23 May, 2014

Asiaton sosiaalinen mediakatsaus

Ystävät ja kylänhenkilöt. Olen laajentanut sosiaalisen median verkkojani. Seuraa näkemyksiä.

Twitter

Twitterillä on maine paikkana, jossa ammatti-ihmiset voivat esitellä nohevuuttaan muille ammatti-ihmisille. Sopii kieltämättä erityisen hyvin ytimekkäille nokkeluuksille, mutta ammattimaisuus valitettavasti usein kääntyy twiiteiksi kaiken maailman seminaaripuhujien lausunnoista. On mahdollista, että vielä puhujan suusta lähtiessään lausunto on ollut kirkas, kuulas ja valaistumista edesauttava, mutta Twitteriin ehtiessään siitä on riivitty konteksti ja tuloksena on yleensä 140 merkkiä latteuksia ja hashtageja.

Itse olen vierastanut Twitteriä pitkään myös sen kaupunkilaisserkku-fiiliksen vuoksi. Joku sen kerran Twitterissä kiteyttikin niin, että - ja nyt lainaan ulkomuistista, en piru vie löydä kyseistä twiittiä mistään - Facebook on vähän kuin Twitterin nolo maalaisserkku. Koska siis järkyttävässä itsetyytyväisyyden määrässä ei ole niin mitään noloa.

Mutta parhaimillaan Twitter on kyllä ihan kultaa. Siellä twiittaa esimerkiksi Antti Nylén, joka on näemmä uusi idolini ihan kaikessa. Muista: mitä vähemmän hashtageja, sitä enemmän asiaa. Yksinkertainen matemaattinen laskutoimitus.

Itse olen hypännyt Twitteriin ihan kehityksen eturintamassa, leuhkis, (ja sitten jättänyt tilin telakalle) mistä syystä minut löytää sieltä reteästi käyttäjänimellä Liina. Varoitan jo tässä välissä, että oma tuotantoni on aika tylsää. Älkää seuratko.

Instagram

No tietenkin aloin kun Siinakin kerran. Ja kun Siinakin kerran, minäkin aloitin sen #100happydays -haasteen, huolimatta Siinan sohvan toisen pään lausunnoista. Saan jos haluan.

Merkittävä prosenttiosuus instagram-tuotannostani. Kuten näette, tämäkin kannattaa passata.

Eilen melkein kuvasin esimerkiksi onnelliseksi hetkeksi sen, että palaveri oli ulkona, mutta sitten muistin, että en erityisemmin pidä palavereista, olivat ne missä tahansa. Päätäkin särki, janotti ja kuuma oli, ei ole länsimaisen ihmisen hyvä olla tässä maailmassa. Lisäksi pidän epäilyttävänä sitäkin, että päivän onnellinen hetki koettaisiin töissä. (Olen tarkastellut tätä ajatusta nyt hetken, ja huomannut, että se ei kestä minkäänlaista lähempää analyysia ja kumpuaa vain tarpeestani olla tyyppi, jolla on vapaalla kivempaa kuin töissä (missä olen ihailtavasti onnistunut) joten ystävällisesti älkää kohdistako ajatukseen kriittistä silmää.)

Instagramiin en hypännyt kovin aikaisin mukaan, joten siellä olen nimellä liina_ivalo. Tämä älykkyyden huipentuma perustuu siihen, että hyvin rakas ystävä totesi kerran onnellisena tietävänsä toisen nimeni. "Se on ... se on ... Ivalo!" (Ei se ole.)

22 comments:

  1. Siis. Kyllä se instagram kiehtoisi mutta kysymys on, että voiko siellä olla pseudona? Sinä olet kyllä ihan ajan hermolla, senkin. Minä siitä kaukana, vähän mietin välillä tulisiko edes yrittää jotain...huoh. Huokailuhetki näköjään.

    ReplyDelete
  2. No hei... Mä olen ängennyt itseni noihin molempiin nyt talvella sen jälkeen kun maailmani avartui ostettuani tabletin (kato tässä iässä ei jaksa tihrustaa kaikkea älypuhelimen pieneltä näytöltä! :P). Että jos sua seuraa instassa joku geokätköilyyn hurahtanut, se saatan olla minä!
    Sun analyysi twitteristä on osuva. Itse vieroksuin sitä vuosikaudet, mutta nyt käänsin kelkkaani sikäli, että huomaan sen olevan varsin oiva kanava töihin liittyvien asioiden seuraamiseen ja yleisemmin aikansa seuraamiseen. Insta on puhdasta viihdettä ja tykkään kovasti. Mua ei ehkä niinkään kiinnosta seurata siellä oikean elämän tuttuja, jotka postaa niitä samoja kuvia fb:n täyteen, vaan tiettyihin teemoihin liittyviä tyyppejä.

