07 January, 2015

Pelkopotilaiden hoidosta

Kävin viime vuoden lopuksi hammaslääkärillä.

Olen hankkinut aikuisiällä akuutin hammaslääkäripelon, johon johti kolme erityisen kipeää viisaudenhammaskokemusta (viimeinen viisuri pysyy paikallaan, synnytän mieluummin kuin osallistun sen repimisoperaatioon) - ja se tykyttävä syyllisyys, jonka kanssa hammaslääkäriltä aina lähtee. Sitä paitsi eräs entinen työtoverini esitti teorianaan, että jos hammaslääkärit eivät olleet sadisteja vielä koulutukseen astuessaan, koulussa heistä muovautuu sellaisia. (Sori vaan, tätä lukevat hammaslääkärit. Vaikka te varmaan nyt nauratte siellä makeasti.)

Niinpä olen vältellyt legotohtoreita tarmokkaasti.

Nyt sitten kuitenkin valkeni, että työnantajani harvinaisuutena tarjoama hammaslääkärietu on poistumassa piakkoin.

Valitsin siis hammaslääkäriketjun nettisivuilta tyypin, jonka erityisalueena olivat "pelkopotilaat" ja lähdin vavisten paikalle.

Syytä vapinaan olikin. Lääkäri käytti sanaa, jota kukaan ei halua hammaslääkäriltään kuulla - sana oli "järkyttävä". Hän ei viitannut leväperäiseen hammaslangankäyttööni, vaan öiseen harrastukseeni, narskutteluun, joka on vuosien kuluessa tehnyt tuhojaan hammaskalustossani. Tarvitsisin kuulemma purentakiskon, heti.

Inahdin jotain sen suuntaista kuin että miten tässä nyt sitten toimittais. Hyvin tiukat silmät tuijottivat minua suojalasien takaa - makasin tuolissa kuin kuka tahansa inkvisition vieras, kauhuissani ja voimattomana - ja napakka ääni ilmoitti: "Sä hankit sen kiskon. Ja sit sä käytät sitä. JOKA YÖ."

Olin ihan että roger, wilco, kettu kuittaa ja mitä näitä nyt on ja mistä mä sen kiskon saan.

(Sittemmin sain kiskon. Se on ollut tosi hyvä kyllä, narskuttelun sivutuotteena syntyvä tai sitä edistävä hartiajännitys on helpottanut. Tai ehkä syynä oli loma.)

Ymmärsin kuitenkin, että olin tähän asti ymmärtänyt pelkopotilaiden hoidon jotenkin väärin. Ajattelin, että pelokkaille ehkä annetaan rauhoittavaa lääkettä, heitä pidetään kädestä ja puhutellaan lempeästi. Siitähän ei ilmeisesti ole ollenkaan kyse: ideana on selvästi vain, että pelkopotilaiksi ilmoittautuneet on helppo SÄIKÄYTTÄÄ KUULIAISIKSI.

Olen sekä käyttänyt kiskoa (ihan joka yö) että langannut hampaitani kuin hullu, koska jumaliste mä pelkään, että se lääkäri tulee tekemään kotikäynnin ihan koska tahansa.

46 comments:

  1. Ahhahhaa! Täällä nauretaan silleen huvittuneesti mutta salaa kauhistuneesti, koska pelkään hammaslääkäriä ihan rutosti.

    ReplyDelete
  2. ...sanoo pilvisenäpäivänä-hanna, joka on vaihtanut identiteettiään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aaa, kohtalotoveri! Vältteletkö sä hammaslääkäriä myös pelkosi johdosta? Musta olis paljon vapauttavampaa nauraa menneille kokemuksille, jos tietäisi, ettei tarvitse ikinä enää. Nyt se nauru on aina pelonsekaista.

      Hauska tavata myös uusi identiteettisi!

