23 September, 2014

Confessions of a lazeaholic

Suuri kotityösarja saa huipennuksensa. Valittaen minun on kerrottava heti alkuun, että mitään kovin dramaattista ei ole luvassa: viikon keskiarvominuutit laskivat hieman, mutta pysyivät yli kahden tunnin.

Käytin kotitöihin viikossa keskimäärin 124 minuuttia eli kaksi tuntia ja neljä minuuttia.


Huomasin, että
  • aikaa tuhertuu kotihommiin paljon enemmän kuin kuvittelin - mutta jos laskee pois päiväkotilogistiikan, sitä tuhertuu useimmiten juuri sen verran kuin alunperin kuvittelin
  • joka toisena päivänä raadan kuin rotta voidakseni joka toisena päivinä ottaa iisimmin
  • viikko oli tyypillinen siinä mielessä, että siihen kuului kaikenlaista epätyypillistä.

Viime viikolle sattui lapsen vientiviikko. Olin siis aamuvuorossa, ja aamut ovat aamu-unisen kolmevuotiaan kanssa vähän tahmaisia hommia. Voi olla, että luvut olisivat olleet sievemmät, jos olisin ollut hakuvuorossa. Tai sitten eivät.

Erityisbonuksen järkkäsi tällä kerralla koira, joka oksenteli luovasti mm. sänkyymme lauantain vastaisena yönä niin, että pääsimme vaihtamaan lakanat keskellä yötä. Lempihommaani. Enkä todellakaan halua tässä välissä kuulla mitään siitä, että koiran ei pitäisi antaa nukkua sängyssä. Ei miehenikään mielestä.

Haluan tarkentaa, että lapsi sai lauantainakin lounaan: ehdimme ravintolaan juuri sopivasti katsomaan kuinka ipanalle nousi kuume.

Vaikka arkirutiinit sinänsä hoituvat jo jossain määrin omalla painollaan, kotihommissa on koko ajan kaikkea sellaista pientä toimitettavaa, joka on vain hoidettava. (Biojäteroskis pitää pestä, kun se pussi on taas vuotanut; käsisaippuaputeli pitää täyttää; lattiakaivosuodatin pitää vaihtaa etc. ad infinitum.) Näissä tietenkin mummoni ohje "vie mennessäs, tuo tullessas" on kauhean fiksu - vaan kun suurin kotityöpelkoni liittyy itse asiassa juurikin siihen, että koulutan itseni toimittamaan kaikenlaisia asioita kunnes klo 23 viimein istahdan sohvalle vain huomatakseni, että on nukkumaanmenoaika.

Mummoni ja enenevässä määrin myös äitini toimivat nimittäin usein juuri noin. Äidinkin saa mökillä pois ruoanlaittopuuhista vain tiukalla taklauksella siinä vaiheessa, kun hän lounaan jälkeen yrittää luikertelusiirtymää keittiön siivouksesta suoraan illallisen valmisteluun. Sukurasitetta moiseen puuhailuun siis on.

Luulen, että joka toisen päivän ottaminen rennommin on siis alitajuinen puolustuskeinoni jokapäiväiseltä puunaamiselta. Tästedes se on oleva myös ylitajuinen puolustukseni.

PS. Aino huomautti viime postauksen kommenteissa tutkineensa vähän tilastoja ja olleensa löytämättä minkäänlaista vahvistusta Hesarin väitteelle suomalaisnaisten 137 minuutista (saati sitten ruotsalaisnaisten yhdeksästäkymmenestäviidestä.) Tältä postaussarjalta saattoi siis kadota viimeinenkin järjen hiven (jos kohta asian tarkastelu on ollut aika hauskaa), vaikka olisi kyllä kiva tietää, mihin hittoon tuo 137 minuuttia sitten perustuu.
PPS. Tänään järjestelin lapsen huonetta, vaikkei ollut pakko. Tuokaa lääkkeitä.