    ReplyDelete
  3. Bleue :D En kyllä tiedä, voiko mua ajan hermolla olemisesta syyttää - mutta pyristelen parhaani mukaan.

    Näyttää siltä, että Instassa voi olla pseudonyymi - siellä on jengiä, kuten LQ tuossa alla, joista piti kontekstista päätellä, kenestä on kyse. Kaikista ei näy nimeä. Mutta älä kysy, miten se tehdään :D PS. Facebook omistaa Instagramin. Mutta ei sinne ole pakko Facebook-tunnareilla silti logata.

    (Ja jos päätät liittyä, huuda ping! Joohan!)

    LQ, hahaa! Mä bongasin sut! Ja nytpä heti ilmiannan toisen toverini geocache-aiheisen Instatilin: http://instagram.com/polyezio# ole hyvä.

    Kiitos muuten näkemyksistä! Mukavaa, etten ole ainoa aihetta vieroksunut. Pitää vaan tosiaan löytää ne kiinnostavat tyypit seurattavaksi - ja tuosta olen ihan samaa mieltä, että kaiken postaaminen ristiin kaikkialle on vain vaivaannuttavaa ja ärsyttävää. Pahinta oli, kun jengi postasi Foursquare-päivityksensä molempiin paikkoihin. Ngngngn.

    ReplyDelete
  4. Siis ainoa Twitteriä vieroksunut. En osaa kirjoittaa.

    ReplyDelete
  5. Haa, arvasin, ettei bongaustehtävän pitäisi olla ylitsepääsemätön. :) Ja bleuekin, liity toki instaan tavalla tai toisella! Itse päätin tehdä profiilin, jolla on lähinnä yhtymäkohtia minun gc-profiiliin eli ei siis fb-profiiliin blogista nyt puhumattakaan. En halua, että joku blogi- tai livetuttu "joutuisi" seuraamaan mun kätköilykuvia vain siksi, että sattuu tuntemaan minut muuten. Eli siis, ei ole pakko seurata! :)
    Mutta kiitti, Liina, laitoin heti seurantaan tuon kätköilevän kaverisi. Näemmä on pyöritty samoissa paikoissa! :)

    ReplyDelete
  6. Huoh, mä vielä emmin sekä Twitterin että Instagrammin suhteen. Ei vaan jaksais seurata tai varsinkaan kommentoida vielä yhtä kanavaa. Toisaalta, ehkä se voisi olla sen arvoista?

    Täytyy sanoa, että välillä mua ärsyttää jatkuva someilu. Meillä oli firman bileet, ja sieltä piti jengin nakuttaa Twitteriin ja Yammeriin KOKO AJAN jotain. "Loving how joku tekee jotain." "Se ja se rokkaa #bileissä."

    Emmätiiä. Ehkä tää johtuu minusta eikä teistä muista. Usein tuntuu, että en osaa olla läsnä tai keskittyneesti nykyään missään, ja ärsyttää kun muutkaan ei osaa! :D Tai ehkä niitä ei haittaa koko ajan miettiä muiden sanomisista tai tekemisistä hassun hauskoja hashtageja?

    Liina Ivalo on niin hyvä nimimerkki, että sua taidan alkaa seurata. Kerta kiellon päälle -tyyppisesti. :)

    ReplyDelete
  7. LQ, olen noheva salapoliisi, katsos :D

    Minustakin Bleue voisi hyvin hypätä kelkkaan, jos kiinnostaa. Kuten huomaamme, LQ:kin onnistuu välttämään oman nimensä käyttöä Instassa. Mä en seuraa muuten juuri mitään siksi, että olisi “pakko”, mua kiinnostaa kivat tyypit aina. Tykkään tutustua ihmisiin.

    Ja hienoa, jos geocache-jengi löytää toisensa! Connecting people, se on mun motto.