      Delete
  3. Mä selkeästi tarvitsisin tuollaisen hammaslankapelottelijan myös. Mun hammaslääkäriä on hirveän hankala ottaa vakavissaan, koska se ei ole a) ollenkaan pelottava eikä b) hädin tuskin aikuinen. En siis tottele sitä yhtään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin no totta. Nyt käytän reippaasti hammaslankaa, mihin tuskin olisin muutoin taipunut.

      Voin muuten kertoa, että omakin hammaslääkärini oli hädin tuskin aikuinen, mutta en ollenkaan epäillyt, etteikö hän silti voisi talloa minua piikkikorkonsa alle, jos en tottelisi. Nuoriso on niin peloittavaa.

      Delete
  4. Nauraisin, ellen itkisi pelosta jo hampilääkäriä ajatellessani.

    yst. terv. nimim. "Neljän viisaudenhampaan nainen"

    ReplyDelete
    Replies
    1. Auts. Kaikki neljä. Auts auts auts. Oliko sullakin kaikki viisureiden juuret sellaiset, että sojottivat ihan joka suuntaan, kunhan toisistaan poispäin?

      Delete
    2. No sehän näissä on hienoa, että ei! :D Ne ovat ihan nätisti siellä niin kuin mitkä tahansa hampaat, mitä nyt ovat sen verran ylimääräisiä, että laittavat muut hampaat vinoon. Hammaslääkäri meinaa, että ne pitäisi purentavirheiden ehkäisemiseksi poistaa, mutta mun mielestä nämä päänsäryt ja vinot hampaat ovat ihan pikkuongelma verrattuna kaikkiin viisurikauhukokemuksiin, joita olen vuosien varrella kuullut. (Otettaisiin kuulemma kaksi kerrallaan pois ja tarvittaessa nukutuksessa. Ei silti houkuttele, ei ei.)

      Delete
    3. No mutta TOISAALTA jos on nukutusta tarjolla! Anestesia on parasta mitä tiedän! Onko tämä ihan kunnallinen palvelu, jossa luvataan humauttaa taju kankaalle?

      Delete
  5. aaah, sielunsisko!

    Hikoiltuani ja täristyäni vuolaasti (sekä purtuani lekuria sormeen) ihan tavallisella tarkastuskäynnillä, sain papereihini (aneltuani sitä itku silmässä) merkinnän "hieman ahdistunut ja hoitovastainen" (tjsp).

    Juupajuu. Seuraavalla käynnillä eri lääkäri ronkki kitaani ihan samoin ottein, lauloi (!!) (!!!) ronkkiessaan pientä hilpeää laulua, veisteli puujalkavitsejä, kutsui minua tytöksi ja hyväksi tytöksi (!!!!!) (viime keväänä, kyllä olen jo tyttöyteni päivät ohittanut) ja totesi että "näin reippaalta tytöltä pois tuommoiset merkinnät"

    Polvet värisevät vieläkin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oih, juuri tällaista minäkin haluan! Kyllä värisisivät minunkin polveni ♥ Kaipaan nimenomaan sitä, että pidetään kädestä, kehutaan ja lässytetään ihan överipaljon. Nykyinen hammaslääkärini on kyllä pätevä kaikin puolin, muttei tee mitään noista mainituista lähellekään vaadittua määrää.

      Delete
    2. PURTUASI LEKURIA SORMEEN! :D Sä oot ihana. Jos kohta ymmärrettävästi spagettipolvinen. Vähän tärisyttää muakin.

      En ymmärrä, mikä näissä hommissa on niin vaikeaa: ihan hyvin voisivat lekurit jakaa rauhoittavia jo odotushuoneen puolella. Ei tarvitsisi laulamaan heretä.

      Terhi, minäkin tavallaan kaipaisin kehuja, mutten enää odota sellaisia hammaslääkäriltä, joten - kuten sanottua - tyytyisin myös rauhoittaviin.