23 comments:

  1. Mä olen pelottavasti huomannut miten oon alkanut kanssa lipsua siihen, että 'okei, lounas syöty, koti ylläpito-siivottu, pitäisi varmaan alkaa suunnitella ja valmistella seuraavaa ruokaa'. Ja oon alkanut ymmärtää miehen äitiä, joka ei oikein osaa istua paikoillaan, vaan jatkuvasti touhuaa jotain. Päivisin tuntuu jotenkin ... väärältä olla hyödytön, vaikka lapsi leikkisi itsekseen huoneessan. Apuaaa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, yhtäkkiä olen löytänyt itsestänikin ihan uutta ymmärrystä esim. mummoa kohtaan. Teininä vaan marisin, että etkö joskus voisi istua vaan. No eihän se voinut, sen aivot oli jo niin virittyneet touhuamiseen :D

      Delete
  2. Noniin, äärihyvä juttusarja!

    Musta tuntuu, että päivät ovat ainoastaan siivoamista ja kotityötä. Jossain määrin luen kotityöksi lapset; ei mulla oo viittä kertaa päivässä nälkä! Esimerkiksi. Ja vihaan siis ruuanlaittoa. Eli kyllä on kotityötä.

    Mutta tunnistan äitisi itsessäni, äsken istuin vasta tähän sohvalle. Sitä ennen hoidin iltapalat, pesut ja nukutukset, siivosin vessan, siivosin keittion, raivasin pyykkikasat huomiselle valmiiksi, järjestelin muut huoneet kuntoon, napsautin pyykikoneen päälle (eli ripustushommia on vielä). Jääkaappiin laitoin huomisen lounasjutut mahdollisimman valmiiksi. Voi morjens, näin kirjotettuna tämä vain vahvistaa tunnetta, että ei hemmetti, tätäkö on ihmisen elämä? Missä tämä on mennyt vikaan? Ai kauheeta :) Vaikka eihän noista nyt nukutukset ja pesut mitään ankeaa hommaa ole, mutta sellaista omaa rutiinin suorittamista kuitenkin.

    Ja ennenkaikkea, jos jättäisi muun kuin välttämättömän (ruoka, uni ja sen sellaiset) (tai "uni", omalla kohdalla) niin minkälaiseksi se arki muuttuisi? Pitäsiköhän koittaa joskus.

    Noniin, selkeästi tämä aihe kosketti.

    Sä käyt muuten hämmentävän nopeaa kaupassa ja siivoat keittiön!

    Enni

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos!!

      Minustakin ruoanlaitto on kotityötä. Optimitilanteessa laittaisin kotona ollessanikin ruokaa kahdesti viikossa.

      Minustakaan nukutukset ja pesut eivät sinänsä ole ankeita juttuja, mutta kun ne pitää tehdä, niistä tulee tavallaan työtä. Siis kun ei voi luistaa vaikka haluaisi. Suunnitelmallisuudestasi huomisen lounaan suhteen nostan kyllä hattua - mä en ole tuota ikinä oppinut enkä tuohon pystynyt. Löydän itseni yhäkin usein kahdesta tilanteesta: vakuuttamasta itselleni, että ehdin myöhemminkin ja kiroamasta itseäni, kun en tehnyt ajoissa.

      Mutta ota nyt ihmeessä itsellesi tovi jokaisesta päivästä, jos vain mahdollista!

      Tuota lauantain kauppareissua selittää se, että oltiin tulossa kaupungilta ja kauppa on metroaseman yläkerrassa, noin käytännössä. Lisäksi mulla on aika kova kellotajuus ja kuvittelen osaavani multitaskata, joten teen asiat ripeästi sitten, kun ne pitää tehdä (siihen asti prokrastinoin). Päivästä ja vireystilasta riippuu, onko tulos hyvä vai huono :D

      Delete
  3. Mä en kans tajua miksi tämä elämä on yhtä tekemistä koko ajan. Ja jos ei tee, niin sit seuraavana päivänä kyllä viimeistään huomaan että olis vaan kandennut edellisenäkin päivänä tehdä. Pyykkiä, tiskiä, ruokaa, kellon katsomista että hommat tapahtuvat lapsille ajallaan jne. Sit pitää setviä remonttia ja maksaa laskuja ja silitysvuorikin vain kasvaa kasvamistaan. Mä en ees harrasta enää mitään.

    Mut sit toisaalta. Jos ei oo mitään projektia meneillään, niin kohta sellaisen jostain itselleen etsii. Ei sellainen ikuinen löhöily vain taida sopia (kenellekään). Jos sitä nimittäin helpolla haluaisi päästä, niin ei niitä koiria ja lapsia ainakaan kannattaisi hankkia.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, juuri noin mulle käy. Nyt esim. olen niin tuudittautunut siihen, että pakastin on täynnä pieniä ja erilaisia aterioita, etten turhaan viitsi kokata - kadun tätä VIIMEISTÄÄN ensi viikolla.