    Jennijee, mä ymmärrän sua. Todella hyvin. Tuo teidän firman bileet -esimerkki saisi ainakin mulla niskakarvat pystyyn. Inhoan myös jatkuvaa kuvaamista jostain syystä. Olen ollut jotenkin tosi iloinen siitä, että viimeisissä bloggaajatapaamisissa, joissa olen ollut, on keskitytty toisiin ihmisiin eikä tuleviin blogiraportteihin :D Tai no oikeastaan kaikissa bloggaajatapaamisissa.

    Mä käytin joskus innokaasti Foursquarea, kunnes tajusin, että se alkaa johdatella jo omaa käyttäytymistä. Että pitää käydä jossain uudessa paikassa, kun sieltä saa pisteitä jne. Se olikin jo niin eeppisen typerää, että tuntui kuin olisi seinään juossut tajutessaan tilanteen koko kuvan. Lopetin välittömästi palvelun käyttämisen enkä voisi olla tyytyväisempi.

    Että noin keskimäärin olen sitä mieltä, että palvelut ovat elämää varten eikä elämä palveluita varten. Niistä on oikeus - ja itseään kohtaan oikeastaan velvollisuuskin - ottaa sellainen ote, etteivät vie mennessään.

    ReplyDelete
  8. Mä olen sillä tavalla some-rajoittunut, että en vain hahmota miksi kaikkien pitää huudella siellä _mina myös_ -kommenttejaan. Miksi, oi miksi, tv-kanavat käyttävät niitä tweettejä ohjelmissaan ärsyttävinä alalaitaan ponnahtavina kommentteina. Kun niissä ei yksinkertaisesti ole mitään lisäarvoa: "hyvinpä toi NN laulaa", "mahtava veto" jne. Voi prkl! Sanon minä.

    Mä olen melkoinen fossiili enkä siis kuulu edes facebookiin. Ja varmaan siitä syystä mä en ole edes tottunut tähän, että jengi tuputtaa mulle kuvia/havaintojaan/ym. pyytämättä. Otetaan esimerkiksi whatsapp. Kaveri lähettää sinne yhteen parin kaverin ryhmäämme kuvia lapsestaan. Kun on niin söpö. Mitvit. Ei mua ihan hirveästi kiinnosta muiden lasten kuvat, mulla on omatkin. Ja ymmärrän ettei muita kiinnosta mun lasten perusedesottamukset (excl. isovanhemmat) enkä niillä muita pahemmin edes rasita. Jaksan hämmästellä säännöllisesti tätä vallitsevaa olettamusta, että kaikkia kiinnostaisi ihan hirveästi oman elämän käänteet. Siis ihan kysymättä ja mitään dialogia sen toisen ihmisen kanssa aloittamatta. Mutta, olen siis huomannut kuuluvani vähemmistöön ja lienen tässä kovin kalkkis. Selkeästi.

    ReplyDelete
  9. Mulle Twitter on aika uusi some-valloitus - tai minäkin perustin tilin (jonkin) aikaa sitten, mutta se jäi käyttämättä. Ongelmahan on siinä, että pitää vähän tehdä työtä löytääkseen hyvät seurattavat, vasta sitten twitteröinti on mielekästä.

    Mä näkisin, että mun kolme some-kanavaani palvelevat erilaisia tarkoituksia. Facessa jaan anekdootteja elämästäni ja kuulen edes vähän mitä tutuille kuuluu, Twitterissä ylläpidän jonninsortin ammattilaisprofiilia ja luen mitä maailmalla tapahtuu, blogissa pohdin vanhemmuutta ja muutenkin linjailen vapaasti - ja luen ja keskustelen kiinnostavista aiheista toisten blogeissa. Instagram ja Pinterest ja mitä näitä nyt on, kuvahommia, niistä olen koittanut pitää itseni poissa, ettei ihan lähtisi lapasesta ajankäyttö näissä hommissa. Yhteyksiä aikuismaailmaan ja keskustelua, siitä on minun someni tehty.

    ReplyDelete
  10. Ei löydy Twitter-tiliä, eikä Instragrammiakaan minulta - em. on vaan jotenkin konseptina typeränoloinen, en ole suostunut hyväksymään, jälkimmäisen kanssa näpräämiseen en jaksa käyttää arvokkaita minuuttejani, otan kuvat kameralla ja jaan myöhemmin niiden kanssa, joiden kanssa tykkään.

