02 October, 2014

Mitä lapsi kysyy

"Miksi kaikki kuut ovat tulleet esille?" kysyi lapsi, kun kävelin hänen kanssaan Postiin (hakemaan eeppistä lankaa, vaikka se ei nyt sinänsä asiaan kuulu.)

Muistan joskus kuulleeni sellaisen ohjeen, että vastaa vain siihen, mitä lapsi kysyy.

Mutta kukaan ei ole koskaan selittänyt, miten vastata kysymykseen, joka on tavallaan vähän dadaa. Lisävaikeutta hommaan tuo, että olen diplomi-insinööri ja fanitan tähtitiedettä. Että tuota.

Ensin siis toki selitin, että meillä maapallolaisilla on vain yksi kuu. Vasta sitten demonstroin kuun kiertoa maan ympäri pyörittämällä sormea lapsen pään ympäri.

"LOPETA! Älä minua kiusaa!" huusi lapsi, joka ei halunnut olla emoplaneetta.

Jatkoin pyörittämällä sormea oman pääni ympäri. Lapsi näytti riemastuneelta ja kaikki muut ohikulkijat siltä, että heidänkin teki mieli pyörittää sormea päänsä lähettyvillä, tarkemmin sanottuna ohimollaan, pienessä ympyrässä.

Ei vähä mitään. Kun tulimme kotiin, pakotin lapsen seuraamaan tähtitieteellistä presentaatiotani maan liikkeestä auringon ympäri ja kuun liikkeestä maan ympäri.


Jälkikäteen tajusin, että mulla ei ole hajuakaan, miten vastataan vain siihen, mitä lapsi kysyy, ja toisaalta, että lasta kiinnosti siinä vaiheessa enää se, missä sille ostamani Pez-karkkisysteemi oli.

Dear Eki, onko tämä varmin tapa saada lapsensa vihaamaan luonnontieteitä?

16 comments:

  1. Ei varmasti aiheuta traumoja vaan ruokkii lapsen luonnollista tiedonnälkää! Minulla oli tuollainen vanhempi, isä, diplomi-insinööri hänkin. Olin utelias lapsi ja kyselin usein: "Mikä tuo on?" tai "Miten tuo toimii?". Usein tulin osoitelleeksi asioita, joista isäni tiesi paljonkin, ja seurasi selonteko muuntamon/kytkimen/höyrykoneen/tms. sielunelämästä. Kaiken tämän seurauksena olen yhä tiedonnälkäinen ja siitä kovin onnellinen! Koneiden ja laitteiden toiminta ei erityisesti vedä minua puoleensa mutta ei toisaalta kauhistutakaan, ja paras oppi lienee ollut se, että ihmettelemällä asioita voivat suuretkin mysteerit selvitä.

    Mutta tämä kyselyikä jatkui siis ihan siihen asti, kunnes muutin niin kauas isästä, etten koko ajan voinut enää olla kyselemässä. Kyselen yhä, mutta paljon harvemmin. Että kannattaa toki vanhempana ottaa tämä riski huomioon. Saattaa joutua selittämään luonnontieteellisiä ilmiöitä loppuelämänsä, jos sille tielle oikein innoissaan lähtee.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kuulostaa mahtavalta isältä! Yritän päästä samaan vanhempana! Vaikka se vasta oli, kun yritin selittää muuntajakopin syvintä olemusta kaksivuotiaalle. Heh.

      Hyvä huomio tuo riski muuten, mut mä luulen, että ehkä sitten isompana voidaan vaikka yhdessä hakukoneilla oikeita vastauksia :D

      Delete
  2. Kannattaa tehdä täsmentävä kysymys jos ei ymmärrä mitä lapsi ajaa takaa. Siinä on kaksi etua, ensinnäkin itse ehkä osaa vastata paremmin siihen mitä lapsi kysyy, ja toiseksi se harjaannuttaa lasta selittämään saman asian eri tavalla, hyödyllinen taito sekin. Jos pitäisi veikata, niin tässä kohdassa kuu oli lapsen käyttämä sana jollekin, jonka oikeaa nimeä hän ei tiennyt.

    Muuten kyllä pisteet tuosta presentaatiosta. T. toinen nörttiäiti

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hyvä idea! Yritän muistaa tuon jatkossa!

      Tällä kertaa arvelin tosin, että ipana vähän hämääntyi, kun oli ensin nähnyt kuun talojen välistä, ja sitten näki kuun uudestaan toisten talojen välistä ("Katso! Toinen kuu!") ja sitten kysymys muotoutui sellaiseksi kuin muotoutui. Vaikka selityksesi sinänsä ihan mahdollinen sekin. Hmmm.

      Kiitos! Kaikki pisteet tulee tarpeeseen :D

      Delete
  3. Heh, itsekin eilen kirjoittelin tuosta kyselemisestä. Ja siitä, etten osaa vastata niihin lapsen kiperiin kysymyksiin, jotka usein koskevat juuri taivaankappaleita tai jotain muuta itselleni hyvin vierasta aihetta. Minkähänlaista tuhoa lapsen tiedonjanolle aiheuttaa se, että äiti vastaa jokaiseen kysymykseen ”En nyt kuule oikein osaa sanoa, täytyy etsiä lisätietoa kirjastosta/netistä” ;) Ainakin se horjuttaa pahasti lapsen luontaista uskoa siihen, että äiti tietää kaikesta kaiken... niisk.

    Kivaa viikonloppua! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. On se kyllä haaste. Onneks luin just epämenestyksekkäästi fyssaa, biologiaa ja kemiaa, niin että osaan selittää perusjuttuja, jotka muutoin olisivat päässeet unohtumaan :D

      Ja hei, jos ei osaa vastata, sitähän voi kaivaa älypuhelimen esiin ja selvittää välittömästi. Kerrankin hyvä syy surffata lapsen läsnäollessa!

