13 April, 2012

Teatteriarvio: Fedja-setä, kissa ja koira

Kummitätini vei minut teatteriin päivänä muutamana. Yhteinen harrastuksemme on lastenteatteri - tietenkin ilman yhtään lasta (omani jätettiin luonnollisesti kotiin isänsä hoiviin), jonka avulla voisimme teeskennellä kuuluvamme porukkaan - joten menimme katsomaan Fedja-setää, kissaa ja koiraa Kansallisteatteriin*.

Teatteri oli selvästi kohdeyleisölleen riemukas kokemus, ja lapsetkin tuntuivat siitä kovasti nauttivan. Sovitus kirjasta oli enimmäkseen mainio, vaikkakaan ei teokselle täysin uskollinen - minä, joka osaan kirjan kutakuinkin ulkoa, sen kyllä tiedän.

Erinomaista lastenteatteria siis. Melkein koko ajan.

Joku sadisti oli nimittäin päättäväisesti lisännyt esitykseen ja-sitten-hän-heräsi-ja-kaikki-olikin-ollut-vain-unta -lopun. Hämäännyin täysin. Tarinahan on satu. Miksi siitä pitäisi tehdä totta, jonkinlaista realismia? Onko tämä henkilö ikinä itse ollut lapsi? Eikö hän muista, miten äärimmäiseltä petokselta tällaiset heräämisloput skidinä tuntuivat? Minä nimittäin kyllä muistan.

Toisena hieman hämmentävänä twistinä esityksen lopussa aikuinen Fedja-setä muistelee näkemäänsä unta ja miettii, miten tärkeitä lapsuuden leikit olivatkaan. En ole ihan varma, miten hyvin tällainen hyvin aikuis-nostalginen näkökulma uppoaa niihin noin viisivuotiaisiin, joita mesta oli täynnä - ja miksi sen edes pitäisi? Miksi lapsuuteen pitää ladata aikuisten puolelta kummallisia paineita ja odotuksia - nauti tästä nyt koska aikuisena ne kesät vasta lyhyeltä tuntuvatkin ja aamulla ei huvita enää herätä sianpierun aikaan etsimään sammakoita. Ja Prostokvashinoa ei sitten oikeasti ole olemassa.

No. Jupinakohdista huolimatta uskallan suositella - esiintyjistä näki, että lastenteatteria oli hauska tehdä, ja yleisö eli innokkaasti mukana. Sitä paitsi ostimme Tr-Tr Mitja -kassit, joihin mahtuu kätevästi viisi vaippaa tai pieni käsityö, joten lastenteatteria tuli muutoinkin tuettua.


Esityksen lopussa kummitätini tosin kysyi, pitäisikö meidän ensi kerralla mennä katsomaan jotain korostetun aikuista. Epäilemättä pitäisi. Kunhan sieltä saa Tr-Tr Mitja -kasseja.

* Olen melko varma, että Kansallisteatteri on Rautatientorin laidalla sijaitseva pytinki.

5 comments:

  1. Kansallisteatteri oikein tunnistettu ;)

    Minä joudun tunnustamaan epäsivistyneisyyteni: en ole lukenut Fedja-setää, ainakaan niin että muistaisin. Ehkä nyt pitäisi.

    Ihanat tr-tr-kassit <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin ja pakko sanoa että lastenteatterissa käyminen on ihan parasta (lapsilla tai ilman)! Tuossa viimeksi juuri kävimme katsomassa Mestaritontun seikkailut ja se oli täydellinen lapsille suunnattu mutta aikuistakin huvittava satumaisuudessaan ihana näytelmä. :)

      Delete
    2. Lastenteatteri on hauskaa! Uskon, että siihen pätee sama kuin lastenkirjallisuuteen - hyvin tehty on nautinto sekä lasten että aikuisten mielestä. Luulen, että ei-alentuva asenne on pääosassa. Tuon Mestaritontun olisin oikeastaan kovasti halunnut nähdä itsekin.

      Me luettiin juuri Fedja-setä tyttärelle iltasaduksi - tai siis mies luki, ja minä korjasin jos luki väärin. Suosittelen, se on huippu kirja.

      Delete
  2. Loppu oli kieltämättä latistavan ankea: Unesta herääminen ja laulu pojasta, joka mielikuvituksensa voimin saa kokea upeita seikkailuja oli kyllä falskia lässytystä. Nerokkaasta kirjasta oli tehty jokseenkin kunnianhimoton esitys, johon oli puolipakolla sovitettu tarinan kaari. Juoppo posteljooni -huumori ja tämä-on-nyt-teatteria-intro synnyttivät tunteen katsojakunnan aliarvioimisesta (onneksi joku kohderyhmän edustaja huusi tietävänsä vallan hyvin missä ollaan).

    Lavastuksessa oli hienoja juttuja, ainakin talo ja traktori olivat näyttäviä. Myös musiikin tuottaminen lavasteilla ja kalusteilla oli kivaa seurattavaa. Hahmoista kiinnostavia olivat lähinnä Musti ja pieneksi hetkeksi paikalle tullut Miliisi. Mitään hurjaa heittäytymistä ei näyttelemisessä muuten ollut aistittavissa.

    Kokemus kääntyy kokonaisuutena positiiviseksi, mutta jättää löysän maun. Kirjassa olisi ainesta isoon jytkyyn, mutta nyt oli päädytty tekemään leimallisesti lastenteatteria.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haa, sä oot paljon terävämpi teatterikriitikko kuin minä! Kiitos ihan hurjasti kommentista, on tosi mahtavaa lukea, mitä muut tästä ovat mieltä.

      Mä en oo ihan varma, mitä leimallisesti lastenteatteri tarkoittaa - toivon, ettei lastenteatteria tehdä niin, että periaatteet heitetään kaappiin siksi aikaa ja tehdään jotain, mitä ei kuuna kullan valkeana tarjoiltaisi aikuisille. Uskon nimittäin yleisesti ottaen siihen, että sekä lastenkirjallisuus että -teatteri voivat olla tosissaan laadukkaita ja myös aikuisille toimivia juttuja.

      Musta oli kivaa, että paikalla ollut lapsiyleisö selvästi nautti, mutta olisin kyllä mielelläni kuullut, mitä mieltä he olivat lopusta. Itselleni jäi siitä myös sellainen fiilis, että joku taitaa nyt pitää yleisöään vähän tyhmänä.

      Delete

Note: Only a member of this blog may post a comment.