Identiteettikriisi

Nyt on siis niin, että asumme tällä haavaa evakkokämpässä Hämeenlinnassa.

Evakkokämppä on omakotitalo hämeenlinnalaisella omakotialueella, ja sattumoisin juuri se talo, jossa kouluikäni asustin.

Hämeenlinna puolestaan on se kaupunki, jonka pölyt karistin jaloistani vertauskuvallisesti jo silloin kun ilmoitin äidilleni, että jos en saa opiskelija-asuntoa pääkaupunkiseudulta, muutan TKK:n tarjoamaan hätämajoitukseen - kaiketi siis koisaamaan jonkun luokkahuoneen lehterin alle. Tekniikan opiskelu olisi ehkä sujunut Hämeenlinnastakin käsin, mutta minun aikeenani oli opiskella opiskelijaelämää, eikä siinä passannut lähteä viimeisellä junalla kotiin.

En varsinaisesti muista ikinä kokeeneeni Hämeenlinnaa kodikseni. Olin kauhea nörtti, ja pelkäsin kaikenlaisia ikätovereita, kunnes löysin krebaamisen ilot kympin keskiviikoissa paikallisessa baarissa (nuoremmille lukijoille tiedoksi, että kymmenen markan kalja oli likimain kahden euron kalja, eli halpaa oli) - jossa vaiheessa suhteeni ikätovereihin ei silinnyt vaan jollain tasolla jopa mutkistui, sillä teini-ikä, kuten kaikki tiedämme, on mitä on.

Niin, että kun sain taannoin kutsun lukion luokkakokoukseen Hämeenlinnaan harkitsin vastaavani, että terapeuttini on kieltänyt moiset, mutta päädyin aikuismaisesti olemaan antagonisoimatta ketään. Eihän se kenenkään muun vika ole, että en ole vielä niin vanha, että oma nuoruus olisi lakannut hävettämästä.

(Tästä tekikin Periaatteen nainen Instagram-tarinoissaan gallupin, jonka tuloksista voin päätellä vain sen, etten haluakaan olla vielä niin vanha.)

Yhteenvetona siis: Olen aina ajatellut, että Hämeenlinna on paikka, johon en koskaan, ikinä, milloinkaan palaa asumaan.

En. Ikinä.

Siksi on vähän ankeaa huomata, että tässä sitä nyt käy hämeenlinnalaisessa Prismassa ruokaostoksilla (autolla) ja päästää lapsen onnellisena pyöräilemään hämeenlinnalaisille kaduille ja haravoi pihaa ihan oma-aloitteisesti (tosin jos nuoruudessani olisi ollut äänikirjoja kätevästi saavutettavilla, olisin saattanut haravoida tuolloinkin) ja on kaikin puolin ihan tyytyväinen.

Olen alkanut ajatella, että eivät ne Hertsikan metsät ole kyllä mitään näihin Aulangon metsiin verrattuna, ja onpa kiva kun on useampi huone niin voi näille online-tanssitunneillekin osallistua, ja puulämmitteinen sauna, ai että!

Onko minussa kaikki nämä vuodet hiljaisuudessa asunut pieni lähiöfrouva, vai olenko vain näin hyvä asettumaan niihin olosuhteisiin, joita elämä tielleni tuo (etenkin kun ne ovat tähän asti olleet kuitenkin varsin mukavia olosuhteita, eivätkä mitään pakolaisleirejä?)

Jos on kyse lähiöfrouvasta, se pitää nutistaa pikimmiten. Toivottavasti eivät kuppaa koulujen avaamisen kanssa.

Asun vastarannalla

Toivoisin, että olisin jotenkin erilainen.

Mutta en ole.

Ja siinä missä kaikki muut ovat nyt ilahtuneita siitä, että ainakin tässä voi viiniä juoda Hangoutsissa, tai missä Zoomissa ne nuorisolaiset nykyään, minä jätän kekkerit vielä aiempaakin varmemmin väliin.

Istunhan tietokoneella käytännössä koko päivän, milloin en siivoa tai kokkaa.

(Hyvä on, liioittelen vahvasti, koska siitä tulee mielenkiintoisempi teksti. Minkä klikkijournalistin maailma minussa menettikään.)

Mutta istun siis kuitenkin aika paljon koneella. Viimeinen asia, jota vapaa-ajallani haluan siis tehdä, on istua vielä vähän koneella. Edes viinilasi ei auta - otan viinilasini ja poistun koneelta.