    Mutta aina Twitteristä puhuttaessa minun on jaettava pari suosikki-twitterlinkkiäni (koska näitähän voi siis lukea ilman mitään tiliäkin):
    https://twitter.com/WeFoughtAbout - pariskunta tilittää kaikkien riitojensa aiheet. Tämä on internetin hauskin ja realistisin sivu! Rakastan tätä. (Melkein yhtä paljon rakastan "Daily Odd Compliment -sivua, mutta en kuitenkaan läheskään yhä paljon.)
    https://twitter.com/qikipedia - QI-ohjelman taustatiimiltä usein hauskoja faktoja ja lainauksia.

    Ei mulla tästä aiheesta muuta.

    ReplyDelete
  11. Olen miettinyt sitä instagramia blogin jatkoksi nyt kun siirryn rahavastaavaksi (eli duunariksi). Mietin, etten ehdi kirjoittaa yhtä usein mutta voisin kuvata mystisiä lastenkirja/kivi/maisemajuttuja kertoakseni että olen elossa. Intiimimpään en halua. Ja facessahan en ole. Mutta mietin oisko tämmösestä mitään, huoh. No kännykästä puuttuu joku asetus, olisin jo ladannut ohjelman pari iltaa sitten. Huutelen jos saan asian hoidettua. Kuvaaminen on kyllä minusta hauskaa mutta se ei enää istu blogeihini niin josko tässä olisi sellainen välimallin ratkaisu.
    Hei, joko Liina oli pääsykokeet?

    ReplyDelete
  12. En oo ikinä uskaltanut perehtyä Twitteriin, kun jokin sieluni sopukoissa haraa vastaan, eikä kuvauksesi lainkaan lisännyt innostusta. Sen sijaan olen yllättänyt itseni, kun oikeasti tykkäilen Instasta! Se ei vie aikaa oikeastaan paljon mitään ja koska olen suojannut tilini, viitsin laittaa "intiimimpiä" vapaa-ajan kuvia, siis myös lärvejä, toisin kuin fäsäriin tai blogiin. On hurjan kivaa napsia nättejä kännykkäkuvia. En vaan tiiä miks.

    Ja kiva katella kans. Silleen pikkusen.

    ReplyDelete
  13. Niin ja olin Instagramissa jo vähän ennen Siinaa! Kerta!

    ReplyDelete
  14. Paitsi Ehtoisa, mähän olin siellä jo kaksi vuotta sitten, ha! Nyt vaan aktivoiduin.

    Mäkin tykkään yllättävän paljon Instagramista, se on jotenkin tosi jänskästi kiva ja kuvista tulee filttereillä nättejä. Twitter ei vaan ole mun juttu, käyn aina välillä siellä pyörähtämässä, mutta ei vaan. Se on liian vakava, lyhytsanainen ja nopea.

    ReplyDelete
  15. Kertonee kaiken tarvittavan mun some-henkisyydesta etta ihmettelin hetken miksi en loyda sinua Instagramista, ennen kuin tajusin klikata tuota linkkia todetakseni etta olit piilottanut sinne ovelasti tuon alaviivan. Tasta teknisesta ongelmasta selvittyani liityin stalkkeriksi :) Ja nayttaa melkein silta etta lomailette talla saarella parhaillaan? :)

    ReplyDelete
  16. Ensiksi, pahoittelut, kun vastailussa kesti. Oli kaikkea, pääsykoetta ja reissua.

    Pilami, ne telkkarien twiitit ovat kyllä ihan vihoviimeistä kuraa. Selvä liittymäkohta siihen, että lähes kaikki radio-ohjelmat ovat nykyään kuulijoiden tuottamia - ja valitettavasti sekä twiitit että radio-ohjelmat voivat helposti osoittaa, että kaikilla meistä ei ole kiinnostavia mielipiteitä. Itsekseen saa kyllä jorista, kuten vaikkapa tällaisissa blogeissa, mutta useimmilla ei ole mitään syytä pyrkiä saattamaan mielipiteitään valtakunnanmedioihin.

    Mun täytyy nyt silti tämän kommentin jälkeen harjoittaa hieman itsetutkiskelua - mua kiinnostaa yleensä ihmiset ja niiden tarinat, ja samalla perusteella oletan, että muitakin saattaa kiinnostaa. Ja minähän pälpätän. Auts.

