31 July, 2015

Salakahvit

Esitin joskus Instagramissa termin "salakahvit", johon muistaakseni eräs kansalainen (joka kirjoittaa jälleen! Pitkän tauon jälkeen! Hurraa!) tarttui termiä kummastellen.

En ollut sitä sen kummemmin aikanaan itsellenikään eritellyt: meidän perheessä on juotu salakahveja jo aika monta vuotta. Kaupasta tullessa vaikka, tai muutoin epätavallisena kahvihetkenä. Ei nyt ehkä keneltäkään salaa, ei ainakaan keneltäkään, joka on samassa tilassa, mutta tavallaan kuitenkin.

Minusta termi on ollut hyvä. Jotain mikä tekee asiasta meidän jutun, sulkematta nyt varsinaisesti ketään toista poiskaan. Tuskin se nimittäin ketään kiinnostaa, nautitaanko meillä salakahvit vai ei - ja sitä paitsi pidän myös salaisista kädenpuristuksista ja salakäytävistä.



Kesällä tajusin asian uudella tavalla. Olimme Mäntän kuvataideviikoilla, ja kahden näyttelyn ja yhden ravintola Göstan jälkeen sijoituimme mummoni luo - hän asuu Kolhossa, kylässä joka on mahdollisesti yksi Suomen kauneimpia, joskin kauneuden ohella myös hyttysissä rikas.

Koko sakki oli vähän nuutunutta, joten ajattelin keittää kahvit. Ehkä nimenomaan salakahvit, sellaiset, jotka juodaan mukista sohvalla samalla kun mietitään, mihin seuraavaksi alettais. Esimerkiksi, että alettaisko keittää virallisia kahveja vai mentäiskö ulos.

Salamannopeasti, huomattuaan puuhani, mummoni kattoi pöytään kaksi erilaista piirakkaa, kuusisataa pullaa ja kupit lautasliinoineen. Ja kas, salakahvit, ne, joiden aikana maailma voi vähän lipua ohi, muuttuivat heti iltapäiväkahveiksi, joiden luonne on aivan toinen. Virallisempi ja ryhdikkäämpi.

Myönnän. Murjotin itsekseni hieman.

Mutta nyt olen kotona, ja voin juoda salakahvini koska tahansa. Vaikka nyt heti.

18 comments:

  1. Kiitos! Mielestäni on asiallista avata yhden blogitekstin verran aina kun minulla on jokin käsite jäänyt epäselväksi :D

    Mutta toden totta, nythän minäkin ymmärrän: kyseessä on siis ei-tehdä-tästä-nyt-numeroo-kahvit, ei salatupakointiin vertautuva salassajuonti, kuten minä termistä kuvittelin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin tai jos minulle on jäänyt, mikä on ehkä vielä olennaisempaa, sillä vaikka itsensä oikaisu on kiusallista, se on myös terveellistä :D

      Joo, ne kahvit juuri.

      Delete
  2. Aika mukava termi! Jonka tarpeen ymmärrän hyvin, koska kyllä iltapäiväkahvit ovat aivan eri kaliiberin tapahtuma kuin vähän siinä sivussa sohvannurkassa hörpiskellyt kahvit. Vaikken siis kahvia juo, mutta kahvittelu nyt terminä vaan on toimivampi kuin teeiskely.

    Eräässä pohjalaisessa perheessä, jossa nuorena tuli vierailtua muutamaan otteeseen, oli käytössä välikahvit-termi. Ne olivat sellaiset aamiaiskahvien ja lounaskahvien tai lounaskahvien ja iltapäiväkahvien välissä keitettävät .. no, välikahvit, jolloin oli tarjolla vähemmän pullaa (silti oli, käsittämätöntä). Saattoivat varmaan myös päivällisen jälkiruokakahvien ja iltakahvien välissä vielä olla. Miten tässä perheessä eivät kaikki kärsi kroonisesta vatsahaavasta, sitä en tiedä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sanomasi on kyllä totta, siis termin toimivuudesta. Ja kyllä, kyse on nimenomaan siitä, pitääkö asiasta tehdä numero ja nostaa haloo ja säveltää laulu. Vai voiko vaan tehdä sen.

      Välikahvit on myös hyvä, vaikka ei nähdäkseni yhtä muikean salamyhkäinen. Konsepti on silti tuttu: mieheni joskus kertoi päivästä, jonka vietti mökillä bonusisäni kanssa. Oli kuulemma mukavaa ja rauhallista ja aina välillä bonusisäni hiipi jostain keittämään kahvia.

      Mikä on kyllä ihan parasta.

