29 April, 2015

Arjen huojentavaa rauhaa, pt. II

(Olen näemmä käyttänyt kaikki mahdolliset otsikot.)

Saaran blogin kommenttikentässä hapuilin sanoiksi jotain, mitä en ehkä saanut sanoiksi, mutta joka liittyi siihen, miksi aikanani viihdyin kotona siten kuin viihdyin. Eli en optimaalisesti.

Jatkan hapuiluani.

Kotona lapsen kanssa oleminen näyttäytyi minulle jotakuinkin tasapaksuna pötkönä. En osannut rytmittää sitä itse, enkä ehkä halunnut yrittääkään. Kaikki päivät olivat jotakuinkin samanlaisia - osa toki parempia ja osa huonompia, ja tiettyä varianssia mahtuu aina, mutta perusluonteeltaan ne olivat yhtä ja samaa.

Viikonlopuista oli toki iloa, kun mies oli himassa, mutta en minä sen enempää ollut vapaalla. Enkä tällä lainkaan tarkoita, etteikö puoliso olisi auttanut, sillä auttoihan hän ja rutkasti - mutta minä ajelehdin silti samassa putkessani, jossa kaikki päivät ovat perusluonteeltaan samanlaisia. Viikonlopun vapaudesta iloitseminen oli täysin sekundääristä.

Arkipyhät toisena mahtavana esimerkkinä: mitä väliä jollain helatorstailla tai pääsiäisellä? Töissä ollessa ne katkaisevat ihanasti työviikkoja, kotona ollessa ne olivat sitä samaa pötköä, tiedättehän.

Tykkään hirveästi arjen rytmeistä. Tykkään viikonpäivien erilaisesta luonteesta: perjantain huojennuksesta, lauantain vapaudesta, sunnuntain hitaudesta ... siitäkin, että tiistaisin voi yleensä töiden jälkeen olla vain, jostain syystä, ja lopulta siitäkin, että torstaisin siivotaan, vaikka noin periaatteessa toki vihaan siivoamista.

Ja kun olin himassa, ne arjen rytmit hävisivät jonnekin.

No, se, miksi tavallaan oikeasti koen olevani töissä käydessäni parempi äiti on tietysti aika simppeliä: kun elän arkea, josta nautin, olen vähemmän kireä ja vittumainen. Iloisempi.

Itsekäs valintahan se lopulta oli, mennä töihin ja noin, mutta ei itsekkyys aina ole muilta pois.

(Tästä kaikesta huolimatta uskon, että jos nyt käynnissä olevissa yyttäreissä jään työttömäksi, jaksan kotona olemista ihan loistavasti, tuolla vain juoksentelen ympäri kaakkoista Helsinkiä ja opettelen ompelemaan. Voi olla, että otteeni todellisuudesta on löystynyt.)

20 comments:

  1. Työttömänä olo on kumminkin silleen vähän eri, että silloin ei ole vauvaa siinä. Mä otin kotiäitiyden niin, että tässä nyt hoidetaan tätä vauvaa sitten, täysillä vedetään, enkä puoleen vuoteen voinut edes lukea kirjaa kun piti tuijottaa vauvaa. (Ilmankos tämä entinen vauva ei vieläkään osaa leikkiä yksin, ehkä voisin siinä asiassa katsoa peiliin.) Niin se mitä yritän sanoa on vissiin jotain sen suuntaista, että kun on itsekseen kotona, se on ihan eri tavalla kivaa. On enimmäkseen vastuussa vain itsestään ja omasta viihtymisestään siinä.

    (mulla oli oikeasti joku pointti, mutta katson samalla elokuvaa, enkä saa sitä pointtia ulkoistumaan tekstiksi niin kuin ajattelin, mutta ei kai sillä niin väliä, tulen sitten kertomaan jos keksin jotain muuta sanottavaa, terveisiä)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tosi kuin vesi.