      Remontti on kyllä asia, jonka kuvittelen vievän kaiken elämän kaikesta. Sympatiani.

      Joitakin työnjakoja meillä on nyt, kuten se, että mies maksaa laskut yhteistililtä. Aikaisemmin se olin minä, mutta kun olin unohtanut sähkölaskun tarpeeksi usein, mies rupesi hoitamaan. Ai kaamee, kun toi nyt kuulostaa siltä, että annan raha-asiat sen huoleksi. Ei sekään ihan paikkaansa pidä.

      Mulle ne meneväisprojektit on lukeminen ja neulonta, joista etenkin jälkimmäisen voi laskea niin tuottavaksi työksi, ettei tarvitse masentua joutilaisuudesta :D Silti, joo, muistelen, että elämä ennen lasta ja koiraa oli jollain oudolla tavalla tyhjempää, vaikka aikaa kaikenlaiselle oli enemmän ja periaatteessa olisi voinut tehdä vaikka mitä.

      Delete
    2. Kiitos. Meillehän kävi sillä tavalla jännästi, että pienestä pintaremontista sukeutui peruskorjaus. Revi siitä sitten huumoria! :D

      Mies lähti eilen lasten kanssa kauppaan päivällisen jälkeen. Mä olin ihan että hä - mitäs tässä nyt sit pitäis tehdä. En muuten tehnyt muuta kuin söin suklaakätkön tyhjäksi. Etta vissiin se pakotettu toimeliaisuus on kuitenkin mulle parempi vaihtoehto. ;)

      Delete
    3. Aikamala. Olen todella pahoillanne elämänne lisääntyneen jännityksen vuoksi. Vilpittömästi.

      Lähtivätkö pitkällekin kauppaan? Meillä kauppareissu ei yleensä tarkoita kuin että ehtii käydä rauhassa vessassa; mutta jos tiedän saavani yksinoloaikaa vaikka parikin tuntia, ongelmia niiden täyttämisessä muulla kuin kotitöillä ei ole :D

      Delete
    4. Mitenköhän tän kauniisti muotoilisi: en suosittele asunnon ostoa enkä myyntiä kenellekään. ;)

      Mä oon kyllä välillä työpäivän jälkeen sellaisessa lahnaolotilassa, että ei vaan irtoa tekeminen. Fiksut kävisi varmaan esim. lenkillä eikä söisi niitä suklaakätköjä. Tosin, mä olen myös sellainen ihminen, joka arvostaa kykyä olla tekemättä mitään. Kunhan on vaan. Duracell-puput on sitten joku muu ihmisrotu.

      Delete
    5. Hyvä vinkki. Emme enää ikinä muuta.

      Itsekin olen duunista palattuani melko lailla just se lahna: toisaalta jos on siivouspäivä, teen sen mieluiten heti töiden jälkeen. Muuten en tee ikinä. Silti esim. urheilu ja sen sellainen ihan heti töistä palattua tuntuu tosi vaikealta.

      Sen kyllä tunnustan, etten osaa yhtään olla vaan. Ellei kirjan kanssa vaan olemista lasketa. Tavallaan munsta pitäisi laskea, koska se ei ole ns. hyötytekemistä :D

      Delete
  4. Mä olen miettinyt sellaista, että jos meillä kävisi palkattu siivooja, niin vähenisikö tämä homma mihinkään? Eli siis miten paljon helpommalla pääsisin, jos siivooja kävis vaikka 2krt/kk. Jotenkin luulen, etten paljoakaan. Siivoamisessa kun inhoan eniten sitä, että ensin pitää raivata kamat paikoilleen, että voi aloittaa. Nyt tosin kun olen saanut itseäni ja perhettä ajettua siihen moodiin, että tavaroilla on omat säilytyspaikkansa ja perhesovun nimissä on hyvä viedä ne sinne heti käytön tmv. jälkeen, on sekin raivaaminen helpottanut. Käykö teillä joillain siivooja? Onko arki helpompaa?
    -Anna

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä en jotenkin usko siihen siivoojahommaan yhtään! Nyt kun tein tätä seurantaa, tajusin, että viikkosiivous on oikeasti ihan kärpäsenkakka siitä kaikesta duunista, jonka viikon mittaan teen - intensiivinen ja silmään osunut kärpäsenkakka, mutta kuitenkin. Joten luultavasti mäkin sit vaan järjestelisin siivoojaa varten ja käytännössä työtaakka vähenisi ihan minimaalisesti.

