19 August, 2012

Ketunmetsästäjäksi ei synnytä vaan kasvetaan

Kun koira oli pentu, erään eläinliikeen omistaja halusi lahjoittaa pörheälle otukselle lampaansudin; koira ilahtui herkusta kovin ja kuljetti sitä ylpeänä suussaan ikään kuin olisi itse ottanut lampaan hengiltä. Monet paimenkoirat, sanoi kaupan omistaja, eivät kuitenkaan lampaansuteja huoli: vaistotoiminta on kuulemma niin vahvaa, että koiraparat kuvittelevat mokanneensa pahasti jos heille ojentaa lammasvainaasta tehdyn välipalan. Näin ilmeisesti, vaikkei piski olisi ikinä lammasta elävänä nähnytkään.

Voisi kuvitella, että kettuterrieri olisi siis jotenkin erityisen kiinnostunut ihan rotunsa puolesta ketuista - onhan se sentään erityisesti kettujahtiin jalostettu eläin. Mitä vielä. Ilmeisesti meillä on maanantaikappale, sillä hurtta ei ole yhteisten lenkkien aikana näkemistäni cityketuista huomannut kuin ehkä 5% (sillä on ollut niin kovin kiire nuuskia tyttökoirien jälkiä.) (Millä tarkoitetaan pissaa.) Sitä viittäkin prosenttia se on lähinnä tuijottanut hölmistyneenä.

Viime yönä olin juuri mennyt nukkumaan, kun jostain alkoi kuulua huutoa. Ensin luulin, että se tuli jostain miehen konsolipelistä, mutta koira hermostui huudosta kovin, eikä suuntakaan lopulta ollut olkkari. Varmana siitä, että joku lähistön teini on joutunut puskaraiskaajan uhriksi tempaisin verhon auki (uninen suunnitelmani, jolle vapaasti saa nauraa, oli skoutata se puska, josta huuto kuuluu, ja sitten rynnistää yöasussa potkimaan puskaraiskaajaa). Kukaan lähiseudun teini ei kuitenkaan ilmeisesti ollut pulassa lähipensaistossa: keskellä pihaa istui (ja kiljui) kettu.

Siinä se istui pihavalon alla muina kettuina ja kailotti. Citykettujen selviämisstrategia on mulle täysi mysteeri. Ohi käveli joku henkilö, jota kettu väisti - ei suinkaan sen oloisena, että esimerkiksi pelottaisi, vaan pikemminkin niin, että tulenko minä haisemaan pahalta sun reviirille urpo.

Ja koko ajan koira äyski ja murisi lattialla. Se selvästi tunnisti arkkivihollisensa ja syvältä sisimmästä kummunneet vaistot heräsivät ja käskivät toimia. Tavallaan ilahduttavaa! Toisaalta tavallaan se vain tytöistä kiinnostunut maanantaikappale olisi piisannut meille; menkää takaisin nukkumaan, vaistot.

3 comments:

  1. Havahduin juuri ajatukseen, etten ole koskaan miettinyt, millaista ääntä ketut pitävät!

    ReplyDelete
  2. Mahtavaa! Kettuja! Olispa täällä meilläkin, meillä on vain hiljaisia mutta, ah, niin tuhovoimaisia kaneja.

    ReplyDelete
  3. Sandy, pulaan joutuneen teinin ääntä! Ei vaan, se oli aika yllättävä kiljunta.

    Annukka, mä voin varmaan antaa täällä muutamalle bussilipun, niin voivat kipaista apajille :D

    ReplyDelete