21 November, 2014

Adding insult to injury

Tiedättekö, mikä on ollut vituttavin ja raivostuttavin osa tätä keskenmenoasiaa?

Julkinen terveydenhuolto.

Katsokaa, kun esimerkiksi Terveyskirjasto ohjeistaa hakeutumaan lääkärille, jos alkuraskaudessa tulee kova verenvuoto. No, mihin sitä sitten hakeutuisi, näin helsinkiläisenä?

  • Kätilöopisto kertoo, että niin kauan kun pysyy tolpillaan kivuista tai vuodosta huolimatta, saa pysyä kotona. Tai missä vaan. Kunhan ei heidän tiloissaan. No, minähän pysyn. (Pysyn, vaikka tällä viikolla en enää meinannut pysyä tolpillani - mutta kun kyse oli huimauksesta eikä kivusta. Työterveys kirjoitti saikkua.)
  • Terveyskeskus kertoo, ettei heillä ole minkäänlaista haisua siitä, miten näitä asioita hoidetaan, mutta älä nyt kuitenkaan missään olosuhteissa tänne hiivi.
  • Neuvola kertoo, että näitä ei tutkita. Piste. Kivaa odotteluaikaa! Jos on keskenmeno, huomaat sen kyllä. Jos et huomaa, tule sitten ensikäynnille ihan normaalisti. Mutta hei, ei tässä sydämettömiä kuitenkaan olla. Jos nousee kova kuume, sitten kyllä tutkitaan.

Äsken peruutin sen ensikäynnin. Kuten tavallista, se hoitui takaisinsoittopalvelun kautta - siitäkin olisi sana tai pari sanottavana.

Terkkari, joka yleisessä miellyttävyydessään hävisi vain neuvolan vakiterkkarilleni tiedusteli, onko minua nyt tutkittu keskenmenon vuoksi. Olenko käynyt Kätilöopistolla? Entäpä terveyskeskuksessa?

Siinä on kuulkaa tekemistä, että minimoi kitkeryyden äänestään kun kertoo, että kaikki nämä tahot JA neuvola ovat ihan suorasanaisesti kertoneet, ettei minulla ole mitään asiaa lähestyä heitä. Että turha tivata, olenko hoidattanut itseni kun hoitoa ei anneta.

Mutta sentään voisin omalle terkkarilleni varata puhelinajan. Jos haluaisin jutella.

Kieltäytymistäni ei pidä nyt ymmärtää väärin. Olen ihan leimautunut terkkariini. Menisin varmaan hänen kanssaan kahville ja pyytäisin meille asumaan, jos kehtaisin. Mutta mitä tässä nyt juttelu auttaa? Ultrasta olisi voinut olla hyötyä. Epäilen, ettei terveydenhoitajallani ole käytössään kaikuääniä, joiden avulla hän voi juttutuokiomme aikana luodata kohtuni tilan, vaikka hän muuten ihan supersankari onkin.

Ja kun tämäkin tarjous syntyi selvästi vilpittömästä halusta auttaa. Tarpeesta varmistaa, että asiakas ei jää yksin. Ajatus siellä takana oli tosi kaunis - valitettavasti Helsingin tapa "hoitaa" keskenmenoja jätti mut jo ihan yksin. Mut ja aika monta muutakin naista.

Seuraavassa postauksessa puhun jostain muusta, lupaan. Esimerkiksi glögistä, jota aion juoda tänään, vaikka kukaan ei ole kliinisesti osoittanut, että se on ihan kosher.

63 comments:

  1. Mä olen myös hyvin pöyristynyt tuosta. Vielä kolmisen vuotta sitten kun mä sain keskenmenon niin kyllä vaan Kättärillä asia ultrattiin ja varmistettiin. Muistelisin että soitin sinne mutta en ole ihan varma. Vai marssinko vaan aamulla sinne paikan päälle? Olettaisin että kuitenkin soitin ensin mutta en muista mitä keskusteltiin. Koko tapahtuma on vähän sumea kun olin ensi kertaa tapahtuman edessä. Jokatapauksessa kättärille menin.
    Toki siitäkin käynnistä olisi paljon sanottavaa (en kokenut siinä hysteriaitkuissani kamalan mukavaksi sitä kätilön kyselyä siitä että olinko tutkinut niitä möykkyjä ja muita mitä tunsin ulos tulevan. Ymmärrän että tietysti ne pitää kysyä mutta ensinnäkin a) kuka oikeasti tutkii keskenmenon sattuessa että MITÄ sieltä ulos tulee? Pitääkö niin oikeasti tehdä? Missä näin on ohjeistettu? Musta tuo kuulostaa jotenkin... brutaalilta? ja b) kätilön sanavalinnat oli inhottavia siinä tilanteessa. Tosin hän kyllä oli oikeasti todella empaattinen ja lohduttava noin kokonaisuutena mutta tuo yksi juttu on syöpynyt mieleen tosi isosti koko käynnistä) eikä pelkästään vaan positiivista mutta kuitenkin se pääasia selvisi sillä reissulla eli että kesken meni. Ja sitten sai alkaa toipumaan siitä, cytotecin voimin. En vaan voi tajuta että miten ne on tuostakin nyt supistaneet. Koska sinne sitten voi mennä?

    Kuten tuossa sun edellisessä postauksessa kommenteissa tuli ilmikin niin pitäisihän tuo nyt hyvänen aika selvittää ihan jo senkin takia että se keskenmeno on tapahtunut täysin. En tajua yhtään tuota suuntausta että sitten voit tulla kun koskee ja on kuumetta. Eli odotetaan että ehtii tulehtua. Aivan käsittämätöntä ja älytöntä. Perkele.