      Siivoojahommaan uskon kuitenkin sellaisissa erityistapauksissa, että ehkä voisin maksaa jollekin ensi keväänä ikkunanpesusta. Hmmmm.

      Delete
    2. No just näin. Mutta joo, ikkunanpesun ulkoistaminen ei kuulosta miltään muulta kuin järkevältä. Se on vähän sama kuin mattojen pesettäminen pesulassa. Koko kesän aattelin että nyt sitä ollaan reippaita ja käydään matonpesupaikalla hommissa ja tullaan ihanasti mäntysuovalta tuoksuvien mattojen kanssa kotiin. No en käynyt. Siinä ne makaa lattialla edelleen pesemättä. Jospa vaikka ennen joulua käyttäis ne pesulassa. :D
      -Anna

      Delete
    3. Meillä on oikein läheinen suhde viereiseen pesulaan - ja todella, onni on lähipesula. Otan tässä kohdassa esille todistekappale A:n ja kerron, että koira ei suinkaan oksentanut VAIN sänkyymme. Se oksensi myös matolle - jostain syystä koirat eivät voi hoitaa vatsaongelmiaan kovalla lattialla. Vaaditaan pehmeä ja mukava alusta.

      Pesula on ystävä.

      Delete
  5. Olet kyllä hämmentävän nopea suorittamaan tiettyjä kotitöitä. Kuinka lähellä ruokakauppaa oikein asutte?!

    Tämä on ollut oikein avartava kirjoitussarja, kiitos siitä. Itse en ole kellottanut kotitöitäni enkä varmaan niin tee. Ilman ajastintakin tiedän suurimman aikasyöpön olevan ruokahuollon kauppareissuineen ja kokkailuineen, sillä meistä kumpikaan ei pärjää ilman kahta lämmintä ruokaa, joten sellainen laitetaan tai vähintään lämmitetään joka ilta, ja lähes hyörin kyökissä itse, joko yksin tai yhdessä. Tähän tuhraantuu varmasti yhteensä paljon enemmän minuutteja, kuin mitä tuo sinun excelisi näyttää.

    Toisaalta muilta osin elämme juurikin sellaisessa onnellisessa tekemättömyyden tilassa. En muista, koska vessa on viimeksi pesty kauttaaltaan. Imuroidaan vasta sitten, kun pölykoirat alkavat häiritä merkittävästi (eli aika harvoin). Pyykkiä pestään (tai siis mies pesee) sitten, kun pyykkikori on täynnä — pyöritetään sitten niin monta koneellista että se on taas tyhjä. Itse olen luonnostani jonkin verran tätä siistimpi, mutta puoliso taas sotkuisempi. Olemme päässeet mukavaan tasapainoon, jossa astiat päätyvät (ainakin lopulta, elleivät heti) tiskikoneeseen ja tavarat ovat suurinpiirtein oikeilla paikoillaan, mutta muuten siisteydestä tingitään muun elämän hyväksi eikä mistään viikkosiivousperinteestä ole koskaan edes haaveiltu.

    Disclaimerinä lisättäköön kuitenkin se, ettei meillä ole niitä mukuloita tai koiria. Imuroitua tulisi varmaan useammin, jos lattioita nuohoaisi joku konttausikäinen, ja pyykkäämään joutuisin ehkä joskus itsekin, jos meitä olisi useampia. Toisaalta ei varmaan jaksettaisi samalla vaivalla laittaa päivällistä joka ilta, jos pari tahtoikäistä karjuisi nälkäänsä jaloissa. Hankittaisiin ehkä mikro.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tai siis hetkinen, tuo lukuarvo on siis keskimääräiset minuutit per päivä? En minä kyllä millään tahdolla niin paljon kotitöitä PÄIVÄSSÄ tee. Sisälukutaito petti taas. Keskimäärin päivässä teen niitä ehkä 70 minuuttia. Tai jotain. En ala laskemaan kyllä!