      Aurinkoista viikonloppua sinnekin!

      Delete
  4. Eiku kyllä mä luulen ihmislapsen ennemmin traumatisoituvan siitä, että ei selitettäisi mitään. Asiat vain olis. Ja olis aina ollutkin niin. Niin kerta.

    Mä joudun jatkuvasti turvautumaan googleen.

    Mutta huikeeta on kyllä se, että kesken ihan tavallisen arjen laps kysyy jotain, ja sitten ollaankin yhtäkkiä sellaisella eksistentiaalisen kriisin ja selittelyn tilassa.

    Johanna

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, jotain todella hienoa oli siinä, kun pääsi tekemään aurinkodemon. (Sitten lamppua ei kyllä saanut enää siirtää, sillä "Tämä on kyllä yleensä ollut aurinko.") Että ehkä tämä selittää innostumiseni.

      Ja kyllä, olet oikeassa varmasti: jos mitään ei selitettäisi, ehkä se lopulta tappaisi uteliaisuuden. Ja sehän olis pahinta.

      Delete
  5. Subjektiivinen näkemykseni on, että diplomi-insinöörin koulutus on mitä parhain kyselyikäisen lapsen vanhemmalle. Ei mene sormi ihan heti suuhun ja asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä. Mäntä on mäntä eikä mikään "juttu" tai "tsydeemi". Meillä lapsella on hyvinkin selkeänä mielessä mihin vesi WC-pytystä menee ja minkä prosessien läpi kuljettuaan palaa järveen ja siitä jokeen ja siitä mereen ja silleen.

    Meillä kun on jo vähän vanhempi lapsi, niin se ymmärryskin on tietysti jo vähän parempi. Sitä nyt pelottaa hieman pimeät illat ja selkeästi asiaa auttoi se kun selitin sille miten maapallo nyt vaan on kääntynyt pois päin auringosta ja siksi on pimeää. Sitten kohta taas pyörähdetään valoon! :) Kirjastoissa on myös aika mahtavia lasten tietokirjoja, jotka olen ihan hiljattain vasta löytänyt.

    Haastavaahan tää tietysti on - miten yksinkertaistaa riittävästi, jotta lapsi ymmärtää mutta jotta vielä puhutaan asiasta ihan oikeilla käsitteillä ja oikealla tavalla. En ihan usko, että 2-vuotias aikanaan ymmärsi miksi taivas on illalla punainen (no kun ne valonsäteet kulkee pidemmän matkan ilmakehässä ja tietynväriset valon aallonpituudet eivät läpäise ilmakehää... Ööh...). Ja se varjonkin muodostumisen selittäminen on ollut vähän hankalaa (valo ei kato läpäise sua). ;)

    Mut meillä kyllä on pistetty jo 1-vuotiaana palikkalaatikon aukoista lävitse ympyrälieriöitä ja suorakulmaisia särmiöitä. Että silleen...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ai saakeli, en mä kyllä yhtään tiedä, miten vessanpönttö toimii! Mutta kyllä mä suunnilleen sen tiedän, mitä sille vedelle sit tapahtuu ja miksi sinne ei saa heitellä pumpulipuikkoja :D

      Musta on jotenkin ihanaa, kun kohtaa ihmisiä - lapsia tai aikuisia - joita tieto auttaa. Mä oon ollut (ainakin kuvitelmissani) aina samanlainen. Haluan mieluummin tietää faktat, ne tekee pelottavistakin asioista vähemmän pelottavia. Jossain Alzheimer-jutussa oli kerran maininta miehestä, jonka hätään aina auttoi, kun hänelle kerrottiin, että nyt sulla on tällanen sairaus. Hän oli ihan, että ai! No sehän selittää! Ja rauhoittui sitten. Yleensä se kai EI auta.

      Mun pitäis myös ehkä mennä rohkeammin porkkaamaan niitä lasten tietokirjajuttuja.

      Delete
  6. Haha. Oot ihana. Mä aloin myös joskus kertoa lapselle jotain viisaita maailmanjärjestyksestä ja se katsoi mua eka ihan hiljaa, sitten virnisti ja juoksi leikkimään. Ei edes oma lapsia osaa reagoida mitenkään mun outouteen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Itse olet <3

      Ehkä näissä kyselyasioissa on sekin, että aikuinen tavallaan odottaa sitä vuorovaikutusta heti, mutta lapsi jättää asiat muhimaan ja hyökkää sitten parin viikon päästä tarkentavilla kysymyksillä?

      Delete
  7. Mahtava, pakotin Insinöörinkin lukemaan :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anna kun arvaan, se huomioi, että mittasuhteet on väärät ja aurinkokunnasta puuttuu huomattava määrä planeettoja? :D

      Delete
  8. Kiinnostava kysymys lapselta! Ja arvostettava presentaatio äidiltä. Itse pääsen selittämään näitä juttuja vain teineille, demonstroin viime vuonna valaistusvyöhykkeitä kantamalla karttapalloa tuolin (Aurinko) ympäri, oppilaita nauratti. Mutta ehkä oppivat jotain (tai muistavat vain opettajan törmäilemässä pöytään).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Arvaas muuten mitä. Musta tuntuu, että mä hiffasin koko homman itekin jotenkin uudella tavalla, kun ylipäänsä selitin ne ipanalle. Tämä tietysti selittää, miksi opettajat on niin ylimaallisen viisaita: ne oikeasti ymmärtää opettamansa asiat!

      Mä oon varma, että sun demo oli huikea.

      Delete

Note: Only a member of this blog may post a comment.