28 November, 2014

Oi ystävät

Koko päivän jännitin, vaikka lupasin, etten ajattele koko asiaa.

Kun tulos selvisi, nyyhkytin pää tietokoneen näppäimistöä vasten kymmenkunta minuuttia.

En olisi kuvitellut, että koskaan, missään olosuhteissa haluaisin käydä henkilökohtaisesti halaamassa 105 kansanedustajaa ja kaikkia vastaantulijoita. Yhtäkkiä harmitti olla sisällä, etäpäivällä himassa - tarjolla vain hyvin vähän vastaantulijoita halattavaksi.

Tytär sentään löytyi. Nappasin ipanan Oktonauttien edestä ja hihkuin ja pyöritin. Lapsikin hihkui, jos kohta luullakseni eri syistä.

Olin odottanut, että tämän päivän lopuksi olisin aivan jäätävän vittuuntunut ja alistunut.

En millään muotoa osannut odottaa, että olisin näin helpottunut ja onnellinen.

16 comments:

  1. Mä tunnustan olleeni ihan päinvastaisissa fiiliksissä, En siksi, etteikö homot ansaitsisi olla lain edessä tasavertaisia. Vaan siksi, että tosissani pelkään kirkon hajoavan kahtia tässä. Niin vähän kuin lailla on tekemistä kirkon kanssa, on kirkon kuitenkin otettava kanta. Ja ne erimielisyydet jäsenistön keskuudessa repii kahtia.

    Vaikka tässä nyt osa voittaa ja osalle ei muutu mikään, meitä on pieni osa, jotka oikeasti häviää. Vanhaan ei ole paluuta. Mä en enää tiedä onko mun fiiliksissä kyse homoista ollenkaan vaan ehkä pikemmin siitä, että mun ainut turva revitään rikki, enkä sitä mitenkään voi estää.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voihan. Ja kiitos kommentista.

      Mä en nyt voi väittää tajuavani ihan täysin tätä, mutta tajuan sen verran, että kyse lienee tunnepitoisesta asiasta. Ja nehän ne usein on vaikeimpia, kun me ihmiset ollaan aika tunteellista ja epäloogista sakkia.

      Itsekin olen perin vähän kirkon kanssa tekemisissä, vaikka siihen iloisesti kuulunkin. Uskoni on silti vahva myös kirkkoon instituutiona: uskon, että se jaksaa tämän yli. Uskon, että siitä tulee parempi, kun se keskittyy siihen rakkauden sanomaan, joka on ihan hemmetin hieno viesti. On se ennenkin muuttunut yhteiskunnan mukana - ja kun vaihtoehtona on vain näivettyminen, eikä se silloin ole turva kellekään.

      Mä kuitenkin kovasti toivon, että sun olo helpottaa ja turva kasvaa sun mukana. Ja siihen myös uskon.

      Delete
    2. Enkä nyt siis tarkoita, että kasva heti henkisesti, en missään nimessä! Vaan että kirkko on sun tukena silloin kun tarvitset. Ja kasvua me kaikki toivottavasti koetaan koko elämämme.

      Delete
  2. Hehe, me vähän kilisteltiin (arkisesti sanottuna tönäisimme kahvikupeilla) töissä :) Mahtavaa!

    ReplyDelete
  3. Mä tilaan miehen mukana samppista jeeeeeeee!

    ReplyDelete
  4. Harvoin seuraan lehtiä tai puhun lapsilleni uutisista mutta tänään tein niin :).

    ReplyDelete
  5. Ihan tajuttoman mahtavaa!! Hitto kun on hyvä fiilis! <3

    ReplyDelete
  6. Ekaa kertaa ikinä katoin livelähetystä eduskunnan istunnosta :)
    Kannatti! <3 <3

    ReplyDelete
  7. Niin samat tunnetilat käyty läpi täällä! Olin päivän omilla teilläni kun sain äidistäni lapsenlikan ja mun piti ihan kiirehtiä kotiin tän uutisen jälkeen, että sain kertoa tuolle taaperolle (!!), kuinka hieno päivä tästä tulikin :) -Anna

    ReplyDelete
  8. Samat tunnetilat. Äänestyksen seuraaminen oli melkein liian jännittävää. Kun tulos selvisi, tuli itku ja nauru. Ei oikein pystynyt enää töihin keskittymään. Tää oli niin iso juttu niin monelle rakkaalle. Ja koko yhteiskunnalle ja meille kaikille ja meidän lapsille. Upea päivä!

    ReplyDelete
  9. Mä kuuntelin village peoplea ja queenia sekä itkeä vollotin työhuoneella. Ihana juttu!

    ReplyDelete
  10. No niin, kommentteihin vastaaminen meni just rikki. Huokaus. Kiitos tästäkin, Blogger.

    Ada, mua harmittaa vaan se, ettei ollut skumppaa.

    Wandis, OIKEIN!

    Bleue, kyllä tää historialliselta tuntui! Mä selitin vaan, että hieno päivä, kun en oikein halunnut lähteä käymään läpi kaikkea syrjinnän historiaa. Ehkä ipanan ei tarvitse sellaiseen kulttuuriin kasvaa.

    Aie, KYLLÄ!

    Maija, oi sä oot rohkea! Mä en kyennyt siihen. Yritin vaan olla niinku en oliskaan, kun jännitti niin paljon.

    Anna, kyllä! Taaperoita pitää tällaisen jälkeen tanssittaa!

    Päähenkilö, eikö oo kuitenkin jännä, että tuli se itku! Mä en tiedä, olisko musta edes huomannut, että se oli ilon ja onnen itku, sillä se tuli jotenkin niin syvältä. Ja sitten meni kaikki keskittymiskyky, olisin vaan halunnut hyppiä ja huutaa!

    Lupiini :D Mulla oli vaan joulumusaa, mutta kyllä sekin jotenkin sinne taustalle sopi.

    ReplyDelete
  11. Mä olin myös koko perjantai-illan, ja vielä pitkälle lauantaihinkin, tosi herkästi liikuttuvassa tilassa. Riitti, kun vain ajatteli asiaa, niin kyyneleet herui silmiin. Ja ihan mahtavaa, että itse on tavallaan ollut mukana tässä muutoksessa, vaikka vain allekirjoittamassa kansalaisaloitetta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mukana oloa se on sekin. En minäkään sen enempää tehnyt, en edes jaksanut kauheasti asiasta enää huutaa - Frank Turnerin sanoin olo oli sellainen, että I'm young enough to be all pissed off but I'm old enough to be jaded. Vihainen ja kyyninen on ruma yhdistelmä, suojelin siltä itseäni ja lähipiiriäni.

      Nyt yhtäkkiä olo onkin lämmin, optimistinen ja iloinen. Hyvä näin! Ja kyllä se aloite meitä allekirjoittajiakin tarvitsi!

      Delete