      Mä koen vähän syyllisyyttä, että en todellakaan ottanut edes ensimmäisiä äitiviikkoja noin, mutta ehkä en silti mennyt täysin pieleen. (Vaan muistaisinko nyt jotain enemmän sitten, en tiedä, ehkä, voisin olla onnellisempi.) (Olen kyllä aika onnellinen, että sikäli.)

      Tervetuloa koska vaan uudelleen!

      Delete
  2. Minähän en ole lapsen kanssa kotona ollut, joten siihen en osaa sanoa juuta enkä jaata. Olen kuitenkin ollut muutaman kuukauden työttömänä. Niiden kuukausien ajan maanisesti etsin uutta työtä ja hypin seinille enkä osannut tarttua mihinkään niistä pitkään haaveleimistani isotöisemmistä vapaa-ajan projekteista. Sitten sain töitä ja jo vuoden kuluttua olin sitä mieltä, kuinka olisi kyllä kannattanut pidempään vaan olla siellä työttömänä, voisi rentoutua ja tarttua niihin isotöisempiin projekteihin ja opetella uusia taitoja. Vaan luulen, että jos jäisin yllättäen työttömäksi, hyppisin taas vain seinille.

    Kuvittelen sen olevan eri asia sitten, kun jossain vaiheessa kypsähdän nykyiseen ammattiini niin pahasti, että (talouden antaessa myöden) jään harkitusti näistä töistä pois opetellakseni uusia taitoja ja tarttuakseni niihin projekteihin. Mutta en mene vannomaan. Saatan vain olla tällainen pölkky, joka en oikein ilman ulkoista painetta saa projektejaan käyntiin eikä osaa olla kotona eikä töissä tyytyväinen, haaveilee vaan.

    Toivon kuitenkin, että sinulle ei käy näin! Ensinnä toivon, ettei käy huonosti yyteissä, ja toisekseen, että jos käy, osaat sitten nauttia!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin, voihan olla, että minullekin kävisi niin. Vaikea sanoa. Kun ensimmäisen kerran olin yyttäreissä, olin aktiivisesti paniikissa - nyt puolestani unohdan usein, että sellaiset ovat käynnissä. Että ehkä osaisin ottaa työttömyydenkin toisin kuin sen vielä viitisen vuotta sitten olisin kokenut.

      Ulkoisessa paineessa ei ole mitään vikaa. Sitä saa käyttää hyväkseen aina, kun siltä tuntuu. Mutta sitä kyllä toivon, että saat haaveilemasi projektit käyntiin sitten, kun on niiden hetki!

      Delete
  3. Minunkin mielestä kotona olo lasten vauva-aikaan oli tylsää. Edelleen meinaan hyppiä seinille jos olen esim useamman päivän kotona hoitamassa sairasta lasta. Kaipasin varmaan älyllisiä haasteita. Ruoanlaitto, siivoaminen ja pyykkäys eivät riittäneet elämän sisällöksi...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä sanoisin mielelläni samaa, mutta olen alkanut epäillä, että ammattini ei mitenkään ole älylliseksi haasteeksi laskettavissa :D

      Silti, jokuhan siinä kotona loputtomiin olemisessakin tökkii. Sairasta lasta hoitaessa toki tökkii eniten nopeasti alkava mökkihöperyys - ainakin minulla.

      Delete
  4. Mä olin ilosta ja kauhusta soikeena, kun vein lapsen vuoden iässä päiväkotiin. Tarkoitus oli olla pidempään kotona. En viihtynyt. Nyt, lapsi on kesällä 2,5-v ja vauva syntyy ja äitiysloman jälkeen mulla ei ole työpaikkaa mihin palata. Kauhistuttaa, vaikka tiedän etten uudelleen halua myöskään laittaa vielä katkonaisia öitä elävää taaperonalkua hoitoon. Kärsin siitä, etten voi lukea, kun lapsi on hereillä. En osaa leikkiä. Kaipaan aikuisseuraa. En osaa leikkiä. Kukaan ei tiedä, mitä tapahtuu, kun mulla on täällä vauva ja toinenkin lapsi, joka mahdollisesti lopettaa pian päiväunet. Jotenkin sitä sitten vaan yritän ajatella, että tämä on vaan jakso.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jeskamandeera. Uskon, että kaikki menee ihan hyvin, ja toisaalta ymmärrän, että kauhistuttaa. Etenkin tuo lukuajan vähyys, se on kyllä lapsiperhe-elämän ehdottomasti suurin epäkohta, jos minulta kysytään. Silti, kaks-ja-puolivuotias on jo aika noheva ja toisaalta sulla on jo vauvanhoidollista kokemusta.

