18 March, 2015

Lahjonta ja miksi se ei kannata

Ipanalla oli silmätulehdus.

Viikon ajan tavalliset aamu- ja iltatoimet muuttuivat kamppailulajiksi, jossa tekniikoina olivat puolesta riippuen uhkailu (vanhemmat), paini (lapsi) ja krokotiilinkyyneleet (itsestäänselvästi lapsi). Lopulta annoimme periksi ja ristimme kätemme toiveikkaina: kyllä tässä varmaan on jo lääkitty kaksi päivää oireiden loppumisen jälkeen, eikö ole, onhan.

Sitten silmät alkoivat rähmiä uudestaan.

Lähestyin lastani silmätippaputkilon kanssa arvattavin seurauksin. Tytär oli jo vetämässä henkeä megalomaanista rääkäisyään varten kun sain älynväläyksen, jollaiseen vaaditaan aitoa epätoivoa:

"Saat tarroja! Aina kun laitetaan nää silmätipat kiltisti ja huutamatta, saat tarroja!"

Seuraavana päivänä kipitin kauppamaan ostamaan ns. paskalastillisen tarra-arkkeja, joista leikkelin sopivia kokonaisuuksia purkkiin. (Valmistauduin ilmeisesti henkisesti siihen, että silmätippoja käytetään noin toukokuulle. Vuoden 2018 toukokuulle.)


Kaksi päivää myöhemmin olin valmis julistamaan, että lahjonta on paras idea ikinä. Tarrat poistavat yllättäen kaiken silmätipoista johtuvan kivun! Miksen ole aiemmin tajunnut lahjoa? Silkkaa neroutta!

Sitten kävi ilmi, että koko kuviossa on joitakin huonojakin puolia:
  1. Saavutetuista eduista ei luovuta pt. 1: Kun kaksi päivää lahjoo ipanaa tarroilla, jotta hän suostuu ottamaan lääkkeensä vastaan kiltisti ja huutamatta, kolmantena päivänä hän olettaa voivansa karjua pää punaisena nähdessään silmätippatuubin ja silti saada tarroja. Koska tarrat ja silmätipat, match made in Heaven, eiks?
  2. Saavutetuista eduista ei luovuta pt. 2: Nyt lapsemme haluaa tarran palkinnoksi kaikesta muustakin. Reippaasta pukemisesta, reippaasta syömisestä, reippaasta hengittämisestä.
  3. Taloudessa on tarroja: Tämä on ilmeisesti sama kuin se, että taloudessa on sipsejä. Jos on, ne pitää käyttää. Heti. Vastalauseita ei kuunnella. Niinpä lapsi ei siis vain halua tarroja palkinnoksi jostain, hän haluaa niitä koska niitä on.
Nyt ollaan sitten pisteessä, jossa ipana ei nuku vaan hiipii iltayöstä sängystään liimailemaan tarroja piirustuksiinsa.

Lahjonta. Se vaan ei toimi.

21 comments:

  1. Juuri näin. Toimii myös itsensä palkitsemisessa:
    "jos siivoan reippaasti, saan namia"
    ----> ostan kaappiin namia siltä varalta että joskus (en ikinä) siivoan reippaasti.
    ----> koska kaapissa on namia, syön sitä. Ihan koko ajan.
    ----> Mutta tämä on ookoo, koska muutenhan namit jäisi syömättä (koska tiedän että se siivousreippaus ei tule), ja syömätön nami on rahan hukkausta.

    Eli säästän rahaa ja olen itselleni armollinen ihan niinkuin naistenlehdissä neuvotaan. Tää on sellainen win-win tyyppinen tilanne.

    ReplyDelete
    Replies
    1. :D Totta muuten. Epäilen vahvasti menneiden kokemusteni perusteella, että myöskään itseään ei pidä palkita, koska se jää päälle (sitten palkitsee jo itseään siitä reippaasta hengittämisestä.)

      Karkin kanssa on kyllä kauhun tasapaino, jos sitä sattuu olemaan talossa.

      Delete
  2. Meillä ollaan tarrakonkareita. Siitä "my preciuous tarra"-vaiheesta pääsee kokemukseni perusteella yli sillä, että laittaa tarrat vapaaseen jakoon (vähän syö naista toki, että nakero liimaa euron arkki kerrallaan niitä tarroja, parhaassa tapauksessa johonkin hiivatin pinoon). Mutta toisaalta, se pitää nakeron tyytyväisenä muutaman minuutin, joten money well spend :)

    Mut joo, meidän moka oli käyttää silmätippalahjontana keksejä. What were we thinking...Siis se silmätippashow, voi elämä: 10pv kaksi kertaa päivässä himskatinmoinen paini, huuto loppumaan antamalla ipanalle keksi ja kuurin loputtua sit keksihanat kiinni...siinäpä sit oli kärsimistä (koska "mutta äiti mä haluun keksin" * miljoona eri variaatioin (skidi osaa kyllä näytellä, siis tämän sai kuulla anoen, pyytäen, huutaen, raivoten, niiskuttaen, "mä rauhotuin jo" jne).