    Glögi on kyllä hyvä. Kerrassaan hyvä! Suosittelen joko vaaleaa glögiä tai mustikkaista ja sinne sitten pieni tujaus vaniljavodkaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Siis mitä kuulen? Olettiko terkkari, että kaivat möykyt vessanpytystä ja tökit niitä jollain, hammasharjalla vaikka? Mua ei ainakaan ole tällaiseen ohjeistettu.

      Silloin kolmisen vuotta sitten - okei, mun tapauksessa neljä - ohjeistus taisi myös olla, että alkuraskauden verenvuodossa voi mennä Kättärin päivystykseen. Niinpä menin, ja siellä itsekin parit hysteriaitkut vetäisin. Niistäkin kerroista olisi yhtä jos toistakin kerrottavaa, mutta mulla on sama kokemus kuin sulla: oikeasti empaattiset ihmiset välillä vaan teki jotain tosi pöljää. No, toisella kerralla saattoi olla, että olivat myös oikeasti pöljiä ihmisiä.

      Mulle sanottiin puhelimessa, että sinne voi mennä, jos on niin kova vuoto tai kivut, ettei itse pärjää. Voi toki olla, että tässä on rikkinäistä puhelinta, ja joku sanoi jotain vähän väärin ja tulkitsin sen vielä enemmän väärin, mutta soitin sinne tällä kertaa kolmesti. Viimeisellä kerralla kätilö vähän pohti, voisinko sittenkin mennä käymään.

      Minustakin käytäntö on ihan absurdi. Siinä määrin, että olen (ihan absurdisti) jo sitä mieltä, että nyt pysyn kotona ja menen Kättärille vain, jos pääsen ambulanssilla. Siitäs saavat sitten ja kylläpä heitä mahtaa kaduttaa.

      Minustakin glögi on hyvä! Testaan juuri vuosikerta-Blossaa, mutta toi sun idea kuulostaa vielä paremmalta!

      Delete
  2. Raivostuttavaa! Olen itse Helsingissä käynyt todentamassa omat keskarini lopulta omaan laskuun yksityisellä, koska en vaan kestänyt jäädä kotiin odottelemaan varmuutta verenvuodon merkityksistä. Tosin ne ovat kaikilla kerroilla ehkäpä kuukauden viiveellä tarkistaneet Kättärillä, että kohtuun ei jäänyt mitään materiaaleja ja antaneet tarvittaessa tyhjennyslääkkeitä - olen luullut, että toi tarkistus on perushomma kaikille (vaikka se nyt ei tietenkään just tällä hetkellä auta, kun asia on päällä). Toivottavasti pääset kuitenkin siihen!

    Ero tilanteeseen, jossa raskaus jatkuu, on kyllä järjettömän suuri. Itsehän olen osan pidemmälle jatkuneesta raskausajastani käyttänyt nimenomaan sen pelkäämiseen, että joudun huolenpitojärjestelmän ulkopuolelle, jos alkio/sikiö kuolee. Mulle tuo tilanne on näyttäytynyt vahvasti siltä, että oma ihmisarvo HUS:n mittareilla on suoraan riippuvainen alkion elinkelpoisuudesta. Jatkunut raskaus on avannut julkisella puolella niin monia ovia lääkäreille ja hoitajille ties millä erikoisalalla, että olen aika äimänä - keskenmenojeni hoito on ollut tuon em. tarkistuksen lisäksi kotona odottelun lisäksi moniste kouraan -meininkiä.

    Ainakin joissain neuvoloissa on muuten ultramasiinat käytössä, mutta en tiedä voiko terkkarit (vaikka niitä käyttävätkin) todeta keskenmenon tilannetta miten tarkkaan.

    Voimia järjestelmän kanssa painimiseen ja koko tilanteeseen!

    T. Koistinen

    Ps. Jos vaan jaksat ja huvittaa niin itse lukisin mielellään lisääkin keskenmenojuttuja (glögijuttujen ohella), niitä ei koskaan kirjoiteta tarpeeksi! Ja ovat kiinnostavia ja tuovat mm. lohtua vaikka omista tilanteista olisi aikaa tai ne olisivat vasta edessä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei, mahtavaa kun kommentoit! Se, miten puit sanoiksi kokemuksesi, jotenkin sanallisti omankin kokemukseni. Siis nimenomaan tuon, että ihmisarvo on riippuvainen alkion elinkelpoisuudesta - se on JUST noin, ja se on ihan kauheeta. Itse asiassa ainoan onnistuneen raskauteni koin osin hyvin ikäväksi myös siksi, että tuntui, että minun ihmisarvoni sinänsä on hyvin vähäinen ja järjestelmä yrittää vain varmistaa, että inkubaattori ei mene rikki.

      Mä en oikein edes tiedä, miten sinne Kättärille enää pääsisi, ja mua on ihan suoraan neuvottu hoitamaan asiaa yksityisellä oman mielenrauhani vuoksi (ja myös tappelemaan, että pääsisin päivystykseen, mutta en mä jaksa sitä enää). Onneksi olen ihan rauhallinen muutenkin, suureksi osaksi varmaan siksi, että olen yrittänyt suojata itseäni julkiselta terveydenhuollolta.

      Meidän neuvolasta muuten sanottiin, että niiden ultralaitteet ei ole tarpeeksi tarkkoja :D Olin vähän, että jaahas, näkeekö niillä edes onko kohtu ylipäänsä paikallaan :D

      Kiitos vielä ihan hurjasti sekä kannustuksesta että siitä, että puit tunteeni sanoiksi! Et tiedä, miten arvokasta sellainen on.

      Toivottavasti siellä on koetusta (vai koetuista?) keskenmenoista huolimatta jo paljon parempi tilanne ja fiilis!

      Delete
  3. Ei oo totta. Aika sanattomaksi vetää. Mulla kun oli keskenmenoepäily menin suoraan TAYSiin ensiapuun ja pääsin kyllä perusteellisiin tutkimuksiin. Käsittämätöntä, jos siellä päin viesti on se, että pitää omaan laskuun mennä yksityiselle.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joopa, näinhän tämän voisi kuvitella toimivan - ja väittäisin, että toimikin vielä nelisen vuotta sitten. Vaan ei enää!

