Juoksuaikajuttuja

Otsakkeesta voinette päätellä, että a) juoksuharrastukseni jatkuu yhä ja b) huumorintajuni ei parane väsymyksestä. Väsymyksellä ei ole mitään tekemistä lapsen kanssa ja vaikka kuinka paljon tekemistä sen kanssa, etten malttaisi nukkua.

Viime jaksossa tapahtunutta: joku roismo oli murtautunut johonkin niistä verkkokaupoista, joista olin huoletonna tilannut jotain (lankaa, sanoi mies; höpsis, sanoin minä.) Luottokortti suljettiin, ja niin suljettiin myös debitkortti. "Ei mun mitään tarvii ostaa", ilmoitin aurinkoisesti Luottokunnalle.

Paitsi, että eräs urheiluketju kauppasi tekstiilejä superalennuksella viime viikonloppuna. Koska olen suunnitellut jatkavani juoksemista mahdollisimman kauan (eli ehkä 90-vuotiaaksi, mutta myös talven yli jos mahdollista), olin jo kaavaillut juoksutakin hankkimista. Kuulostakoon vain välineurheilulta, ja miksei kuulostaisi, sitähän se on. Ja nyt niitä juoksutakkeja sai halvalla.

"Voisitko sä käydä nostamassa mulle vähän käteistä", kysyin.

"En. Sä voit ottaa mun pankkikortin. Kirjoitetaan tunnusluku talouspaperinpalalle, jonka syöt käytettyäsi korttia."

"No onpa kiva, kun ne siinä kassalla näkevät päätteeltä kortinhaltijan nimen ja havainnoivat, etten ehkä ole herra Sivukirjasto. Tulet sitten lunastamaan mut poliisiasemalta."

"Hätä ei ole tämännäköinen, maalataan sulle viikset. Sitten vain ilmoitat kassalla, että "olen herra Sivukirjasto, mulla on tämmönen kortti, jossa sanotaan niin." Kaivat sen talouspaperinpalan esille, näpyttelet koodin laitteeseen ja syöt sen lapun. Olennaista on, että olet mahdollisimman huomaamaton."

Näin siis tehtiin, ja sain juoksutakkini. Se on valko-oranssi, osaatte sitten väistää kauempaakin, ja pihi sivupersoonani iloitsee 40 euron hinnanpudotuksesta.

Varoitusvärejä Herttoniemessä

Ostoksen kunniaksi menin myös juoksemaan (kaatosateessa, ilman uutta tekstiiliä). Juoksu sopii aikatauluihin sikäli, että viikonloppuisin viitsin pihistää lapselta pari tuntia omaa treeniaikaa.  Arkijuoksentelut tapahtuvat edelleen lähinnä iltaisin lapsen mentyä nukkumaan. Olen kaavaillut jatkavani moista epäilyttävää tapaa myös iltojen pimettyä; sikäli kun joku hyökkää puskasta kimppuun, hän ei saa otetta liukkaasta juoksutakistani ja minä kirmaan tieheni kuin rusakko. Enkä jähmety paikalleni kuten ... rusakko.

Nyt on sitten pakko vähän skarpata juoksumatkojen suhteen, sillä maanantaina herra Sivukirjasto kävi juoksemassa karvan verran vajaat 11 kilometriä, ja juoksudiktaattorin asemani on uhattuna. Ensi viikonloppuna 12 km menee epäilemättä kuin siivillä ihan vain silkasta kiukusta; mokoma juoksudiktaattorikisaan ilmoittautunut keltanokka.