      Delete
  6. Mäkin kävin just kuukausi sitten hammaslääkärillä. Miten se saakin tuntemaan itsensä pieneksi ja hölmöksi kun hammaslääkäri lyö peilin käteen ja näyttää miten niitä omia hampaita kuuluu pestä! Siis aijjettä oli tyhmä olo: "tälleen harjaat näitä hampaita ja näin käytät hammaslankaa". Että enkö mä nyt tätäkään ollut 33 ikävuoteen mennessä oppinut?!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ai, sä oot 33? Kiintoisaa! Olin jostain syystä varma, että ollaan samaa vuosikertaa.

      Mä tunnen itseni aina pieneksi ja hölmöksi kun lähden hammaslääkäriltä, mutta ilmeisesti sähköhammasharjan halailuni on ollut se juttu, jonka jälkeen eivät ole yrittäneet opettaa hammasharjan oikeaoppista pito-otetta. Sentäs.

      Delete
    2. Niin mäkin luulin. :)

      Delete
  7. Tosi mahtava konsepti tuo. Pelkopotilaita hoidetaan pelolla. Loistavaa!

    Mun piti mennä eilen hammastarkastukseen, mutta se siirrettiin ensi kuulle. Olen pettynyt. Mä tykkään käydä hammaslääkärissä. Tai siis en tietenkään mistään porauksesta ja semmoisesta, mutta suurin osa asioista mitä siellä puuhataan on kivoja. Nykyään hammaskiven poistokin tehdään jollain ultraäänellä, eikä sirkkelillä, niin kuin nuoruudessani. Tykkään erityisesti siitä lakasta mitä laitetaan hampaisiin, olen joskus pyytänyt laittamaan sitä vaikkei olisi tarvettakaan, koska se maistuu kivalle. Tämä ei siis ole mitään sarkasmia, vaan ihan faktaa.

    Mäkin pelkäsin hammaslääkäriä kunnes parikymppisenä irtosi etuhampaasta iso lohkare mystisessä taivutusonnettomuudessa ja sitä on sittemmin muutamaan kertaan laiteltu, eikä se ole tuntunut koskaan miltään. Viimeksi kävin raskaana hammastarkastuksessa ja siellä oli semmoinen ihana naisihminen, joka koko puoli tuntia kehui mua. Miten uskomattoman hyvin olen hoitanut hampaitani ja miten mahtavasti kaikki onkaan mun suussa, vaikka siis mun hampaat vinksottaa melko persoonallisesti, enkä tosiaankaan muista hammaslankaa järin usein. Lähdin sieltä pois ihan älyttömän onnellisena ja tyytyväisenä itseeni.

    Kävisin varmaan useamminkin hammastarkastuksessa, mutta en tahdo häiritä niitä ihania ihmisiä liiaksi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä oon oikeasti vähän kade. Olen just sellainen tyyppi, johon tehoaa kaikenlainen imartelu ja kehuminen, joten jos joku kehuisi joskus sitä, miten hyvin asiat ovat, hoitaisin hampaani erinomaisesti paljon todennäköisemmin kuin sen itselleni aina jäävän syyllisyyden kanssa.

      Mutta mä en oo IKINÄ lähtenyt hammaslääkäriltä onnellisena ja itseeni tyytyväisenä. Lähden aina masentuneena. Nytkin taisin itkeä vähän metroasemalla.

      Delete
  8. :(

    Mä en pelkää muuta kuin hintalappua - ja kipuun (ihan sama vaikka ne vain kurkkais suuhun) tartten hervottoman ison puudutuksen. Hammaslääkäriä odotellessa... taas.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haha. Muhun ei edes tehoa paikallispuudutus kauhean hyvin. Se on empiirisesti todistettu niissä viisuriepisodeissa. Maksaisin vaikka mitä, jos saisin tajun kankaalle käynnin ajaksi.

      Delete
  9. Äerh, joo, hammaslääkärit. En haluais aatella. Mullakin on viisureita vielä kolme, niistä yksi kasvaa tällä hetkellä jotenkin vinoon ja painaa muita hampaita. Kyllä sattuu muuten! Mutta olen sun kanssa samoilla linjoilla, ennemmin synnytän.