      Ja okei, ei varmaan kaikille tarvii tehdä automaattikaavintaa, en mä sillä, mutta olishan se hyvä tsekata.

      Delete
    2. Joo ei täällä pk-seudulla (oma kokemus Espoosta) ketään voisi vähempää kiinnostaa joku alkuraskauden keskenmeno. Omassa km:n jälkeisessä onnistuneessa raskaudessa odotin kuin kuuta nousevaa sitä maagista rv 20 (vai 22?), jonka jälkeen oli lupa soittaa Jorviin, jos tulee ongelmia.

      Keskeytyneen keskenmenon kohdalla siis ketään ei kiinnosta, kukaan ei pahoittele tai kysy miten voidaan, eikä mitään jälkitarkastuksia saa kunnan piikkiin. Aika hemmetin karua meininkiä.

      Delete
    3. Voi ei, miten ... no, karua, en mäkään tässä enää parempaa sanaa keksi, että tuosta syystä pitää odotella raskausviikkomäärän kasvamista.

      Julkisen terveydenhuollon fanina mua harmittaa tämä, koska olen sitä mieltä, että hoidon olisi syytä olla myös inhimillistä eikä vain tehokasta.

      Mutta toivottavasti nyt on paremmin. Ainakin keskenmenon jälkeen on ollut onnistunut raskaus, se on ihanaa!

      Delete
    4. Moro, Lohjalla keskeytynyt keskenmeno hoidettiin toteamalla, että joo, on se kuollut. Tämä todettiin siis hoitajalle, ei minulle muutama viikko sitten. Mieti siinä nyt sitten, että kuka mahtaa olla kuollut. Heh.
      Mutta totta puhuen asia oli täälläkin noin. Kukaan ei ollut kiinnostunut muusta, kun ettei vaan tarvittaisi kaavintaa, joka tulee ilmeisesti cytotekkejä huomattavasti kalliimmaksi. Sain ensin lääkkeet mukaan kotiin, mutta ne eivät toimineet, joten päädyin kuitenkin kaavintaan, jota ensi käynnillä yritin itselleni kaikin keinoin puhua. Kovin oli kalseaa menoa verrattuna siihen, kun on erinäisissä ultrissa käynyt eläviä vauvoja tihrustamassa.

      Mutta; se on elämää ja ehkäpä suhtautumiseen todella vaikuttaa keskenmenojen yleisyys. Se on hoitajille ja lääkäreille arkipäivää ja kovin tavallista. Mutta ajatelkaamme vaikka pappia ja mikä hänelle on niin tavallista kuin kuolema. Silti hänkään ei voi todeta omaisille kuoleman olevan kovin, kovin tavallista...

      Delete
    5. Ei oo todellista, mitä puhetapaa on tarjolla. Joo, on se kuollut. Aaargh.

      Nyt kun olen katsonut kaavinnan ihan normaaliprosessin mukaan, ymmärrän kyllä, että kalliimmaksihan se tulee. Raivostuttaa, että hoitopäätöksiä tehdään sillä perusteella - vaikka kai niissä Cytoteceissä ihan oikeasti on etunsa. Jos toimivat.

      Muakin yllättää ehkä se näkökulma-asia: toki keskenmenot ovat tavallisia, ja varmaan niitä saavat lääkärit laitoksilla päivittäin ihailla, mutta odottajalle keskenmeno on yleensä kai aika harvinainen ja ainutkertainen asia. Sen soisi otettavan huomioon. (Olen sitäkin ajatellut, ettei ehkä ole ihan tervettä olla niin paatunut kuin minä olen. Hoh.)

      Delete
  4. Mä törmäsin aikanaan samaan ilmiöön. Meillä työterveyshuolto kirjoitti saikun, teki ultran, seurasi hormonien laskun ja olisi tarvittaessa järjestänyt kaavinnan. Vaikkei se edes kuulunut niille. Ja mä vielä silloin sanoin puhelimessa, että tiedän meidän sopparin, tiedän, ettei kuulu ja maksan kyllä itse... mutta jollain varjolla ne kuitenkin noin.

    Kyllä pitäis hoitaa ultrat ja seurannat julkisellakin. Mutku ei.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mahtava työterveyshuolto sulla kyllä. Ihanaa, että ne hoitaa, kun julkinen ei hoida. Vaikka todellakin sen pitäisi olla julkisen puolen tehtävä.

      Delete
  5. Kylläpä kiroiluttaisi puolestasi täälläkin. Minusta mahdollinen kohtutulehdus on asia, jolla julkisen terveydenhuollon ei olisi syytä leikkiä Helsingissäkään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No se, ja sitten se pieni mahdollisuus monikkoraskaudesta, jossa vain yksi alkio menee kesken - siis että oishan se kiva tietää, kandeeko niitä kipuja lääkitä Buranalla ja glögillä.

      Delete
  6. Uusi voi muna.
    Onkohan meillä sama terkkari? M.J., ehkä talon ronskein ja ihanin tyyppi? Vaikka eipä sekään sulle ultraksi muutu, prkl.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei, mun terkkarin etunimi alkaa E-kirjaimella, ja joudumme ehkä tappelemaan siitä, kummalla meistä on parempi terkkari, kunnes terkkarimme tulevat erottamaan meidät ja toruvat meitä ja sanovat, että molemmilla voi olla paras terkkari :D

      Delete
  7. Tästä saa ja pitää puhua niin monta kertaa, että helpottaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Olet toki oikeassa. Haluaisin vaan, että se mielipaha, jonka pitäisi helpottaa, ei tulisi hoitojärjestelmästä vaan itse asiasta. Mutta näillä mennään.

