24 December, 2018

Jouluputki #11: Neulo taas

Keskustelimme lapsen kanssa palindromeista.

Oppi meni tavallaan perille: hän tietää kyllä, mikä saippuakauppias on toisin päin - mutta kertoessaan juttua serkulleen hän kysyy, että tietääkö tämä, mikä saippuamyyjä on toisin päin.

Googlasin pari lisäesimerkkiä ja löysin itsellenikin sopivan:

"Neulo taas, niin saat oluen."

21 December, 2018

Jouluputki #10: Suolla

Lähileikkipuistomme vieressä on metsänpläntti, jonka pohja on lievästi sanottuna märkä.

Käytännössä epäilen, että siellä ei kasva mangrovepuita vain, koska ne eivät nauti lumesta.

Olen useana vuonna katsonut, miten alakouluikäiset rypevät metsässä veden ja punkkien keskellä ja miettinyt, miten kenenkään vanhemmat suostuvat moiseen. No, alkuvuosina mietin moisia. Mitä lähempänä lapseni koulun aloitus on häämöttänyt, sitä synkemmäksi on käynyt epäilykseni siitä, että vanhempien suostumus on tässä asiassa yhtä relevantti kuin auringonpilkku.

Ja niin alkoi koulu.

Seisoimme ensimmäisenä koulupäivänä iltapäiväkerhon pihalla ja kuulimme, että kerhon sallittua aluetta on lähes koko ympäröivä Herttoniemi. Etenkin se märkä metsäpläntti, "suo".

Seisoin kädet ristissä ja rukoilin, että lapseni ei kierisi aivan joka päivä suolla mudassa ja punkkilaumoissa.

Nyt yritän ajatella, että kehittyyhän siinä varmaan vastustuskyky.

17 December, 2018

Jouluputki #9: Tavallaan lomalla

Sillä tavallahan tämä oli tyhmä idea koko jouluputki, että kyllähän tänne ihan mielikseen kirjoittelee vaikkei olisi mitään sanottavaakaan, jos on koneen ääressä.

Mutta nyt kävi niin, että meitä kehotettiin pitämään lomaa.

En tietenkään suostunut, siihenhän olisi palanut lomapäiviä, enkä ollut aikeissa ottaa palkatontakaan lomaa - sehän olisi käytännössä lomautus ilman TE-toimiston maksamia kaljarahoja - mutta sitten esimies sanoi (ei kuitenkaan kirjallisesti), että jos kerran pitää ottaa lomaa niin olkaa poissa.

Poissa. Tietokoneelta.

Huomaatte, mihin tämä on johtava. Mutta yritetään nyt kuitenkin.

Toisaalta kävin kuntosalilla saamassa saliohjelman. Huomenna en varmaankaan kävele, joten siinähän on sitten oivallisesti aikaa näpytellä blogiin kaikenlaisia sanoja putkeen.

13 December, 2018

Jouluputki #8: Omilla jäljillä

Lapsen avaimia ei löytynyt aamulla.

Lapsi hermostui. Häntä aina syytetään kaikesta! Täysin kohtuuttomasti! Ja kohta hän myöhästyy koulustakin vielä!

"No, kultaseni, tulet kyllä huomaamaan, että kun joku on hukassa, niin yleensä se on omilla jäljillä", opetti lapsen isä kärsivällisesti.

"Paitsi isäsi tapauksessa - kun häneltä on joku hukassa, sen epäillään olevan äidin jäljillä", irvaili lapsen äiti.

"EI OLE HAUSKAA! MYÖHÄSTYN KOHTA KOULUSTA JA TIEDÄTTE KENEN SYY SE ON!" huusi lapsi.

Hetken päästä äiti kaivoi avaimet voitonriemuisesti esiin - oman takkinsa taskusta, jonne hän oli ne sijoittanut (omien avaintensa ohella) lähtiessään viemään koiraa ulos.

"Niin, huomaathan, lapseni, että kun joku on hukassa, se on yleensä omilla jäljillä, paitsi silloin kun se on äidin jäljillä", jatkoi lapsen isä opettavaiseen sävyyn.

