12 September, 2014

Yhteinen harrastus

Aina silloin tällöin mietin, pitäiskö meilläkin miehen kanssa olla yhteinen harrastus. Siis sen lisäksi, että saatamme katsoa samoja tv-sarjoja ja lukea joitakin samoja kirjoja, yhteisellä harrastuksella olisi varmaan hyväätekevä vaikutus parisuhteelle. Vähän kuin keskustelulla. Sitäkin varmaan joskus...

No mutta kuitenkin. Aikani asiaa pohdittuani tajusin, että onhan meillä. Kesälläkin käytiin yhdessä Verkkokaupassa, jossa mun homma on kuolata Legoja ja pienvimpaimia ja miehen homma on heiluttaa kulmakarvoja talon massiivisimman telkkarin edessä. Amerikkalaisen roskaruoan hyllyillä molempien tehtävä on haalia energianlähteitä kuin orava talven alla.

Lisäksi kesällä kävimme yhdessä myös juoksemassa. Katsokaa nyt:

Tässä sitä mennään. Me.

Noin. Parisuhde on kuosissa.

19 comments:

  1. Olen usein pohtinut samaa. Toisaalta, eikö yhteiset lapset ja asuntolaina ole yhteistä puuhaa parhaimmillaan?

    Ilahduin taas tästäkin postauksesta kovasti, kuten niistä monista mitä en ole saanut kommentoitua. Halit!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jennijee, ajattelet ehkä sitä, että asuntolainasta käytetään usein termiä "lainan hoito"? Mutta kokemukseni mukaan asuntolaina vaatii yllättävän vähän hoitamista, se jotenkin hoitelee ihan itse itseään. Ei tarvitse kastella eikä vaihtaa multia eikä etenkään lähteä yhdessä kitkemään rikkaruohoja :D

      Mä ilahduin susta ja sun kommentista ja myös kaikista niistä postauksista, joihin en saa kommentoitua! Rutistus!

      Delete
  2. Haha, mä mietin samaa kuin Jennijee, eikö ne lapset ole yhteinen harrastus?

    Meillä ei ole oikeastaan koskaan ennen ollut yhteisiä harrastuksia. Joskus muinoin melko henkeviä keskusteluita kylläkin, mutta pienet lapset jakoi tullessaan sen yhteisen ajan siihen, että funtsimme kumpi menee juoksemaan tänään, kumpi valokuvaamaan huomenna. Nykyään tosin harrastamme yhdessä valokuvausta. Sitä voi tehdä jopa lasten läsnäollessa, ja eksoottisen perjantai-illan voi päättää harjoittelemalla yhdessä kuvankäsittelyä (mistä minulle tulee mieleen ristisanatehtäviä yhdessä väsäävä eläkeläispariskunta). On se silti ihan kivaa huomata näinkin pitkän ajan päästä, kuinka yllättäväkin asia voi yhdistää entisestään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. En kyllä mitenkään osaa pitää lasta harrastuksena :D Harrastuksen sentään voisi laittaa välillä kaappiin jos ei huvita.

      Ei meilläkään koskaan oikeasti ole mitään ollut, eikä se mua ole koskaan oikeasti vaivannut. Ei edes nyt. Kerran yritettiin ruveta lautailemaan yhdessä (mies osasi valmiiksi ja aikoi opettaa mua.) Tästä huolimatta menimme naimisiinkin.

      Valokuvaus yhdessä kuulostaa ihan mahtavalta, etenkin jos ei tule riitaa :D

      Delete
  3. Vihdoin ja viimein saan aikaiseksi sekä kommentoida että liittyä lukijaksesi. Aika kauan olen roikkunut saamattomana taustalla. Mut siis joo, sulla on mahtava blogi. Jotkut ne vain osaa kirjoittaa!

    Niin, mun mielestä teillä pyyhkii hyvin. Joku toinen voisi niuhottaa siitä, että mies juoksee kymmeniä metrejä sun edellä, mutta minäpä totean vain, että niin kauan on asiat hienosti, kun kuljette samalla tiellä ja vieläpä samaan aikaan! Nih!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Terhi, oi mutta kiitos! Saa roikkua taustalla tai saa kommentoida - ihanaa kuitenkin, että kerroit olevasi siellä :)

      Totta kyllä. Samaan aikaan mentiin ja vielä nokiteltiin toisillemme, että kuka voittaa (vaikka alusta asti oli ihan selvää, miten siinä käy.) Kai tärkeintä on, että on hauskaa. Yleensä on.