    Siitä tulikin mieleeni, että synnyttäessäni itkin äärihysteerisenä paniikissa, niin kätilöt lässyttivät sekä se huonosti suomea puhuva lääkäri lässytti. Johan vitutti. Onneksi ponnistutti enemmän. Mutta luulen, että toi pelottelulla pelkoa vastaan -tyyli sopis mullekkin paremmin.

    Enni

    ReplyDelete
    Replies
    1. Apua. Kuulostaa kauhealta! Sattuu, mutta kun se poisto sattuu vielä enemmän. Ajatuskin saa mut menemään kokovartalokaarelle.

      Mä tavallaan hoitotilanteessa kaipaisin mieluummin omaa cheerleader-sakkia, lässytystä ja ilmapalloja, mutta tälleen jälkihoidon osalta on myönnettävä, että pelottelu on ollut tosi paljon tehokkaampaa. (Kun mä synnytin, mulle sanottiin, että ponnista äläkä huuda, ja olin ihan loukkaantunut, että eikö kukaan nyt ymmärrä, että muhun sattuu. Miksen saa edes tarraa vaikka olen näin reipas?)

      Delete
  10. Purentakisko ftw!

    Mulla oli joskus vähän yxityispuolen draamaa, joka ei blogin puolelle noin vain lurahda, ja samaan aikaan sattumalta hammastarkastus. Hammaslääkäri kyseli että totanoinniin, onko pää ollut kipeänä. Olin että mjooh noo onhan se. Onko leukaperissä jomottanut? Mjooo noo kyllähän niitä tosiaan jomottaa ja hampaita särkee niin että luulin että ne on reikäiset.

    Tätä kirjoittaessani hymyilen kirkkaalla plastisella hymylläni, koska huulet eivät kunnolla yllä kiskojeni päälle. Tiedän kyllä, kun en ole kiskoja pitänyt.

    Sanoisin siis, että olet onnen tyttö!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eikä kommentistani löytynyt noin yhtäkään koherenttia virkettä. No, se on sanasudoku, päättele puuttuvat sidossanat.

      Delete
    2. Kyllä! Se kisko on ihan mahtava! Olen niin onnellinen siitä - jos kohta mun piti aluksi vannottaa puolisoa, että ei sitten naura, kun kishko shuusshani puhun vähän shilleen omituisheshti. Ei ole nauranut. Kai senkin yöt on nyt parempia.

      Mä ymmärsin sun viestin erinomaisesti, sillä tiedän just, mistä hymystä puhut, ja senkin tiedän, että olen onnekas. Ja sinä myös.

      Bonuksena muuten oikeasti hartian seutu on rennompi. Tuntuu ihan todella järkyttävältä, että näinkin voi olla, mutta minä en siitä tiennyt.

      Delete
  11. Uih!

    Mulla oli kerran ihana, ihana hammaslääkäri ihan kunnalliselta puolelta, Kallion terveysasemalta. Sellainen keski-ikäinen nainen, joka selitti, että kipu jättää aina muistijäljen aivoihin ja että kipua pitää lääkitä kunnolla. Ja lauloi, ja hauskutti mua siinä sivussa, kun alaviisureita ja yhtä jättikokoista, epäonnistuneen juurihoidon läpikäynyttä poskihammasta leukaperistä irti kiskottiin. Antoi puudutusta hövelisti. Mietin että ai vitsi, tommosia hammaslääkäreiden pitäis aina olla!

    Mun esikoisella on jonkinlaista synnynnäistä kiillevauriota, jonka takia hammaslääkärissä ollaan rampattu jonkun verran. Lähes aina on sattunut niin mukava, ystävällinen ja tunnusteleva hammaslääkäri, ettei esikoinen vieläkään pelkää hammaslääkäreitä, vaan sanoi jopa kerran, että "olisipa ihanaa jos Nuutti (kaveri) tulisi mun kanssa hammaslääkäriin samaan aikaan, kun siellä on niin ihanaa."

