Note to self: osta miesfarkut

Kävimme tässä Circuksessa, katsomassa Mark Lanegania. En ole lapseni syntymän jälkeen tainnut muuta olla katsomassakaan. Paitsi Leonard Cohenia. Ja Nick Cavea. Hyvä on, olen käynyt katsomassa kaikkia kaupungissani esiintyneitä mörisijöitä.

Ennen keikkaa mies osti kaksi kaljaa, koska hänellä on sellainen teoria, että Circuksessa pitää heti ostaa niin paljon juotavaa kuin jaksaa kantaa - tiskille ei toista kertaa tule pääsemään ilman tunnin jonoa.

(Minusta se on vähän pöljä idea, mutta olkoon.)

No sitten nojailin miksauspöydän aitaan nonchalantisti kuin kävisin kuulemassa rokkia viikottain, tyhjä lasi käsissäni, kun tunsin yhtäkkiä puolisoni molemmat käpälät vyötärölläni. Kiinnostuin heti: tiedätte varmasti, mitä sellainen tarkoittaa?

Aivan. Se tarkoittaa, että hän on saanut kaljapullonsa lykättyä jonnekin. Ja minulla oli yhä lasi käsissäni.

"Missä ne sun pullot on?" tivasin.
"Takataskussa!" kuului iloinen vastaus.
"Takataskussa?"
"Niin. Vasemmassa takataskussa", tarkensi puoliso.

Kopeloin. Totta puhui. Kaksi kaljapulloa mahtui vasempaan takataskuun.

Naisvaatteissa on kyllä jotain vikaa.

#UMK15 - liveish

Syistä, joihin en nyt tarkemmin välitä mennä, pääsin katsomaan ensimmäistä UMK-alkuerää kun kolmatta tai neljättä artistia esiteltiin. Pihka ja myrsky tjsp kikattelivat kulisseissa kulkiessaan lähes uskottavasti, ja samalla selvisi syy turvonneelle lähetysajalle.

(Sivumennen sanoen katsoin kyllä UMK-etkot viikko sitten ja voinkin nyt julistaa skabojen tämänvuotiseksi voittajaksi etkojuontaja Aino Töllisen, joka oli niin mahtava, että pieksee takuulla kenet tahansa riippumatta siitä, miten mahtavia esityksiä vielä on tulossa. Valitettavasti muuta mahtavaa ei ole tulossa.)

Ai mutta se Pihka ja myrsky! Ohi meni kun kirjoitin tätä kännykällä.

----

Norlan El Misinario oli ihan sympaattinen ilmestys, koska olen ihan tosi helposti ostettavissa dancehallista muistuttavilla rytmeillä TAI millä tahansa viittauksilla Dance-ohjelmaan, ja tässä nyt oli molempia.

Tauko, kahvia ja pullaa ja Rakel Liekki haastattelemassa ihmisiä green roomissa kuin Euroviisuissa ikään. Tässä uudessa ohjelmakonseptissa on jotain, josta en saa kiinni. Edellisen lausunnon voi lukea sillä tavalla, etten tykkää, mutta voi toki olla, että olen vain tylsä ja muutosvastarintainen.

---

Illan viimeinen esiintyjä ei kuulemma esittelyjä kaipaa. Olin ihan, että en varmaan ole sit ikinä kuullutkaan, mutta kyllä, minäkin olen kuullut Pertti Kurikan nimipäivistä.

Pakko myöntää, etten ehkä itse biisistä ole ollut niin innoissani, paitsi että se on punkia, johon suhteeni on vähän samanlainen kuin dancehalliin (sillä merkittävällä poikkeuksella, että dancehallin suhteen olen täysin kyvytön sanomaan, mikä on hyvää, mikä huonoa ja mistä edes itse pidän), mutta tänään kuuntelin sen vähän isommalla korvalla ja rupesin miettimään, noin niinku oikeesti, että jos nyt on kehitysvammainen mutta aikuinen punkkari niin saako sit ikinä vetää lärvejä vai onko pakko olla streittari vaikka ei haluaiskaan.

Ei sillä, että kenellekään lärvien vetäminen suositeltavaa olisi.

---

Väliaika, jossa oli hyvä tanssishöy. Voitasko muuttaa koko kisa vaikka ööö eeeh Dancen kostoksi?