11 December, 2018

Jouluputki #7: Dialektiikasta

Kuuntelin tuossa juuri Auta Antti! -podcastin ensimmäisen jakson - suosittelen kaikille, vaikka tietenkin se myös herätti vakavan kysymyksen siitä, onko ihmisellä mitään syytä suoltaa kaikenlaisia mielipiteitä internettiin kun kuitenkin on Antti Holma, joka tekee sen paljon paremmin ja vielä kaapissa istuessaan - mutta ihan sama. Hieno ohjelma. Voin suoltaa mielipiteeni siitä.

Nyt on pakko lainata Anttia vähän.
"Keskustelussa tosi usein julkisuudessa haetaan konfliktia, koska konflikti kiinnostaa ihmisiä. [...] Laitetaan siis esimerkiksi tässä tasa-arvoisessa avioliittolaissa vastakkain joku tämmönen vihamielinen aktivistihomo, joka on sitä mieltä, että heteroavioliitto pitäis oikeestaan kieltää ja sitten otetaan sitä vastaan joku Jumalan kyynel -seurakunnan johtaja, joka on sitä mieltä, että homot pitäis polttaa elävältä Iisalmen torilla. Ja sit odotetaan, että ne tappaa toisensa suorassa lähetyksessä."

Word.

No, jotenkin jostain kouluajoilta kumpusi muistikuva siitä, miten keskustelu ikään kuin ideaalimaailmassa menisi. Että on teesi ja antiteesi - äskeisessä esimerkissä siis heteroavioliiton kielto vs. Iisalmen torille pykätyt roviot - ja sitten lopuksi tulee synteesi, jossa jotenkin otetaan huomioon nämä molemmat kannat totuutta etsittäessä. Tosin en nyt ole ihan varma, mikä se tässä voisi olla. Ehkä voisimme aloittaa siitä, että emme pyrkisi ruttamaan mahdollisimman kaukaista teesiä ja antiteesiä synteesiksi.

(Menin jopa lukemaan Wikipedia-artikkelin dialektiikasta.)

Ja nyt on huomioitava, että koska julkisesta keskustelusta usein tahallaan skipataan synteesivaihe kokonaan pois, sille ei ehkä pitäisi suoda keskustelun arvonimeä ollenkaan.

A-Studio: Talk voi tällä puheella muuttaa nimensä muotoon A-Studio: Noise (ja edes Yle voisi joskus vähän yrittää.)

10 December, 2018

Jouluputki #6: Aika-avaruuden omituisuuksia

Iltaa!

Hämmentyneenä huomasin - huomasitteko te?  - että tämän vuoden joulukuussa ei ollut lainkaan 8. ja 9. päivää. Siksi siis kirjoitan teille vasta tässä joulukuun 10. päivänä, herran vuonna 2018. Tutkimaton on aika-avaruus.

Olen ajatellut, että työasioista nariseminen blogissa on vähän jotain sellaista mitä ei tehdä. Ensinnäkin, joku potentiaalinen työnantaja voi lukea sen ja ajatella, että onpa nuiva naikkonen, ja toisaalta minulla kai on joku salassapitosopimus tai jotain sen kaltaista, ja sen ohi on tietenkin vähän jännittävää puhua - vaikka ei kai se omia fiiliksiäni koske.

Koska tässä viimeinen vuosi on kuitenkin vietetty enemmän tai vähemmän turhautuneena, olin jo rikkomassa omia sääntöjäni ja kirjoittamassa työasioista, kun tajusin jotain (minua) kiinnostavaa.

Viime viikolla olin sellaisessa mielentilassa, että kun projektin vetäjä otti yhteyttä, korvistani alkoi tupruta savua vain hänen nimensä näkemisestä.

Tilannetta ei varsinaisesti helpottanut se, että hän otti yhteyttä kysyäkseen, miten sujuu, sillä sankka korvasavuni oli saavuttanut Espoon ja levittäytyi kovaa vauhtia muualle Suomeen.

Tässä oli jotain kiusallisen tuttua. Hänhän käytti minun lähtökohtaista tapaani ratkaista potentiaalisia konfliktitilanteita!

Oma tapani on seuraava:

  1. Havainnoi, että jotakuta ärsyttää - mielellään tarkkuudella, jolle vetää vertoja vain valkohain kyky haistaa veri
  2. Yritä heti tehdä tilanteelle jotain.

Tästä tavasta eroonpääseminen on vaatinut vuosia ja rutkasti jotain, mitä naistenlehdissä varmaan kutsuttaisiin "parisuhteen eteen tehtäväksi työksi"*, sillä ensimmäinen ja paras opettajani aiheessa on ollut mieheni. Hän ei lainkaan nauti siitä, että yritän piristää kun häntä ärsyttää. (Seuraava opettaja on ollut tyttäreni. Häntäkin vituttaa moinen.)