    Solsidanissa on hauska purentakisko-kohtaus, btw :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihana tyyppi!

      Mulla revittiin kaikki viisurit YTHS:llä. Ekaa kiskottaessa (muistijälki aivoissa on tuore) kuultiin hammaslääkärin suusta seuraavat repliikit:

      "Ai lisää puudutusta? Mä oon laittanut jo neljä piikkiä, yleensä laitan yhden."
      ("JOO LIHÄÄ!")

      "No jos mä en tätä nyt saa, niin kyllä sen joku joskus saa."
      ("HÄ OTAT HEN NYT IITI!")

      Ja operaation jälkeen: "Tästä ei sitten kylillä huudella."

      Mä oon kovasti yrittänyt olla tartuttamatta pelkoa ipanaan, mutta jostain populaarikulttuurista se on pientä vapinaa jo imaissut. Se nimittäin kävi juuri tarkastuksessa ja oli ollut kovin huolissaan poraamisesta. En tajua, mistä se sellaista oli keksinyt. Onneksi käynti oli kuitenkin ollut myönteinen.

      Pitäsi varmaan joskus katsoa Solsidania!

      Delete
  12. Mulla on tasan samar YTHS-kokemukset.
    Viimeinen hammas on ja pysyy. Tosin mulle on luvattu sen poistaminen jossain kevytnarkoosissa ihan siinä terveysasemalla ja tänään alkoi hieman hirvittää sekin kun Hesari kertoi muutaman ihmisen vuodessa ihan kuolevan viisaudenhampaasta johtuvaan tulehdukseen, jopa oireettomaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sanon saman kuin tuossa Tiinalle ylempänä: jos olisi nukutusta tarjolla (vaikka kevytnarkoosi kuulostaa kyllä vähän samalta kuin kevytjuusto), ottaisin heti. Heti. Nukutus on parasta, mitä tiedän.

      Delete
    2. Ma muistelen joskus vuosia sitten nahneeni jonkun (yksityisen) hammaslaakarin mainoksen jossa sanottiin, etta niilla olisi ollut tarjolla hoitoa myos nukutuksessa, juurikin jos sattui olemaan ihan jarkyttava hammaslaakarikammo. Tosin muistelen etta hinta oli sen verran kova, etta se lasku olisi hirvittanyt enemman kuin se hammaslaakarin luona kaynti...

      Delete
    3. Lieneeköhän kunnallisella tällaista tarjolla? Sillä vaan, että jos nyt kerran kunnalliselle pääsee, kandee ottaa kaikki irti mikä saa. Ja nukutus on niin hauskaa, että voisin ottaa ilman toimenpidetarvettakin!

      Mut joo, ei ole hampaiden hoidatus halpaa, ei.

      Delete
  13. "Tästä ei sitten kylillä huudella." Ai kauheeta! :D

    Enni

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olimme juuri ennen toimenpidettä keskustelleet viisurin poistosta liikkuvista kauhujutuista. Lääkäri vissiin näki, että nyt on oivaa lisää tarjolla siihen kaanoniin :D

      Delete
  14. Hammaslääkäri on jees, mutta toista synnytystä en odota ensimmäisen ongelmien ja yleisen järkyttävyyden takia. Kun neuvolassa kysyttiin, mitä toiveita minulla on synnytykseen liittyen, sanoin "nukutus ja keisarinleikkaus". Sain heti lähetteen pelkopolille :D Toivottavasti se ei tarkoita sitä, että siellä pelotellaan kankeaksi :)))

    ReplyDelete
    Replies
    1. Luultavasti tarkoittaa! Synnytä tai muuten!

      Mutta tehdään diili. Mä synnytän sun puolesta ja sä käyt poistattamassa hammaskivet mun puolesta.

      (Vakavasti puhuen, toivottavasti toinen synnytys on toivomasi kaltainen ja kokemuksena hyvä.)