      Suotar, no niin ja sekin vielä!

      Delete
  4. Yhteisen harrastuksen voi onneksi määritellä itse. Meillä on se geokätköily nykyään, mutta sen aloittaminen vaati sen että kestimme muutaman kiukkukerran kun kumpikin kipuili uuden lajin kanssa. :D Legojen kuolaus ja telkkarien tuijottelu kuulostaa hyvältä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haa, ihanaa, että muillakin on niitä muutamia kiukkukertoja. Tavallaan ehkä hyväkin, ettei ole tämän enempää mitään, mitä yhdessä haluttaisiin puuhailla, kun kuitenkaan tuo ipana ei ihan kaikkialle kulje mukana. (Jos kohta olen kuullut geokätköilystä myönteisiä lausuntoja koko perheen harrastuksena.)

      Legojen kuolauksen pitäisi tosiaan riittää kelle tahansa!

      Delete
  5. Me käytiin kerran melomassa kaksikolla (siis sellasella missä räpiköitiin molemmat samassa veneessä). Se oli niin kamalaa, että mietin, kannattaako tuon kanssa mennä naimisiin (häät oli sinä syksynä). Nykyään mies houkuttelee mua golfaamaan, johon mä totean, että heti rakas kun sä tulet mun kanssa joogaan. No, tykätään me molemmat hyvästä ruoasta ja kokkailusta, mutta se nyt on sattuneesta syystä ollut viimeaikoina vähän sellasta makaronilaatikkoa vai perunamuussi-mantelikala-linjaa. Niin ja harrastetaan me seksiä yhdessä, eikö se riitä?!
    -Anna

    ReplyDelete
    Replies
    1. !!!

      Kuulostaa ihan siltä meidän lautailuyritykseltä. Häitä ei kyllä oltu vielä edes sovittu, mutta poisajaessa mies kysyi, että oliko tää se pääsiäisen kärsimysnäytelmä.

      Golf yhteisenä harrastuksena kuulostaa kyllä vähän riskialttiilta, kun siinä on kuitenkin astalo ihan käden ulottuvilla jos alkaa riipiä. Joogamatolla mätkimällä ei saa kovin pahaa jälkeä aikaan!

      Ei vaan vakavasti puhuen, mä luulen, että oikeasti tärkeintä on se, että molemmat kunnioittaa sitä juttua, mistä toinen saa iloa :)

      (Ja ehdottomasti seksi pitää laskea yhteiseksi harrastuksesi, sehän on niin kivaakin!)

      Delete
    2. No kyllä se on musta kans just näin, että kunnioittaa sitä toisen juttua. Golf on to-del-la aikaa vievä harrastus, mutta musta on hyvä, että mun mies on alkanut siihen, koska se on ihan selvästi opettanut sille kärsivällisyyttä, se kun on luonteeltaan aika helposti tulistuvaa sorttia. Lisäksi kun yhteen kieppiin menee se noin 4-5h, niin luonnollisesti sama aika on varattuna mulle omaa aikaa joko samana päivänä myöhemmin tai seuraavana. Ihan win-win :)
      -Anna

      Delete
    3. Älyttömän siistiä! Oikeasti!

      Golf on ollut mulle aina vähän sellainen en-vaan-tajuu -homma, mutta tän sun kommentin myötä aloin nähdä hommassa ihan uutta hohtoa. Kärsivällisyyden oppiminen ei varmaan vahingoita yhtään ketään. Ja lisäksi tuo tasapainotus sun omaan aikaan - paljon parempihan tuo on kuin joku kintsu 1,5 h silloin tällöin :D

      Delete
  6. Ääh, me ollaan nyt kyllä Aviomiehen kanssa ihan ällöttäviä. Me harrastetaan aika paljon yhdessä. Juostaan, golfataan, kalastetaan, veneillään myös ilman vapoja. Nykyisin myös asuntojen vahtauksen voi laskea yhteiseksi harrastukseksi. Näitä hommia ei tehdä metodilla "meidän on nyt tehtävä nämä yhdessä", vaan jostain kierosta syystä molemmat tykkää näistä jutuista ja on toi tyyppi ihan hyvää seuraakin. Molemmilla on silti vielä omat juttunsa (koska aikaa harrastamiseenhan on viljalti) ja maailma ei kaatuisi, vaikkei yhdessä tehtäiskään.