      Ja hei, minäkään en osaa leikkiä, meillä on hyvää vertaistukea toisistamme.

      Delete
  5. Mää olen toki ihan eri tilanteessa (= kotiäitinä yhdeksättä vuotta), mutta tunnistan hyvin tuon tasapaksuuden. Ei ne arkipyhät tai isommatkaan pyhät ilahduta yhtään niin isosti kuin töissä käydessä. Katkerinta kotiäitiys on silloin kun on itse kipeänä: ei silloin voi levätä, koska kuitenkin on huolehdittava niistä lapsista.

    Minä rakastan rutiineja, joten meillä on melko tarkat ruoka-ajat ja myöskin siivouspäivä. Esikoisen kanssa unetkin oli melkein kellontarkkoja, jälkimmäiset lapset ovat olleet vähän suurpiirteisempiä. Mutta sitä päivittäistä ulkoilua säässä kuin säässä en ole koskaan tajunnut. Jos sataa räntää ja/tai salamoi, me pysytään sisällä.

    Yksi kotiäitiyden tylsyyksistä on myös ne etenkin vanhempien sukulaisten hihkaisemat "voi miten paljon sulla on vapaa-aikaa!" ja "minä kyllä harrastaisin sitä tätä ja tuota, jos olisin kans kotona!", koska kotivanhemmuus ei käytännössä tarkoita loputonta vapaa-aikaa. Tai varsinkaan energisyyttä. Ainakaan mun tapauksessa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No niin just. Tasapaksuus on vaikea tilanne - ja pahimmassa tapauksessa ne jopa rikkovat joitakin niistä elintärkeistä rytmeistä, joita ehkä kotona ollessa muodostuu.

      Mustakin rutiinit on mahtavia, mutta rutiineihin kuuluu myös selkeästi varianssia: että välillä on se kamala siivouspäivä, ja välillä ihana viikonloppu.

      Mä en kyllä ymmärrä, miten kotiäitiys voi kenenkään mielestä olla loputonta vapaa-aikaa :D En vaan tajua. Tavallaanhan siis et tietenkään ole työnantajalle tilivelvollinen siitä, miten käytit 7,5 h just tänään, mutta kun kotona ollessa odotukset ovat loputtomat, kirjaimellisesti. Työnantaja sentään päästää kotiin iltapäivällä.

      Delete
    2. Just tää. Kun pitää olla koko ajan niin hiton läsnä ja saatavilla ja valmis pyyhkimään nenää ja takapuolta kesken oman aterian, eikä kukaan kerro edes hauskoja vitsejä lounaspöydässä. Toki tuon kaksvuotiaan kanssa on jo paljon iisimpää, mutta ei se kyllä ihan yhtäläisyysmerkillä ole vapaa-aikaan vedettävissä.

      Delete
    3. Joo ei ole vapaa-aikaa. Ja vaikka kolmevuotias on mielestään tosi hauska, mä välillä toivon, että päästäis jo edes siihen Ujo piimä -vaiheeseen :D Välillä pitäisi olla mahdollisuus puhua, ja toisaalta ajatella keskeytyksettä.