Työnantajallani on ollut tapana järjestää melko paljon juhlia. Se on ollut hauskaa, olen juhlinut aika paljon. Mutta nyt ei kevätkauden avajaisia voida pitää. Ainakaan livenä.

Sen sijaan ne voidaan pitää internetitse. Juhuu!

Ja kun tämän luin, istahdin kahdeksi tunniksi käsieni päälle, jotta en menisi keskusteluun mukaan kertomaan, miten kaikki ovat jo saaneet tarpeekseen kammottavista online-bileistä. Kaksi tuntia käsieni päällä istuttuani tulin sen sijaan valittamaan aiheesta blogiini - samoin kuin myöntämään, että kun sanon "kaikki", tarkoitan itseäni.

Toki ensin piti verrytellä käsiä tunnin verran.

Olen ruvennut sauvakävelemään

Send help.

Puhelin. Videopuhelin.

Tiedättekö, mitä ihmiset ovat viime aikoina löytäneet?

Jep. Puhelimensa soittotoiminnon. Mutta jotta asia ei olisi näin yksinkertainen, moni heistä on löytänyt myös puhelimensa videoyhteyden.

Tämä on tavallaan vähän raskasta, vaikka samalla siis myös tosi ihanaa.

Juuri, kun luuli kouluttaneensa kaikki siihen, että mulle ei soitella, kaikki ovatkin yhtäkkiä silleen, että hei, poikkeustila, soitanpa Liinalle!

Ja sitten koska nämä kaikki ovat rakkaita, paitsi ne kaksi työkaveriani, joita en vielä ehtinyt kouluttaa, ja jotka ehkä ovat vasta tasolla "kovasti pidettyjä", vastaan puhelimeen. Videoyhteydellä.

Eikä siinäkään sinänsä vielä mitään - koska he ovat rakkaita, paitsi ne työkaverit, mutta he eivät vaadikaan videoyhteyttä, olen ihan fine sen kanssa, että puhelimen toisessa päässä olevat henkilöt näkevät minut luonnontilaisena - mutta en ikinä ehdi virittää neuletyötä mukaan näihin sessioihin.

Ja neuleprojekti on sama minulle kuin turvariepu Epulle, ja jos et tiedä kuka Eppu on, palaa takaisin sarjakuvien ala-asteelle.

Vastedes toivon, että ihmiset löytäisivät sydämistään myös halun varoittaa etukäteen: "Aion soittaa viiden minuutin kuluttua. Siis sinulle. Viritä riepu."

Tänään olen...

• ottanut vastaan tiedon yt-neuvottelujen tuloksista (kaksi kuukautta vapaita perjantaita, melkein itkin, enkä surusta) (paljon parempi kuin olisi voinut olla, lisäksi) (mutta oikeasti melkein itkin koska kaksi kuukautta vapaita perjantaita)
• tehnyt webipalvelun konseptin kolmessa tunnissa nollasta 
• itkenyt ihan oikeasti koska en päässyt koneelleni, vaikka oli äärimmäisen tärkeää vääntää webipalvelun konsepti nollasta pronto
• yrittänyt lämmittää hernekeittoa, keittää kahvia ja lähettää viestiä lapsen opettajalle yhtä aikaa, epäonnistuen kahdessa kolmesta. Tai oikeastaan kaikissa, koska kahvin kohdeyleisölle ei ollut maitoa tarjolla.

En ole ikinä tehnyt työtä tähän tahtiin. En koskaan. Elämme jännittäviä aikoja. Tai siis minä ainakin elän.

Aion tehdä töitä viikonloppunakin.

Get out while the getting's good

Kuten Facebookissakin ilmoitin, olen aina halunnut sanoa "get out while the getting's good". Mutta toisaalta myös teimme niin eilen.

Ehkä vähän hätiköimme, mistä sitä tietää, mutta täällä sitä nyt istutaan Kanta-Hämeen sydämessä, alkukodissani, ja katsellaan paljaita omenapuita ikkunasta. Kyllä, niitä puita, joista tämä blogikin on saanut nimensä.

Viimeksi, kun meillä tehtiin kotona iso remontti, koira oli päivisin yksin kotona ja kakkaili sisälle. Sisälle kakkailu oli ärsyttävää, mutta se, mikä oli ihan aidosti kamalaa oli tajuta, miten hirveästi koira oli pelästynyt ja pelännyt meteliä.

Nyt oli aika selvää, että toiste emme tee samaa virhettä. Koiralle oli järjestelty sukulaisilta noin seitsemän erilaista hoitopaikkaa, ja sitten tuli korona.

And the rest is history.