    ReplyDelete
    Replies
    1. TEILLÄKIN LIIMATAAN TARROJA PINOON! Joo, kyllä, syöhän se. Mutta toisaalta tyyppi on tosiaan hetken onnellinen ja hiljaa - kunnes ei saa jotain tarraa itse irti.

      Heti, kun silmätippashow on ohi, tarrat kyllä menevät vapaaseen jakoon.

      Voitko muuten uskoa, mäkin hetken mietin ruoalla lahjontaa - mutta sitten kun tajusin, että ollaan laitettu silmätipat juuri ennen iltasatua (ja täten hampaiden pesun jälkeen) niin homma ei toimi. Onneksi. Tai muuten meillä olisi täällä yksi pahemman luokan sokeriaddikti nyt.

      Symppaan, siis. Keksivieroitusoireista kärsiviä skidejä, mutta myös niiden yleisönä toimivia vanhempia!

      Delete
  3. Ahah, niin totta! Meillä pienemmässä mittakaavassa, mutta tunnistan kyllä skenaarion. Täällä menee nykyään kerran päivässä yksi rusina "korvakipuun", koska sellaisen menimme lennolla opettamaan ja jotenkin se yksi rusina on niin hellyyttävä pyyntö kolmevuotiaalta, että ei olla raaskittu kieltää. Mutta näen kyllä sieluni silmin mihin tämä vuosien kumuloituessa johtaa.. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Yksi rusina! Niisk miten ihana! Mutta kyllä, joo, rusina on tehty viinirypäleistä joista tehdään myös viiniä, että katso nyt ettei porttiteorian mukaisesti kohta lääkitä korvakipua viinilasillisella :D

      Okei, mulla on paskin huumorintaju.

      Tiedätkö, luulin, että sun ipana on vanhempi kuin mun ipana! Tyyliin kouluiässä tai jotain. Mutta nämähän ovatkin ihan samaa sarjaa. Miksi mä oon tällasta mennyt kuvittelemaan? Seuraavaksi varmaan selviää, että sä oot oikeasti vaaleahiuksinen.

      Delete
  4. Pitäis varmaan testata. Päällä on nimittäin silmä- ja korvatulehdus, ja oon tähän mennessä käyttänyt aika montaa äänensävyä ja pakottamismetodia saadakseni tipat korviin, koska oma motoriikka ei riitä (terv.nimim.korvatipat silmässä, uhka vai mahdollisuus?). Millähän miestä kannattais palkita, kun en jaksais raivaroida kahta kertaa päivässä saadakseni jotain kylmää ja märkää molempiin korviin? :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin, olut ei varmaan ole pitkän tähtäimen ratkaisu ainakaan aamulahjaksi :D Mieleen tulee kyllä muitakin juttuja.

      Nyt vaan rupesin miettimään, että millähän velhoudella oikeasti korvatipat pitäisi saada omiin korviin? Kuulostaa vaikealta, eikö joku antibioottikuuri olisi ollut iisimpi ratkaisu? No, niin tai näin, paranemista sinne!

      Delete
  5. tässä kolmen lapsen äidin vankalla kokemuksella, meillä antibioottikuureihin liittyy lahjonta. lääke maistuu paskalta, joten sen päälle saa suklaakonvehdin (keskimmäinen) tai marmeladin (kuopus). lapset jonottavat lääkettä aamuin illoin. ja koska en muutenkaan ole sokerinatsi tai karkkipäiväangstaaja, niin eivät kuitenkaan nouse arvoon arvaamattomaan. mutta ab-kuurin aikana tietävät saavansa kaksi kertaa päivässä karkkia.

    ugh. wandabe

    ReplyDelete
    Replies
    1. Meillä jostain syystä lähes kaikki suun kautta nautittavat lääkkeet on vain kohdanneet vaatimuksen "lisää" joten tuohon ei ole tarvinnut mennä - mutta nyt, kun asian noin esität, niin ehkä se lahjonta ei ihan niiiiiin vaaralliselta kuulosta.

      Tosin, kyllähän meilläkin tarroja noin niin kuin normaalitilanteessa on satunnaisesti saatavilla :D

      Delete
  6. Noi silmätipat! Ja siis pahempi vielä, SILMÄVOIDE! AAARGH! On yritetty kaikkea painiotteista lahjontaan, mutta yleensä vain vieraskoreus auttaa - on sitten kutsuttu mummoja ja muita lääkitsemään, niille eivät kehtaa kapinoida.
    Ja Ompusta on tullut todella härski kiristäjä (kuten äitinsä, heh heh). Aina kun tulee uusi ihminen kylään se on ovella kysymässä "mitäs toit" ja vastaavasti kun kehutaan esim. hienosta piirroksesta on vastakysymys "mitä saan nyt?". Taidettu vähän epäonnistua kasvatuksessa....