Ja nyt, jo 39 vuoden herkässä iässä tajuan, että oma tapani toimia on ihan perseestä enkä todellakaan halua, että minuakaan kohdellaan niin.

Aika katumusharjoitusten, jälleen kerran.


* En ole ikinä ollut ihan varma, mitä se työ, jota parisuhteet vaativat, on - mutta olen melko varma, että siihen ei liity ensimmäisen mielikuvani mukainen hiekan lapiointi yhdessä puolison kanssa.

07 December, 2018

Jouluputki #5

Kuja tolikka keksi, että blogiin pitää kirjoittaa joka päivä?

Silloinkin, kun on vähän kirjallisuudesta hiprakassa ja akuutissa sipsipulassa?

Kun on siivonnut ja kuullut, että lapsi on siivoamisen sijaan nähnyt ketunpoikasen? Ja kun on vienyt baarin jälkeen koiran ulos, ja muistanut ulkona, koiran hyppiessä kuin vasikka, että vuorokausi vaihtuu ihan just?

Vetäkää dunkkuun sitä torvea, jos tapaatte.

06 December, 2018

Joukuputki #4: Oppimiskokemus

En ole kykenevä puhumaan näin itsenäisyyspäivänä mistään aiheeseen liittyvästä, joten palataan päivän riemuihin (kirjasto yleisesti ja Oodi sen ilmentymänä erityisesti) ja suruihin (natsit Helsingissä) myöhemmin.

Nyt kerron, että alakerrassamme asuu nykyään vauva. Kuten kaikki lapset, hänkin opettaa lähipiirilleen paljon - lasken itseni tähän joukkoon sillä perusteella, että meidät erottaa usein vain muutama hassu vertikaalinen metri.

Olen oppinut seuraavaa: jos minä kuulen alakerrasta pari kuukautta vanhan rääpäleen protestilaulut, meillä hoidetaan riitely vastedes pantomiimiesityksinä.

05 December, 2018

Jouluputki #3: Vastarannankiiskin tunnustukset


”Kaikkihan Frendeistä pitää”, sanoi vuosia ja taas vuosia sitten työkaverini. (Tarkalleen ottaen olimme molemmat lopputyöntekijöitä, joten sana ”työ” on ehkä tässä vähän … liioiteltu, mutta menköön.)

”En minä”, ilmoitin.

Työkaveri räpytteli silmiään ja näytti hämmentyneeltä.

Puhuin toden sanoja, vaikken voikaan selittää Friends-antagoniaani muutoin kuin jatkuvalla ja periaatteellisella vastarannankiiskeydellä. Ja se sama vastarannankiiskien kunniajäsenyys oli myös syy siihen, että tuossakin tilanteessa oli suunsa avattava.

No, olihan siihen joitakin ihan oikeitakin syitä: silloin kun ystävysten kahvilaluuhausta alun perin seurattiin, olin nenä kirjassa viihtyvä nörtti, joka ei osannut tai halunnut ajoittaa elämäänsä telkkarin mukaan. (Hetki! Olen yhä se nörtti!) Oli helpompaa olla kiintymättä mihinkään idioottilootan tarjoomukseen.

Silti. Olisin voinut ohittaa moisen mediailmiön myös olankohautuksella, mutta jonkin aikaa suorastaan inhosin Friendsejä. Haluaisin sanoa, että oikeasti olin viisas ja mediakriittinen nuorisolainen … mutta epäilenpä. Luultavasti olin vain vastarannankiiski. Ja vähän ärsyttävä sellainen.

(Nick Cave -fanitukseni juurisyyt ovat osin juuri tässä. Ei niin, että olisin hänestä hampaat irvessä pitänyt, mutta tartuin Caven levyihin koska ketään muuta ei kiinnostanut. Siitäs saat, Celine Dion, ja siitä.)

Eräs ystäväni vuosia myöhemmin huomautti, että tämähän on tietyllä tavalla trendi. En diggaa vapusta, koska kaikki muut. Tai uudestavuodesta. Haluan juhlia silloin kun muut eivät juhli, mieluiten tiistaisin.