En ihan aidosti koe, että tässä olisi ollut vaihtoehtoja, mutta syyllistyin toki silti, kun katsoin Sanna Marinin tiukkaa ilmettä telkkarissa.

Pelkään, että Sanna Marin olisi todella pettynyt meihin. Ja kuten kunnon auktoriteettiuskoinen ainakin, minä haluaisin, että Sanna Marin olisi meistä ylpeä.

Tarpeet

Tarpeet kutistuvat. Huomaan pärjääväni yllättävän vähällä, jos ei jokapäiväistä langanhimoa lasketa. (Addikti mikä addikti.)

Puolisoni kysyi, mitä kaupasta pitäisi tuoda.

Katsoin jääkaappiin harkitsevasti ja sanoin:

"Paprika."
"Minäkin syön siitä sitten."
"No tuo kaksi paprikaa."

En halua enää mitään muuta kuin paprikaa. Ja lankaa.

Uutisista ja vinkkivitosista

Olen jo päättänyt, että lopetan uutisten seuraamisen välittömästi kun tiedän, milloin Uusimaa eristetään ja milloin meidän on siis siirryttävä julkisivuremonttievakkoomme (nämä kaksi ajankohtaa eivät ole yhteneväiset, mutta selkeästi toisiinsa yhteydessä ovat kuitenkin.)

Asioita, joille en voi mitään, mutta joilta en tällä hetkellä uutissivustoja kytätessäni voi välttyä:

• Kansan- ja maailmantaloudellinen katastrofi
• Espanjan koronakuolemien määrät
• Perutut ja siirretyt urheilutapahtumat
• Julkisuuden henkilöt, jotka ovat sairastuneet tai kuolleet koronavirukseen
• Julkisuuden henkilöt, joilla on mielipide koronaviruksesta eikä tarpeeksi ymmärrystä pitää suutaan kiinni (looking at you, Teemu Selänne)
• Donald Trump
• Ja sokerina pohjalla: kaikenlaiset vinkit perheiden yhteiseen touhuamiseen näinä vaikeina aikoina

Mutta ehkä te haluattekin kovasti tietää vinkkini sujuvaan etäkoulutyöskentelyyn?

Ne tulevat tässä: hanki välittömästi mahdollisimman paljon erilaisia ruutuaikaa tarjoavia laitteita. Sovi itsesi kanssa, että kunhan annetut tehtävät tulevat edes suurinpiirten / joskus tehdyksi, on ihan se ja sama, vaikka koulupäivä aloitetaan lööbauksella. Sekin on rutiini, että herätään aamulla.

Ja jos haluat välttämättä tehdä värikkään lukujärjestyksen, tee se vessapaperille, jotta tuotoksellasi on edes jotain arvoa myöhemmin. 

Korona porsaan kotiin ajaa. Ja kotoa myös.

Varmaan ihan, tiedättekö, tyypillistä, että ahdistus sahaa ylös alas, alas ylös.

Silti joka kerran ällistyn, kun se sahaa ylös - etenkin kun olen kärsinyt minimaalisesta ahdistuksesta tähän asti. En tiedä miten minä, ahdistuskuningatar extraordinaire, olen välttynyt korona-ahdistukselta, mutta niin kävi - tähän asti.

Mutta onhan tässä tietysti vähän ns. tilanne päällä.

Ensinnäkin meillä on tulossa julkisivuremppa, jossa kohta piikataan parvekkeet irti. Se tarkoittaa, että kotona ei oikein voi olla, ja koiran osalta kotiinjättäminen täyttää ehkä eläinsuojelurikoksen tunnusmerkit.

Toisaalta hallitus on antanut ohjeen, jossa olisi hyvä olla lähinnä kotona, kuten olettekin ehkä huomanneet.

Kolmanneksi minulla on yskä.

Neljänneksi hallitus harkitsee myös pakoreittimme katkaisua - olimme ajatelleet siirtyvämme evakkoasuntoomme Kanta-Hämeeseen kun pahin paukutus alkaa, mutta nyt se ei ehkä olekaan mahdollista. Suositeltavaa se ei ole missään nimessä, mutta ilmeisesti myös sillan alle muuttaminen on epäsuotavaa ja lastensuojelurikos.

Viidenneksi, emme voi vuokrata päheää evakkoasuntoa pääkaupunkiseudulta, koska minut todennäköisesti lomautetaan kohta.

Ja juuri nyt se, ettei tämän kaiken keskellä saa edes kotona olla, tuntuu lähes ylitsepääsemättömältä.