutta esimerkillinen aitini ei asiasta mitaan jaatavan isoa numeroa tehnyt, kun ite pelkasi hammaslaakaria ihan yhta paljon (ja ihan niinkin paljon, etta kymmenen vuoden sijaan jatti menematta noin 30 vuotta kunnes yhtena paivana toissavuonna sain kanadalaan sahkopostia etta oli siina aamutoimissaan hottoisilla hampaillaan haukannu ruisleipaa ja hampaat jai siihen leipaan sitten - no ei tartte enaa reikia pelata kun on hienot muoviproteesit).
ReplyDeletejoka tapauksessa, sitten monien vaiheiden jalkeen paadyin kasittamattomasti tilanteeseen jossa yliopiston oikojalaakari maarasi mulle hammasraudat 23-vuotiaana. siitahan nyt ei pitanyt tulla yhtaan mitaan hyvaa, ja oikomishoito aikuisena sattuu NIIN PALJON etta jonkunlaisia tarroja siita pitais vahintaan saada jos nyt ilkeisi pyytaa, tai rauhottavia tai oxycontinia ehka. mutta se oikoja olikin lopulta aivan yliveto tyyppi jonka luona nelja vuotta 4-5 viikon valein kaytyani jotenkin onnistui siina ohimennen aivan taydellisen tyhjentavasti karkottamaan mun hammaslaakaripelon niin kauas etta ei oo sen koommin nakynyt. annoin sille ja hoitajalleen pois suomesta muuttaessa ite tehdyt raitasukat kun olivat niin kerta kaikkiaan taitavia ihmisia.
niin se opetus siis on, etta joskus siedatyshoito ihan tosi oikeasti toimii. ja jos sellasen laakarin loytaa joka ei pelota niin pida siita kii ja anna sille sukkia ja tarroja ja muffinsseja.
Niin, mutta mistä sellaisen lääkärin löytää? Koska se edellinen pelkopotilaiden käsittelyyn erikoistunut olikin ehkä salaa semmonen, joka nautti erityisesti pelkopotilaista. Toivottavasti hän ei lue tätä. Tai siis jos sulla on nimiä tarjota, otan mielelläni vastaan vaikka yksärillä.
DeleteMutta silti tuossa aikuisiän oikomishoidossa on se etu, että siinä teoriassa voisi ehkä saada kunnon särkylääkkeitä? Oon melko varma, että mitään kunnon troppia ei 13-vuotiaille määrätä.
Mun pitäis mennä hammaslääkäriin. Vihloo välillä vähän sieltä sun täältä, mut mitään katastrofaalista ei ole päässyt tapahtumaan, ja olen aika varma ettei ole reikiä. Samalla aikaa olen ihan 100% varma, että jos siihen piinapenkkiin istun, niin hermoon porataan, oli syytä eli ei, mikä on täysin rationaalinen pelko tietysti. :P Hassua on se, että muutama vuosi sitten yhden kesän aikana poistettiin kaikki viisaudenhampaat, ja siinä pelko ehti jo hälvetä, kun pääsin tosi kivan pelkopotilaisiin erikoistuneen tohtorin käsittelyyn. Sitten tuli kutsu tarkastukseen, mihin päätin rohkein mielin mennä, ja meninkin, mutta siellä oli vastassa kunnon vanhan liiton hammaslääkäritantta, joka ronskisti tökki ja nujuutti menemään, vaikka varmasti näki että olen kauhusta kankeana. Lähdin vastaanotolta leuat kipeänä ja nöyryytyksen kyyneleet silmissä (noniin, suu kunnolla auki, iso ihminen), enkä ole takaisin mennyt. Ehkä menen seuraavan kerran sitten, kun tanttara on varmasti eläkkeellä, ei mene välttämättä kuin 15 vuotta.
ReplyDeleteNöyryytys! Se on todella iso osa mun hammaslääkäripelkoa. Ei siis vain se kipu vaan se halveksunta, että kyllä täällä nyt on ienraja laskenut, sehän ei sitten ikinä palaudu, niin, ja K4 selvästi jotain kauheaa.
DeleteMun pelkotila juontaa suoraan juurensa viisaudenhammasoperaatioihin, joita on tehty kolme, viimeinen leikkauksessa (se oli suuri pettymys, se tarkoitti, että suuta ronkittiin eri välineellä mutta olin yhtä hereillä kuin aina ja sattui yhtä paljon), mutta jos nyt löytäisinkin semmoisen pelkopotilaisiin erikoistuneen... Ei sul nimiä ois?
Ja hei, mun uusi suuhygienisti on muuten ehkä paras ja kaunein ihminen maan päällä. Sen käsittelyyn saattaisin uskaltaa ilman esilääkitystäkin!
Joo mäkin pelkään. Kävin vuosi sitten, kun edellisestä kerrasta oli kulunut jo jotain viisi (kuusi? Korkeintaan seitsemän) vuotta ja olin jo ehtinyt unohtaa miten kamal.. millaista hammaslääkärissä on. Selvisin siitä käynnistä, mutta olisi pitänyt varata uusi aika ja se on jotenkin jäänyt. Pelkopotilaita kuulema hoidetaan myös nukutuksessa, mutta mä pelkään nukuttamista ehkä vielä enemmän. Taidan siis vain antaa hampaiden tippua pois.
ReplyDeleteI got one word for you: esilääkitys! Se ei ole nukuttamista, mutta siitä tulee tosi kiva olo, ja sitten saa ehdottoman kiellon mennä enää loppupäivänä ulos, rikoin sitä tietenkin.
DeleteKuulostan varmaan narkkariksi työharjoittelevalta, mutta kyllä se on silti hyvä valinta siihen, jos pelottaa ja ahdistaa.
Mulla oli kanssa ennen raskauksia joku 8 vuoden tauko ainakin ... hieman yllätyin siitä kun synnytyksen jälkeen kävin hammaskiveä poistattamassa ja suuhygienisti oli, että no eihän tätä nyt niin paljon ollut. No ei niin, kun poistit vaan vuoden kertymää, se edellinen muistiinpanoja tehnyt poisti melkein vuosikymmenen kiviä.