    Yksi poikkeus on: jos tarinat ovat pelkkää negaa valittamista, sitten eivät kiinnosta.

    Täti-ihminen, tuo on kyllä ihan totta. Jos erehtyy seuraamaan samoja tyyppejä kuin vaikkapa Facebookissa, mennee railakkaasti metsään. Onneksi olen vihdoin tainnut hiffata homman nimen - vaikka tietty täydellisyydentavoittelija minussa itkee esim. nyt, kun on noin viiden päivän twiitit lukematta. Että pitääkö ne kaikki kahlata läpi, ääää. (Oikeastihan twitteröintini on varmaan kaatunut aiemmin tähän.)

    Ihan hyvä linjaus, noin kai se itsellänikin menee. Paitsi, etten pohdi vanhemmuutta - ja paitsi, että Instasta pidän nyt kovasti. Se on niin kevyt ja höpsö, kaipaan sellaista selvästi.

    Riimi, kuulostaa minusta ihan hyvältä sellainen, että puuhastelee niiden juttujen kanssa, jotka itselle toimivat. Jos joku ei kuulosta omaan elämään sopivalta tai muutoin hyvältä, niin kintaalla viitaten vain!

    Kiitos twiittivinkeistä! Aion niin lukea nuo - heti huomenna duunissa :D

    Bleue, no mutta mikä miellyttävä yllätys oli se, että tämä pohdinta johti omaan tiliin! Hienoa! Aloin seurata, ehkä huomasit - Englanninmaallakin toimi satunnaisesti Internet, ja oikeastaan ainoa, johon jaksoin kiinnittää huomiota, oli juurikin Instagram.

    Olivat ne, ja menivät. Nyt pitäisi päättää, mitä ensi vuonna, että luovunko vai ryhdistäydynkö homman kanssa. Alkuviikosta oli vielä aika turta olo, mutta nyt elämään tuo kummasti keveyttä se, ettei ole pakko lukea fysiikkaa jos ei huvita.

    Ehtoisa emäntä, Twitter on kieltämättä - vaikka parhaimmillaan mainio - myös jotenkin vähän kylmä ja vauhdikas. Että en ihmettele, jos se ei puhuttele. Minullakin on Instasta paljon parempi fiilis, jotenkin se on lämmin ihan eri tavalla.

    Mä aion viedä sut ja Siinan joskus oluelle ja kiinnostuksella seurata, kuinka kolmannen tuopin jälkeen ratkotte tämän ensimmäisyysasian kerralla :D

    Siina, huomioithan suunnitelmani ihan tuossa ylempänä!! Olen myös samaa mieltä siitä, että Twitter on aika vakava, vaikka hauskuuteen välillä pyrkisikin. Ja maailmassa on myös epävakava puoli. (Twitter on myös just se paras väline netin raivokampanjoiden masinointiin, eikä se ole ainakaan suositus.)

    RainDrop, katos vaan, tuohan on selkeä käytettävyysongelma! Pitänee yrittää tehdä sille jotain.

    Saarellasi oltiin, käytiin Cambridgessa ystäviä katsomassa - hyvin stalkkasit! Mulla on rakkaussuhde Brittein saariin kyllä, vaikka se vasemmalla puolella ajelu aina hiuksianostattavaa onkin. Kiva kun liityit muuten, luulen löytäneeni sut sieltä myös? Vai löysinkö jonkun muun?

    ReplyDelete
  17. Ton vasemmalla puolella ajelun takia ma olen toistaiseksi jattanyt ajelun muille, ma istun vaan kyydissa, se ei ahdista enaa :D Ja joo, olit nakojaan loytanyt minut :) Taytyy ehka jatkossa miettia kuvia vahan tarkemmin jos niita joku muukin nakee kuin sisko :)

    ReplyDelete
  18. Mä en jotenkin uskalla mennä mihinkään twittereihin, - se, että kommentoin blogeihin, on täysin hoosee kamaa mun elämässä. Jotenkin sitä on ajatuksineen niin .... jäljessä tai jotain, etten kehtais mennä minnekkään twitteriin horisemaan, eiku siis twiittaamaan.