Jälleen: onhan siinä käytännön etujakin. Tiistaisin, tai tavallisena viikonloppuna saa halutessaan taksin, ja ravintolassakin on ehkä tilaa. Mutta nämä käytännön syyt eivät tietenkään ole mikään este. En vain halua olla liikkellä silloin, kun kaikki muut ovat.  

Vastaavasti kun joskus vielä kuvittelimme olevamme monilapsinen perhe, emme ikinä ajatelleet, että lapsia tulisi sillä kahden vuoden ikäerolla, jolla ihan kaikki tuntuivat mukulansa pyöräyttävän. Käytännön selitys oli jälleen valmiina: ei kahta vaippaikäistä. Tosiasiassa olisin voinut ottaa vaikka kolmoset tai irlantilaiset kaksoset, mutta en – arvaatte – toimia kuten kaikki muut.

Hankaluus on ilomme – sori siitä te kaikki, jotka minut tunnette. En minä tahallani, se on joku tiedostamaton toimintamalli.

04 December, 2018

Jouluputki #2

Aika ajoin joudun selittämään, miksi pidän loppuvuodesta. Ja onhan siinä oikeasti kurjatkin piirteensä, kuten arkiaamut.

"Aina tää sama juttu!" sihisi tytär vihaisena aamulla. "Ei oo aikaa millekään!"

Onhan se rasittavaa. Hänen odotetaan pukevan, syövän ja pesevän hampaat. Pissallakin pitää käydä. Kaikki tämä jo ennen aamukahdeksaa.

Samaan aikaan minä - no, aamiaisen tarjoiltuani sentään - istun sohvalla ja pelaan ToonBlastia. Olen jotenkin lipsunut sellaiseen hämyiseen etätyöputkeen, jossa harhaan toimistolle kerran pari viikossa, joten aamuisin on aika harvoin tarvetta sykkiä kiireellä ympäriinsä. Minulla, toisin kuin tyttärelläni, on aikaa kaikenlaiselle, ja kun aikaa on, käyttäydyn kuin tuhlari ja haaskaan sitä. Epäreilulta tuntuu, varmasti.

Mutta väsyneistä, vihaisista aamuista huolimatta rakastan silti tätä aikaa.

Jatkuva hämärä on itse lempeys, kun sitä ei tarvitse kohdata armottomien keinovalojen alla (ei nyt mennä tietokoneen näytön romantilliseen kajoon. Kaikkea ei voi saada). Kaikki tuntuu hidastuvan ja rauhoittuvan, minäkin. Ehkä etenkin minä. Vajoan hiljaiseen, lämpimään pimeyteen enkä puhu mitään ellei ole aivan pakko.

Siksi rakastan.

(Tai voi olla, että rakastan siksi, että olen parantumaton vastarannankiiski ja kaikki edellämainittu on rationalisointia. Valitse itse.)

03 December, 2018

Jouluputki!

Keksin itselleni sellaisen haasteen, että kirjoitan tänne blogiin joka päivä joulukuussa.

Se on hyvä idea, sillä joulukuussa on tuskin mitään tekemistä.

Tietenkin keksin koko ajatuksen vasta 2. joulukuuta, enkä jaksanut moisen takia tietokonetta avata, joten lähestulkoon vesitin koko idean oitis. Ehkä saatte kaksi rästipäivää tammikuussa. Tai ehkä ette, sillä jos kukaan ei lue suureellista lupaustani, sitä ei varmastikaan ole pakko pitää.

Luvassa ei-mitään-erikoista. Asiaan.

---

En tiedä teistä, mutta minusta on joskus kiva tietää, moneltako puoliso on oluenjuontimatkoiltaan kotiutunut.

Motiivia tähän on vähän vaikea selittää. Joskus vuosia sitten saatoin olla hänestä yön tunteina huolissani - entä, jos hänet kolkataan? - mutta nykyisin nukun kuin tukki ja herään puolison saapumiseen lähinnä koiran tehdessä siitä numeron. Ehkä tiedolla on väliä, koska se tekee krapulaisen pilkkaamisen helpommaksi? (Ehkä juuri tästä syystä hän ei halua kertoa sitä?)

Joskus kotiintuloajalla on kyllä käytännönkin merkitystä.

Kuten eilen, kun tuijotin astiakaappiin huolellisesti laitettua Oivariinia ja pohdin, mahtaako se olla vielä syömäkelpoista.