Ensimmäinen jatkoonmenijä on Satin Circus. Tuolta virtuaalikisakatsomostani esitettiin kysymys, että miksi nämä partahipsterit laulavat Rihannaa, mikä oli hyvä tiivistys. Silti! Partakarvan mitalla jatkoon.

(Ja jos tää jännitystikitys ei kohta lopu, sen viimeinenkin teho on käytetty jo ensi viikolla ja UMK-finaaliin tarvitaan jotain oikeasti jännää. Kuten keinotekoisen odotuksen poisto. Se olisikin oikeasti varmaan jo säikäyttävää.)

Toisena jatkoon Pertti Kurikan nimipäivät. Ei yllätyksiä, hyväksyn.

Kolmantena jatkoon Norlan El Misionario. EN EHKÄ KESTÄ! Tää kirvoitti paikallaolevasta kisastudiosta iloisen kikatuksen. Tulin jotenkin hyvälle tuulelle.


Ensi viikkoon. Ehkä.

Lentorata

Monet sanovat, että vanhemmuus kasvattaa ihmistä myös työelämän tarpeita ajatellen. Hänestä tulee yhtäkkiä logistinen ihme ja suuri diplomaatti. Pakko tunnustaa, etten ainakaan vielä koe olevani valmis minkään yrityksen logistiikkapäällikön hommiin, puhumattakaan kansainvälisten kriisien selvittelystä, mutta yhden selkeän taidon olen äitiyden myötä huomannut huimasti kehittyneen. Tämä taito on erilaisten liikeratojen salamannopea arviointi.

Meillä kävi viikonloppuna vieraita. Kun äidit joivat teetä keittiössä, keksivät tyttäret jotain järkyttävän hauskaa makuuhuoneessa. Olisi ehkä pitänyt tarkistaa tilanne, kun riemunkiljunta yltyi hurjaksi.

Makuuhuoneessa normaalitilanne on jotakuinkin tämä:

Nyt ehkä arvaatte, että ipanat olivat keksineet hypätä ikkunalaudalta sängylle. Punkka oli useamman loikan jäljiltä liikkunut eteenpäin niin, että kun menin tarkistamaan, mikä on niin riemukasta, tilanne oli tämä:

Ehdin kokea monenlaisia asioita muutaman sekunnin aikana.

1. Yritin kätkeä haluni nauraa kippurassa
2. Päätin, etten halua edes ajatella, mitä sängyn pohjalle moisesta seuraa. En ajattele en ajattele tralalalalaa.
3. Ekstrapoloin pikaisesti, mitä seuraa, jos leikki jatkuu. Päätelmäni mukaan seuraisi tämä: 

Homma loppui siihen. Ja sitä paitsi meidän piti lähteä teatteriin, että siksikin piti keskeyttää tämä huimailu.

Rakas Internet, miten voin hyödyntää uutta taitoani työelämässä?

Talvikatsaus

Hyvästi ihan kohta, tammikuu. Ei kai haittaa, että tässä eteisessä pyörin ja odotan, että saat takin päällesi ja katoat ovesta etkä ihan heti tule takaisin? Autanko kengät jalkaan?

(Mais non. Ollaanpa rehellisiä, minä ja sinä, tammikuu. Tänä vuonna meillä meni vähän paremmin, eikö vain? Se johtuu varmaankin siitä, etten vain aneemisena jäänyt sohvalle istumaan, vaan monena päivänä olin reipas ja menin Sennin sohvalle istumaan. Mutta sitä voin jatkaa toivoakseni helmikuussakin, joten: hus.)

---

Se siitä. Minä ja tammikuu olemme nyt puhuneet asiat selviksi.

Tein lisäksi nykyään hyvin trendikkään Itse haluamiaan -listan, koska Valeäiti sanoi. Se ei ole kovin pitkä.

1. Haluaisin päästä avaruuteen. Määrittelen tämän varmuuden vuoksi heti hieman tarkemmin: haluaisin päästä avaruuteen esimerkiksi mukavassa poimuajolla varustetussa aluksessa Kolmannen asteen yhteyden melodiaa hyräillen, viinilasi kädessä (teknologian suhteen en kuitenkaan ole turhantarkka); en ahtaassa avaruussukkulassa punkanneena avaruusturistina, jonka turvaköysi avaruuskävelyllä irtosi, ja joka kyllä ennen pitkää saavuttaa Aldebaranin mutta ei valitettavasti siitä itse pääse nauttimaan.

