11 May, 2014

Juoksin

Nyt on HCR ohi. Pääsin maaliin - huonoimmalla henkilökohtaisella ajallani.

Käytännössä tämän juoksukauden jälkeen olen supervoittaja. En tiedä, miksi silti kaihertaa. Ei pitäisi olla mitään syytä sellaiseen, sillä olen oppinut, että omalla kohdallani urheilujutuissa ei tapahdu ihmeitä - ja esimerkiksi tulosparannus tai vauhdin yhtäkkinen nopeutuminen olisi näillä treenimäärillä ollut ihan vetten päällä kävelyyn verrattavissa. Treenikauteni kun oli jalkavamman ja flunssien takia noin 35% siitä, mitä se olisi muutoin helposti voinut olla. Lisäksi juoksin koivun siitepölypilvessä. ("Eihän se järkevää ole", sanoi lääkäri jonka kanssa juttelin viikolla allergialääkkeistä ja keuhkoputken tilasta. "Mutta voit juosta. Ja koita olla käyttämättä sitä inhalaattoria, näyttää niin pahalta kun juoksutapahtumissa vedetään astmalääkettä.")* ("Tekosyitä!" huutaa alitajuntananikin tunnettu orjapiiskuri.)

Juoksutoverit Jennijee ja Täti-ihminen olivat kuitenkin molemmat ekassa puolikkaassaan ihan ässiä, nostan hattua mimmeille!

Itse tapahtuma oli jees, tehokkaasti organisoitu ja noin. Viimeisen kahden kilometrin aikana yleisön kannustus sai myös vipinää kinttuihin - ihanaa, että juuri sille pätkälle oli osunut sakki raivokkaasti kaikkia juoksijoita kannustavia yksilöitä. 20 km kyltti oli parasta, mitä olen toviin nähnyt - lisäksi tiesin, että sen jälkeen voin yrittää bongata miehen ja lapsen, jota oli aamupäivällä opetettu huutamaan "HURRAA!" äidille. (Ei hän sitten kuitenkaan huutanut, mahdoin olla jännittävä näky.)

Lopulta joimme kuin joimmekin hieman skumppaa.** Aloin myös pohdiskella seuraavaa tapahtumaa, joka voisi olla syksyn Vantaan puolikas, jos kesä menee juoksun suhteen iloisesti.

Ihan ensimmäinen projekti on kuitenkin saada juoksuun takaisin se ilo, joka siitä älyttömäksi kääntyneen HCR-aikataulun jälkeen jotensakin katosi.

EDIT. Suljen kommentit. Tänne sataa spämmiä, minua väsyttää. Jos haluatte kehua suoritustani :D ... no, ehkä voitte elää tämän kanssa.

* En käyttänyt inhalaattoria, mutta lähinnä siksi, etten yhtäkkiä ollut aivan varma, pidettäisiinkö sitä dopingina, ja raahattaisiinko minut kirkuvana ja potkivana antamaan näytettä.
** "Ovatko nuo dopingtestiä varten?" kysyi mies, kun pakkasin skumppaa varten mukeja narikkaan menevään laukkuun.

14 comments:

  1. Mielettömän hieno suoritus Liina! Jes :)))!

    ReplyDelete
  2. Hienoa!!! Oot paras!!!

    HCR on ihan hirveä reitti, se on vaikea silloinkin jos on saanut kunnolla treenattua ym. Vantaa on paljon nopeampi. Mutta jos on mitenkään mahdollista, suosittelen että lähdet Tukholmaan syyskuun puolessa välissä. Ei ole hellettä odotettavissa, reitti on melko nopea, ja kannustus, musiikki ja tarjoilut on Ruotsissa parempia :)

    ReplyDelete
  3. Huraa! Kokemallasi treenikaudella on aivan hurja suoritus, että sait edes osallistuttua juoksuun, itseltä olisi ainakin mennyt pupu pöksyyn, jos olisi vielä pari kuukautta sitten ollut juoksukyvytön. Mahtava suoritus!!

    Ja ilo takaisin juoksuun, tätä kannatan. Vaikka sitten jättämällä koko laji hetkeksi lepäämään, sillä joskus se saattaa löytyä niinkin. Hyvää lepopäivää!

    ReplyDelete
  4. Jennin puolella jo päivittelin teidän mielettömyyttä! Mä en kuuna ikuna pystyisi juoksemaan näillä siitepölyallergioilla. Eikä mulla edes ole ne mitenkään järjettömän pahana. Duactin kanssa olen käynyt juoksemassa mutta ei vaan henki kulje. Iloa juoksuun mäkin odotan :)

    ReplyDelete
  5. Jesh! Jesh!