      Delete
  8. Voi hitto, oikeesti! Mä luulin, että vain meillä täällä takahikiällä on pahoja puutteita terveydenhuollossa. Jäin nyt vähän sanattomaksi. Tai no, matkin muita: perkele!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Reippaasti kiroilu on musta yleensä aika hyvä ratkaisu. Mennään sillä. Kiitos. Ja teillä, eh, takahikiällä asiat on toivottavasti paremmin!

      Delete
  9. :(

    Munkin puolesta saat kyllä kirjoitella tästä aiheesta ihan niin paljon kuin mieli tekee - tai ei tee. Ja aiemman postauksen kommentteihin viitaten, jotenkin itsekin ajattelen sen turtumisen olevan tiettyyn pisteeseen asti ok, mutta että surullekin on paikkansa.

    En oikein osaa tuohon toimintaan sanoa mitään. Täällä sentään pääsee jotenkin palveluiden pariin. Tosin minua ei ekalla kertaa otettu todesta. Ei edes uskottu että olen kipeä. Olin päivystyksessä järkyttävien kipujen takia 6 tuntia - ja esikoinen mukana kun ei ollut paikkaa johon laittaa hoitoon.,Ei ultrattu, kun ei kuulemma rv 7+ näe vielä mitään. Tekivät raskaustestin vain ja totesivat että joo, raskautta näyttää ja ottivat verikokeen...

    Soitin sit äitipolille seuraavana aamuna, jossa olin seuranassa edellisen raskauden ongelmien vuoksi. Pyysi sinne samantien, ultras ja totes sen minkä jo itsekin arvelin..

    Tuo on kyllä perseestä tuo helsingin tilanne :(

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä lupaan surra, kun ja jos surettaa. En vielä tiedä, tuleeko se hetki. Joskus väsyneenä tulee kyllä alakulo.

      Mä muistan, kun kerroit aiemmin tuosta tilanteesta, ja olin silloin jotenkin ihan järkyttynyt siitä, että sua ei otettu todesta. Eikö sulle sanottu jotain, että ei ole tarpeeksi kipuja, ei voi olla mitään vakavaa? Vaikka eihän takuulla kukaan äiti halua lastaan hätäännyttää huutamalla kipujaan täyttä kurkkua!

      Mua kumminkin piristää se, että teillä on nyt aika monta ihanaa lasta. Jännä juttu, että tällä kertaa muiden hyvät kokemukset tuo iloa.

      Delete
    2. ..niin ja en siis tarkoittanut, että koittaisit estää itseäsi suremasta tai että jokin tapa käsitellä keskennmenoa olisi väärää. Vaan juurikin sitä, että jokaisella on oikeus surra omalla tavallaan tai olla surematta. Ja kuten yllä kirjoitit, mieluummin tosiaan olisi pahoillaan vain siitä keskenmenosta eikä paskasta kohtelusta ja käsittämättömästi terveydenhuollon tilasta. :(

      Mietinkin tuota, että muistatkohan meidän historiaa.. Ja joo, juurikin noi, etten muka ole tarpeeksi kipeä tai näytä siltä, että kyse olisi kohdunulkoisesta raskaudesta.. Murh. Vieläkin ottaa kaaliin. Edellis yön olin tärissyt kipuineni sängyssä ja napsinut kiitettävästi särkylääkettä ja joo, olo oli edelleen kaamea, mutta kun se 1-vuotiaskin oli hoidettavana...

      Kiitos. Ja hyvä, että tuo piristää eikä aiheuta lisäahdistusta (tosin ok sekin olisi, mutta itselle aina parempi mitä vähemmän sitä huonoa oloa ja ahdistusta tarvitsee tuntea). Aika uskomattomalta itsestäkin tuntuu nyt. En kyllä olisi edes vielä 2 vuotta sitten uskonut.

      Delete
    3. Not to worry - en sitä sillä tavalla ottanutkaan :)

      Et voi kuule arvata, miten vapauttavaa tällä kertaa on, kun toisten vauvat ja raskausmahat eivät ole sellainen pieni veitsenisku rintaan. Voi niinkin olla, mutta on ihanaa kun ei ole.

      Delete
  10. :(( Itsellä samanlainen kokemus vuosien takaa. Tk-lääkäri totesi ultrassa tuulimunaepäilyn (alkion koko ei vastannut viikkoja), sanoi että pitää vielä varmistaa, tuu kahden viikon päästä takaisin, kiitos ja heippa. Niin, ja peru se neuvola-aika, et sää sitä kuitenkaan tartte. Mitään ei tullut spontaanisti pois, ja vasta kuukauden päästä tuosta eka havainnosta pääsin sitten kaavintaan keskussairaalaan. Siellä naistentautien polin sairaanhoitaja oli eka ihminen koko prosessin aikana joka kysyi, miten mä jaksan. Annoinkin sitten tulla täydeltä laidalta, että aika huonosti. (Se sama mahtava nainen lohdutti mua sinänsä banaalisti sanomalla, että vuoden päästä mulla on vauva sylissä. Niin kun sitten olikin - sydämestäni toivon samaa sulle! Siitä vauvasta tuli muuten Liina :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi mikä hieno nimi! Liina-nimen kannatuskerhon jäsenenä olen ihan innosta litteä. Ja vähän myös pohdin, että tunnetaanko me ehkä, koska tiedän yhden toisenkin tällä hienolla nimellä siunatun vauvan. Mutta hän on aika tuore vauva ja tässä on kyse vuosien takaisesta. Hmmmm.

      No, tunnettiin tai ei, mulla oli muuten samanlainen kokemus sen ensimmäisen kaavinnan jälkeen: sairaanhoitajat oli IHANIA. Ehkä hieman leimauduin heihin, siinä kaavinnan jälkeisessä rauhallisessa fiiliksessä (anestesia on jotain, johon jäisin varmaan koukkuun, jos mahdollisuus olisi.) He kertoivat omista kokemuksistaan, vakuuttivat, että kun saan vauvan, se on se vauva, jonka halusin (niin olikin) ja sanoivat, että hyvin mulla menee kun jaksan vähän nauraa jo.