      Delete
    2. Missään en ikinä juo niin paljon kahvia kuin kotikotona Pohjois-Pohjanmaalla. On aamukahvit, just välikahvit, päiväkahvit, tietty iltakahvit ja saunakahvit (siis saunan jälkeen kahvia naamariin, ou jes!) Ja äitini on lanseerannut termin rauhankahvit, jotka juodaan n. klo 14 aikaan ja niiden tarkoitus on vähän niin kuin rauhoittaa meininkiä, jos on vaikka tullut kalskattua (meillä aika usein niin tapahtuu) tai lapsi on saatu onnistuneesti päiväunille tai muuta sellaista.

      Pullaa ei kyllä meillä ole, mutta aina jostain kaapin kätköistä saattaa korppu (!) tai keksi löytyä.

      Vatsahaavaa ei ole, ei.

      Delete
  3. Hih, kiva termi kahvittelulle. Lapsuudenkodissani oli nimenomaan ne iltapäivä ja iltakahvit puolin sen kaikkineen. Koin silloin kahvila itsekin 6-12-vuotiaana. Sitten aloitin lakon joka kestää edelleen. Puoliso taas on noita salakahvi-ihmisiä, jos nyt termin sisäisten oikein. Tässä meidän perheessä kun ei iltapäiväkahveja tai muitakaan sellaisia juoda. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, salakahvit on minusta hyvä termi kaikesta epävirallisesta kahvinryystöstä! Vaikka huomautan kyllä, että kahvilakkoilijat jäävät pois kaikesta kivasta, salakahveista ja kofeiinipäänsärystä ja ja ja!

      Delete
  4. Ootte te mainioita: salakahvit, ei-tehdä-tästä-nyt-numeroo-kahvit ja vielä teeiskely! :D Mää en kestä... tsihih...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ha :D Huomaa, että joku asia on kulttuurisesti tärkeä, kun sen ympärille muodostuu monia erilaisia käsitteitä!

      Delete
  5. Kyllä on asiallinen käsite tämä salakahvit.

    Ehkä vähän sukua täkäläisille "pikkukahveille". Pikkukahvit tarkoittaa sitä, että enhän minä varsinaisesti kahveja juo kun oon päivän kahvit jo juonut, nämä on vain tällaiset epäviralliset pikkukahvit, joilla virvoitan itseni luonnottoman pirteäksi. Annoksen koolla ei ole yhteyttä sanaan "pikku".

    ReplyDelete
    Replies
    1. No niin minustakin!

      Pikkukahvit on myös hyvä, jos kohta kieltämättä nimi johtaa mielikuvaan sormustimellisesta kahvia. Mikä ei nyt sitten ilmeisesti pidä paikkaansa :D

      Tuleeko susta muuten luonnottoman pirteä kun juot kahvia? Musta ei tuu pirteä mutta satunnaisesti se kyllä estää mua nukahtamasta. Ei onneksi kovin usein.

      Delete
    2. Aloin juoda kahvia vasta kuopuksen syntymän jälkeen, kun halusin korvata sokeririippuvuuteni (lounaan jälkeen kaipasin ns. pikkumakeaa, koolla ei yhteyttä jne). Kofeiinilla oli mulle pitkään ilahduttavan euforisoiva vaikutus, joka säteili ympäristöön hienoisella sekoboltsiviballa.

      Kyllä musta edelleen tulee aavistuksen luonnottoman pirteä, mutta ehkä peruskahvinjuojan tapaan nykyisin ennemmin luonnottoman väsähtänyt, jos en saa päiväkahvia.

      Kyllä summaan että kahvi on hieno päihde.

      Delete
  6. Kerrankin kannatti osata olla kärsivällinen.

    Yritin viitisen päivää sitten kirjoittaa sinulle postauspyynnön. Pyyhin tekstit lopulta pois, oli liian vaikea kirjoittaa. Luin Leluteekin Emilian kirjoittaman postauksen ja tänään huomasin että siellä oli tuttu, turvallinen Liinakin.

    Ajattelin yrittää, ja jos tämä on kehno idea niin sekin sopii.

    Mutta siis. Mulla on ollut viimeiset pari viikkoa kovin orpo olo johtuen tästä Immos-jutusta. En ymmärrä tarpeeksi enkä osaa ajatella ja mitään kapasiteettia ei tunnu riittävän. Tulee vain jatkuva paha mieli, puoleen ja toiseen.

    Pystyn vain ihan mikrotasolla ajattelemaan. Esim. että jos joku kaatuu, soitan 112 ja autan, oli kaatuja kuka vaan. Tai että jos puskasta hyppää hämärä hemmo, pelästyn, oli kuka vaan. Viime aikoina olen kokenut sisäistä itkua, kun oma talous voi hyvin ja monella ei. Olen vienyt lasten leluja ja hyväkuntoisia hoitotarvikkeita neuvoloihin ilmatteeksi, ja se on auttanut. Sitten toisaalta olen hirveästi säpsähdellyt, kun minulla on tietyt omat tarpeet. Esimerkiksi en halua että tuntematon tulee koskettelemaan minun pitkiä, erikoisen värisiä hiuksia. En ole koskaan pitänyt siitä ja lettien vääntämisestä. Onko ok sanoa, että en halua, vaikka se koskettelija olisi joku läheisyyttä kaipaava, kosketteluun tottunut symppis ghanalainen? Saankai olla minä, vaikka muut ei haittaa?

