25 January, 2012

Musiikillisia havaintoja

Musiikillinen havainto #1:

Varmaan tiesittekin jo, mutta Leonard Cohenin uutta levyä voi kuunnella ennakkoon perjantaihin asti Nytin sivuilla. Itse ajattelin odottaa, että saan levyn fyysisenä objektina tassuihini, mutten malttanutkaan. Meillä Leonardin kanssa on takanamme pitkä, syvällinen ja - kuten ehkä arvaattekin - yksipuolinen suhde. On mennyt joitakin vuosia niin, että olemme henganneet keskenämme - tai siis minä Leonardin kanssa, hän ei puolestaan tietäne olemassaolostani.

Vaikka muistelen, että Leonardia olisi kuunneltu meillä kotona kun olin lapsi (sillä biiseistä osa on kyllä koodattu johonkin selkäytimeni tienoille) oli suhteemme itse asiassa pitkään negatiivinen - eräs radiotoimittaja dissasi Cohenia kun olin herkässä iässä, ja koska radio oli jotakuinkin siisteintä ikinä, uskoin kyselemättä. Myöhemmin eräs opiskelutoveri yritti vakuuttaa minun olevan väärässä, mutta meni vuosia, ennen kuin tiesin todella olleeni väärässä. Väärässä oleminen on muuten jännää: heti kun huomaa olleensa väärässä, lakkaa olemasta väärässä ja on taas oikeassa.

Kun aloin olla taas oikeassa, menin katsomaan Cohenia pari kertaa livenä - yhdet hienoimmista livekeikoista ikinä. Missään. Taisin kyllä itkeä melko lailla. Toisella keikalla kuultiin myös uudella levylläkin vaikutuksen tekevä Darkness - pidin siitä niin, etten tainnut edes uskaltaa toivoa uutta levyä.

Ja hienolta kuulostaa. Ensi viikolla teen ekskursion levykauppa Stupidoon hakemaan levyn, ja tukin luultavasti koko paikan lastenvaunuilla.


Musiikillinen havainto #2:

Mies hommasi meille liput Brucen keikalle - aiemmin näkemäni ovat yhdet hienoimmista livekeikoista ikinä. Missään. Tänään tulivat myyntiin. Menemme kentälle, huolimatta siitä, että a) rakas mieheni yritti ehdotella katsomopaikkoja "kun alkaa tätä ikääkin jo olla" ja b) selkäni tuskin kestää kolmen tunnin livekeikkaa. Luotan endorfiinin puuduttavaan vaikutukseen. Springsteen on paras. Yhtä paras kuin Cohen. Vaikka vähän eri tavalla.

Ja voi onnea, sinne tulee muitakin ihania ja viisaita ihmisiä.

2 comments:

  1. Pus, sinä ihana ja viisas!

    Mun on pitänyt jo monta kertaa kommentoida, että tykkään kamalasti pudonneista omenoista. Mutta tietenkin nytpä vasta sain aikaan, kun oikein tulin kalastetuksi. :D

    Uutta Cohenia en ole ihan vielä uskaltanut kuunnella. Perjantai-iltana olis otollinen hetki aiheelle, toivottavasti eivät sulje ennakkokuuntelua vielä päivällä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hups, ei ollut tarkoitus kalastaa! Tai ehkä olikin. En mene vannomaan, näin jälkikäteen. Mutta kiva jos tykkäät. :D

      Oi, toivottavasti tosiaan ennakkokuuntelu on auki ihan keskiyöhön asti. Jotenkin siihen pitää tosiaan keskittyä.

      Delete

Note: Only a member of this blog may post a comment.