27 May, 2015

Synteesi

Toistuvia kohtauksia erään parisuhteen pyörteistä:  

*biisi alkaa*
“Mikä tää biisi on?”
“En tiedä.”
“Hmmpph.”

*biisi alkaa*
“Mikä tää biisi on?”
“mmphdxbfvnc.”
“Hmmpph.”

*biisi alkaa*
“Mikä tää biisi on?”
“En tiedä.”
“Hmmpph.”

*biisi alkaa*
*google play auki ja soundhound asennukseen*

“VIHDOINKIN TIEDÄN, MIKÄ TÄÄ BIISI ON! JIPII!”
“Heh. Oisithan sä voinut vaikka kysyä.”
“Hmmpph.”

---

Mutta viestintä, se nyt on tollasta. Tuoreemmassakin parisuhteessa, siis omassamme.

Tovi sitten, kun oli hääpäivä, käveltiin käsi kädessä kaupungilla. Perään pikajuoksi joku nuorukaishenkilö, joka huusi onnittelut "tuoreelle parille" ja ehkä halusi vielä sanoa jotain, mutta emme kuunnelleet, koska olimme tosi häkeltyneinä tästä luonnehdinnasta.

Viikko häiden jälkeen pidettiin hääntanssit.
Myöhemmin puolisoni otaksui, että tyyppi oli kännissä. Minä puolestani otaksuin, että nuorukainen myi omegakolmosia ja halusi siksi herättää huomiomme tällaisessa myönteisellä avauksella.

Siihen mieheni, että no ei kai niitä nyt selvin päin voi myydäkään.

Jos parisuhde jotain on, niin teesin ja antiteesin muodostama synteesi.

---

Mulla on sellainen - tavallaan naurettava - usko, että jos menen sanomaan jotain myönteistä parisuhteestani, jinxaan jotenkin koko homman ja seuraavana päivänä riidellään sillä tavalla, että sormukset lentelevät, ovet paukkuvat ja koira menee sängyn alle viettämään itsekseen laatuaikaa.

Silläkin uhalla sanon, että pidän tosi hyvänä sitä, että käsi kädessä kävely oli tuntui sekä hyvältä että luontevalta - eikä pakotetulta kevään uutuusmaulta parisuhdekentällä - ja että tuo taannoinen viikonloppu yhdessä aviomiehen kanssa oli muutenkin mainio.

(Ja koska vähän epäilen, että em. jinx voi johtua siitä, että suhtaudun erimielisyyksiin vakavammin aina, kun kuvittelen, ettei niitä ole olemassa, onhan kaikki vain ihanaa harmoniaa, aion myös tietoisesti olla riitelemättä sormuksia lennättävästi loppuviikkoon. Pidän mahdollisuuksiani hyvinä: mies lähtee kamujensa kanssa mökille perjantaina.)

2 comments:

  1. Itsehän lapsena jotain oikein kovasti toivoessani hoin mielessäni toivovani täysin päinvastaista. Näin uskoin vakaasti taikovani lopputuloksen haluamakseni (ja taian onnistuminen vahvisti uskoa). Eräänlainen jalostettu pessimisti ei pety -metodi.

    Parisuhdeviestintä on kyllä huvittavaa. Melko nopeasti syntyy kommunikaatiorituaaleja, joita sitten toistellaan kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Ne ovat hauskoja ja luovat ikään kuin mikrotraditioita suhteen sisälle. Toisaalta joskus ne ovat älyttömiä ja luovat traditionaalisia mikroharmistumisia. Viimeksi mainituista toki kannattaisi pyrkiä eroon, mutta itse olen aina niin kovin haluton muuttumaan. :D

    Onnittelut naimisissa pysymisen johdosta! Hääpäivää on kyllä kiva ja hyvä vähän juhlistaa, vaikka meidän oma ei olekaan näin miellyttävien säiden aikana. Käsi kädessä voi kuitenkin onneksi kävellä vähän kurjemmallakin kelillä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, kai se on aika inhimillistä, että jollain keinolla kuvittelee voivansa ajatuksen voimalla vaikuttaa universumiin :D Eikä siitä varmaan mitään haittaakaan ole (ellei sitten ala jossain vaiheessa olla. Sitten pitää lopettaa moinen höpsöttely.)

      Kommunikaatiorituaalit ja mikrotraditiot ovat muuten ehkä pitkien ihmissuhteiden - muidenkin kuin parisuhteiden - parasta antia. Toisaalta ne myös helposti tekevät surusta entistä kipeämpää, jos suhde syystä tai toisesta päättyy. Toisaalta pointtisi mikroharmistumisista on myös oikea - ja rrrrakstan näitä termejä, kiitos!

      Kiitos myös onnitteluista. Käsi kädessä kävely kannattaa nähdäkseni aina!

      Delete