    En tiedä missä seison, idässä vai lännessä. Maastossa juostessa mietin, oikaistako puu vasemmalta vai oikealta. Aina joku tuntuu väärältä. Kun vaan olisi hyvä ihminen muille.

    Ei mulla muuta. Että tulit mieleen että jotenkin luotan eniten tässä kysyä tai edes sanoa.

    Elokuisia terveisiä täältä vähän vähemmän multikultisesta pohjoisemmasta Suomesta. Ja kiitos kaikista postauksista, joihin en ole pitkään aikaan kommentoinut.

    -Nuppu

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voih. Ymmärrän hirveän hyvin. Yritin nimittäin kirjoittaa postauksen, mutta sitten tuli sellainen olo, että ei tästä tule mitään. Että en osaa, koska en osaa mitään laajaa kuvaa muodostaa - en osaa siksi, että en tiedä asiasta tarpeeksi, ja siksi, että asia on kauhean paljon laajempi kuin kuvittelinkaan.

      Toisaalta uskon, että kyse on mikrotason asioista, ja siitä, että niitä selvitellään yksi kerrallaan. Tai ehkä vähän isommista: kulttuurien asuttaessa maantieteellisesti samaa tai eri tilaa, kohtauspinnoissa tulee varmaan kitkaa, joka pitää ehkä asia kerrallaan selvittää. Että ei voida sanoa, että aina tehdään jollain tavalla.

      Immosten sun muiden ongelma on nähdäkseni se, että he kuvittelevat, että näissä kohtaamisissa vain kantaväestö joustaa, vaikka toinen on jo ehkä joustanut niin, että on pelkkää kuminauhaa.

      Toisaalta olen miettinyt tulevaisuutta ja sitä, mitä sitten tapahtuu, jos ja kun maapallon ilmasto pysyvästi muuttuu. Hukkuuko sitten pakolaisia Välimeren lisäksi myös Itämerellä? Miltä meistä sitten tuntuu, käännämmekö selän? Onko siihen sitten hyvä vai huono syy? Lääniähän täällä kyllä verrattain paljon on, ja Siperiaankin varmaan mahtuisi jengiä, jos nyt tuosta diilaan naapuriltakin vähän maita pakolaisavulle.

      Vaan ihan välittömässä hetkessä, tässä ja nyt, sulla on oikeus olla sinä. Oikeus sanoa, ettet tykkää, että hiuksiin kosketaan - samalla ehkä velvollisuus yrittää sanoa se niin kauniisti kuin osaat, jos siis selvästi näet, että ei toinen ilkeyttään mitään tehnyt.

      En silti tiedä, helpottiko tämä, oliko tästä mitään apua, mutta ehkä se nyt ainakin auttaa, että et ole yksin ahdistuksesi kanssa.

      Terkkuja sinnekin, pohjoisempaan! Toivottavasti ei oo itikoita, Kajaanissa oli kun käytiin. Ja vihaisia olikin.

      Delete
    2. (Siis jo ennen kaunista pyyntöäsi yritin.)

      Delete
    3. Hengitin jo heti luettuani raukeammin, oli apua. Kiitos!

      Kaislakerttu

      Delete
  7. Mahtavat salakahvit! Mun tyyli kahvitella on sellainen, että mukissa lillii ainakin tunnin-pari sellainen jäähtynyt, runsaalla mantelimaitolorauksella vaalennettu, jättikupista tarjoiltu kahvi. Kotiäitiaikoina pystyin juomaan periaatteessa ihan rajattomasti kahvia tähän tyyliin, mutta nyttemmin maha ja pää (alkaa sirittää) ei salli kuin max 2 kuppia päivässä.

    Mä taidan olla ihan born to be -salakahvittelija, koska muistan, että mun lapsuudenperheessä kahvi juotiin just tälleen. Isoista sammioista, epävirallisesti ja muun puuhastelun ohessa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Uuh. Nyt on pakko tunnustaa, että jos verbiksi käy "lilliä", mä en pysty enää juomaan :D Mutta ehkä tuo manteliosio tekee homman jotenkin vähän paremmaksi. Perusmaidolla kuvaamasi kahvinjuontityyli olisi nähdäkseni terveysriski :D

      Epävirallisen kahvittelun kauneus on nähdäkseni nyt yleisesti tunnustettu.

      Delete