      Mietin välillä vieläkin, voisinko lähettää heille kiitoskortin. Empatia tällaisissa tilanteissa on ihan hirveän merkityksellistä (ja valitettavan harvinaista). Onneksi kohtasit sitä itsekin.

      Kiitos ihanasta kommentista! Tuli hyvä mieli.

      Delete
  11. Mä tulen jatkuvasti niin vihaiseksi tästä julkisen terveydenhuollon alasajosta. Ihan ihmepelleilyä ihmisten henkisellä ja fyysisellä terveydellä. Yleisellä tasolla olen raivoissani ja henkilökohtaisella tasolla kauhean pahoillani sun puolesta. Vaikken silleen voivotellen, vaan silleen eri tavalla niinku, kyllähännätiiät.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tiiän mä.

      Mua vähän oksettaa ajatus siitä, että mitä kaikkea seuraavaksi poistetaan, silleen hiljaa hivuttamalla.

      Delete
  12. Toistan kaiken, mitä kaikki fiksut ja ihanat ihmiset yllä ovat sanoneet.

    ReplyDelete
  13. Ja onko se edes alasajoa, vai puhdasta sekoilua? Säästöltä toi ei kuulosta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin, en tiedä. Säästöä se on näennäissäästökin. Ja siis ei varmaan oo cytotec halpaa, että onhan se kiva jos ei tarvii minuun lääkärin aikaa ja lääkkeitä uhrata, parhaassa tapauksessa vaadittais ehkä labratkin!

      Delete
  14. Ihan vaan iso halaus sinne.

    ReplyDelete
  15. Siis mitä, eikö kukaan edes sano että asiaa pitäisi seurata, että varmasti kaikki tulee ulos? Edes verikokeilla hormonien seuranta? 3 vuotta sitten mulla oli keskenmeno 7. viikolla, kättärille soitin ja menin, ja sain hyväå hoitoa. Myös paljon neuvoja keskusteluapuun.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No, kuten sanoin, oma terkkarini on supersankari, ja hän kävi konsultoimassa lääkäriä. Koska kaksi aiempaa keskenmenoani olivat keskeytyneitä, terkkarini järkkäsi mulle verikokeilla istukkahormonitason seurannan. Käsitin kyllä, että tää ei oo normaali käytäntö - mulle on sekä kirjallisesti että puhelimitse sanottu, että näitä ei oikeastaan tutkita julkisella puolella.

      Koska ne verikokeet kuitenkin määrättiin ja otettiin, sain myös neuvon tehdä kotiraskaustestin kolmen viikon päästä vuodon alusta ja jos se on positiivinen, pääsen varmaan toivottavasti sentään ehkä hoitoon.

      3-4 vuotta sitten tilanne on ollut musta eri, koska olen Kättärillä itsekin ollut hoidettavana. Hoito on tällöin vaihdellut villisti inspiroituneesta todella paskaan, joten en voi oikein mitenkään antaa siitä keskiarvoa "hyvä", vaikka tosi paljon haluaisinkin.

      Edelleen on mahdollista, että tässä on joku hirveä väärinkäsitys, mutta koska olen eri tahojen kanssa keskustellut useaan otteeseen, se vähän hämmästyttäisi minua.

      Delete
  16. Tsemppiä! Toi on niin kohtuutonta! Itsekin saman kanssa tuskaillut viime ajat, kolme viikkoa sitten alkoi vuoto ja kivut, jotka eivät tietenkään täyttäneet kättärin päivystyksen kriteerejä tsekkaukselle. Itsekseni sitten tuskailin, surin ja kärsin. Neuvolan neuvonnasta kyllä vastasi empaattinen th, joka kovasti koitti selvitellä mahdollisuuksia tarkastaa tilanne muualla (kai joku mahdollisuus olisi ollut perhesuunnitteluneuvolaan päästä ultrattavaksi, mutta aikoja olisi ollut niin pitkän ajan kuluttua että anti olla), mutta resurssit eivät vaan riittäneet, kehottikin yksityiselle. Toki tämän tiesinkin, olisin silti toivonut hoitoa julkisella, kun se nyt vaan kuuluisi hoitua niin. No muutama päivä sitten kävin yksityisellä ultrassa, löytyi yksi syke, kaksi sikiökaikua ja lisäksi mahd. hematooma kohdussa, viikkoja myös paljon vähemmän kuin oletettua. Kävelin tietoineni neuvolaan, mutta eipä sieltä mitään jatkoja tule, mennään saman mukaan kuin mitään ei olisi ollutkaan. Vuodan ja kipuilen edelleen, odotan kuusi viikkoa seulontaultraa ja elän epätietoisuudessa. Toki voin käydä yksityisellä ultrassa, omaan laskuuni tietysti, jos alkaa huolettaa.

    Tunnen tuskasi! Tsemppiä!
    Edelleenkään en käsitä että odotellaanko oletetuissa km-tapauksissa, kunnes henki enää pihisee tai mahdollinen uusi raskaus alkaa, ilman tsekkausta. Hullua!

    -P

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi, kuulostaa siltä, että ollaan kärvistelty ihan samassa tilanteessa ihan samaan aikaan. Ja täsmälleen samanlaisin hoitotoimenpitein.

      Olen ihan samaa mieltä, että asian kuuluisi hoitua julkisella, mutta kaikesta siitä huolimatta en voi olla tuntematta jonkinlaista ilon läikähdystä lukiessani tuosta yhdestä sykkeestä. Ja samalla kauheaa surua, kun tämä kaikki on kuitenkin vielä niin haurasta. Olen kuullut ihmisistä, jotka ovat vuotaneet verta koko raskausaikansa, ja toivon, että sinullakin kyse on jostain harmittomasta - ja mieluiten kuitenkin sellaisesta, joka menee ohi niin, että voit rauhallisin mielin nauttia loppuraskaudesta.

