12 February, 2012

Haaste ja tunnustus

Sain Project Mamalta Vuoden mutsi -tunnustuksen, josta häkellyin niin, että taannuin hetkeksi jokeltamaan, kuten mainittua. Sitten iski kauhea tyhjän tekstikentän kammo. Tunnustan suuremmin nolostumatta, että haaveilen valtavasti tunnustusten saamisesta, mutta sitten jos saan sellaisia, herkkä mieleni järkkyy vähintään yhtä valtavasti. Quod scripsi, scripsi - mutten ehkä ihan tosissani tullut ajatelleeksi, että joku saattaisi lukeakin. Kiitos!

Vuoden mutsi -haaste on myös kirjapromoa, mistä syystä nostan pipoa - on mahtavaa, kun joku saa kirjan aikaiseksi ja vielä parempaa on, jos (kuten siis nyt) kirjoittajakaksikolla on taito herättää ajatuksia.


1. Tunnen itseni Vuoden Mutsiksi kun... mietin, mistä saa vauvakokoisia pakkopaitoja, joilla estää bataattisoseen kulkeutuminen kulmakarvoihin, (yllättävän syvälle) nenään, korviin, kaikkien osapuolten vaatteisiin ja koiran nenään. Unohtakaa sormiruokailu. Mitä vähemmän eviä evästauolla liikutetaan, sen parempi.
2. Lapsiperhe-elämässä haasteellisinta on... viihdyttää vauvaikäistä. Miksei tyttären mielestä ole viihdyttävää katsoa, kun neulon tai luen? Luen sitten ääneen. Joycen Odysseusta. Hah.
3. Suurin lapseltani saama kohteliaisuus on se, kun hän... hekottaa iloisena. Yleensä kaikelle muulle, mutta joskus myös äidilleen. Epäilyttävän usein silloin, kun laulan.
4. Kello 12 yöllä olen yleensä... tiukasti unessa. Jos en ole tiukasti unessa, kellään ei ole hauskaa.
5. Kello 8 aamulla olen yleensä... hiipimässä salakähmäisesti sängystä siinä toivossa, että jälkikasvu vielä hetken  (lue "90 minuuttia") nukkuisi ja soisi äidilleen virkistävän aamuisen kahvi- ja internettuokion.
6. Haluaisin sanoa lapsen/lasten isälle, että... olet paras mahdollinen isä lapselleni, siitäkin huolimatta, että olet a) ärsyttävällä tavalla usein oikeassa ja b) niin kuolettavasti haavoittunut sormesta, ettet voi lähteä vauvauintiin ensi keskiviikkona.
7. Haluaisin sanoa omalle äidilleni, että... kiitos ruoka- ja pullalähetyksestä! Olet paras mutsi, tiesithän.
8. Viimeksi kiroilin, kun... pa muistaisin. Vaan en muista, koska kiroilen liikaa: päiväohjelmassa on yleensä vähintään yksi päivittäinen kiroilusessio koiralle, joka ärjyy kulmat kurtussa kohti rappukäytävässä liikkuvia epäilyttäviä kanaljia - naapuriparat. Minäparka. (Mutta ei lapsiparka, joka on täysin paatunut ja seuraa äitinsä koiran kanssa käymiä keskustelutuokioita yksihampaisesti hymyillen.)
9. En ole koskaan osannut... olla vain, tekemättä mitään. Jo kaupan kassajono on yleensä tappava silkassa tylsyydessään - kuljetan kirjaa (itse asiassa mieluiten kahta, ja neuletyötä) aina* mukana jos en muuten niin siksi, että koska tahansa voi joutua sairaalan päivystykseen, jossa tapahtuu aikadilataatio ja jokainen minuutti kestää pidempään kuin matka Andromedaan kuusi vuotta vanhoja Vene-lehtiä selaillessa. (Kiitos modernin teknologian, nykyään kaupan kassajonossa voi lukea puhelimella blogeja tai kirjaa. Kiitos, moderni teknologia, kiitos kiitos kiitos.)
10. Parasta, mitä housut jalassa ja ilman lapsia voi tehdä, on... tuota noin niin, lukea kirjaa mukavassa ympäristössä lasi viiniä vieressä. Ja loppu pullosta toisella puolella. Ja sillä tavalla, että viinipullon toisella puolella on puoliso, jolla myös on hyvä kirja. Keskustelu, se on varmasti jotain syötävää.

Laitan haasteen eteenpäin tuleville mutseille, jotka saavat vastata tähän heti tai sitten kun jälkikasvu on perillä, kuinka vain - olkaa ystävälliset, Annukka, Lydas ja Päivänkakkara.

* Myös, aviomieheni mukaan ainoana ihmisenä maailmassa, esimerkiksi Ilosaarirockissa.

7 comments:

  1. Kiitos ja apuah! taidanpa hillota tätä vielä reilut puoli vuotta. Tai sitten teen vanhan kunnon "ennen ja jälkeen" -vertailun puhtaasta sosiologisen analyysin hingusta (en ole sosiologi, liekö edes kenttää, mutta silti).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eh-dot-to-mas-ti ennen-ja-jälkeen -vertailu. (Vitsit, tulipas monta viivaa edelliseen lauseeseen.) Mikään ei ole hauskempaa kuin huomata, miten väärässä oli :D

      Delete
  2. Kuolettavasti haavoittunut sormesta. :D Miehet.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin, se oli vakava ja laastarin arvoinen vamma :D

      Delete
  3. Ihanaa. :D Olen melkein kade ja samalla hihittelen (mutta sillai hyvällä tavalla hyväntahtoisesti).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haa, hyvä jos ilahdutin :D (Enkä ole ihan varma, mistä olla kade - ehkä laastarivalikoimastamme?)

      Delete
    2. Vaikka siitä laastarivalikoimasta ;)

      Delete