    Ajasta viis, sä pääsit maaliin!

    Hurraa!

    Ja vielä yksi huutomerkki!

    Enni

    ReplyDelete
  6. Olit aikamoinen sissi, että jalkakipuiluista ja siitepölyahdistuksesta huolimatta vedit homman kotiin! Mahtavaa Liina! Seuraavaksi bongaamaan tapahtumaa, missä trikoot kuuluu osallistumismaksuun! :D

    Ihanaa kun oltiin siellä kimpassa!!!

    ReplyDelete
  7. Voitto, todella! Ja hyvin reipasta, että sulla on jo seuraava juoksu kiikarissa. Mä taas suunnittelen pitäväni kesälomaa juoksusta ;) Ensi vuodelle pitää kyllä laittaa taas juoksutapahtumaa, koska ennen näkemätön treenimotivaattorihan tämä oli.

    Kiitos siis. Sinun vikasihan tämä oli ihan kokonaan :D

    ReplyDelete
  8. Kiitos Bleue! Kai se oli, vaikka fiilis oli kuitenkin - ja on yhäkin - vähän sekava. Mutta kauniit sanasi kyllä auttavat!

    Fffifi, hurjan iso kiitos! Lohduttaa kuulla, että reitti on oikeastikin hankala, eikä kaikki ollut vain korvien välissä. En lopulta osaa sanoa, kumpi oli vaikeampaa, ne muutamat isot nousut vai vastaantulevien juoksijoiden näkeminen, joka teroitti ikävästi kalloon sen, miten hurjan pitkä lenkki tässä vielä on edessä :D

    Ihana kuulla, että Vantaa on nopeampi! Tukholma kyllä houkuttelee, sen myönnän, mutta en ole aivan varma, onko perheneuvosto moiselle suopea, enkä jaksaisi siitä alkaa kättäkään vääntämään :D

    Onnea vielä sullekin! Oon vieläkin vaikuttunut sun liikuntapäivästä :D

    Riimi, kiitos! Et tiedä kuule, miten ihanaa on, kun joku auttaa näkemään asioita perspektiivissä.

    Ilon löytyminen on mustakin olennaisinta, ei ilman sitä mikään liikunta tunnu miltään. Nyt musta oikeasti tuntuu siltä, että haluan juosta - odottelen silti vielä pari päivää, että pahin väsymys tulee karistettua jaloista.

    Anu, suurkiitos!

    Kukkavarvas, onhan tää tosiaan koivuallergikolle ihan tyhmä aika vuodesta juosta puolimaratonia. Itsellänikin on ollut käytössä kohtuukokoinen lääkearsenaali, ja inhalaattoria olen käytellyt viimeisen viikon surutta väärin. (Itse asiassa, jos henki ei kulje, pitäiskö lääkitys tarkastaa?)

    Toivottavasti ilo löytyy pian!

    Enni, superkiitos! :D Oot ihan oikeassa, tietenkin. Tässähän alkaa tulla ihan aidosti hyvä mieli, kiitos :D

    Jennijee, hassua ja hauskaa oli tietenkin huomata, että jalka oli nyt ihan ok - kunto oli vain päässyt romahtamaan. (Ja siinäpä selitys helteessä juostulle puolikkaallekin. Olin vain paremmassa kunnossa.)

    Kiitos vielä juoksuseurasta, se teki matkasta kevyemmän! JA KIITOS RUSINOISTA! Sun rusinat taisivat olla hyvinkin merkityksellisessä roolissa lopputuloksen kannalta <3

    ReplyDelete
  9. Täti-ihminen, pah, vai vielä vika!

    Musta on tavallaan tyypillistä, että nyt, kun ei ole enää ns. pakko juosta, juokseminen tuntuu ajatuksena paljon hauskemmalta kuin vielä kuukausi sitten, jolloin oli pakko päästä HCR-kuntoon ja vähän vihaiseen sittenkin. Niinpä päätin, että tuo Vantaankin puolikas juostaan, jos siltä syksyllä tuntuu ihan oikeasti, ja jos ei tunnu, sitten ei juosta.

    ReplyDelete
  10. Analysoin juuri, että menetän juoksun seurauksena 2-3 varpaankynttä. Voin minä sen sinun ansioksesikin sitten lukea ;)

    ReplyDelete
  11. Höh, mitä tekee ihminen muutamalla varpaankynnellä?

    ReplyDelete
  12. Hyvä te! Skumppanne olette/olitte ansainneet!

    ReplyDelete
  13. Kiitos! Niin kyllä minustakin :D

    ReplyDelete