Lisäksi haluaisin osata olla silleen, etten kiukuttelisi teknologialle, mutta sitä en voi sanoa ääneen kun se jotenkin tekisi todeksi sen, että nyt en todella osaa olla kiukuttelematta.

---

Lopuksi vielä preview helmikuulle. Tulossa ainakin (minun elämääni, ei välttämättä blogiin):

1. Laskiaispullat
2. Locuksen suositeltujen kirjojen lista
3. UMK (okei, se alkaa jo tammikuussa, ehkä niilläkin on vähän kiire)
4. Laskiaispullat
5. Lankaa postissa
6. Laskiaispullat

Kyllä mä tän talven kestän.

Taisteluvompatin paluu

Joskus viime vuosikymmenellä minulla oli kiihkeä, useita vuosia kestänyt suhde bodycombatiin (tai, näemmä, BODYCOMBAT™:iin), tuohon aggrejumppien keisarinnaan. Luuhasin salilla niin, että muutaman samanhenkisen kaverin kesken nimitykseksi liimaantui combatwombat. Ihan erityisesti kävin Ruoholahden Satsilla, jossa legendaarisia tiistaitunteja veti Markus - siellä minä ja salin täydeltä muita löimme ja potkimme ilmaa ja kuuliaisesti karjuimme sivupotkun aikana. Fun was had by all.

Selvitin viehtymystäni sille pojalle, jota tuolloin heilastelin. Hänestä koko juttu "kuulostaa joltain lahkolta, jonka ylipapit ovat markuksia". (Se oli minusta niin hassua, että menin myöhemmin tyypin kanssa naimisiin. Kyllä hyvällä huumorintajulla pääsee pitkälle.)

Ehdollistuin tänä ajanjaksona joillekin konseptijumpan biiseille niin, että esimerkiksi Meat Loafin ja Cherin yhteislaulu "Dead Ringer for Love" saa yhä aikaan pavlovilaisen endorfiinireaktion. Sanon tämän nyt siltä varalta, että erehdyn ikinä jakamaan teille juoksusoittolistani, ja sitten ihmettelette, miksi kellään olisi juoksulistallaan Meat Loafin ja Cherin "Dead Ringer for Love." SIKSI.

No, sitten kävi kuten tällaisille romansseille joskus käy. Kyllästyin. En halunnut enää tietääkään mistään combatista. Olin ihan kiukkuinen koko uskonn lajille. Kaikki entiset lahkolaistoverit kanssatreenaajat olivat tyhmiä, tyhmiä, miksi he yhä viitsivät viettää aikaansa jonkin niin typerän asian parissa, tyhmää.

Jossain välissä rauhoituin ja unohdin koko jutun.

Nyt joulun jälkeen huimasi ihan kauheasti. Lääkäri diagnosoi minulta sekä perunapellon kaltaiset niska- ja hartialihakset että poskiontelontulehduksen. Antibioottikuuri ei vaikuttanut huimaukseen yhtään; aloin jo hyvin huolestuneena pohtia kutimointitaukoa. Silloin muistin combatin ja sen, miten kaikesta ylivertaisesta tyhmyydestään huolimatta se sai hartioihin liikettä.

Vuosien jälkeen siis menin varovaisesti aggrejumppaamaan, ja mahdollisuuksien rajoissa olevien itkuraivareiden sijaan ... sehän tuntuikin ihan mukavalta. Huimauskin on tiessään. Dead Ringer for Lovea ei kyllä ole soitettu, mutta muunlaista edistymistä on tapahtunut: combatin kirkko on emansipoitunut ja ylipapit ovat tätä nykyä eerikoita. Uudella salillani ei kyllä kukaan karju, en edes minä, ellen sitten joku kerta vielä innoissani unohda käyttäytyä siivosti. Eihän sitä koskaan tiedä.

Vain yhtä vielä ihmettelen. Nimittäin tämän tulossa olevan uuden ohjelman myötä My Chemical Romancen sinänsä oikein hauska levy The Black Parade on nyt laskelmieni mukaan fiitannut Les Millsin konseptijumpissa kokonaisuudessaan. Nyt pitäisikin enää tietää, kuka Les Millsillä on jonkun MCR:n jäsenen kummitäti tai -setä.