      Ja kun just nää tällaiset sun kaltaiset tapaukset on munsta syy sille, että KAIKKI pitäis mukisematta tutkia. Ihan kaikki.

      On tää tosiaan ihan hullua! Mutta voimia sinne, ja kaikkea parasta! Voi miten toivon, että siellä kaikki menisi hyvin!

      Delete
    2. Ei mennyt :( -hyvin siis.
      Eli 11.viikolla ultrassa todettiin että jäljelle jäänyt pienikin oli paria päivää aiemmin lopettanut kasvun, sydänääniä ei enää löytynyt. Toinen oli vuotanut kokonaan pois, mutta tämä pidemmälle kehittynyt jäänyt vain kohtuun, eli lääkkeellinen tyhjennys. Tämän tuskan jo tiesinkin entuudestaan, kun kerran lääkkeellisen tyhjennyksen (ja sen epäonnistumisen jälkeen kaavinnan) olen jo kokenut, mutta koska tilanne voi olla eri joka kierroksella niin lääkkeillä oli yritettävä. Tässäkin älytöntä ettei tuon jälkeen asiaa millään tarkasteta, siis jääkö kohtuun tavaraa vai ei. No neljä päivää synnytyksen jälkeen kärsin edelleen kivuista ja valtavista vuodoista ja lopulta taisi tulla vielä istukka, tai jotain muuta aika massiivista kudosmöykkyä, jolloin soiitin päivystykseen ja vähän liiottelin kohtutulehduksen oireita, jotta pääsisin tarkastukseen. Jonotus päivystykseen, verikokeet ja ultra. Kotiin edelleen epätietoisena onko kohtu täysin tyhjentynyt, koska lääkäri ei uskaltanut varmaksi sanoa, mutta kaavintaan ei suoraa olisi lähtenyt, kun kannattaa seurailla. Uudesta setistä cytoteceja kieltäydyin, koska helvetin tuskat. Nyt ei muuta kuin toivotaan parasta -pelätään pahinta.

      Toivottavasti sinulla alkaa jo helpottaa! Piti tulla kueskelemaan kuulumisiasi, kun eräs yhteinen ystävä, oulunkyläläinen imetystukiäiti, kertoi että aika samanlaiset tilanteet päällänsä.

      Niin ja pitää vielä todeta että kaiken kärsimyksen päälle on kovin mieltäylentävää vähän väliä koittaa ottaa rennosti tutkimuspöydällä jalat levällään verta valuen kaikenmaailman harjoittelijaryhmien painellessa kohtua tai tunnustellessa alakautta ja kysellessä kymmenettä kertaa vuotojen koostumuksesta summuusta.

      Delete
    3. No voi saatana. Olen todella, todella pahoillani vuoksesi. Olet ollut mielessä, tiesinkin nimittäin, että meillä on sellainen mahtava yhteinen ystävä, ja jotenkin, en tiedä - kun tällä kierroksella on tuntunut siltä, että anna tulla vaan maailmankaikkeus, mutta säästä muut tältä. Olisi ollut ihanaa, jos sä olisit säästynyt tältä.

      Toivon sentään, ettet enää tämän asian vuoksi Kättärille joudu! Ja että joulusi on valoisa!

      Itsehän odottelen nyt sitten kaavintaa, koska kierros Cytoteceja ei saanut aikaan juuri muuta kuin keskustelua siitä, menenkö Kätilöopistolle parempia lääkkeitä hakemaan ambulanssilla vai taksilla. (Kipu loppui jotenkin taktisesti juuri ennen kuin piti valita. Vuotoa ei silti nimeksikään.)

      Joten, niin, mä niin tiedän ne helvetin tuskat.

      Delete
  17. Miks mulla on semmonen olo, että tästä asiasta pitäis nostaa isompikin haloo.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mulla on samanlainen olo, mutta sitten tulee välillä sellainen olo, että apua, jos pitää valita mistä supistetaan, näistä vai synnytyksistä, niin totta kai mä valitsen keskenmenot. Ja sitten kuitenkin - kaikki näistä pitäisi hoitaa hyvin ja inhimillisesti.

      Delete
    2. Tästä todellakin pitäisi nostaa isompi haloo! Itsellä sama kokemus parin vuoden takaa. Yksityisellä sitten kävin ja kaiken muun päälle maksoin 60 e siitä, että kävin 3 min labrassa ja ottivat verikokeen. Tämä ei ole joko-tai asia. Ymmärrän hyvin sun huolen, mutta niin ei vai saa antaa tapahtua! Tämä perustuu juuri siihen, että usein naiset ovat tässä tilanteessa niin hauraita, että eivät jaksa tapella. Ihan perseestä. Uskon, että jos joku jaksaisi polkaista asian käyntiin, alkaa kerätä adressia jolla ilmaistaan huoli tms., niin lukemattomat naiset olisivat mukana! Ja ehkä asioihin voi jopa vaikuttaa. Terveysneuvonta saattaa säilyä adressin ansiosta! Kiitos kun nostat tärkeän asian esiin. Tästä ei puhuta tarpeeksi.

      Delete
    3. Mielipidekirjotus Hesariin nimimerkillä? Tai vaikka porukassa saman kokeneet vois allekirjottaa, ei tarttis olla yksin asialla. Samaa mieltä oon kyllä siitä, että totta kai pitää miettiä, mistä muusta sitten karsitaan, jos ei tästä. Mutta ongelmien ennaltaehkäsy on kuitenkin tärkeetä. Kalliimmaksi tulee hoitaa mahdolliset terveysongelmat, kun ei ole tutkittu.