    Hauska postaus, koska se sai tosiaan tajuamaan oman tilanteen. Vaikka tuntuu, ettei sitä yhteistä aikaa muka koskaan ole, niin kyllähän me näitä juttuja tehdään yhdessä koko ajan. Palkkaamalla lapsenvahti ajoittan myös pitkien lenkkien ajaksi, plääh.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No mutta mitäs ällöä siinä! Jos löytyy yhteisiä juttuja, ja niitä haluaa tehdä yhdessä ja sitten se kaikki vielä järjestyy jotenkin sopivasti, niin sehän on vaan todella hienoa. Meillä kyllä yhteiset juoksulenkit on tuhoontuomittu ajatus siksikin, että mun juoksuvauhti romahti viime keväänä enkä ole saanut vielä sitä rakennettua takaisin - mutta musta on ihanaa, että muut pystyy juoksemaan yhdessä.

      Me ehkä enemmän aika usein vaan hiimaillaan yhdessä, kumpikin puuhastelee omiaan, kun on yhteistä aikaa. Se on vähän eläkeläistä, mutta aika ihanaa myös.

      Delete
    2. Siis ehdottomasti, Nannukalle kans, yhdessä hengailuhan on ihan tärkeintä. Jos ei osaa vaan olla toisen kanssa tekemättä oikeasti mitään (yhteistä), niin onhan se aika paljon tylsempi tilanne kuin se, meneekö ne lenkkarit nyt samaan tahtiin. Eikä ne muuten mene. Mä olen ihan järkyttävä vauhtipoliisi :)

      Delete
    3. Niin, ja toisaalta, kun asunto on aika pieni kuitenkin (jako itä- ja länsisiipeen ei ole aivan todellinen tässä kolmiossa) on myös ihan hyvä, että osaa olla yhdessäkin silleen vähän itekseen. Muuten ei saa ikinä olla vähän itekseen :D

      Delete
  7. Mietin tässä ihan samaa yksi ilta, kun katselin meidän perheen kalenteria. Oli mun menot, miehen menot, tenavan harrastukset, perheen yhteiset reissut, pakolliset menot (mm. päiväkodin vanhempainilta), mutta ei mitään merkintöjä, jotka olisi tunnistettavissa mun ja miehen yhteisiksi menoiksi - siis ilman lapsen seuraa. Vähän olisin noita merkintöjä kaivannut, mutta en oikein keksinyt mitä ne olisi voinut olla. Meidän kiinnostuksen kohteet on loppujen lopuksi aika kaukana toisistaan, joten yhteinen harrastus voisi olla pelkkää kidutusta molemmille. Mutta ehkäpä se onkin just noin kuin Rouva Ruuhkalle edellä vastasit, että yhdessä olo voikin olla vain himmailua yhdessä, kummallakin on ne omat touhut (toisella sylissä sukkapuikot ja toisella tietokone), mutta silti ollaan kylki kyljessä samalla sohvalla - yhdessä. Silloin tällöin sen sohvan voi toki vaihtaa vaikka ravintolaan tai elokuvateatteriin, mutta kallioseinämälle en taida lähteä roikkumaan edes yhteisen ajan vuoksi - ja mies tuskin tulee sen vuoksi zumbaamaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No mutta tuollainen tilanne ehkä meilläkin on! Ei sekään oikein tunnu luontevalta, että väkisin keksii jotain menoja - vaikka mies tosin kerran ehdotti, että ruvettais pelaamaan tennistä yhdessä (en käsitä, mikä sillä viirasi, ja homma joka tapauksessa kaatui siihen, että teininä traumatisoiduin pahasti kun tajusin, ettei minusta tule koskaan Wimbledon-tasoista). Jos joskus saadaan ihan yhteistä aikaa, mietitään lähinnä, että mikä leffa mennään katsomaan ja mistä saadaan leffakarkit.

      Joo, en mäkään kallioseinälle roikkumaan. Suuttuisin vaan, jos toinen alkaisi ohjeistaa!

      Delete