27 May, 2016

Iltapäivän raportti

Ihan just äsken istuin puistossa ja neuloin sukkaa. Lapsi kiipesi kaikkeen, minkä näki. "Sillä on nyt semmonen vaihe", sanoi päiväkodin aikuinen lempeästi, ja minä hymistelin - pakko myöntää, että tykkään siitä vaiheesta. Oikeastaan toivon, ettei se vaihe mene kovin pian ohi. Samalla vähän epäilen, että sen vaiheen nimi on kesä.

Tykkään ihan hurjasti semmosesta, että voidaan vaan olla puistossa ja minä neulon sukkaa. Ja illaksi menen lukupiiriin, jonka tarkoitus on keskustella kirjoista yleensä, ei mistään erityisestä opuksesta sinänsä, ja samalla juoda kaljaa. Nerokas konsepti! Idean äiti on tietenkin Siina. Aion lukupiirissäkin neuloa sukkaa, koska menin viime viikolla keksimään, että päiväkodin hoitajille pitää antaa villasukat lahjaksi (elämme taas sitä aikaa vuodesta, jolloin ryhmän jatko on epäselvä, ja voihan olla, että ensi vuonna näille jaloille hieman liian isoja tai pieniä sukkia ei enää voi tehdä, sillä ne ovat toisten päiväkotien pihoilla) ja he jäävät kaikki lomalle ensi viikolla.

Jos haluatte tietää, ja haluattehan te, valmiina on 1,75 paria kolmesta. Tavallaan voiton puolella. Tavallaan.

Oikeastaan ehkä voisi olla parasta, että lopettaisin iltapäiväraporttini täältä tähän ja menisin vähäksi aikaa neulomaan.

2 comments:

  1. Ihana kun olit lukupiirissä! Minustakin se on kohtuullisen nerokas keksintö :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nyt voin todeta kokemuksen syvällä rintaäänellä, että nerokasta oli. Vaan katsotaan, olenko samaa mieltä vielä silloin kun roudaan kassikaupalla varauksia kirjastosta.

      Delete