      Delete
    4. Anonyymi - olet ihan oikeassa. Pitäisi jaksaa vaatia hoitoa eikä vaan vetäytyä nuolemaan haavojaan jonnekin ja kuvitella, että sai ansionsa mukaan. Ehkä mä lähetän juttuvinkin Long Playlle - vaikka voipi toki olla, ettei tämä ylitä heidänkään uutiskynnystään. Mutta kyllähän tämä siltä vaikuttaa, että kovin moni on kokenut samanlaista ja kovin moni on pitänyt saamaansa kohtelua jotenkin hyvin brutaalina.

      Pitää miettiä tovi. Kiitos itsellesi!

      Suotar, näinhän se on. Täytyy sanoa, että näiden kokemusten valossa esimerkiksi äitiysneuvolan mielialaa kartoittava lomake tuntuu ihan vessapaperilta: jos oikeasti kiinnostaisi, ongelmat hoidettaisiin eikä kyseltäisi jollain lapulla, että miltä nyt tuntuu.

      Mä voin nyt kuitenkin tunnustaa teille molemille, että olen hirveän huono formaalisti organisoimaan mitään. Se on musta kauhean kiusallista ja noloa, niitä heikkouksia, joita en mielelläni koskaan myötäisi, mutta tän tyyppiset asiat tuntuu jotenkin aina ihan ylitsepääsemättömältä: en ikinä tiedä, miten edes etenisin.

      Delete
    5. Ymmärrän hyvin. :) Itsellekin on iso kynnys lähteä ajamaan asiaa, vaikka se olisi itselle tärkeä. Helpompi hypätä valmiiseen kelkkaan. Näin se on, vaikka itsekin mielelläni olisin tulisieluinen taistelija. Juttuvinkin lähettäminen joihinkin lehtiin (en tiedä, ehkä jopa Hesaria voisi kiinnostaa? Tai jotain feminististä julkaisua. :D) voisi olla hyvä idea! Ja tärkeää on jo tämä, että kirjoitat blogiisi! Olet ottanut asian esiin ja varmasti se rohkaisee monta muuta puhumaan.

      T: sama anonyymi

      Delete
    6. Noinhan se on! Ja vaikka olisin mielelläni itsekin kuvaamasi tulisielu, on ehkä parempi myöntää tosiasiat.

      Musta on ollut jotenkin hirveän lohdullista vaihtaa ajatuksia saman kokeneiden kanssa - toivon, että se on ollut sitä muillekin. Mutta ehkä mun pitää sitä juttuvinkkiä harkita.

      Delete
  18. Outoa on munkin mielestä keskenmenon hoito Helsingissä. Itse sain kolme vuotta sitten hoitaa keskenmenon hoidon ja seurannan yksityisellä, kun eivät huolineet mua julkiselle puolelle liian hyväkuntoisena. Muutama viikko sitten "pääsin" Kättärille, mutta silloin olinkin mennyt tajuttomaksi ja olin yksin kotona. Jatkoseuranta oli onnettoman oloista nytkin, mutta onneksi pääsen työterveyden kautta tarvittavaan seurantaan.

    Ja ihan mielelläni luen tästäkin aiheesta juttujasi (niin kuin kaikesta muustakin). Voimia myös sinne ja kiitos!

    ReplyDelete
    Replies
    1. LIIAN HYVÄKUNTOISENA! Voi hyvän tähden mitä menoa! Olenkin jo muutaman vuoden sanonut, että seuraavan kerran kun menen Kättärin päivystykseen, varmistan, että olen ambulanssikyytikunnossa, jotta saan hoitoa, mutta ei mua nyt kyllä yhtään ilahduta kuulla, että tosi paska vitsini on todellisuutta ja sitä siihen suurin piirtein vaaditaankin!

      Ja äh, tulkitsenko oikein, että sulla oli nyt siis myös keskenmeno? Toivottavasti en tulkinnut. Toivottavasti olet onnellisesti raskaana. Tai missä tahansa tilassa, josta tulet itse iloiseksi. Olen tosi pahoillani sun puolesta, jos näin ei ole.

      Kiitos hurjasti kauniista sanoista - ja tsemppiä!

      Delete
    2. No keskenmenohan mullakin oli, ikävä kyllä. Henkisesti tämä oli kuitenkin helpompi kestää kuin se ensimmäinen kerta. Paras henkinen apu on varmaan näiden keskenmenojen välissä syntynyt 2-vuotias uhmaikäinen. Ja täytyy ainakin nauttia siitä, että nyt voi nauttia glögin terästettynä :).

      Delete
    3. No voi saasta. Olen tosi pahoillani.

      Meillä on kuitenkin hyvin samantyyppinen kokemus asian henkisestä raskaudesta. On ollut ihanaa huomata, miten onni siitä jo olemassaolevasta saa pysymään tässä hetkessä tulevien mahdollisuuksien haikailun sijaan :)

      Nauti glögistä!

      Delete
  19. Minun keskenmenoni oli np-ultrassa todettu keskeytynyt keskenmeno, joka vaati kaksi lääkkeellistä keskeytystä ja lopulta kaavinnan. Kun soitin Kättärille, sain aina tulla näytille, ja jokaisella kerralla näytillä käyminen oli aiheellista, sillä ultralla todettiin kerta toisensa jälkeen, että Cytotecit eivät ole tehonneet eikä aikakaan tehnyt tehtäväänsä, kohtu ei tyhjentynyt. Huomasin kyllä, että saadakseni hoitoa minun piti olla hyvin määrätietoinen ja sanoa suoraan puhelimessa, että tarvitsen hoitoa, tämä ei itsekseen hoidu. Kuten ei hoitunutkaan. En olisi osannut olla niin vaativa, ellen olisi lukenut kaikkia mahdollisia keskenmenokeskusteluja netistä, ja ellei takaraivossani olisi jyskyttänyt ajatus siitä, että uuteen yritykseen on päästävä mahdollisimman pian, minulla ei ole aikaa odottaa ja katsoa. Keskenmenon hoito kesti silti kuukauden, eli kyllä minä odottelinkin ja jonotin kaavinta-aikaa. - P

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mun eka keskenmeno oli sellainen myös. Se on jotenkin kaamea shokki, tai ainakin mulle se oli sitä. Toivottavasti ei sulle.