Koska sellaiset asiat nyt vain pitää tietää, siksi.

Haittavero käyttöön

Luin tuossa Leena Krohnin Daturaa. Siinä Krohn ensin kirjoittaa (niin hauskasti, että tulee itku) erään lehden kylkeen perustetun postimyynnin uusimmasta tuotteesta: rokkaavasta kalasta, joka liiketunnistimen avulla alkaa hoilata Don't Be Cruelia aina jonkun lähestyessä. Sitten Krohn kirjoittaa kalan tuotantoprosessista, ja eiköhän taas meinaa itku tulla, mutta eri syistä tällä kertaa.

(Erinomainen kirja muuten, suosittelen.)

Maailmassa on tosi paljon asioita, joita ei mitenkään voi ymmärtää, ja sitten on turha roina. Enkä minä sillä, että se olisi maailman pahuuksista pahin, eihän se tietenkään ole, mutta jotain ihan vastustamattoman vistoa siinä on. Ehkä se, että turha roina tavallaan teeskentelee olevansa kivaa ja harmitonta.

Ja sitten kotiin ilmaantuu joku krääsälelu, joka menee rikki alta aikayksikön, eikä voi olla miettimättä itku kurkussa, miten paljon luonnonvaroja ja inhimillistä työtä - luultavasti myös jonkun kiinalaisen konkreettista, inhimillistä kärsimystä - on uhrattu muovinkappaleeseen, jonka elinkaari kesti 16 minuuttia 38 sekuntia ja jonka jäännös ei ikinä häviä maapallolta.

No, useinhan on niin, että toisen hyödyke on toisen turhake, mutta väitän kyllä, että maailmassa tuotetaan ihan hirveästi sellaista, mitä ei koskaan pitäisi tuottaa. Typeriä, rikkimeneviä leluja. Ilotulitteita. Lehtien kylkiäistuotteita. Alumiiniin pakattuja kahvikapseleita. Vesiviljelylaitteita.

Sääntelyn purkamisen sijaan myönnän kaipaavani oikeastaan enemmän sääntelyä. Haluaisin sellaisen lautakunnan, jonka tehtävä olisi vain tutkia täällä valmistettavia ja maahan tuotavia tavaroita ja lätkäistä niille jyrkkä haittavero sen mukaan, miten typeriä ja haitallisia ne ovat ympäristölle.

Lehtitaloille erityisterveisiä, että suunnittelin teille tällaisen lisäosan webitilauslomakkeisiinne, saatte vapaasti käyttää:

Tätä sanotaan "pudotusvalikoksi", rakkaat lehtitalot. "Valikko" viittaa siihen, että siitä voi tehdä valinnan.

Haittaveroilla kerätty raha pitäisi lyhentämättömänä suunnata ympäristönsuojeluun, vaihtoehtoisten energiamuotojen ja uusien materiaalien tutkimushankkeisiin ja lukutaidon kohentamiseen.

Välitön hyöty tänne nyt

Näin Instagramissa motivoivaksi tarkoitetun kuvan. Siinä luki "Summer bodies are made on winter roads".

Varmaan ihan kiva. Mutta entäs me, jotka emme todella jaksa odotella mitään kesäkroppia vaan haluamme treenistämme välitöntä tyydytystä?

Ego juoksulenkistä ja endorfiinistä pullistellen päätin lyödä laudoilta aiemmat yrittäjät ja tehdä oman motivaatiokuvan.

Noin. Ei kun lenkille.

(Kyllä, minä pidin kovasti brittien This Girl Can -liikuntakamppiksesta.)

Ai miten niin mistä saa energiaa lähteä lenkille tuossa säässä? PULLASTA. Sain ystävältä mukaani LÄMMINTÄ PULLAA. Alkuillasta koko perhe söi pullaa hartaan hiljaisuuden vallitessa, ja äsken tulikin ihanasti lapsuus mieleen kun millimetrimitan kanssa puolitin viimeistä voisilmäpullaa. Emme päässeet miehen kanssa sopuun siitä, kuka sen saa. Tyhmää sinänsä. Pyöreä pulla oli aivan yhtä taivaallista.