    Mutta sitten olen kans miettinyt sitäkin, että onhan se oikeasti kiva kuulla ja nähdä ihmisten elämää, keskustella ja silleen, että eihän se automaattisesti tarkoita sitä, että kaikki yksityisyys katosi ja internetsi valtasi kaiken ja kukaan ei jaksa enää mihinkään kunnolla keskittyä.

    Että ehkä maailma ei oikeasti ole niin synkkä paikka.

    Noniin, tämä oli taas ehkä maailman positiivisin kommentti :D

    Mutta mites meni sun pääsykokeet?

    Enni

    ReplyDelete
  19. RainDrop, mua ahdisti vielä kyydissä istuminenkin - etenkin kun meitä oikeasti tarvittiin kaksi varmistamaan, että pysytään oikealla kaistalla. Siis vasemmalla :)

    Eikä mitään stressiä kuvista! Hauskaahan sen pitäisi olla :D

    Enni :D Et sä ainakaan näiden kommenttien perusteella mitenkään jäljessä ole! Mutta ymmärrän kauhun. Koen sitä vielä itsekin, mutta yritän ajatella, ettei sillä ole väliä.

    Näissä hommissa on aina se tasapaino, joka on niin tärkeää. Välillä, kun lukee yksityisyysasioista ja sellaisesta alkaa kauheasti väsyttää, kun kuitenkin se kanssakäyminen on myös kauhean tärkeää, enkä jaksaisi tehdä sellaista esterataa kaikesta. Haluaisin nauttia muiden ihmisten kanssa keskustelusta miettimättä, miten joku taho, siis Google tai Facebook, nyt anasti mun kuvia ja myi niitä NSA:lle.

    Joten lähdetään siitä, että maailma ei oikeasti ole niin synkkä! Se oli musta mainio ajatus, tuli hyvä mieli.

    Ja pääsykokeet ... no, ne ... meni. Kyllä, sillä tavalla juuri.

    ReplyDelete
  20. Tarkennuksena vielä, että en mä paheksu sitä että ihmiset kertovat kuulumisiaan. Mä(kin) olen kova selittämään omista jutuista ja tykkään kuunnella muiden kuulumisia, mutta huomaan vain olevani tässä sillä tavalla konservatiivinen, että homman pitäisi mennä jotenkin siten että "morjens, mitäs kuuluu", "no mitäs tässä" ja siitä sitten kumpikin kertoisivat kuulumisensa (tai no, tietysti jos toisella akuuttia systeemiä niin puidaan vaikka sitä sitten), mutta että se olisi vuorovaikutteista. Nyt jos ja kun joku sylkee sitä omaa elämäntarinaansa mun kännykkään ilman että ees kysyy mites mulla menee, niin se jostain syystä häiritsee mua. Nyt kun asiaa pohdin, niin just se tyyli on se mikä mua häiritsee. Mä tykkään kyllä katsoa muiden lasten kuviakin, jos tää kuvien näyttäjä on kiinnostunut myös mun kuvista. Siitä en tykkää, että jos ensin pitää ihastella 15 kuvaa omasta piltistä ja sitten ei olla millään tasolla kiinnostuttu mun lapsen toilailuista.

    Oli ehkä vähän liian jyrkästi kirjoitettu siis toi mun eka kommentti. Vedän takaisin. Älä toki vähennä puhumista - suomalaiset nyt noinniinkuin ylipäätään on liian tuppisuita. Mutta se pointti mulla oli se, että pitäishän sen olla vuorovaikutteista ja molemminpuolista sen keskustelun.

    ReplyDelete
  21. Ymmärrän! Vastavuoroisuus on kyllä kaiken a ja o. Toki joissakin tilanteissa vähennän puhumista siksi, etten halua kertoa jollekulle kuin kellonajan, mutta toisaalta niissä tilanteissa en jaksaisi kuunnellakaan, että vastavuoroista se on sekin.

    Yksi suurimmista sosiaalisiin tilanteisiin liittyvistä peloistani (tuskin aivan perusteeton) on kuitenkin luullakseni se, että pälätän kaikki asiani niin, ettei kukaan muu saa suunvuoroa. Olen oikeasti harjoitellut viime aikoina sitä, että olisin välillä hiljaa. (Ensin piti harjoitella puhumaan ja ottamaan oma tila, ja sitten toiseen suuntaan. Huoh.)

    ReplyDelete