      Silloin pääsin, kiitos olosuhteiden, päivystyskaavintaan (meillä oli heti seuraavana päivänä omat häät ja seuraavana arkipäivänä oma häämatka, haha mikä ajoitus) ja se oli kyllä niin paljon parempi valinta kuin Cytotec, että valitsisin itse sen koska tahansa uudestaan. Etenkin luettuani sun kokemuksesta, jossa edes Cytotec ei auttanut. (Ja jotenkin se lääkkeellinen tyhjennys on henkisesti ihan kauhean raskas myös.)

      Onneksi osasit - ja ennen kaikkea jaksoit - olla vaativa. Tuntuu karulta, että hoitoon ei pääse, ellei sitä itse osaa vaatia, koska sitä tosiaan on aika hauraassa tilassa - varsinkin sellaisessa jyskyttävässä kiireen tunteessa (muistan sen).

      Hurjasti toivon, että olet päässyt raskaasta kokemuksesta ja hoitoprosessista jo yli ja elämä hymyilee.

      Delete
  20. Ei helvetti.

    Ei perkele.

    Tekis mieli tulla (sinnekkin) terveyskeskukseen vetämään kilarit. Oon nimittäin hyvin harjoitellut. Tuunko?

    Vituttaa, että pitää aina suuttua, että joku tolkku tapahtuis. Eikä aina silloinkaan tapahdu.

    Emmä yleensä kiroile näin pal, mutta sitten kun tarvii, niin sitten.

    Enni

    Ja sellainen olkapäälle tönäsy ja vähän glögiä päälle <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. No jos se sujuu kuin tanssi niin tule ilman muuta! Mutta kyllä, muakin vituttaa tuo. Etenkin koska mulla on tapana alkaa itkeä jos olen tosi vihainen, ja siinä jotenkin katoaa kaikki uskottavuus.

      Mä arvostan sitä, että tarvittaessa osaa kirota kuin merimies. Kiitos <3 (Ja tönäsystä kans.)

      Delete
  21. Tämä vetää kyllä tosi sanattomaksi. Surullista. Ja kun nyt tietää että porukkaa käy kuormittamassa ensiapuja esim. hyttysenpuremien ja pikku haavojen vuoksi. Että voisi sitä terveydenhuollon säästöpotentiaalia olla jossain ihan muualla helpommin löydettävänä. Voimia sulle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ja kun kaiken lisäksi mulla on sellainen hirveä olo, että kyse ei ole niinkään siitä, että ei voitais hoitaa vaan siitä, että se työ on organisoitu jotenkin tosi tosi huonosti.

      Kiitos. Eiköhän se tästä. Kun vaan ei tarttis olla mitenkään yhteydessä terveydenhuoltoon enää tämän kanssa.

      Delete
  22. Voi Liina-lii! Surullinen asia noin muuten ja pöyristyttävän tylyä kohtelua! :(

    Kuopuksen kanssa mulle tuli rv 5 tienoilla voimakasta vuotoa, ja olin vakuuttunut, että tää oli tässä. Murehdin ja toisaalta ajattelin, että tämä oli vielä niin alussa, että ei maailma kaadu. Kuopion terkkari passitti minut verikokeeseen, missä mitattiin raskaushormoneja tms. Sen jälkeen hän soitti minut ultraan, missä yllättäen vipelsi pieni tyyppi.

    Vaikeaa ymmärtää, miksi eri kunnissa on niin erilainen palvelutaso. Toki terkkareissakin on paljon vaihtelua, mutta silti.

    Halit ja glögille kaukana kippis! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minusta täälläkin oli eri meno vielä joitakin vuosia sitten. Tarkistukseen pääsi. Nyt on aika jännää kyllä.

      Olen kuullut muiltakin, että vuodosta huolimatta raskauksia on saatettu onnelliseen päätökseen, ja siitä tulee aina hyvä mieli - niin myös tästä.

      Rutistus ja kippis! <3

      Delete
  23. Jestas...
    Ja minä kun pidin tylynä sitä, kun aloin vuotaa verta 17. raskausviikolla, eikä ensimmäinen sairaala lupautunut etsimään sydänääniä, koska noilla viikoilla ei mitään voi tehdä. (Mutta jo toinen sairaala toivotti tervetulleeksi ja sain kuulla kaiken olevan kunnossa, vaikka istukka olikin kiinnittynyt tyhmään paikkaan.) Mutta että ei tutkita ollenkaan! Etenkin, kun siihen ultraamiseen ei edes hitaalta tekijältä kulu kuin max 10 minuuttia. Myöskin keskeytyneiden keskenmenojen historialla luulis olevan vain inhimillistä tutkia pian ja tehdä tilanteesta edes vähän lyhyempi ja näin ollen inhimillisempi. :/

    Tylyä.
    Tunteetonta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No mutta onhan tuo ihan käsittämättömän tylyä. Ei kyse ole siitä, voidaanko sille sikiölle mitään tehdä vaan siitä, että ÄITI EI KIIPEILE SEINILLE. Ja kyllä raskaana olevalla on oikeus kaikkeen siihen tukeen, joka hänelle voidaan antaa.

      Kyse on kuitenkin just siitä, että tiedon puute lisää tuskaa. Ja kyllä minusta hoidon tärkeä komponentti ja osa-alue on se, että varmistetaan, että kukaan ei jää hädissään yksin kärvistelemään.

      (Ihanaa, että pääsit kuitenkin hoitoon ja että kaikki oli kuitenkin kunnossa. <3)

      Delete