      Delete
  15. :D Näköjään yleistä aikuisiäin viisaudenhammasoperaatiosta alkanut hammaslääkärikammo. Sitä tosin ehkä vähän lievensi sitten kolme onnistunutta ja nopeaa (!!!) viisaudenhampaanpoistoa ja sitten taas pahensi eräs hammaslääkäritäti, joka porasi, vaikka puudutus ei vielä vaikuttanut, brrr!

    Niin ja kisko käytössä myös, ja jos sen unohtaa niin sen kyllä huomaa seuraavana päivänä syödessä, auts!

    Meidän naapuripariskunta on muuten hammaslääkäreitä molemmat. Ne vaikuttaa kauhean mukavilta, mutta silti jotenkin herättää sellaista pientä kunnioituskauhua, kun miettii, että ne päivät pitkät pokkana porailee toisten hampaita! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä ne teidän naapurit varmaan on salaa sadisteja. Päällepäinhän monet hammaslääkärit vaikuttavat ihan joviaaleilta.

      Mutta aikamala toi poraaminen, vaikkei puudute vaikuta! Mua pelottaa nykyään myös se, ettei lääkäri usko, jos inisen paikallispuudutteiden suhteellisen huonosta tehosta. Iik.

      Delete
  16. Nyt vasta hoksain tän! voi, symppaan niin! Juuri ennen joulua kävin hammaslääkärikäynnit putkeen (KOLME reikää, ei ikinä ennen noin monta!) ja yksi lapsuudessa laitettu, nyt vaihdettava paikka. Mä olin oikeasti pyörtyä. Lähtiäisiksi hammaslääkäri totesi:
    "Lähetän sulle vuoden päästä kutsun, ettei nämä käynnit enää veny kolmeksi vuodeksi.
    Ja tähän vielä päälle tuplasyyllisyys, huomasin, että lapsen tarkistus olisi pitänyt tehdä neljä kuukautta sitten
    ENKÄ MÄ OLE SITÄ TEHNYT.

    Mutta nyt huokaisen helpotuksesta, vuoden päästä kutsu sitten kolahtaa luukkuun, ja ehkä en voi luikerrella
    käynnistä niin helposti. Huuoh...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kolme reikää. Brrrr. Mulla oli tosi pitkään täysin reiätön suu, mutta se on nyt historiaa. Niisk.

      Ja siis mitä se kutsu auttaa, ei mulla oo ollut ikinä mitään ongelmaa jättää kutsua noudattamatta, en ymmärrä?

      Mutta tuplasyyllisyydestä voit päästää irti: meidänkin ipanoidin kolmevuotishammastarkastus tehtiin tammikuussa, jolloin hän oli 3 vuotta ja 5 kuukautta. Ajattelin, että ei se voi niin päivän päälle olla (toisin kuin rokotusten kanssa, ne pitää saada syntymäpäivälahjaksi.)

      Kyllä me tästä selvitään! Yhdessä!

      Delete
  17. Täällä myös hammaslääkäri kammoinen... Mulle hammaslääkäristä soitetaan vuoden välein. Siinä puhelimessa ei kehtaa kieltäytyä...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eikö? No mutta sehän on toisaalta ehkä hammaskalustosi onni. Mä en vaan vastaisi :D