      Delete
    2. No tosi lähellä. Sinne kävelee kaksi minuuttia - mutta lauantaina, josta tuo ruutukaappaus on, tultiin kaupungilta ja kipaisin kauppaan metrosta. Joka on vielä lähempänä.

      Ja kuten yllä kerroin, olen aika tehokas niin halutessani, ja jos johonkin kotityöhön tartun, yleensä haluan olla tehokas, ettei tarttis koko päivää ikäviin asioihin vatuloida. Alta pois vaan. Tosin voi olla, että "tehokas" on väärä termi, sillä toki on päiviä, jolloin nopeus kostautuu huonona työn jälkenä.

      Ruoanlaitto on kyllä todella massiivinen aikasyöppö - ja se, mitä tuossa listassa ei näy ollenkaan, on ateriasuunnittelu. Sekin vie aikaa, ja on aika rasittavaa. Nyt sitä ei näkynyt kun mulla oli jostain syystä selvät sävelet.

      Teidän onnellinen tekemättömyyden tila kuulostaa ihan mahtavan ihanalta ja löydetty tasapaino hyvältä. Sekin on jees, että on luontaista työnjakoa. Meillä on joitakin juttuja tosiaan jaettu myös niin, että mä en esim. käytännössä ikinä pese vessaa enkä siitä myöskään huolehdi - mutta mä putsaan hajulukot. Se vie vähemmän aikaa vuodessa mutta on ällömpää :D

      Oikeasti lapsissa imuroimaan kannustaa se niiden sisään kuskaaman kuran määrä :D Sama juttu kuin koirissa!

      Delete
    3. Mä muuten aina kuvittelin, että koira on se hiekkaa sisään kantava taho, mutta sitten minusta tuli äiti. Kyllä kalpeni koiran hiekat ja kurat sille määrälle, jota vaunuissa ja lapsissa eteiseen kulkeutuu. Maan jäätymistä odotellessa....

      Delete
    4. Jep. Tosin - vaikken ole luontaisesti mikään siisteysintoilija - vihaan sisälle kulkeutuvaa hiekkaa.

      Lastenrattaiden ohessa tulleet pussukat olivatkin mulle täysi mysteeri. Joku sitten selvensi, että ne on renkaiden suojukset. Näytin varmaan edelleen siltä, että does not compute, joten em. joku tarkensi edelleen, että jos siis vie rattaat sisälle.

      Mulle ei olis tullut pieneen mieleenkään roudata rattaita sisälle suojusten kanssa tai ilman, vaikka meillä oliskin ollut hissi, jolla se olisi onnistunut. Pelkkä ajatus siitä hiekasta saa kylmän hien nousemaan otsalle :D

      Meillä koira myös pestään joka lenkin jälkeen, jos ulkona on kuraista. Se ei ole tästä kovin onnessaan.

      Delete
    5. Toi on se kerrostalojen loistopuoli - rattaat voi jättää johonkin muualle kuin omaan eteiseen! :)

      Delete
    6. Kyllä! Kerrostaloasuminen mon amour!

      Delete
  6. Olin kysymassa samaa tuosta ruokakaupasta, mutta Riimi ehti ensin :-) Etta lahella on kauppa siis :) Ma(kaan) en Riimin lailla ole laskenut paljonko menee aikaa kotitoihin, enka taida laskeakaan, kun kaiken joutuu tekemaan itse niin sama kai se on kauanko siihen menee, tehtava on kuitenkin. Mutta myonnettakoon, etta on se hiukan karsinut esim. siivousintoa, etta toinen ei juurikaan osallistu....

    Mutta mielenkiintoinen tama postaussarja, ja olisi tosiaan kiva kuulla mihin se hesarin artikkeli perustui, vai yritetttiinko siina vain saada taas naisia tuntemaan itsensa jotenkin huonommaksi?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lähellä on! Nyt en varmaan osaisikaan, jos pitäisi pidemmälle lähteä kauppaan.

      Se on kyllä perin kurja tilanne, että kaikki pitää tehdä yksin. Onpa kurja kuulla.

      Mua kans jäi ihmetyttämään, mistä ja miksi ne Hesarin luvut on revitty. Toki todennäköisin syy on virhe, mutta tulihan siitä sit periaatteessa keskustelua herättävä juttu. Tai kolme postausta herättävä juttu.

      Delete