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ai, toihan on nerokasta. Tosin ehkä jos olisin itse joku mummo, en välttämättä haluaisi assosioitua joihinkin pakkosilmätippoihin ja pesisin vain käteni koko jutusta :D

      Mä en ehkä ottais mitään tollasia epäonnistumisasiana - yleensä korjausliikkeille on aina aikaa. Tai sitten aika hoitaa muuten vaan :)

      Delete
  7. Lahjonta on kyllä pirullinen juttu. Mutta sorrun siihen ihan jatkuvasti, tällä hetkellä eniten kuopuksen kohdalla, jota yritän saada käymään vessassa - edes joskus. Kyllähän se tyytyväisenä liimailee pissatarrojaan (niissä on kyllä koiran kuvia), mutta muutaman päivän jälkeen niitä tarroja pitäis saada joka ikisestä pierustakin.

    Onkohan kukaan tehnyt tutkimusta silmätippojen vaikutuksesta henkiseen hyvinvointiin? Silmätippojen laittaminen lapselle on hirveää. Tuon Millan mainitseman silmävoiteen laittaminen painajaismaista. Jollekin lapselle (ehkä esikoiselle) määrättiin silmävoidetta, koska niitä piti laittaa vain kahdesti päivässä, kun tippoja ois pitänyt laittaa viidesti. Mutta koska se voide säilytettiin jääkaapissa, niin herraisä niiden laittaminen vaikeutui entisestään! Yritä siinä sitten pitää sätkivää, koko kehon voimalla vastaan pungertavaa lasta paikallaan ja silmää auki, puristaa jähmeää möhnää pikkuruisesta tuubista ja sitten vielä saada se voidemöhkäle tipahtamaan lapsen silmään tökkäämättä kyseistä silmää rasvatuubilla.

    Kuvittelisin, että vain silmävoiteen laittaminen kissalle vois olla haastavampaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mulla ei ole kissan lääkinnästä mitään kokemusta, mutta sen toisaalta kaikki tietävät hankalaksi. Itselleni aikanaan tuli sen sijaan täytenä yllätyksenä se, miten helvetin vaikeeta voi olla viisikuisen vauvankin hoito, jos vauva ei ole yhteistyöhaluinen.

      Itse kyllä odotan kovasti sitä hetkeä, että kaikki sairaudet hoidetaan jollain suun kautta otettavalla kertapillerillä. Uskoni tulevaisuuteen on vahva.

      Delete
    2. Eriävä mielipide! Lääkitsen minä päivänä tahansa ennemmin kissaa kuin laitan silmätippoja alle kouluikäiselle ihmislapselle. Kynsien leikkaaminen on sitten eri juttu...

      Lapseni pelasi joskus jalkapalloa ja soccer mom-päissäni lupasin kerran tikkarin tehdystä maalista. Ajattelin, että se silleen kivasti motivoisi yrittämään parhaansa. Lapsi alkoi itkeä, ettei kuitenkaan saa tikkaria kun ei kuitenkaan saa tehtyä maalia kun se on niin vaikeaa. Muistaakseni lapsi lopulta sai tikkarin vaikka ei maalia tehnytkään. Että jos haluaa lapsestaan maajoukkuetason urheilijan, niin suosittelen jotain muuta kuin lahjontaa. Uhkailu ja mollaaminen on joissain piireissä aika suosittua.

      Delete
  8. Reippaasta hengittämisestä :'D Mut siis joo, I hear you. Jostain tää paatti aina vuotaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No sietäähän siitä palkita! :D

      Delete
  9. Anteeksi mun ranskani, mutta ei perse sentään tätä silmätippa-asiaa. Meillä on lauma allergikkoja täällä, joten tiputtelu, puoliväkivaltainen kiinnipitäminen ja monitahoinen lahjonta ovat tuttuakin tutumpia asioita.

    Mutta lohdun sana: ainakin meillä yhteistyökyky on alkanut löytyä siinä eskari-iän paikkeilla. One to go...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei tarvitse pyytää anteeksi ranskaa, saati klatchiania. Minusta olisi kyllä erinomaista, jos ipanat pikimmiten oppisivat tiputtamaan lääkärin määräämät omiin silmiinsä. Mielellään ennen kuin oppivat kävelemään.

      Delete
  10. Kiitos - tää postaus oli taas päivän (ja vielä eilispäivänkin) paras :D Meillä ei vaan esikoinen enää suostu esim. siivoamaan edes lahjomalla. Kuulemma mikään lahjus ei ole sen arvoinen, että kannattaisi raivata lattia, jos sen sijaan voi lueskella sarjiksia. Jepjep. ei nauti vaan lahjonnasta niin kauan kuin se toimii...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Auts. Auts. Entäs pakko, auttaisiko se?

      Musta on muuten todella yllättävää, että jo kolmevuotias voi vihata siivouspäivää melkoisella antaumuksella. Mikä meni pieleen?

      Delete