      Delete
  6. Olinpa tässä käsi kipsattuna viikkokausia sairaslomalla. Aika käsittämättömän vähän sain mitään tehtyä. Ihme haahuilua ja netissä surffaamista. En ees niitä valokuvia saanut käytyä lävitse. Tein mä töitäkin joka päivä akuutit hommat mut muuten meno oli aika vaatimatonta. Söin vähän mitä sattui ja ryhti koko olemisesta katosi. Ei taida ihmiselle lorvailu sopia. Sen kyllä huomasin että energiaa vapautui kaikkeen iltatoimintaan: Ketä näkis ja mikäs taulu nyt laitettais seinälle. Työpäivinä takki on ihan eri tavalla tyhjä siinä kasin aikaan illalla. Äitiyslomalla kyllä viihdyin. Koira ja lapset piti päivärytmistä huolen ja ulos mentiin säällä kuin säällä. Tottakai. Mä en puolestani oikein oo käsittänyt millaisten lasten kans voi olla menemättä joka päivä ulos. Meille ei oo sellasia syntynyt. Kastosateella on oikeasti tosi kivaa ulkoilla. Pukeutumiskysymys. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ai kamala. Toivottavasti käsi on jo parempi.

      Toisaalta voisi ehkä ajatella, että käsi kipsissä on toooosi vaikea tehdä mitään? En mä ainakaan tietäisi mitä tehdä, tuskin saa juosta ja takuulla ei voi neuloa. Ompelukoneenkin käyttö lienee hankalaa.

      Meidän ipanan kanssa ei ole pakko joka päivä jaksaa ulos. Tai siis ainakaan pitkän kaavan mukaan. Tai ainakaan, jos on valmis siitä myös kärsimään sitten.

      Delete
    2. Olisi muuten kiva tietää ovatko ne useammin tyttöjä joiden kanssa voi hyvin touhuilla vaan sisälläkin. Vai olenko mä koiralenkkieni kautta kasvattanut nää omat (pojat) siihen että ulos pitää päästä tai muuten nousee volyymi, harmiherkkyys, tukkanuottasilla olo ja vanhempien pinnan kireys. Enpä tiedä. Ehkä suurin syy lähteä sinne ulos on se, että yhteiset sisäleikit lasten kanssa ei vaan kanna koko päivää. Tulee kinaa ja riitaa. Koen helpommaksi pistää lapset pihalle kuin organisoida sisätiloissa jotain mahdollisesti toimivaa touhua. Ehkä oonkin vain laiska?! Koen pääseväni helpommalla kun mennään pihalle. :) ja kiitos kysymästä. Käsi on jo aika jees. Oli kyllä se ei-kirjoittava käsi joten sikäli olin kykenevä jopa jotain tekemään. Periaatteessa.

      Delete
    3. Nää mun sisällä viihtyvät lapset on kaikki poikia.

      Delete
    4. En minä viitsi huonolla ilmalla mennä ulos, vaikka tietäisin sen olevan todennäköisesti kannattavampaa :D

      Delete
    5. Pilami, toi on ihan hyvä kysymys. Mä uskoisin, että sisällä touhuilu on enemmän luonne- ja kasvatuskysymys kuin sukupuoliasia. Ja toki myös kiinni vanhempien viitseliäisyydestä.

      Mutta sä kuulostat sillä tavalla minulta, että olet selvästi valmis menemään melkoisen pitkälle päästäksesi helpommalta :D Se on hienoa se.

      Hyvä kuulla, että käsi on parempi, eikä tämä pieni episodi ollenkaan vaivannut sinulle naisena lankeavaa velvollisuutta kirjoittaa kaikki perheen eteenpäin saattamat onnittelu- ja postikortit o_0

      Maija, no niin, pojatkin on niin kovin erilaisia. Ja sehän on ihanaa.

      Johanna, mä aika usein huomaan, että huonolla ilmalla ulkoilu kaatuu pukeutumiseen. Siis että mulle ei ole sopivia vaatteita. Ja eihän niitä nyt sillä hetkellä mistään tietenkään saa, ja sitten kun saa, ei muista ostaa. Nykyään kyllä pakotan ipanan usein edes kerran koiralenkille mukaan sateisenakin päivänä.

      Delete
  7. Tiedän täsmälleen, mitä tarkoitat.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tää ei jostain syystä yllätä mua yhtään.

      Delete