      Delete
  18. Refluksin (joka aiheuttaa minulla nielemisvaikeutta) ja yökkimisrefleksin vuoksi mä kävin tekemässä viisaudenhammasoperaation nukutuksessa. Aiemmin hammaslääkärikäynnit ei ole olleet ongelmallisia, olen mä niistä ihan ok selvinnyt, mutta refluksin ilmaannuttua ja viisareiden sijaitessa niin takana, niin en halunnut riskeerata. Hieman hintava se oli suorittaa yksityisellä puolella, mutta olin kyllä tyytyväinen. 1.5h nukutuksessa, jonka aikana tehtiin yhden viisaudenhampaan poisto leikkaamalla (halleluja, että en ollut tajuissani!) ja kaksi viisaudenhampaan poistoa vetämällä. Lisäksi samaan syssyyn muut pienet toiminnat (pienen reiän poraus ja yhden pienen kolon paikkaus). Nukutus maksoi jonkun 700€ ja saman verran itse hammashoidolliset toimenpiteet. Kauan niitä takaisin makselin, mutta oli kyllä elämäni helpoin hammaslääkärissä käynti :) Ja nukutus oli silleen "lievä", että saman tien heräsin toimenpiteiden jälkeen siitä tuolilta ja hetken aikaa lepäilin naapurihuoneessa, kunnes sai saattajan kanssa lähteä pois.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Oli tosi hyvä kuulla hintahaarukka noin suunnilleen. Onhan tuo nukutus kallista, mutta toisaalta jos ei enää elä ihan kädestä-suuhun -opiskelijabudjetilla, jotakuinkin saavutettavissa kuitenkin.

      Tässä kyllä herää sellainen synergiaidea, että leikkaussaleissa pitäisi olla aina hammaslääkäri, joka kiskaisee mahdolliset viisurit muiden leikkausten yhteydessä pois! Vähänkö olis nerokasta!

      Kuulostaa ihan erinomaiselta tuo sun hammaslääkärikäynti. Ja voin kyllä kuvitella, että jos on sekä nielemisvaikeuksia että herkkä yökkimisrefleksi, ei varmaan tee mieli olla yökkimässä hammaslääkärin päälle. Tuliko nukutuksesta hyvä ja raukea olo?

      Delete
  19. Joo, ajattelinkin laitella summia tähän kaikkien nähtäville, sillä itseänikin aikoinaan pohditutti, että kuinka paljon sellainen kustantaa. Paikkana oli Oral täällä pk-seudulla.

    Aivan mahti idea tuo hammaslääkäri leikkaussaleihin. Nytkin minulla on yksi leikkaus tulossa ja olisipa näppärää kun saisi samalla suun kuntoon siinä muiden operaatioiden lomassa! Täytyypä ottaa puheeksi siinä nukutuksen hetkellä :D

    Ja juu, nukutuksesta tuli hyvä ja raukea olo. Oli tosiaan "lievä" nukutus verrattuna muihin kokemiini. Eli ei mitään heräämöä tms., vaan siinä herätään suoraan siitä hammaslääkärituolista, kävelin omin jaloin viereiseen huoneeseen hetkeksi lepäämään. Ja sitten pääsi jo lähtemään :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tällaset hinta-asiat on kyllä selkeä tieto vähentää tuskaa -tapaus. On paljon parempi, kun on joku käsitys maksuasioista etukäteen. Kiitos!

      Nyt vaan sitten hammaskivet suusta samalla, kun joudut leikkaukseen. Se on vain käytännöllistä :D Sitten heräilet ihanasta nukutuksesta puhtaalla suulla. Oi että. Ihan kateeksi käy!

      Delete
  20. Mä hankin purentakiskot YTHS:ltä, kun siellä tuli valitusta hampaista. Sitten kun viidettä aamua peräkkäin löysin kiskot sängyn vierestä lattialta, en enää jaksanut laittaa niitä takaisin suuhun. Kuukauden päästä kun kokeilin uudestaan, kiskot ei olleetkaan enää sopivat.

    Money well spent.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nythän et varmaan tätä enää halua kuulla, mutta minun hammaslääkärini (hän, jota pelkään) kertoi, että joillakuilla voi mennä pari viikkoa siihen, että kiskot alkavat pysyä suussa öisin. Mutta minulla ne alkoivat pysyä suussa heti, koska pelotti.

      Ja joo, ne kuivuvat helposti ja sitä myötä kutistuvat. Kokeilin joskus opiskeluaikana itsekin.

      Delete

Note: Only a member of this blog may post a comment.